L
livia
Vieras
Vihdoinkin uskalsin lopettaa. "Vauvani" on jo yli 2 v. En ole viittinyt lopettaa kun imetys on ollut helppo tapa rauhoitaa riehuva lapsi ja nukuttaa se iltaisin ja päivisinkin viereen. Ja olen saanut sallittuja lepotaukoja pisin päivää kun olen heittäytynyt sohvalle imettämään. Ainoastaan siksi lopetin että oli tosi noloa kun lapsi yleisellä paikalla veti tisut esille ja huusi "äiti, tisuli, kiltti pliis!".
Mutta lopetus meni aivan hyvin kuitenkin. Isommat lapset olivat pari päivää mummon mökillä ja me saimme rauhassa keskittyä pieneen. Huutoa tuli jonkun verran parin päivän ajan, mutta ei koko ajan niin kuin pelkäsin. Pulloa emme yrittäneet antaa koska lapsi osaa juoda mukista. Nukutin hänet eka iltana sylissä keinustuoliin ja muut illat onkin mennyt ihan hyvin.
Mutta se ruokahalu on kasvanut niin valtavasti, en osannut kuvitellakaan kuinka paljon sieltä tisuista sitä maitoa vielä tulikaan. Lapsi syö todella isoja määriä, ja monta kertaa päivässä. Enemmän kuin isommat lapset meidän perheessä.
Lypsin maitoa pois viimeksi eilen aamuna, enää ei ole tukalaa oloakaan.
Nyt pikkuinenkin jo osaa nauraa asialle, häntä naurattaa kun hän vahingossa sanoo "äiti tisulii". Ekana yönä oli paha kun hän huusi että "äiti kiltti pliis, yks kerta tisulii". Mut kyl se sitte meni ja viikko on jo oltu kuivilla. Jotenkin haikea olo että en saa enää koskaan imettää...
ja nyt pelkään että lihon palloksi koska olen saanut syödä vähän sitä sun tätä nyt taas pari vuotta. Ja oikeesti nyt olen 8 vuotta ollut joko raskaana tai imettänyt ihan peräperää.
Kiitos jos jaksoit lukea.