Onnea kaikille vauvan saaneille! :flower: :flower:
Ei tule käytyä kovin usein koneella kun on nyt tuota vauvanhoitohommaa... poika on yllättänyt positiivisesti olemalla edelleen kovasti ihastunut vauvasta. Nyt on alkanut enemmän vanhemmille kiukutella, mutta mielummin tyhmä äiti kuin tyhmä siskovauva.
Synnytyksestä voisin kertoa, lyhyesti tuskin onnistuu: menin äitipolille keskiviikkoaamuna, lääkäri taas ultrasi ja arvioi, että 4kg siellä oltaisiin ja totesi, että ryhdytäänpä sitten käynnistämään. Menin käyrää ottamaan ja istuskelemaan ja sain pikkuruisen puolikkaan pillerin. Vähän oli hölmistynyt olo, että tälläkö se sitten pitäisi ulos saada. No, söin sen ja sitten odottelin luvatun neljän tunnin sijaan melkein 6h ennenkuin toivat uuden. Tylsäähän se oli, onneksi sieltä liikeni oma huone, jossa makoilin ja luin. Tietysti satoi, ei voinut uloskaan lähteä, vaikka olisi saanut. Sitten taas käyrää ja pilleri ja lukemista ja makoilua, torkkumista... koko ajan supisteli, mutta heikosti ja harvakseltaan. Illalla kahdeksan maissa tuli kolmannen pillerin aika, ensin käyrää otettiin ja ihme tapahtui: siinä käyrällä ollessa yhtäkkiä harvat supistukset tihenivät ja kovenivat ja pilleri jäi purkkiin. Siinä vaiheessa vielä sanoin miehelle puhelimessa, että ei tästä vielä tiedä, mutta reilun tunnin päästä jo hälytin miehenkin paikalle. Olin kestänyt koko päivän supisteluja, käyrällä ollessa oli menneet vedet itsestään, mutta olin sen unohtanut, kun niin ei ennen ole käynyt. Niinpä en osannutkaan ennakoida, että supparit kovenisivat niin nopeasti kuin sitten kävi, kun mies saapui paikalle, minä istuin vessassa ja puuskutin. Pienessä sairaalassa lääkäri ei tullutkaan ihan heti kun toivottiin ja saliin jouduin matkaamaan 10m sängyllä, en voinut supistuksilta kävellä. Mies raukka yritti myötätuntoisesti taputtaa välillä olalle tai pitää kädestä, mutta huusin aina "et koske muhun!", samaa huusin kätilölle, joka piti vauvan sydänkäyräjuttua mahalla... Salissa sitten jo huusin joka supistusta kun en "kestänyt" niitä enää. Ja lääkäriä ei näkynyt. Kun vihdoin lääkäri saapui, aavistin jo itsekin, että melkein auki ollaan, halusin kohdunkaulan puudutuksen niinkuin edellisiltäkin, mutta sitä ei enää saanut laitettua kuin toiselle puolelle. Auttoi se onneksi sen verran, että huuto lakkasi ja puuskuttaminen riitti taas... :kieh: Sitten siinä kärvistelin, supparit taas kovenivat ja alkoi ponnistuttamaankin vähän. Tietysti siinä vaiheessa pääsivät pissatkin siihen synnytystuoliin (vihoviimeinen, vihattava kapine, en ole ennen joutunut, edelliset sain synnyttää sängyllä ) puudutusta varten kun olin siihen joutunut kiipeämään. Riivatut jalkatuet, en muuta sano! Kätilö käski kokeilla ponnistamista, minä vain siinä ärisin takaisin, ettei tällaisessa asennossa ponnistamaan pysty, ja kun kerran tykkäsin koko illan istua vessassa, niin voisinko saada jakkaran. Ja jakkara saapui. Onnistuin könyämään tuolista jakkaralle, siinä vaiheessa oli jo parin supparin ajan ponnistuttanut. Jakkarallakin halusin odottaa vielä yhden kokonaisen supistuksen, ennenkuin suostuin ponnistamaan, kammosin niin paljon pään synnyttämistä vieläkin edellisen jäljiltä. Sitten ihan kevyesti pinnistämällä vauva olikin "päävaiheessa", mutta tällä kertaa pääkin sujahti sieltä suht nopeasti, kivulla ja huudolla kyllä, mutta tosiaan ei kestänyt onneksi pitkään. Sitten pieni odotus ja vartalon synnytys, joka sekin vielä kirpaisi (todella), mutta sitten se tuska onneksi päättyi. Ponnistusta ehkä huimat 20 sekuntia, virallisesti kestoksi tuli 1min. kun vähemmän ei voi laittaa! Jakkaralla oli hurjan helppo ponnistaa.
Mies kysyi, kumpi sieltä tuli, kätilö sanoi, no katso ja itsekin tihrustin ilman laseja, mutta napanuora oli niin paksu ja juuri edessä niin ettei saanut mitään selvää ja jouduttiin kysymään uudestaan...
Tyttöhän siellä piileskeli, niin kuin pitikin.
Sitten vielä tuoliin istukkaa irrottamaan, tuli onneksi helposti. Sitten tuli kätilölle ehkä pieni moka, antoi vauvan vatsalle, mutta jäin siihen tuoliin kintut telineille alapää paljaana eli ei kovin hehkeä asento eikä olo. En oikein saanut hyvin imetettyä siinä. Ja hienotunteisesti jätti meidät keskenään vielä suht pitkäksi aikaa. Sain tautisen tuskallisen jalkakrampin, mies otti vauvan ja minä istuin siinä tuolin reunalla verilammikossa ja melkein itkin sitä kramppia kun en voinut lähteä vuotamaan pitkin saliakaan... Elämän vähemmän hehkeitä hetkiä! Lopulta kätilö tuli, ja kun katsoi, miten kippurassa lähdin suihkua kohti, ehdotti "pikkupesuja", mutta halusin suihkuun. Kintutkin olivat ihan veressä kun jakkaralta olin tuoliin könynnyt. Istuin sitten suihkussa, kaavin jalat puhtaiksi, mies auttoi pukemisessa kun en heikotukselta itse kyennyt ja päästiin samaan omaan äitipolin huoneeseen loppuyöksi. Vauva ei kovin hyvin syönyt, pikkuisen imaisi kuitenkin ja kävi nukkumaan. Saimme ruhtinaallisen iltapalan, senkin tuleminen vain kesti aika lailla ja sitten nukkumaan. Vauva oli syntynyt. :heart:
