L
läheisyysriippuvainen
Vieras
Hei! Olen 18-vuotias lukiota päättävä opiskelijatyttö ja minulla on omituinen poikakaveri tai sitten minä itse pilasin kaiken...
Me tutustuttiin 7 kuukautta sitten netissä, keskusteltiin ja tutustuttiin päivittäin. Puhuttiin syvällisistä asioista kuten rakkaudesta ja yksinäisyydestä sekä myös ei niin tärkeistä, arkisista ja jopa pervoista asioista.
Poika on myöskin 18-vuotias, mutta ammatikoulua päättävä. Kahden kuukauden kirjoittelun jälkeen, ehdotin soittamista ja hän pitkän suostuttelun jälkeen, hän soitti mulle. Sitten me juteltiin päivittäin, öisin ja joskus jopa 6h peräkkäin. Hän oli hyvin kiintynyt muhun tässä vaiheessa ja kertoi olleensa ihastunut muhun, kutsui minua kauniiksi, mistä minä todella paljon pidin.
Minä ehdotin että tavattaisiin keskustassa, ystävänpäivänä, eli neljän kuukauden kirjoittelun ja soittelun jälkeen. Silloin mä hullaannuin hänestä, meillä oli selvästi heti välillä fyysistä vetovoimaa, koska olimme kiinni toisissamme koko ajan. Tämän jälkee me tavattiin uudelleen keskustassa ja sitten eräänä päivänä jäin hänen luo yöksi. Tapailu ja yökyläily kesti siis kolme kuukautta, joka kerta oli molempien mielestä mahtava ja oli aina niin mukavaa.
Me harrastettiin seksiäkin pari kertaa, ensimmäisiä kertoja molemmille ( muutenkin molemmille minkäänlaine suhde vastakkaisen sukupuolen kanssa on uutta). Nautin erittäin paljon seksistä ja samaa sanoi hänkin, mutta häntä on alkanut vaivaamaa se,ettei hän saa orgasmia ilman masturbointia, vaikka yhdyntää ja esileikkiä olisi jatkunu pitkään ja se olisi kuinka kiihottavaa. Hän syyttää itseään ja saa tästä paineita varmaankin, vaikka kerroin hänelle että me ollaa vasta tutustumassa seksielämään ja minua ei häiritse asia kovinkaan paljon.
Ensimmäisestä yökyläilystä lähtien olin takertunut häneen: olin yhteydessä aina,lähettelin kuvia itsestäni iloisena,halusin koko ajan tietää, miten hänellä menee, halusin nähdä aina ja halusin olla hänen lähellä. Olin koko ajan epäilevä, kun hän etääntyi ja aloin kyselemään mikä on meidän tilanne.
Hän pitkään ei kertonu, mutta lopulta ärtyneenä tunnusti,ettei halua parisuhdetta kanssani. Hän kertoi että tykkää minusta, välittää minusta, ja ettei haluis lopettaa tapailua, mutta ei halua sitoutua, koska ei halua tuottaa minulle pettymystä.
Tämä poika on nyt viimeiset kolme viikkoa ollut hyvin erilainen kuin silloin kun alettiin tapailemaan. Hän on etäinen, ei soittele enää, kirjoittelee vain silloin, kun teen aloitteen ja hän aina ärsyyntyy, kun kyselen iha mitä vaan, hän ei vitsaile niin paljon ei kehu minua ja kerro kaipaavansa tai haluavansa minua, hän kutsui minua takiaiseksi ja sanoi että minulla on selvästi enemmän tunteita häntä kohtaan kuin hänellä minuun, ja että ajattelen häntä liikaa. Olen valittanut siis hänelle siitä, ettei olla nähty, ja sitä että hän löytää aikaa laiskottelulle, kavereille ja juomiselle baareissa, muttei minulle. Olen yrittänyt jutella paljon "syvällisistä asioista" ja ollut muutenkin liian tunteellinen häntä kohtaan.
Minä haluaisin parisuhteen hänen kanssa, mutta jos hän sitä ei halua niin voin tyytyä tähän mitä nyt on, mutta tarvitsen kuitenkin sen verran sitoutumista,että hän lupaa ettei petä minua tai että nähtäis useammin kuin kerran kuukaudessa. Olen pyytänyt häneltä anteeksi pariin otteeseen; sanoin(kirjoitin) että olen pahoillani että painostan häntä suhteeseen ja tapaamiseen ja että olen liian lähellä häntä aina. Hän ei usko kuitenkaan, että muutun. Sanoi, että "tää tulee olemaa tällästä aina"...
