lopputili kotiäitiydestä

[taitaa riittää]

ja varmaan koko äitiydestä.
en näköjään vaan osaa kasvattaa lapsia.
pitäis olla kiva, rento,ja nättikin vielä. niin ja sosiaalinen.
olen pirttihirmu kun joudun aina suuttumaan ennen kuin kukaan osallistuu kotitöihin.
olen läskipaska kun syön ketutukseeni kaksin käsin herkkuja.
olen aina kotona enkä tapaa kavereita. eihän niitä tietty ees ole enää kun en koskaan voi minnekään lähteä.
siivoon, kokkaan, hoidan, hellin, leikin, imetän, nukutan, pesen ja puhallan.

toiset äidit harrastaa kun niillä on mummot, kummit ja naapurit hoitamassa lapsia.
mulla ei oo ketään kelle lapsia lykätä.

jos vaan ottais ja lähtis. jättäis kaiken. tekis just sitä mitä haluaa tai olis tekemättä mitään.
haaveilen kaikista eniten siitä että voisin mennä suihkuun YKSIN ja rauhassa.
ja siitä että ois ees yksi päivä ettei tarviis tehdä kotitöitä. vois vaan olla.

 

[toinen kotiäiti]

mene töihin?
minäkin jo kovasti odotan töiden alkua syksyllä.

 

[Rauhoitu, olet normaali]

Minullakaan ei ole perhettä, ei sisaruksia, ei ketään. Silti olen antanut pelon mennä ja teen lapsia. Ainahan voi tutustua johonkuhun perheeseen, jossa luotettava teini-ikäinen tyttö. Jos tyttö tykkää vauvoista niin ihan varmasti mielellään hoitaa vauvaa pari tuntia saadakseen vähän taskurahaa. Sinun kaltaisiasi ihmisiä on olemassa, itse istun kotona kaikki päivät ja teen kotitöitä sekä opiskeluja, sitten vaan töihin ja kotiin. Ei mulla ole elämää, enkä tapaa "ystäviä". Pari sydänystävää on mutta muuttaneet pois Suomesta.
Luulen että onnellisuus tulee sitten kun lakkaat vertaamasta itseäsi muihin, jos muut mammat urheilee ja menee menoillensa, antaa niiden mennä. Mikäs sut tekee onnelliseksi? Minut tekee onnelliseksi hyvät dokkarit ja hyvä ruoka.
Supermammoja on vaan telkkareissa, ei tosielämässä.

 

["Vieras"]

Kohtalotoveri. Samat tunteet täällä. Töihin menisin, jos töitä jostain löytyisi.

 

[äitivm79]

Sinä vertaiseni siellä! Minä niin tunnen nuo tunteet! Minulla kotiäitiyttä takana monta vuotta ja muistan hetkiä kun tuntui että nyt lähden... enkä palaa. Onneksi sentäs niin ei oo oikeasti käyny. Meilläkään ei oo mummoja yms lähellä, asuvat 500 km:n päässä kaikki ja aika yksin on ollu pakko pärjätä vaikka lapsia on jopa kuusi. Voimia sinulla suuresti halaus, koita jotenki päästä tuulettuu tai tee lasten kanssa jotain kivaa mistä itsekkin tykkäät ja mistä piristyt. =) <3

 

[äitivm79]

Minullakaan ei ole perhettä, ei sisaruksia, ei ketään. Silti olen antanut pelon mennä ja teen lapsia. Ainahan voi tutustua johonkuhun perheeseen, jossa luotettava teini-ikäinen tyttö. Jos tyttö tykkää vauvoista niin ihan varmasti mielellään hoitaa vauvaa pari tuntia saadakseen vähän taskurahaa. Sinun kaltaisiasi ihmisiä on olemassa, itse istun kotona kaikki päivät ja teen kotitöitä sekä opiskeluja, sitten vaan töihin ja kotiin. Ei mulla ole elämää, enkä tapaa "ystäviä". Pari sydänystävää on mutta muuttaneet pois Suomesta.
Luulen että onnellisuus tulee sitten kun lakkaat vertaamasta itseäsi muihin, jos muut mammat urheilee ja menee menoillensa, antaa niiden mennä. Mikäs sut tekee onnelliseksi? Minut tekee onnelliseksi hyvät dokkarit ja hyvä ruoka.
Supermammoja on vaan telkkareissa, ei tosielämässä.

