Löytyisikö apua ahdistuneelle ja pelokkaalle

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja kielessä töhnää
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Kiitos kaikille vastauksista, ihana kun on saanut vastauksia ja tukea :)
Yritän nyt sitä puolukkaa muutaman päivän. Ja katson auttaako, sitä kai voi ottaa vaikka kuinka useasti päivässä?
 
[QUOTE="Minnuliini";27573491]Kuulostaa tutulle. Mulla ollut sama juttu. Osta apteekista sitruunatikkuja. Niillä sivele kieltä ja suun limakalvoja. Auttoi. Tsemp.[/QUOTE]

Kuinka pitkään tätä hoitoa pitää tehdä? saman asian varmaan hoitaa ihan sitruunasta puristettu mehu ja sivelee sitä topsypuikolla. Kuinka monta kertaa päivässä ja kuinka monta päivää? Vai niin kauan että kielen pinta on pysyvästi puhdas ja siitävielä pari päivää päälle?
 
Mulla on tullut joitakin kertoja suuhun vastaava "ongelma", yleensä juuri vahvan antibioottikuurin jälkeen tai jos olen esimerkiksi ollut pitkään oikein kovassa flunssassa (suu kuivuu kun hengittää koko ajan suun kautta) JA voin myöntää, että sitä töhkää ja pahaa hajua on ollut hankala saada lähtemään. Olen käynyt näyttämässä kieltä tk:ssa ja sieltä on määrätty joskus daktarinia, joskus corsodylia (sellasta "hammastahnaa") mutta vaiva on lähtenyt täysin vasta joskus sen jälkeen olen käyttänyt daktarinit ym. loppuun. Säännöllinen ruokailu, terveellinen ruokavalio (sokerit ym. ruokkii hiivaa), puolukan ym. happaman syöminen ja "suun kosteutus" ovat auttaneet, suuta kuivattavia juttuja siis kannattaa välttää (alkoholi, alkoholia sisältävät suuvedet) ja imeskellä esim. syljeneritystä lisääviä pastilleja.

Kävisit nyt kuitenkin siellä terveyskeskuksessa, jos tiedetään tarkalleen mistä se töhnä johtuu niin sen hoito voi olla nopeampaa. Mulla sitä ei koskaan tutkittu mitenkään vaan kuvailun perusteella määrättiin corsodylit ja muut.
 
Olen nyt sivellyt puolukka mehua topsy puikolla tuohon kieleen. Se puolukka jää jotenkin "kiinni" tuohon töhnään. Eli kieli jää punaiseksi kun laitan puolukkaa.
Corsodylia en ole uskaltanut kokeilla, koska pelkään, että saan sillä vain huonoa aikaan.
Vaikka sairaanhoitaja kehoitti kokeilemaan sitä, olen siis n. kuukausi sitten käynyt näyttämässä suuta ja kieltä sairaanhoitajalle.
 
[QUOTE="aloittaja";27578056]En tiedä miksi pelkään, ehkä just siksi että jos se pahentaakin tätä :([/QUOTE]


Eiköhän sitä tilannetta pahenna vain se, että et hoida suutasi annettujen ohjeiden mukaan.
 
[QUOTE="aloittaja";27573617]nyt kun katsoin tuota suuta, niin tosiaan alahuulen sisäpinnalla näkyy pieni vaalea nypyrä ja nahkaa on vähän lähtenyt myös! Olen totaalisen paniikissa ja peloissani, enkä saa itseäni rauhoittumaan!
Mietin tuota daktarinia, mutta voiko se olla haitallista jos sitä ottaa? Puolukkaa laitoin jo kieleen.[/QUOTE]

Se pieni haavauma suussa on luultavasti afta. Voivat olla tosi kipeitä ja esim. vaahtoava hammastahna saattaa tehdä sellaisia.
 
Kiitos taas kaikille vastauksista.
Tiedän, että tämä kielen tarkkailu johtuu perus sairaudestani, ahdistuneisuus häiriöstä ja onhan minulla myös niitä pakko ajatuksiakin.
Jotenkin tämä kierre pitäisi saada nyt vain poikki.
Huomaan, että yritänpä tehdä vaikka mitä niin aina huomaan, että olen ajattelemassa vain kieltä ja suuta ja sen tuntemuksia. Ja tiedän myös sen, että jos tätä ei olisi niin sitten olisi joku muu.
Tarttisin nyt neuvoja, että miten katkaista tämä kierre.
Minulla on rankka syksy takana, vaikeuksia perheesssä, läheisten sairastumisia ym.
Olen myös saanut viime kuukausina tosi pahoja paniikki/ ahdistus kohtauksia.
En tiedä onko tämä nyt seurausta stressistä sitten.
 