Minua pelottaa, sillä en halua menettää häntä, ja tiedän mitä tein väärin, olin liian takertuva enkä anatanu hänelle tilaa ja omaa aikaa, mutta nyt en tiedä miten voin korjata asian. Minulla ei ole muita kavereita kuin hän, siksi muutuinkin takertuvaksi ja häntä häiritsee, ettei minulla ole muuta sosiaalista elämää hänen lisäksi.
Haluan,että hän olisi sellainen kuin oli alussa kuin tapailtiin....hellä,välittävä, aina innokas näkemää ja...rakastava. Olen viimeiset viikot itkenyt melkein joka päivä, koska ikävöin häntä, ja kerroin heti siitä,että ikävöin ja hän vastaa vain: voi voi, ei voi mitää. Nytki itkettää, kun kirjoitan tästä...
Sekoan, koska en tiedä mitä tehdä...tuntuu siltä, että kaikki on ohi, mutta uskottelen koko ajan itselleni että voin tehdä jotain vielä meidän eteen tai että hän jonain päivänä ymmärtäisi, miten pahoitti mun mieltä. Hän aikoo mennä kohta ensi kuussa bilettämään ulkomaille kaverin kanssa, ja minä tietenkin olen mustasukkainen ja olen huolissani siitä mitä hän aikoo tehdä siellä, koska hänellä on ollu "kuumia baari-iltoja kuumien tyttöjen kaa" joskus ennen sitä kun me tavattiin.
Mitä teen? Jos me tavataa vielä, niin mun pitäisi olla lumoava ja ihastuttaa hänet minuun uudelleen...mutta miten...kaiken mun aiheuttaman draaman jälkeen. Miten palautan sen intohimon meidän suhteessa tai jutussa? Millä tavalla saan hänet uskomaa, etten halunnut aiheuttaa draamaa tai pelästyttää häntä mitenkää,että minulla oli vain tosi kova ikävä ja käyttäydyin väärin sen takia?
Olen lukenut että etäisyyden pitäminen parantaisi tilannetta...mutta kun hän on nyt suuttunut niin onko nyt hyvä hetki lopettaa yhteyden pito ja kiinnostuuko hän minusta sitten myöhemmin (välillä tuntuu siltä, että hän haluaisi eroon minusta) jos en juttele hänelle lainkaan viikkoihin ? Mä vaan haluaisin saada meidän suhteen sellaseen kuntoon,että voisi unohtaa mun draamailut ja ylitunteellisuuden ja aloittaa niin kuin uudelleen.
Me tutustuttiin 7 kuukautta sitten netissä, keskusteltiin ja tutustuttiin päivittäin. Puhuttiin syvällisistä asioista kuten rakkaudesta ja yksinäisyydestä sekä myös ei niin tärkeistä, arkisista ja jopa pervoista asioista.
Poika on myöskin 18-vuotias, mutta ammatikoulua päättävä. Kahden kuukauden kirjoittelun jälkeen, ehdotin soittamista ja hän pitkän suostuttelun jälkeen, hän soitti mulle. Sitten me juteltiin päivittäin, öisin ja joskus jopa 6h peräkkäin. Hän oli hyvin kiintynyt muhun tässä vaiheessa ja kertoi olleensa ihastunut muhun, kutsui minua kauniiksi, mistä minä todella paljon pidin.
Minä ehdotin että tavattaisiin keskustassa, ystävänpäivänä, eli neljän kuukauden kirjoittelun ja soittelun jälkeen. Silloin mä hullaannuin hänestä, meillä oli selvästi heti välillä fyysistä vetovoimaa, koska olimme kiinni toisissamme koko ajan. Tämän jälkee me tavattiin uudelleen keskustassa ja sitten eräänä päivänä jäin hänen luo yöksi. Tapailu ja yökyläily kesti siis kolme kuukautta, joka kerta oli molempien mielestä mahtava ja oli aina niin mukavaa.
Me harrastettiin seksiäkin pari kertaa, ensimmäisiä kertoja molemmille ( muutenkin molemmille minkäänlaine suhde vastakkaisen sukupuolen kanssa on uutta). Nautin erittäin paljon seksistä ja samaa sanoi hänkin, mutta häntä on alkanut vaivaamaa se,ettei hän saa orgasmia ilman masturbointia, vaikka yhdyntää ja esileikkiä olisi jatkunu pitkään ja se olisi kuinka kiihottavaa. Hän syyttää itseään ja saa tästä paineita varmaankin, vaikka kerroin hänelle että me ollaa vasta tutustumassa seksielämään ja minua ei häiritse asia kovinkaan paljon.
Ensimmäisestä yökyläilystä lähtien olin takertunut häneen: olin yhteydessä aina,lähettelin kuvia itsestäni iloisena,halusin koko ajan tietää, miten hänellä menee, halusin nähdä aina ja halusin olla hänen lähellä. Olin koko ajan epäilevä, kun hän etääntyi ja aloin kyselemään mikä on meidän tilanne.
Hän pitkään ei kertonu, mutta lopulta ärtyneenä tunnusti,ettei halua parisuhdetta kanssani. Hän kertoi että tykkää minusta, välittää minusta, ja ettei haluis lopettaa tapailua, mutta ei halua sitoutua, koska ei halua tuottaa minulle pettymystä.
Tämä poika on nyt viimeiset kolme viikkoa ollut hyvin erilainen kuin silloin kun alettiin tapailemaan. Hän on etäinen, ei soittele enää, kirjoittelee vain silloin, kun teen aloitteen ja hän aina ärsyyntyy, kun kyselen iha mitä vaan, hän ei vitsaile niin paljon ei kehu minua ja kerro kaipaavansa tai haluavansa minua, hän kutsui minua takiaiseksi ja sanoi että minulla on selvästi enemmän tunteita häntä kohtaan kuin hänellä minuun, ja että ajattelen häntä liikaa. Olen valittanut siis hänelle siitä, ettei olla nähty, ja sitä että hän löytää aikaa laiskottelulle, kavereille ja juomiselle baareissa, muttei minulle. Olen yrittänyt jutella paljon "syvällisistä asioista" ja ollut muutenkin liian tunteellinen häntä kohtaan.
Minä haluaisin parisuhteen hänen kanssa, mutta jos hän sitä ei halua niin voin tyytyä tähän mitä nyt on, mutta tarvitsen kuitenkin sen verran sitoutumista,että hän lupaa ettei petä minua tai että nähtäis useammin kuin kerran kuukaudessa. Olen pyytänyt häneltä anteeksi pariin otteeseen; sanoin(kirjoitin) että olen pahoillani että painostan häntä suhteeseen ja tapaamiseen ja että olen liian lähellä häntä aina. Hän ei usko kuitenkaan, että muutun. Sanoi, että "tää tulee olemaa tällästä aina"...
Minua pelottaa, sillä en halua menettää häntä, ja tiedän mitä tein väärin, olin liian takertuva enkä anatanu hänelle tilaa ja omaa aikaa, mutta nyt en tiedä miten voin korjata asian. Minulla ei ole muita kavereita kuin hän, siksi muutuinkin takertuvaksi ja häntä häiritsee, ettei minulla ole muuta sosiaalista elämää hänen lisäksi.
Haluan,että hän olisi sellainen kuin oli alussa kuin tapailtiin....hellä,välittävä, aina innokas näkemää ja...rakastava. Olen viimeiset viikot itkenyt melkein joka päivä, koska ikävöin häntä, ja kerroin heti siitä,että ikävöin ja hän vastaa vain: voi voi, ei voi mitää. Nytki itkettää, kun kirjoitan tästä...
Sekoan, koska en tiedä mitä tehdä...tuntuu siltä, että kaikki on ohi, mutta uskottelen koko ajan itselleni että voin tehdä jotain vielä meidän eteen tai että hän jonain päivänä ymmärtäisi, miten pahoitti mun mieltä. Hän aikoo mennä kohta ensi kuussa bilettämään ulkomaille kaverin kanssa, ja minä tietenkin olen mustasukkainen ja olen huolissani siitä mitä hän aikoo tehdä siellä, koska hänellä on ollu "kuumia baari-iltoja kuumien tyttöjen kaa" joskus ennen sitä kun me tavattiin.
Mitä teen? Jos me tavataa vielä, niin mun pitäisi olla lumoava ja ihastuttaa hänet minuun uudelleen...mutta miten...kaiken mun aiheuttaman draaman jälkeen. Miten palautan sen intohimon meidän suhteessa tai jutussa? Millä tavalla saan hänet uskomaa, etten halunnut aiheuttaa draamaa tai pelästyttää häntä mitenkää,että minulla oli vain tosi kova ikävä ja käyttäydyin väärin sen takia?
Olen lukenut että etäisyyden pitäminen parantaisi tilannetta...mutta kun hän on nyt suuttunut niin onko nyt hyvä hetki lopettaa yhteyden pito ja kiinnostuuko hän minusta sitten myöhemmin (välillä tuntuu siltä, että hän haluaisi eroon minusta) jos en juttele hänelle lainkaan viikkoihin ? Mä vaan haluaisin saada meidän suhteen sellaseen kuntoon,että voisi unohtaa mun draamailut ja ylitunteellisuuden ja aloittaa niin kuin uudelleen.