Tuo juuri että lakkaa vertaamasta itteesä muihin... kiitos tuosta ajatuksesta! Se on monesti se ongelmien ja tietynlaistan murheiden alkujuuri.

 

[taas näitä]

Olisi kannattanut miettiä asioita etukäteen ennenkuin hormonien sokaisemana imuroi spermat sinne ahnaaseen römpsään.

 

[äitivm79]

Olisi kannattanut miettiä asioita etukäteen ennenkuin hormonien sokaisemana imuroi spermat sinne ahnaaseen römpsään.

Hehee ja taas sunlaisia ***** kommentoimassa. Selvästikkään sulla ei oo lapsia lainkaan. =)

 

[astrolabe]

Äiti voi olla monella tapaa. Kannattaa valita sellainen tyyli, joks sopii itselle. Itse olen kiertänyt perhekerhot ksukaa, eikä mua kiinnosta mammojen kuulumiset. Lapset on opetettu sellaisiksi, että olen saattanut olla mm.kunnallispolitiikassa aktiivi ja muksut seuranneet följyssä, koska lapsenvahtia ei ole ollut tarjolla. Jos ei ole ehtinyt tehdä ruokaa, on syöty eineksiä ilman tunnontuskia ja toisaalta kokeiltu idättämistä kotona. Siivoaminen ollut toisarvoista hommaa ja omasta jaksamisesta huolehdittu perustarpeet hoitamalla myös itselle. Pää pysyi kotivuosina kasassa, kun aina oli jokin omakin juttu kesken, vaikka verhojen ompelu tilkuista, senkin entisöinti, ammattiopinnot tai lasten kulttuurikasvatus museokierroksilla.

 

["vieras"]

Äiti voi olla monella tapaa. Kannattaa valita sellainen tyyli, joks sopii itselle. Itse olen kiertänyt perhekerhot ksukaa, eikä mua kiinnosta mammojen kuulumiset. Lapset on opetettu sellaisiksi, että olen saattanut olla mm.kunnallispolitiikassa aktiivi ja muksut seuranneet följyssä, koska lapsenvahtia ei ole ollut tarjolla. Jos ei ole ehtinyt tehdä ruokaa, on syöty eineksiä ilman tunnontuskia ja toisaalta kokeiltu idättämistä kotona. Siivoaminen ollut toisarvoista hommaa ja omasta jaksamisesta huolehdittu perustarpeet hoitamalla myös itselle. Pää pysyi kotivuosina kasassa, kun aina oli jokin omakin juttu kesken, vaikka verhojen ompelu tilkuista, senkin entisöinti, ammattiopinnot tai lasten kulttuurikasvatus museokierroksilla.

Tuossa on paljon totta, mutta omaan tilanteeseen pistää silmään että lapset on opetettu sellasiksi...itsellä on erityislapsi jota ei todellakaan voi opettaa siihen et sen vois ottaa mukaan jokapaikkaan. Ei sitä huutoa kestä pirukaan jos asiat ei mene "oikein". En mitenkään häpeä lasta tai sitä että esim. huutaa ruokakaupassa, mutta en edes itse jaksa kuunnella sitä niin en odota muut kanssa ihmiset jaksais... siinähän sit oot. Ei mitään hoitoapua mistään, käydään miehen kanssa vuorotellen töissä. Toissa kesänä päästiin miehen kaa yhessä leffaan. Muuten jompi kumpi (minä enemmän) on kokoajan lasten kanssa -kuntouttava päivähoito 4h/pv jolloin ollaan töissä.Nyt kesällä ei edes hoitoa. Pistää vähän jaksamista koetukselle.

