Lunaticin purkauksesta tuli mieleeni....

...että mulla on päiväkirja. Ihan sellainen paperista ja pahvista tehty, kuulakärkikynällä siihen kirjoitettu. Se on päiväkirjani yli 20 vuodena takaa ja siinä kirjassa on aika raadollista tekstiä. Siinä kirjassa on yhden äidin yksi vuosi, kaikki ne tunteet, kaikki ne itkut, kaikki se suru ja kaikki se toivo, mikä siihen vuoteen 1986-1987 mun elämässäni liittyi. Kaunistelematta, koristelematta. Rehellisesti. Se kirja on ollut jo toistakymmentä vuotta sinetöidyssä kirjekuoressa ja kun kuolen, sen kuoren saa tyttäreni. Se oli silloin - ennen internettiä - mun tapani purkaa ahdistustani ja koska kukaan ei sitä kirjaa ole lukenut, en koskaan saanut niihin ajatuksiini mitään lohdutustakaan. Jos olisi ollut netti, mun ei olisi tarvinnut sitä kirjaa koskaan kirjoittaakaan.

 

Kirjoita puhtaaksi. Kuulakärkikynän jälki katoaa vuosien saatossa.

 

mulla ei oo hajuakaan mistään purkauksesta, mutta mulla on erillisiä lappusia johon oon kirjottanu kaikki purkaukset vuosien aikana. niissä on ihan kaikki.

 

Täällä yksi äiti, joka purkaa itseään myöskin "päiväkirjaan" sillä tänne ei voi eikä jaksa tuon ihanan kritiikin takia. Vaan se teksti siellä on aika kamalaa ajoittain. Suosittelen.

 

Minulla on komerossa samalta ajalta silloin-tällöin kirjoitettu päiväkirja, se on niin kamala, että en voi sitä lukea. Ahdistaa jo kun muistan päiväkirjan.

 

no tuosta tuli mieleen, että mie oon maalannu vihaani

iso pensseli ja iso paperi ja sitten vaan sutimaan

vaikkei sitä kukaan koskaan oo nähnykään niin aih että tekee hyvää!

 

Minulla on komerossa samalta ajalta silloin-tällöin kirjoitettu päiväkirja, se on niin kamala, että en voi sitä lukea. Ahdistaa jo kun muistan päiväkirjan.

joo munki päiväkirja on kamalaa luettevaa ja katseltavaa varsinkin murrosiän pahimmissa myrskyissä (mie koin murrosikäni siinä kirjassa en niinkään sosiaalisessa ympäristössä)...niillä sivuilla elää ahdistus edelleen

 

Minulla on ollut päiväkirja käytössä aina. En kirjoita onnellisena, mutta onnettomana tulee purettua tuntemuksiaan enemmän ulos. Onnettomina aikoina usein runoja.

 

vitsit. mä en ole voinut säilyttää päiväkirjojani siinä pelossa, että joku joskus lukee ne. se olis ihan hirveetä. mitähän tytärkin ajattelisi, kun lukisi äitinsä kirjoitukset sitten joskus. että kuinka kauheaksi hän äitinsä elämän teki?