Lokakuun Onnenmurut 2012 *Maaliskuussa*

Tulin vain pikaisesti ihmettelemään ajan kulua. Tänään poksahtaa 10+0! Hurjaa. Huono olo ja tajuton väsy vaan jatkuu... Viikoista selviäminen on yhtä tuskaa.

Pakkastytölle ja muille ultrasta hyviä uutisia saaneille isot onnittelut! :heart: Ja kardemummmalle tsempit iltapäivän ultraan!

Lumi & muru 10+0
 
Onnea hyvistä ultrakuulumisista ja tsemppiä ultraan meneville!!!:wave:

Täällä alkaa pahaolo pikkuhiljaa väistymään ja pysyviksi oireiksi jäänyt närästys, jatkuva nälkä ja karmea väsymys. Välillä on tunne että kai se asukki on jatkanut sentään kehitystään, kun ei ole enää niin paha olo ja nälkään ja väsymykseenkin on jo tottunut. Kiitos Dopplerin en ole ravannut enää ultrissa, kun saan ne sydänäänet nykyään joka kerta kuuluviin ihan hyvin:LOL: kahden viikon päästähän onkin sitten jo NP-ultra jolloin kaikki varmentuu.

Suurentunut kohtu: Kyllä minulla tuntuu varsinkin aamuisin ihan pyöreä kumpu jo, jos rakko on täynnä tuntuu se jo lähes navan alapuolella mutta kunhan rakko tyhjenee niin asettuu sinne häpyluun yläpuolelle. Päivällä sitten turvotuskin tuota hieman peittää mutta kiva huomata että jotain konkreettistakin raskauden suhteen jo näkyy/on kehittymässä:heart: Välillä olen ollut tuntevinani jo kohdun kovettumistakin/lievää harjoitussupistuksen tuntua...:O ekassa raskaudessa tuota ilmeni rv12 lähtien, mutta oli täysin normaalia ja vaaratonta kuulemma, kun lapsi syntyi vasta rv42=).

Jensar kera asukin 9+3
 
Terveisiä neuvolasta:) Tänään oltiin ja hyvin meni, tosi mukavan tuntuinen th meille tuli. Harmi kun kesällä muutto niin vaihtuu silloin myös neuvola. Ei siellä sen kummempaa tapahtunut, kaikki oli ok ja nyt odotellaan ultra aikaa. Tulisipa se pian!

Ihania linkkejä oli joku (en nyt muista nimeä) laittanut, mulla tosi samanlainen tyyli.

Olo on pysynyt samana, väsymystä ja kuvotusta riittää:/ Oli puhetta tuosta kohdun tuntemisesta niin täällä huomattu sama.

Neuvolatätin mielestä LA ois päivää aikaisemmin, mutta ootetaan kuitenkin mitä ultrassa kerrotaan.

Onnellinen84+ Tirriäinen 8+5
 
Mekin kävimme tänään ensimmäisessä neuvolassa. Ei ollut lainkaan niin paha, kuin ensiksi ajattelin. Jotkin asiat tuntuivat,jotenkin niin turhilta mistä keskustelimme. Varsikin ruokavalio ja hammashygienia. Pelottaa ajatella,että onko Suomessa vielä oikeasti ihmisiä,jotka eivät pesisi hampaita kahta kertaa päivässä?!?!
Th lupasi laittaa heti lähetteen äitiyspolille ja nyt vain odotellaan,että milloin saadaan aika. Ajan voi kuulemma saada aika nopeastikin.
Jotenkin vieläkin olo tuntuu niin epätodelliselta, vaikka eka neuvola on ohi. Ehkä se johtuu siitä,että minun mielessä pyörii vain se,että päästäisiin nopeasti muuttamaan tästä kamalasta väliaikaisesta asunnosta pois. Sitten kun olen päässyt oikeaan kotiin niin ehdin,ehkä jo ajatella enemmän raskautta. Nyt aika menee siihen,että laskee minuutteja siihen kun tästä murjusta pääsee pois.
Th myös siirsi laskettua aikaa, nyt se olisi syyskuun puolella. Mutta pitää nyt odottaa siihen ultraan asti niin saa sitten varmistuksen asiaan.