 

["kahden pienen äiti"]

Aikansa kutakin. Nyt sulla on vaikeaa, mutta ajan myötä helpottaa ja omaa aikaa alkaa olla enemmän. Se on kuitenkin ihmisen elämässä lyhyt aika kun lapset on pieniä. Monet 50-60 vuotiaat tuttavani haikailevat sitä aikaa kun oli pienet lapset, ja kertovat sen olleen kuitenkin elämän parasta aikaa.

 

[astrolabe]

[QUOTE="vieras";28667914]Tuossa on paljon totta, mutta omaan tilanteeseen pistää silmään että lapset on opetettu sellasiksi...itsellä on erityislapsi jota ei todellakaan voi opettaa siihen et sen vois ottaa mukaan jokapaikkaan. Ei sitä huutoa kestä pirukaan jos asiat ei mene "oikein". En mitenkään häpeä lasta tai sitä että esim. huutaa ruokakaupassa, mutta en edes itse jaksa kuunnella sitä niin en odota muut kanssa ihmiset jaksais... siinähän sit oot. Ei mitään hoitoapua mistään, käydään miehen kanssa vuorotellen töissä. Toissa kesänä päästiin miehen kaa yhessä leffaan. Muuten jompi kumpi (minä enemmän) on kokoajan lasten kanssa -kuntouttava päivähoito 4h/pv jolloin ollaan töissä.Nyt kesällä ei edes hoitoa. Pistää vähän jaksamista koetukselle.[/QUOTE]

Erityislapsia ja -aikuisia meidän perheessä. Osastojaksot, erilaiset terapiat ja soveltumattomuus kunnalliseen päivähoitoon tuttuja kotiäitivuosiltani. Jokainen tapaus erilainen, mutta meillä näin, että kyettiin tiettyjä juttuja tekemään ja lapset oppimaan.

 

["tirppa"]

missä paikkakunnalla ootte te jotka kaipais apua !
olen 20v ja risat, itsellä ei lapsia ole mutta mielellään päiväksi tai pariksi voisin toisinaan vapauttaa väsyneen äidin tuskistaan jos se jotakuta helpottais..

 

[Scala]

Ap, tutulta kuulostaa. Minä tein oman ratkaisun ja lähden töihin. Mulla on siis onneksi työpaikka johon palata. Meillä mies jää kotiin. Saas nähdä kuinka käy. Hänen asenne kun on se, että minä pääsen niin helpolla kun olen vain kotona. Tehdään samoja hommia, joten hänen työntekonsa ei ole minulle uusi juttu.

Odotan elokuuta, jolloin saan syödä lämmintä ruokaa ruokatunnilla ja käydä vessassa ihan rauhassa. Tunteja, jolloin kukaan ei huuda "äiti". Olen nyt poikkeuksellisesti ollut kotona 2,5 vuotta putkeen ja se on mulle liikaa. Meillä kun ei ole hoitoapuja, niin taukoja ei tähän saa muuten kuin töitä tekemällä.

Mutta kyllä se tästä, kun saa viikottain keskimäärin 40h omaa aikaa, niin lopun ajan jaksaa sitten olla se etinen iloinen ja toimelias äiti.

 

["-m-"]

Hmm, mielenkiintoinen ketju.

Kuinka vanhoja lapsesi ovat, ap?

Minullakin on kolme lasta, yrittäjämies (paljon töissä), vanhemmat kaukana eikä juurikaan ketään auttamaan lastenhoidossa. Omaa aikaa saa kyllä aina jotenkin nipistettyä - ei sitä tarvita tuntikausia, ja oma asenne ratkaisee paljon.

Jos mies ei hoida lapsia, etsi joku vaikka palkattu hoitamaan silloin tällöin. Laita lapset riittävän ajoissa illalla nukkumaan, niin jaksat tehdä iltaisin jotain.