[QUOTE="aloittaja";27578441]Kiitos taas kaikille vastauksista.
Tiedän, että tämä kielen tarkkailu johtuu perus sairaudestani, ahdistuneisuus häiriöstä ja onhan minulla myös niitä pakko ajatuksiakin.
Jotenkin tämä kierre pitäisi saada nyt vain poikki.
Huomaan, että yritänpä tehdä vaikka mitä niin aina huomaan, että olen ajattelemassa vain kieltä ja suuta ja sen tuntemuksia. Ja tiedän myös sen, että jos tätä ei olisi niin sitten olisi joku muu.
Tarttisin nyt neuvoja, että miten katkaista tämä kierre.
Minulla on rankka syksy takana, vaikeuksia perheesssä, läheisten sairastumisia ym.
Olen myös saanut viime kuukausina tosi pahoja paniikki/ ahdistus kohtauksia.
En tiedä onko tämä nyt seurausta stressistä sitten.[/QUOTE]

Voimia ja tsemppiä...itselläni tosiaan ihan samalaista ja minullakin lähipiirissä sairastumisia...olen yleensä, siis miussa asioissa ihan järkevä ihminen, mutta tätä asiaa en itsekään tunnu saavan hallintaan...periaatteessa tiedän, että jatkuva pelkääminen ja panikoiminen (siis milloin mikäkin syöpä tmv..) on turhaa, mutta minkäpä itselleen mahtaa. Vaikka kuinka yrittää järkeillä, niin aina siihen onnistuu palaamaan ...
 
Nyt kun oon laittanu tuota puolukkaa niin kieli on värjäytynyt harmahtavaksi!!! Menin jo siitäkin paniikkiin. Corsodyl ois kaapissa ja daktarinia ois, se on mieheni ei siis mulle määrätty.
En ole harjannut kieltä nyt.
 
Täällä kans ilmoittautuu luulotautinen ahdistunut jolla paniikkihäiriö :) Pahin kohtaus kun tuli niin soitin hätäkeskukseen, ja hävetti aika paljon sen jälkeen mutta se tilanne oli mulle totisinta totta ja olin ihan kuolemankielissä niin että jalat petti alta. Nyttemmin olen jo paremmalla puolella, ilman lääkitystä ja opiskelen pitkän tauon jälkeen. Tässä koulussa luulin saaneeni tosin jonkun myrkytyksen sormeeni (käsittelin tärpättiä) ja olin hetken ajan vajoamassa siihen tunteeseen, että joku on pielessä. Olin ryntäämässä sanomaan tästä jollekin, kun tajusin, miten typerältä näytän jos tää ei olekaan mitään. Kas vaan kuin (sekin) vaiva hävisi kun rauhotuin. Tsemppiä!!
 
Minä kokeilisin purskutella suolavedellä. Mulla on tosi peitteinen kieli (siis aina töhnän peitossa) ja homma pahenee, jos suu kuivuu ja peitteet värjäytyy milloin minkin väriseksi.. Suolaveden lisäks vois esmes xylitolpurkalla pitää suun kosteena. Corsodyliä ite kokeilisin(vaikka multa se vei makuaistista suolasuuden tunnun), varsinkin jos sen käyttöä on suositeltu. Ja rupee vaikka kattoon lasten filmiä tai pelaamaan lasten kanssa jotain lautapeliä=muuta tekemistä.
 
Nyt oon pari päivää ollu niin, etten ole harjannut kieltä enkä käyttäny
Listerineä, puolukkaa useita kertoja päivässä.
Tänä aamuna oli pakko harjata varovasti kun näytti että se mönjä vain lisääntyy.
Ahdistaa :(
Nyt mietin mitä kannattaisi kokeilla? Daktarinia vai corsodylia? Vai jotain muuta, mutta mitä.
 
Nyt puolukkaa olen käyttäny monta päivää ja töhnä ei oo hävinny
Eikä se myöskään lähde kun varovasti yritän harjata kieltä.
Suussa edelleen vinkerä ja paha maku, eilen sitä tuntui vähemmän
mutta nyt taas enemmän. En tiedä miksi niin kovasti pelkään tuota corsodylin kokeilua :(
 

Yhteistyössä