Hauskaa maanantain jatkoa kaikille.

Jumppapallo ja tuplat 10+2
 
Iltapäivää kaikille!

Tervetuloa uusille!

Onnittelut kaikkille hyvistä ultra kuulumisista ja hyvistä neuvola kuulumisista :).

Piiti, Janzku ja lena Meillä kolmella on tosiaan huomenna sitten eka neuvola =), mua kyllä jännittää ihan hirvesti. Janzku, sinä taisit kysyä mihin aikaan olen menossa. Mulla olis klo: 10.

Oireista: Mulla on joka raskaudessa ollut riesana tuo närästys ja näköjään joka kerta aikaistuu, eipä ole aikasemmin näin pian tullu närästys kaveriks kuin nyt. Täytyy sano että kyllä pistää nyppimään : /. Olis mun puolesta voinu pysyä pois. Kuvotusta on täälläkin aika kiitettävästi, mutta ylös asti ei ole onneks vieläkään tullut. Jos liikun tai nukun niin etovaa tunnetta ei ole...

Mä täällä koitan leipoa porkkanalimppuja. Jos onnistuu niin täytyis kooittaa viikonlopuks tehdä niitä ainakin 8 ellei 10. pidetään miehelle yllätys synttärit jossa on myös ruokatarjoilu :D. Saas nähdä kuinka hyvin jään kiinni raskaana olemisesta kun en voi alkoholia ottaa, otan kyllä onneks muutenkin niin vähän että kukaan ei välttämättä asiaan kiinnitä huomiota.

Calumet + toivo 7+2
 
Heippa mammat!!
Tervetuloa uusille ja ihanaa lukea ultrakuulumisia ja etenkin kun ne ovat olleet hyviä :heart:
Täälä on alkanut huonoolo ja pahoinvointi helpottaa :p Oksentanu en oo viikkoon ja se jatkuva huono olo on vain ajottaista nyt =) Pissalla pitää käydä vähintään kerran yössä, mutta sen ny kestää hyvinkin ja rinnat on edelleen hellänä :)
Mieliala vaihtuu hetkessä ilosta suruun ja vihasta nauruun jne.
3vkoa on Np ultraan... ens viikol pitäs joku aamu käydä verikokeet ottaas.. ja sit vaan odotellaan et tulis jo ultra vastaan :)
Mäkin haluan liittyä siihen FB ryhmään.. mitenhän mä laitan niit yksäri viestejä.. hmmm.- pitääkin tutkia :D voi voi tänään ois pakko koittaa ajoissa maate kun viimme yö meni valvotessa ajatellen koiraamme jonka susi söi perjantaina ja lauantai vlisenä yönä :( :heart:

Nyt lapset unten maille ja sit kohta itsekin ja aamulla ennen viittä ylös :D

Joshua87 & salamatkustaja 9+6 :heart:
 
Ihania kuulumisia monella teistä, näitä edelleen toivon lisää! :) ..ja että sais ite huomenna tulla huojentuneena kertomaan että kaikki oli hyvin <3

Janzku (Calumet ja lena), täällä nla heti klo8 aamulla... :)
Jännittää myös kovin, tai sellanen hassu olo.. Toisaalta haluan kuulla jo yli kaiken että kaikki on masussa oikealla lailla ja hyvin ja sais hetken helpotuksen tähän murehtimiseen, mutta pelottaa ajatus siitä jos joutuu luopumaan ajatuksesta että saadaan pikkuinen lokakuussa :(
Noh, koitan kerätä positiiviset ajatukset taas jostain päällimmäisiksi :)

Itellä taas vähän sellanen olo, et oireet olis häipymässä.. Ainut selkee on arat ja turpeat rinnat ja aika ajoin tuntemukset masussa.. Noh, huomenna ollaan viisaampia ja toivon mukaan entistä onnellisempia <3

-panikoiva Piiti ja Tiuku (8+6)
 
Ihania ultrakuulumisia tullut päivän aikana! :)

Joshua: minä voin laittaa sulle yksärillä viestiä siitä Fb-ryhmästä.. Ja anteeksi näin suora kysymys, mutta oliko se teidän koira, josta oli iltalehdessäkin juttu...? Jos näin, niin olen kotoisin samalta paikkakunnalta! Nyt asunut pari vuotta toisella puolen Suomea..