Jos et jaksa laihduttaa, älä tee sitä nyt, mutta jotenkin luin rivien välistä, että et ole tyytyväinen itseesi. Itse jumppaan iltaisin kotona kahvakuulalla, kun lapset nukkuvat. Älä ota ulkonäköpaineita, mutta mieti itsestäsi huolehtimista. Piristyt siitä.

Tee ruoat ja siivoukset omien standardiesi, ei muiden mukaan.

Ihmettelin muuten kommentteja siitä, että työssäkäyvillä on 40h viikossa omaa aikaa. Sehän on työnantajalle annettua aikaa. Itse olisin tuhat kertaa mielummin kotona - olisi aikaa tehdä siivoukset ym. rauhassa. Nyt elämä on tosiaankin yhtä juoksemista. Työssä on kyllä ihan mukavaa, ei siinä mitään, mutta kotiasioille jää turhan vähän aikaa.

Tsemppiä ap, olet väsynyt, ja sinulla on siihen oikeus. Mieti kuitenkin, mitä ITSE voisit tehdä tilanteen parantamiseksi, sillä vastauskin on omissa käsissäsi.

 

[taitaa riittää]

sehän tässä just on kun tuntuu etten tilanteelle voi mitään. oon kai vaan liian väsynyt kun en keksi miten asian ratkaisisin. itsellä on noita teini-ikäisiäkin joita aina vieraat ylistää "pääset jo helpolla kun on hommat auttamassa" jne.
just joo. ei ne auta. ne vaan on kavereiden kanssa ja ottavat rennosti.
olen "riistänyt" heiltä telkkarin katsomiset ja netin käytön, että saavat ne takaisin kun osallistuvat enemmän kotitöihin ja antaisivat minun käydä vaikka siellä suihkussa yksin.
ei vaikutusta. kavereiden luona voi noita viihdekeskuksia käyttää ilman että joku nalkuttaa.
olen luvannut palkkaa pienempien perään katsomisesta. siihen alkavat mutta ihan tajutonta tappelua ja huutoa pienille.
mun sydän ei vaan pysty kestämään sitä että pienten elinympäristö on niin vihamielinen ja heille huudetaan. ei puolivuotiaalle huudeta, ei sen ikäinen ansaitse sitä eikä minkäänlaista hermostumista.
kolmevuotiaan uhma voi olla todella hermoja kuluttavaa mutta ei siihenkään huuto auta. eikä uhkailu kuten sitä teinit käyttää. teinit siis 13,15,17.
yksi 'erityinen' lapsi on myös aika haastava jonka kanssa teinit ei pärjää.
ja eihän se teinien homma olekaan. tietty ois kiva jos ees joskus puoli tuntia pärjäisivät keskenään.
mies matkatöissä joten siitä ei oo arkeen apuja.
asutaan pienessä kylässä eikä täällä ole koteihin lastenhoitajia. ei edes kodinhoitajaa tai perhetyöntekijää koska kh on vanhuksille ja ptt on jo nyt ylityöllistetty. en ymmärrä miksei heitä palkata lisää.

joku kysyi mikä minut tekee onnelliseksi. kaverit/ystävät. heidän soitto tai näkeminen. mutta vähissä on ne kerrat. enkä kerran kolmessa kuussa moinen ilo.

 

[M32]

Hehee ja taas sunlaisia ***** kommentoimassa. Selvästikkään sulla ei oo lapsia lainkaan. =)

Niin, jotkut osaavat ajatella asiaa myös järjellä ja päätyä siihen, ettei lasten hankkiminen kannata. Aloittajan kuvaama tilanne voi tuntua katastrofilta, mutta ei se ole lopulta kovin epätodennäköinen. Ei ole mitenkään taattua, että lasten hankinta lisää onnellisuutta eikä heikennä sitä. Lapsia ei ole kuitenkaan kenenkään pakko tehdä, eikä varsinkaan viittä (?) tai ilman tukiverkkoja. Ei kenelläkään ole velvollisuutta tuntea myötätuntoa, kun ongelmat ovat täysin itse aiheutettuja.

