little precious, ja yksinhuoltajuudesta yleensäkin:
Tiedän mistä puhut
ja purkautua saat vielä monesta kohtaa ajan kanssa. Esikoisen sain itsekin yksin. Lapsi tuli yllärinä emmekä lapsen isän kanssa olleet seurusteleva pari, mutta päätin pitää vauvan isän vastustuksesta huolimatta, mutta myöskään vastuuta en häneltä ole siksi penännyt. Hän itse halusi kuitenkin kantaa vastuunsa, eli maksaa kyllä elatuksesta ja yritti kovasti tuntea lasta kohtaan jotain, mutta se ei koskaan onnistunut. Nyt välinsä lapseen ovat etäisen asialliset.
Yksinhuoltaja saa aina olla selittelemässä taustoja päätökselleen tehdä lapsi yksin. Ei siinä monikaan ihmettele mikä porsas lapsen isä voi olla, mutta sitä kyllä mietitään, miksi ei tehty aborttia, miksi nainen on itsekäs eikä ajattele lapsen isäkuviota, ja kuvitellaan että äiti vaan aikoo rikastua keräämällä elarit isältä,jne. Joka asiasta on suurennuslasin alla, ihan kuin se miehen läsnäolo asiaa varmasti parantaisi! Mutta noinhan se aina kaikessa menee, ne asioista eniten jeesustelevat ja arvostelevat, joilla ei ole käsitystäkään mistä puhuvat
.
Yksin joutuu muutenkin todistelemaan oikeuttaan olla äiti ja näyttämään moninkerroin enempi että pärjää. Etenkin kun saa lapsen nuorella iällä (olin muuten 23 kun sain esikoisen, ja minua kohdeltiin osin kuin avutonta teiniäitiä). Välillä tuntui että yh:n pitää suoriutua kaikesta täydellisesti, siinä missä parisuhteessa olevalle äidille sallitaan paljon enempi väsymystä, virheitä ja omaa aikaakin. Sitten vielä mielipahana ihmisten stereotypia baarissa juoksevista YH- munahaukoista, jotka käyttävät lapsilisät juomiseen, kuppaavat yhteiskunnan tuet ja nakkaavat lapsen mummolaan hoitoon tämän tästä. Tuostakin yleistyksestä saa suorastaan pyristellä irti, ihmisillä on pinttyneen kummat ajatukset yksinhuoltajuudesta ja paha tapa yleistää!
Monelle tulee esim.yllätyksenä, että yh saa noin 50 euroa enemmän lapsilisään, mutta ei sitten senttiäkään muuta. Toimeentulotukeenhan on oikeutettu kuka tahansa muukin siviilisäätyyn katsomatta, jos tulot sellaiset ovat.
Että se niistä huimista tukirahoista
...
Itsekin yh-odotusaikana muistan kaivanneeni joskus sitä olkapäätä ja kainaloa jossa olla, enkä muuta tiennyt kaivatakaan. Puolensa kummassakin, päivääkään kuudesta YH-vuodesta en pois vaihtaisi ja loistavasti pärjättiin. Ja yhtä onnellinen lapsistani ja miehestäni osaan olla nytkin! Oma asenne omaan äitiyteen ratkaisee kokonaisuuden, yksin tai ei. Luulisin
Olen myös sitä mieltä, että jos lapsen isä todella on noin kypsymätön,
lapsen on varmasti parempi kasvaa ilman biol.isää kun vastentahtoisen ja hankalan, lastaan häpeävän isän kanssa. Olen nähnyt sen jo esikoiseni kanssa, että jos kemiat ei kohtaa lapsen ja biol. isän välillä, ja sidettä pitää teeskennellä, on se oikeasti vain haitaksi. Lapseni isä mm. kutsui häntä nuoruuden hölmöilyksi lapsen kuullen, kun joku tuttava kysyi kuka lapsi on
jättää tuokin arpensa ja itki sitäkin monta iltaa:'(. Sammakoita on vuosien varrella piisannut, joista asenne ja välittämisen taso on tullut varsin selväksi lapsellekin.
Sitten vielä oma juttunsa on nämä keljuillessaan joka asiasta eri mieltä olevat isät, jotka tappelevat huoltajuudesta/kaikesta vain kostaakseen äidille, riitelevät rahasta jne. se on todella kuluttavaa, eikä varmasti ole lapsenkaan etu. Eikä auta sinunkaan jaksamistasi. Joten jos epäilet että lapsesi isä ei osaa olla kuin aikuinen, harkitse kahdesti ilmoitatko häntä virallisestikaan lapsesi elämään.
Omaa napaa sen verran, että neuvolalääkärissä on käyty: kaikki ok, kohdunkaula kiinni mutta pehmentynyt. Senkin pitäisi olla ok uudelleensynnyttäjällä.
Nytpä en juuri muuta jaksa kirjoittaakaan, nautitaan helteestä
ruuvih ja nyttynen 28+4