Lämpöiset Onnittelut kaikille vauvansa saaneille! :flower:
Tänne ei erikoisia, harjoitusupistuksia tulee kyllä, mutta ei mitään muuta mikä viittais synnytykseen. Huoh! Tahtoisin jo kovasti päästä elelemään myös vauva-arkea tosi paljon, tää olo alkaa käydä niin malttamattomaksi ja kaikki vihlonnat ja tukalat olot haluaisin vaan pois. Tähän vielä iski nyt mulle ja miehelle flunssa, tosi kivaa ja onhan se tieto et pian on noi isommatkin lapset kipeenä. :|
Eilen oli neuovla taasen ja ensi viikollakin aika varattiin, kun la on vasta 11.pvä, mutta saa nähdä joutuuks vielä yksinään treffaa sitä tätiä sitten. Kaikki muuten ok, proteniit hiukan koholla ja veren vasta-ainetulokset olivat tulleet, niissä olikin sitten heikosti niitä. Mä oon ihan ulalla mitä se tarkoittaa, aina noi on negatiiviset olleet joten huolta ei ole tarttenut kantaa, mutta nyt oli niitä vasta-aineita sitten kahden ensimmäisen negatiivisen tuloksen jälkeen kehittynyt ja ilta meni ihan paniikissa, kun netistä lueskelin tietoa ja terkkakaan ei osannut paljoa siitä selitellä. Sanoi, kyllä on todennäköistä et mitään ei tuosta nyt tule, kun näin lopussa ollaan jo ja oli selvittänyt ihan äitipolilta ja veripankista asiaa, et ei onneks kumminkaan ihan mutu-tuntumalla sitten ollut päätellyt. Jos jollain on kokemusta/tietoa tästä loppuajan vasta-aineiden kehittymisestä niin kertokaa, kun mä oon niin ulalla nyt... Kyllähän netistä tietoa saa tästä mitä vauvalle voi tulla, mutta se et kuulis toisten kokemuksia ja tietoa on ihan toinen juttu.
Me tosiaan muutettiin silloin kesäkuun alussa tänne kotiseudulle takaisin ja onhan se tieto, että tänne ramppaa väkeä het, kun kotiudutaan ja jos ei jo sairaalaankin. Mä en kanssa jaksais ihan heti ja mä en missään tartte apua ja hyysäämistä, niinkuin appivanhemmat kuvittelee. Anoppi, kun on kälyn tykönä harva se päivä hoitamassa yhtä vuoden ikäistä lasta vain et käly saapi rauhassa imuroida tms. mitä ei mukamas vois tehdä lapsen siinä ollessa niin kuvittelevat kait mun olevan samanlainen.
Mä olen jo kaks lasta hoitanut yksin päivisin tuolla muualla asuessa ja tosi hankala mun ottaa vastaan apua, kun en koe sitä tarvitsevani. Mulle on tärkeintä et lapset viettäis aikaa isovanhempien kanssa, eikä niin et apua tarjotaan vain siks et mulle se olis helpompaa olla ku vauva syntyy ja saisin olla hetken isommilta lapsilta rauhassa tms. Tuntuu et kaikki lähes tulkoon odottaa et pimahtaisin kolmen muksun kanssa enkä jaksa hoitaa, kun koko ajan tarjotaan hoitoapua ja muuta...
Me ei nyt muuhun tartteta apua, kun siihen, et joku tulee kattomaan isompia lapsia ku ollaan sairaalassa se hetki ja sitten mies tuleekin jo kotiin. Mutta ei kukaan sitä tajua, luulevat et täällä täytyy olla satapäinen viihdytys joukko isommille lapsille ja viedä heitä jonnekin pois tästä. Silloin ku kuopus syntyis niin appivanhemmat tuli meille edelliseen kotiin olemaan esikoisen kanssa, oli vielä joulunaika ja tunteet niin pinnassa, kyllä meinas pälli revätä. Ja eihän ne tajunnu lähteä ja mieshän ei sanonut mitään, kun ei tohtinut. Kyllä pari kertaa mulla pinna paloi ja tuli sanottua pahastikin. Viikon he oli sen jälkeen ku mä kotiuduin sairaalasta ja me ei oltu sairaalassakaan kuin vuorokausi synnytyksen jälkeen, ja siitäkin olen saanut kommenttia ku lähin niin aikaisin pois. Ei ymmärtäneet mun koti-ikävää ja ikävää esikkoa kohtaan yhtään silloin eivätkä nytkään. |O No, onneks tilanne on nyt toinen et kukaan ei jää asumaan et selvitään varmaan parin tunnin vierailuilla silloin tällöin ja pullakahveilla, jiihaa!!! Ja mua ärsyttää kamalasti, kun meille tää on jo kolmas mut kohdellaan oikeesti sillai, kun tää olis vasta ensimmäinen lapsi ja ei tiedettäis mistään mitään. Tottakai tässäkin tulee jotain uutta vastaan, en sitä väitäkään, mutta tuo kohtelu menee jo niin yliampuvaks, et mä en niinku tajua mistä appivanhemmat ja miehen veli akkansa kans repii niitä juttuja...
Ja sitten ovat ihan paniikissa yhden lapsen kanssa jo, vaipanvaihtoonkin tarvitaan ainakin kaks tai kolme ihmistä, yks pitää kainaloista kiinni, yks repii vaippaa päälle tai pois ja yks vielä huutelee ja yrittää viihdyttää sitä kiukkuilevaa lasta joka on ihan hermoraunio tuollaisesta jo...
Tietty sääli lapsen puolesta, mutta niin hauskaa mulla on sitä seuratessa.
Olipa purkaus taas, mutta niin ristiriitaista tuo arki, et toisia hiukan kokeneempia neuvotaan ja sitten oma lapsenhoito on yhtä shown pitämistä ja lapsenamman hankkimista mitä ihmeellisimpiin asioihin. Ymmärtäisin omat menot ja kahdenkeskisen ajan tahtomisen, jos siihen tartteis apua, mutta normaalit arkiaskareet niin ei mene mun jakeluun. Ei mun arki pyöris mitenkään, jos aina imuroinninkin ajaks pitäis soitella lapsenammaa paikalla tai en vois tiskejä laittaa, jos ei joku kattois lasten perään. Että rivien välistä jo voi huomata minunkin ärtymykseni appivanhempiin ym. ja siihen, että ei tajuta joskus niitä ihan yksinkertaisempiakaan asioita... Jaksuja kaikille vauva-arjen aloittamiseen sitten yli-innokkaiden vieraiden kanssa, sanokaa vaan rehellisesti et haluutte omaa aikaa, mäkin yritän miettiä tässä kohteliasta tapaa miten ilmaista asiani sitten, toinen juttu sen toteutus...
Mua pelottaa hirveästi se, että joudun synnyttää matkalla sairaalaan. Meiltä tulee matkaa n. 130km muistaakseen ja kait se on ambulanssilla mentävä tai omalla autolla, soitettava sitten ambulanssi vastaan, jos tulee hätä jo matkalla. Ekoista tuntemuksista mä aion lähteä, pistäkööt sitten kotiin jos tuntuu siltä, mutta mä en aio kovin kauaa kotona kärvistellä. Mikään muu ei niin jännitäkään synnytyksessä kuin et pääsis vaan turvallisesti sairaalaan. Voi sitä paniikkia sitten, kun lähtö tulee...
Mutta hyviä vointeja kaikille, pitää jättää muillekin tilaa vaik tulishan tätä tekstiä taas...