Omaan oloon ei taas muutosta, oksettaa ja väsyttää... Hermorauniona odotan keskiviikkoa ja kontrolliultraa!

-Minki ja ylläri rv?-
 
Calumet oon kateellinen, täällä vasta eka neuvola on viikolla 10 :/

Joshua Hirveä kohtalo koirallanne... :O Voimia!!!

Tänään iski väsymys, kyllähän oli vaikia pysyä alkuilta ja ilta hereillä... Mun laskujen mukaan nyt on viikkoja 7+4, MUTTA kun plussasin vasta kp44 niin sen mukaan olis vasta 6+0 noin.. Eli silloin kun mulla on viikonpäästä se ar-ultra niin silloin on viikkoja joko 8+4 tai 7+0, niin eikö nyt sydämenlyönnit pitäis näkyä???? Pojasta mulla oli 7+4 ja näky!
 
Viimeksi muokattu:
Miramei Kyselit hiustenvärjäyksestä. Mä olen jokaisen raskauden aikana värjännyt hiuksia eikä siinä kuinkaan ole käynyt. Mulla on hiusten oma väri keskiruskea/tummanruskea ja aina oon värjännyt tummilla väreillä ja siitä huolimatta mun lapset on kaikki vaalea hiuksisia :D No joo, tajusin kyllä mitä ajoit takaa tällä kysymyksellä, mutta esim. kun oon esikoista odottanut kahdeksan vuotta sitten ei edes puhuttu että hiuksia ei vois värjätä raskausaikana. Tokan odotuksesta en muista mutta tosta kolmannesta muistan kun sillon alettiin puhua kaikenlaisten kemikaalien käytöstä, siis jopa jokin lehtiotsikko kielsi meikkaamisen raskaana olevilta naisilta :O Sillon kyllä yllätyin. En usko että värjäyksestä on kovin paljoa haittaa, siis jos sitä ei nyt ihan joka viikko tee.

(edelleenkin oireeton) muhvi ja (mahdollinen) matkis rv 7+1
 
Tekis mieli hakata päätä seinään taas oman idioottimaisuutensa takia, ei tosiaankaan aivot pelitä väsyneenä!! Joshualle piti jatkaa, että olen todella pahoillani koiran menetyksestä, ihan kamala kohtalo! :(

Hiustenvärjäämisestä: Kohtuudella saa värjätä, eli max. kerran kuussa tai jotain sinne päin... Ihan ammattikampaajatkin ovat sanoneet, että hiustenvärjääminen raskausaikana on turvallista kunhan ei koko ajan ole värjäämässä, esim. viikon välein! Itse ainakin ajattelin jatkaa hiustenvärjäystä normaalisti, eli 1-1,5kk välein, tai jopa harvemmin..

Ja nyt nukkumaan, etten simahda pystyyn!
 
Mä varasin kampaajalle ajan ja aion värjätä hiukseni siinä samalla. TUlee kuitenkin todella harvoin käytyä kampaajalla niin en usko että siitä värjäämisestä mitään haittaa olis.
Mulla on tänään kahdeksalta neuvola, meinaa muka jännittää :) innolla odotan sinne pääsyä! Ihanaa kun pääsee juttelemaan raskaudesta, mutta sitä vaa'alla käymistä en odota...
 