 

["hmmm"]

sehän tässä just on kun tuntuu etten tilanteelle voi mitään. oon kai vaan liian väsynyt kun en keksi miten asian ratkaisisin. itsellä on noita teini-ikäisiäkin joita aina vieraat ylistää "pääset jo helpolla kun on hommat auttamassa" jne.
just joo. ei ne auta. ne vaan on kavereiden kanssa ja ottavat rennosti.
olen "riistänyt" heiltä telkkarin katsomiset ja netin käytön, että saavat ne takaisin kun osallistuvat enemmän kotitöihin ja antaisivat minun käydä vaikka siellä suihkussa yksin.
ei vaikutusta. kavereiden luona voi noita viihdekeskuksia käyttää ilman että joku nalkuttaa.
olen luvannut palkkaa pienempien perään katsomisesta. siihen alkavat mutta ihan tajutonta tappelua ja huutoa pienille.
mun sydän ei vaan pysty kestämään sitä että pienten elinympäristö on niin vihamielinen ja heille huudetaan. ei puolivuotiaalle huudeta, ei sen ikäinen ansaitse sitä eikä minkäänlaista hermostumista.
kolmevuotiaan uhma voi olla todella hermoja kuluttavaa mutta ei siihenkään huuto auta. eikä uhkailu kuten sitä teinit käyttää. teinit siis 13,15,17.
yksi 'erityinen' lapsi on myös aika haastava jonka kanssa teinit ei pärjää.
ja eihän se teinien homma olekaan. tietty ois kiva jos ees joskus puoli tuntia pärjäisivät keskenään.
mies matkatöissä joten siitä ei oo arkeen apuja.
asutaan pienessä kylässä eikä täällä ole koteihin lastenhoitajia. ei edes kodinhoitajaa tai perhetyöntekijää koska kh on vanhuksille ja ptt on jo nyt ylityöllistetty. en ymmärrä miksei heitä palkata lisää.

joku kysyi mikä minut tekee onnelliseksi. kaverit/ystävät. heidän soitto tai näkeminen. mutta vähissä on ne kerrat. enkä kerran kolmessa kuussa moinen ilo.

Ei pienten lasten hoidon rankkuus sulle varmaan yllärinä tullut kun on noita teinejäkin... Ihmettelen taas, että miks ihmeessä pitää niitä lapisia tunkea maailmaan noin paljon jos ei jaksa. Itse olet osasi valinnut, älä siis valita!

 

[Scala]

[QUOTE="-m-";28668954]

Ihmettelin muuten kommentteja siitä, että työssäkäyvillä on 40h viikossa omaa aikaa. Sehän on työnantajalle annettua aikaa. Itse olisin tuhat kertaa mielummin kotona - olisi aikaa tehdä siivoukset ym. rauhassa. Nyt elämä on tosiaankin yhtä juoksemista. Työssä on kyllä ihan mukavaa, ei siinä mitään, mutta kotiasioille jää turhan vähän aikaa.

Tsemppiä ap, olet väsynyt, ja sinulla on siihen oikeus. Mieti kuitenkin, mitä ITSE voisit tehdä tilanteen parantamiseksi, sillä vastauskin on omissa käsissäsi.[/QUOTE]

Niin, se olin minä joka niin kirjoitin. Paitsi, että en kirjoittanut, että työssäkäyvälle vaan minulle jää omaa aikaa. Minä koen työssäkäynnin omaksi ajaksi, en väitä että kaikki niin kokevat. Minun ei tarvitse enää lähteä minnekään töitten jälkeen, vaan saan kotitöistä lomaa silloin kun olen töissä, ei tarvitse huolehtia muiden syömisistä, nukumisista tai siivouksista. Ja ne aikuiskontaktit ovat siellä työelämässä.

Niitä (kotitöitä) ehdin kyllä tehdä ihan hyvin silloin vapaahetkinä, onneksi minulla on myös se kotitöihin osallistuva mies.