P
"Punakukka"
Vieras
Olen ollut mieheni kanssa 13 v ja meillä on 2 pientä lasta. Meillä on ollut avoin suhde miehen vaatimuksesta. Hänelle seksi on ollut koko suhteemme ajan todella tärkeää. Olen aina halunnut vähemmän kuin hän, ja hän on omien sanojensa mukaan riutunut, kun seksiä on liian vähän. 2 v sitten hän ilmoitti, että haluaa käydä tyydyttämässä halunsa muualla, eli halusi muista naisista ns panokavvereita. Hän teki selväksi, että mun pitää haluta enemmän tai antaa lupa muihin naisiin. Tiesin, etten pysty saada itseäni haluamaan enemmän, joten annoin luvan. 2 v hän kävi luvallani panemassa muita, joita kertyi n 30 kpl. Yhdessä vaiheessa ymmärsin, etten voi toteuttaa tätä yksipuolisedti ja päätin itse kokeilla. Tapasin muutaman tyypin, mutta kolmas kolahti. Molemminpuoliset tunteet heräsi. Mies oli juuri eroamassa vaimostaan vaimon pettämisen takia j. Tunsimme olevamme sielunkumppaneita ja hyvin pian huomasimme rakastavamme toisiamme . Lopulta mieheni sai tietää, että kyseessä ei ollut pano,, vaan mukana oli suuria tunteita. Mieheni romahti täysin. Vuosiin sain tunteen, että merkitsen hänelle edes jotain. Mieheni tietysti pakotti valitsemaan ja valitsin jäädä perheeni luo. Hän lupasi lopettaa muiden tapaamisen ja sanoi kyyneleet silmissä, ettei halua mua menettää.
Ja sitten onn tämä toinen mies, jota en saa mielestäni. Tunsin hänet vain 1,5 kk, mutta tuntuu kuin olisin tuntenut hänet aina ja että minut on tarkoitettu elämään hänen kanssaan. Kunnes sain hänet kiinni valheesta ja päätin jättää hänet. Enhän voinut luottaa häneen. Hän lupasi mennä terapiaan valheensa takia ja rakastaa minua niin paljon, että on luvannut odottaa soittoani aina. Olen kaivannut häntä todella paljon. Mieheni halaukset eivät tunnu miltään enkä halua suudella häntä, kun mietin miten hän on suudellut muita ja miten paljon paremmalta se tuntuu tämän toisen kanssa. Tämä toinen mies olisi uskollinen ja muutenkin unelmieni mies, mutta en tiedä uskallanko hajottaa perhettäni hänen takiaan. Toisaalta on vaikea olla mieheni kanssa ja edes koskea häntä, kun muistan ne muut naiset. Mitä tehdä? Otan kaikki mielipiteet vastaan.