Oireettomuudesta...Pitäis olla tyytyväinen siitä että ei ole oireita. Mutta mutta...se ei olekaan niin helppoa pelon peikko nostaa päätänsä vähän väliä : / Jotenkin raskaus ei ole todellinen kun ei ole ollut ultraa eikä ole oireita ollenkaa. Nyt pitäs ymmärtää nauttia olosta, mikäli kaikki on hyvin niin niitä vaivoja ehtii vielä tulla roppakaupalla. On tää niin vaikeeta :D

oireeton muhvi ja matkis 7+2
 
  • Tykkää
Reactions: anu84
Hei vaan :wave:

Ei ole tullut käytyä täällä moneen päivään, kun ei ole jaksanut viime aikoina tehdä oikeastaan yhtään mitään ylimääräistä, hyvä että töissä jaksanut olla ja kotona saa jotain ruokaa pöytään.

En edes muista kerroinko viikko sitten ultrakuulumiset :D mutta kerronpa nyt kuitenkin (uudelleen?), eli ultrassa näkyi normaali raskaus ja viikot tipahteli neuvolan laskuista ja omista myös. Viikko sitten näkyi pienen pieni ihmisen alku (2,6mm) eli raskaus oli kestänyt 5-6 viikkoa, mutta varattiin uusi ultra joka on parin viikon päästä jolloin saadaan viikot selville paremmin. Saatiin kuitenkin jopa pieni virtaus näkymään :heart:

Oireita on alkanut löytymään ihan kiitettävästi, allöttävä olo on aika ajoin ja yökkimäänkin on joutunut mutta ei ole kuitenkaan mitään ulos tullut, rinnat on arat, arkuus on kuitenkin ONNEKSI edes hieman helpottanut, alkoi jo tuntua että ei voi edes kävellä koska pakottaa. Alaselkä on vaivannut minua jo ennen raskautta ja nyt tuntuu saavan vielä lisää aihetta kipuiluun.

LA uupuu minulta edelleen mutta muut tiedot ovat
piipero86 - 25v - neljäs - KAKS
 
Pakkohan oli tulla huikkaamaan, että täällä oli hyvin kaikki!! :) <3
Meinaa sydän pakahtua vieläkin, kun miettii sitä pientä pampattavaa sydäntä. Viikot vastasi omia laskuja, la aikaistui -mutta mennään vanhoilla kuitenkin :)

Ja oireitahan ei hirveesti oo loppupeleissä ees ollut, ja vähenemään päin tuntuu nekin vähät olevan.. Et koitetaas nyt vain luottaa et kaikki voi olla aivan mallillaan ilman suuria oireita! :)

Toivottavasti muutkin eka neuvolassa käyneet sai/saavat yhtä ihania uutisia! <3

-Piiti ja Tiuku (9+0)
 
Huomenta!
Täällä juuri varattu ensi viikoksi kampaaja. Pakko värjätä ja leikata...edellisestä käynnistä vierähtänyt jo 4kk ja olen kyllä sen näköinenkin. Josko olo sitten piristyisi :).

Koko aamun olen soitellut eri paikkoihin ja järjestellyt syksyn asioita. Ihan pöljää, että siihen on pitkä aika, mutta silti esim. lasten kerhopaikkoja syksylle pitää alkaa hakemaan täällä jo nyt. Myös työasioita olen jo nyt joutunut järkkäämään syksyä ajatellen. Vauvan saamiseen on vielä niin pitkä matka, että ei huvittaisi mitään sitovia suunnitelmia tehdä. Kun kuitenkin yritän ajatella realistisesti ja kaikki on vasta alussa.

Oireet vaihtelevat yhä päivittäin. Joskus ei juuri mitään ja sitten taas oksetus ja väsymys lyö päälle. Toisaalta olen huomannut, että kun väsyttää niin myös oksettaa...hyvin nukutun yön jälkeen sitä ei niin enää huomaa kuin aiemmin.

Tänään teen kotoa käsin opiskeluihin liittyviä töitä ja lapset on päiväkodissa. Josko nyt siis alkaisin kirjoittelemaan esseetä, ettei mene ihan lorvimiseksi tämä aamu.

