Lukekaa ja ihmetelkää; rehellisiä ihmisiäkin vielä löytyy!

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja onnekas
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
O

onnekas

Vieras
Kadotin lompakkoni kauppareissulla. Huomasin sen kadonneen kun ajoin kaupasta tankkaamaan. Kysyin tietysti heti kaupasta, oisko jäänyt sinne, ei ollut. Kävin läpi parkkipaikan jos olisi pudonnut sinne. Ei löytynyt.
Sitten kuoletin kaikki kortit.
Puolen tunnin päästä veljeni, joka asuu ihan eri paikkakunnalla, soitti ja kysyi olenko hävittänyt lompakkoni. Olin aivan ihmeissäni, mistä hän tiesi. Hän kertoi, että hänelle oli soittanut joku mies, joka kysyi tunnenko ko. ihmistä eli minua.
Lompakkoni oli nimittäin jäänyt auton katolle ja pudonnut risteyksessä. Tämä soittaja oli huomannut ja poiminut lompakkoni talteen. Olipa sen päältä ehtinyt ajaa autokin jo. Lompakossa ei ole mitään yhteystietojani ja numeroni on salainen.
Vaan lompakon talteenottaja olikin niin fiksu, että älysi ajokortin olleen vanhalla sukunimelläni, joka on todella harvinainen. Hän laittoi hakusanaksi entisen sukunimeni ja löysi sen perusteella veljeni nimen ja päätti soittaa sitten ihan sokkona hälle, että tunteeko minua.
Veli sitten soitti minulle ja antoi puhelinnumeron ja nimen, josta voisin lompakkoani kysyä.
Ja niin sain lompakkoni takaisin :)
Koska minulla ei ollut lompakossa yhtään käteistä, pyysin lompakon löytäjää antamaan tilinumeronsa, että voisin maksaa hänelle löytöpalkkion.
Mikä olisi teidän mielestä hyvä summa?
 
Mä saattaisin antaa vaikka 50 euroo riippuen rahatilanteesta. Täytyy todeta, että melko ystävällinen ja rehellinen ihminen sattui kohdallesi.

Ehdit jo kuolettaa kortit joten niiden uusien hommaamiseenkin menee rahaa :/
 
meillä kävi samanlainen juttu hiljattain.lompsassa oli pojan ajokortti,pankkikortti ja käteistä rahaakin 150 euroa.
kaikki oli tallessa eikä löytäjä huolinut palkkiota vaikka kuinka tyrkytin.
onneksi on tälläisia ihmisiä vielä olemassa
 
en tiedä tuon rahan kanssa on niin vaikeaa aina. Olisko joku muu muistaminen? Käsin tehty kortti ja herkkukori? Käsintehtyä suklaata ja portviiniä? Mulle on muutaman kerran käynyt näin ihana tuuri myös (tosin tietoni on löytynyt lompakosta joten ei ole tarvinnut olla Holmes minut löytääkseen. Kumpikaan ei halunnut mitään, vaan halusivat, että laitan hyvän kiertämään. toiselle vein väkisin kukkapuskan.
 
Itse antaisin satkun, koska löytäjä on nimenomaan tehnyt työtä että saanut oikean ihmisen käsiinsä. Ja ihan rehellisyydestä myös, tiedän paljon ihmisiä joita asia ei vois enempää kiinnostaa....
 
Alkuperäinen kirjoittaja Molleri:
Mä saattaisin antaa vaikka 50 euroo riippuen rahatilanteesta. Täytyy todeta, että melko ystävällinen ja rehellinen ihminen sattui kohdallesi.

Ehdit jo kuolettaa kortit joten niiden uusien hommaamiseenkin menee rahaa :/

Eihän niihin rahaa mene kun sai kortit takaisin :)
 
mä löysin ala-asteikäisen pojan (kuulin vasta äidiltään, että kyseessä pikkumies) kännyn, etsin puhelimen nimilistasta kohdan "äiti" ja soitin siihen.
rouva oli hyvin ilahtunut puhelustani ja haki kännyn vielä samana iltana kotoani. korvaukseksi sain 20 euroa, josta olin hyvin hyvin hämmästynyt (ja tietty ilahtunutkin).
 
No mä joudun sen ajokortin jossain vaiheessa uusimaan kuitenkin koska oli mun vanhalla nimellä, ja se oli pelastus :)
Toden totta hän oli nähnyt aivan hirveästi vaivaa että omistaja löytyy, joten 50? ei tunnu suurelta summalta. Oli jopa ilmoittanut poliisilaitokselle (tai siis aluehälytyskeskukseen, koska poliisilaitoksen palvelupiste on kiinni), että lompakkoni on hänellä!!
Eihän nuo pankki- ja luottokorttien uusimiset maksa mitään?
 
VOI SAISSE!! :(
Huomasin että rahatilanteeni ei ole kovin kaksinen. Haluaisin silti maksaa sen 50?. Palkkapäivä on vasta 15. päivä. Mulla on sen löytäjän puhelinnumero, laitanko ihan rehellisesti vaan viestin, että löytöpalkkio tulee vasta puolen kuun paikkeilla vai ollako ihan hiljaa ja maksaa sitten pokkana vasta reilu viikon päästä?
 
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
VOI SAISSE!! :(
Huomasin että rahatilanteeni ei ole kovin kaksinen. Haluaisin silti maksaa sen 50?. Palkkapäivä on vasta 15. päivä. Mulla on sen löytäjän puhelinnumero, laitanko ihan rehellisesti vaan viestin, että löytöpalkkio tulee vasta puolen kuun paikkeilla vai ollako ihan hiljaa ja maksaa sitten pokkana vasta reilu viikon päästä?

Toi on vähän kakspiippuinen juttu: Löytäjä varmaan kuvittelee, ett sanot vaan noin ja homma kuitenkin "ihan vaan vahingossa unohtuu" sinulta....
 
Laittaisin viestin jossa ylistäisin ja kiittelisin vaivannäköä ja rehellisyyttä, ja että ansaitsemansa löytöpalkkio tulee valitettavasti maksuun vähän viiveellä kun palkkapäivä on vasta 15.päivä.
 
Minä löysin kerran parkkipaikalta lompakon jossa oli rahaa yli 300?.
Plakkarista löytyi käyntikortti jonka nimi täsmäsi ajokorttiin joten pirautin heebolle ja vein lompakon hänelle kotiin. Äijä antoi 50? jota voisi pitää varsin kohtuullisena palkkiona vaikka mitään palkkiota en edes odottanut.
 

Yhteistyössä