Jos synnyttämään lähtee siinä mielentilassa kuin olisi mestaukseen menossa, niin toki siitä saa äärimmäisen kauhukokemuksen itselleen. Ja toki toisilla synnytyksissä ilmenee komplikaatioita, jotka vaativat lääkehoidon ottamista mukaan ja vaikuttavat negatiivisesti itse kokemukseen. Itse vaan jaksan uskoa, että jos synnytys etenee säännöllisenä ilman komplikaatioita, niin mielenhallinnalla, keskittymisellä hengitykseen, asentoihin ja esim. vettä ja akupunktiopisteitä apuna käyttäen pystyn hallitsemaan kipua tai ainakin kestämään sitä tarvittavan ajan- ja että se on sen arvoista kun saan viimein oman nyytin syliini <3 . (
NIMENOMAAN näin! Olisin voinut itse kirjoittaa tämän. Jos synnyttämään lähtee sellaisella asenteella, että voi voi kun se tulee sattumaan ihan kamalasti, niin onko sitten ihmekään kun sattuu? Nimenomaan pitää harjoittaa mielenhallintaa siten, että asennoituu niin, että kipu kuuluu synnytykseen ja siitä on kautta aikojen naiset selvinneet ilman lääkitystä. Asenne on erittäin tärkeä juttu!!
Itselläni on takana yksi luomusynnytys (esikoinen) ja yksi epiduraalin avulla hoidettu synnytys (toinen lapsi). Molemmat lapseni on aikaansaatu IVF-hoidolla, joten olen ollut erittäin motivoitunut hoitamaan synnytykset niin, että
olen halunnut välttää lääkkeet nimenomaan siitä syystä, että en ole halunnut riskeerata vauvaa millään lailla. Mitään muuta ideologista syytä siis asiaan ei liity, ihan pelkästään se fakta, että kaikki lääkkeellinen vaikuttaa vauvaankin ja sisältää aina riskin vauvan voinnin ja/tai synnytyksen sujuvan kulun kannalta.
Esikoisen synnytykseen olin valmistautunut erittäin hyvin, tutustunut ensin tarkoin siihen, miten synnytys fyysisenä tapahtumana etenee (luin yhden opuksen joka oli tarkoitettu kätilöopiskelijoille), sitten tutustuin tarkoin eri kivunlievityksiin ja sen jälkeen tein huolellisen synnytyssuunnitelman, jossa olin listannut kivunlievitysmenetelmät siinä järjestyksessä kun niitä haluan kokeilla. Lääkkeellisistä listalla oli ilokaasu (kolmanneksi viimenen oljenkorsi, ilokaasuhan on suhteellisen turvallista vauvan kannalta), pudendaalipuudutus (toisiksi viimeisenä) ja viimeisenä epiduraali (viimeinen oljenkorsi). Näitä ennen oli listalla erilaisia luonnollisia kivunlievitysmenetelmiä kuten lämmin vesi, kaurapussit, synnytyslaulu yms. Synnytyssuunnitelmaani olin myös kirjannut liikkumisen merkityksen eli halusin olla nimenomaan liikkeessä aina supistusten aikana, vauvan oikean laskeutumisen takia.
Tämä synnytyssuunnitelma osoitautui erittäin hyödylliseksi eli suosittelen lämpimästi synnytyksen suunnittelemista eritoten, jos tavoitteena on synnyttää mahdollisimman lääkkeettä.
Esikoisen osalta synnytykseni käynnistyi supistuksilla, jotka voimistuivat voimistumistaan. Supistusten väli tuli käytettyä kyllä tarkoin lepäämiseen. 8cm jälkeen supistukset olivat todella pahoja, mutta pidin kokoajan mieleni lapsessa ja hänen hyvinvoinnissaan. Miehen tekemä alaselän hieronta ja synnytyslaulu olivat parhaat kivunlievityskeinot siinä vaiheessa. Jotenkin kummallisella tavalla supistuksiin ilmeisesti hieman "turtui", koska en muista, että sitten enää siellä juuri ennen ponnistusvaihetta olisi tuntunut niin pahalle. Ponnistusvaiheen alkaessa olin kuitenkin ilmeisesti sen verran turtana kaikesta siitä kivusta (10h kesti synnytys), että en osannut jännittää lainkaan (vertailuna toinen synnytykseni jossa olin epiduraalissa ja ponnistusvaiheen alkaessa jännitin ihan kunnolla). Ponnistusvaihe oli kivuton lukuunottamatta yhtä kovaa viiltävää kipua (ilmeisesti kun pää lävisti emättimen), mutta tätä kipua lukuunottamatta ponnistusvaihe tuntui mielestäni ihan samalle kuin toisessakin synnytyksessäni jossa olin siis saanut epiduraalin joka vaikutti vielä ponnistusvaiheessakin. Sitä paineentunnettahan se enimmäkseen on, ei niitä supistuksia tunne silloin kun ponnistaa ihan kaikilla voimillaan. Pudendaali tai paraservikaalipuudutus olisi varmaan poistanut tuon yhdenkin kipukohdan tuossa ekassa synnytyksessä, mutta sellaista en siis ottanut.
Toinen synnytys olikin sitten erilainen. Synnytys käynnistyi vesien menolla ja epäsäännöllisiä supistuksia kesti ensin yli vuorokauden (=2 yötä unettomuutta), jonka jälkeen synnytys käynnistettiin. Käynnistetyt supistukset olivat huomattavasti kovempia kuin luonnolliset supistukset esikoiseni synnytyksessä. Todella. Takana olleen unettomuuden ja kovien supistusten vuoksi olin täysin poikki jo avautumisvaiheen alkupuolella, jonka vuoksi tein päätöksen epiduraalista. Vaikka oli siis kyllä tarkoitus toinenkin kerta luomuna synnyttää. Oli vain sitten yksinkertaisesti pakko ajatella myös sitä, että minulle jää voimia ponnistaa lapsi maailmaan... Mitä hyötyä on kestää avautumisvaihe luomuna, jos se vie kaikki voimat niin, että en jaksa enää ponnistaa lasta ja sitten päädytään sen vuoksi sektioon? Ei mitään, tämän vuoksi siis tuo ratkaisu tässä toisessa synnytyksessä.
Epiduraalin kanssa kaikki meni tosi hienosti myöskin, synnytys vaan oli hurjasti nopeampi kuin edellinen eli epiduraalin saatuani paikat avautuivat ihan hetkessä! Kätilön mukaan usein epiduraali auttaa rentoutumaan sen verran, että avautuminen nopeutuu. Mitään komplikaatioita ei minulle ja vauvalle epiduraalin vuoksi tullut.
Molemmista synnytyksistä on jäänyt siis oikein myönteiset kuvat =) Kaikkein mieluiten olisin synnyttänyt tietysti molemmat luomuna, mutta uskoisin, että se ei olisi nyt tuon toisen synnytyksen osalta toiminut, käynnistetyt supistukset olivat liian kovia ja taustalla oli liikaa valvomista.
Jos jotain vinkkejä antaisin, niin sanoisin, että kannattaa tehdä kunnollinen synnytyssuunnitelma ja tutustua synnytyksen kulkuun ja kivunlievityksiin ennalta sen minkä vaan pystyy. Toisekseen asenne on oltava kohdallaan eli on oltava sitoutunut siihen, että ok, tulee sattumaan ihan hel*tisti mutta minäpä kestän sen. Kolmanneksi kannattaa kuitenkin kuunnella sitten kroppaansa synnytyksessä eli jos kaikki voimat sitten vaan on olosuhteiden vuoksi poissa niin kannattaa sitten kyllä priorisoida sitä että jaksaa ponnistaa. Ponnistaminen kuitenkin on ihan täyttä fyysistä työtä, se on todella rankkaa jos vaikka on 30-60 minuutinkin ponnistusvaihe.
Tsemppiä!