- Vimme + unelma 9+5
 
Ihania ultrakertomuksia! Itsellä vielä 3 piiiitkää viikkoa np-ultraan :) Ensi viikolla pääsee kuitenkin jo ne verikokeet antamaan :)

Kyllä mie sanon että jättitsempit niille ketkä raskauden pahoinvoinnista kärsii! Itse viime yön oksennustaudissa maanneena voin kertoa etten inhoa mitään muuta niin paljon kuin oksentamista!! Onneks alkaa helpottaa, kuumetta meinaa enää nostaa mut sekään ei haittaa viime yön rinnalla mitään. Hävispähän ainakin pahin turvotus jos ei muuta positiivista keksi :D Mullakun oli paino noussut ihan liikaa raskauden alusta nähden..
Tais se neukkatäti olla oikeassa siitä vastustuskyvyn alenemisesta, en muista milloin olisin näin kipeä ollut kuin nyt raskauden aikana, ehkä joskus yläasteella?

Hiusten värjäyksestä Minä ainakin aion ihan samalla tapaa kipaista kampaajalle kun turake kasvaa, jos se ei ole aiheuttanut ongelmia aikaisemmin, niin miksi nyt?

Olikos siellä muita yleisiä kysymyksiä? Niin pikaseen lukaisin läpi että ohi meni..
 
Huomenta, taas on töihin tultu posliinipöntön kautta =D Loppuis jo tää paha olo... Eilen tosin oli noin tunti, jolloin ei oksettanut!

Mä en ole koskaan värjännyt hiuksiani sillä olen niin luonnonblondi =D Mutta meikkaan kyllä päivittäin, vaihdoin osan meikeistä kyllä luonnonkosmetiikkaan. Mut sitten ruokapuoli. Muistan kun edesmennyt äitini kertoi että hän vältteli raskausaikana kaikkia lisäaineita, ja musta on tullut tosi terve lapsi, joten päätin että jos itse koskaan saan lapsia niin teen samoin enkä pistä mitään lisäaineita suuhuni. Mutta nyt kun ei oikein tee mitään mieli niin sinne pötsiin uppoaa joka päivä montaa E-koodia ja kaikkea muuta sontaa. En ole yli viikkoon laittanut edes ruokaa, se olisi ihan liian kuvottavaa toimintaa. Joten E-eineksillä mennään =(

Vielä yli viikko ultraan, ei jaksaisi odottaa MILLÄÄN!
 
Päivää,

eka neuvola oli viime viikolla ja huomenna olis ultra. Neuvolassa LA:ksi laitettiin 2.10. mutta se on silkkaa arvailua. Huomenna sitten selviää kuinka pitkällä mennään ja että onko kaikki hyvin, jännittää...

Oon vähän miettinyt, kun oireet on oikeestaan kadonneet. Väsymys on tipotiessään, samoin etova olo. No kahvia ei tee mieli, mutta muuten ei oo mitään raskauteen viittaavaa... No, huomenna se sitten selviää.
 
Hei!

Heti alkuun anteeksi omanapaisuuteni.
Nyt pelottaa. Eilisestä asti ihmeellistä jomottavaa vatsakipua oikealla puolella. Sairaanhoitajan kanssa juttelin ja kehotti lähtemään heti päivystykseen kun ei enää lääkäriaikoja saanut. No tässä nyt odotellaan et pojan mummo tulis lastenvahdiks ja mä pääsisin lähtee.

Toisaalta en osaa ajatella et tää olis mitään vakavaa kun kipu ei oo sietämätöntä, mut outoa. Ei oo koskaa enne ollu tälläst vattakipuu. Umpilisäket ne taitaa epäil, mut sanallakaa ei mainittu raskaut. Eli huoli vauvasta on suuri. :(

Jipsu & Pömppis(?)
 
Niin paljon tullu taas tekstiä et kaikkeen en muista kommentoida mihin oli ajatus, muttanyt niihin, mitkä sattui jäämään pääkoppaan!
Ensin Jipsu, hyvä et pääsettarkistuttamaan tilanteen niin ei tarvi miettiä mistyä kipu johtuu ja olla huolissaan vauvan voinnista. Tulethan kertomaan, mitä sanottiin?

Hiusten värjäyksestä Itsellä siis 6 elävää lasta ja kaikkien aikana oon hiuksia värjänny (en kyllä taajaan vaan n. 2 kk välein) ja niin aion tehdä nytkin(jos matka jatkuu) eikä mulla oo ainakaan lapsiin tai raskauteen tuo millään tapaa vaikuttanu. Kait sesit voi jotain tehdäkin,jos värjäily on lähes tauotonta.... :eek:

Sitten omaa napaa... Eilen iski varmuus et pikkuinen köllii jälleen elottomana vatsassa :( Mulla piti eilen olla kontrolli ultra, mut lääkäri oli tullu kipeeks eli joudun odottamaan nyt perjantaihin, mikä on tilanne. Kipuja tai vuotoja ei ole, mut eipä ollu nois kahdes edellisessäkään (ainakaan heti) eli en osaa huokaista vaik kaikki on päälepäin hyvin.... Etova olo alkoi vähenemään lauantain paikkeille, siitäkinpelkään et onko se merkki jostain huonosta, oon nyt siis pystynyt syömään ilman jälkikäteen alkavaa kovaa röyhtäilyä/etomista. Väsynyt oon edelleen, paitsi aamupäivisin on virtaa lähes normaaliin tapaan, nännit on kosketus arat, lämmöt huitelee varsinkin iltaisin reippaasti yli 37 (normi lämpö mulla 35.8-36.2), mut uskaltaako noihin oireisiin nojata, se onki eri juttu... jotku kirjoitteli et kohtu tuntuu jo selvästi? Mä en tunne sitäkään :LOL: Tai välillä luulen tuntevani ja välillä en... Paastoarvooli mulla rajalla(5.3) eli sen tiimoilta huomenna neuvolaan, mut en tiedä uskallanko pyytää siel yrittämään löytää sydänääniä, kun ne ei välttämättä sil vanhalla romulla kuulu kuitenkaanvielä, avrsinkin ku en oo elämäni hoikimmassa kunnossa tällä erää.... Ja jos ne ei kuuluis,ni sit panikoin varmaanviel enemmän, on tää kans yhtä onnelista odotusta :mad:

Kaipa tää vuodatus oli nyt tällä erää tässä...
ikiäiti ja pikkuinen (toivottavasti) 10+1
 
Ihanan aurinkoista tiistaita jokaiselle! :)

Kävin tänään ar-ultrassa... Ja kyllähän sieltä kohdun sisältä löytyi ihana pienoinen, jonka sydän sykki niin kovaan tahtiin!! :heart: Sydänääniä en päässyt kuulemaan, mutta kaiken näin kuitenkin selvästi ja ihana lääkäri selosti kaiken kuvaruudulla tapahtuvan. Pikkuinen oli mitoiltaan n. 1,2cm ja vastasi yhtä päivää vaille laskureilla saatuja päiviä.

Ultrassa lääkäri teki myös toisenlaisen löydön, nimittäin meikäläisellä on kaksi kohtua. Ja tämä meidän pikkuinen on asettunut niistä toiseen. Kuulemma tässä vaiheessa ainakaan ei ole mitään vaaraa kun ei ole minkäänlaisia kipuja tai tuntemuksia ollut tähänkään päivään mennessä, mutta katsellaan rauhassa miten raskauden kanssa edetään. Sen lääkäri sanoi, että kaikki joiden tutkimuksiin menen tulee olla lääkäreitä. Ja tod.näköistä on, että kontrolleita tulee olemaan normaalia useammin.

Hyvillä mielin kuitenkin olen! Helpottunut siitä, että kaikki on ainakin tässä vaiheessa hyvin :) Täytyy huomenna soitella neuvolan tädille ja kertoa tästä tuplalöydöksestä. Sitten odotellaankin sitä ensimmäistä neuvolaa joka on 20.3.

Ann-ie ja pikkuinen 7+4
 

Yhteistyössä