Lokakuun Onnenmurut 2012 **Heinäkuussa**

Karsu 87: Harmi että petipuuhat on kivuliaita, ja tuli mieleen vielä yksi syy joka kipua voi tehdä: suonikohjut.
Niitä voi olla emättimessäkin pitkin matkaa siinä missä monet saa peräpukamiakin raskauden aikana. Periaatteessa kyse on samasta asiasta, kohde vain vaihtelee. Ja taatusti ovat kivuliaita, edellisessä raskaudessa minullakin oli tällainen vaiva (ja sain nekin pukamat sitten synnytyksestä lahjaksi:mad:). Tuo emättimen kohju vaivasi vain parissa asennossa, joten kovin paljoa emme joutuneet asiaa varomaan, kun sen oppi. Mutta myötätuntoinen halaus jos siitä on kyse, ja onneksi sinulla on ymmärtäväinen mies!

Navasta:Minun napa on vielä "uppoasennossa", mutta on se silinnyt entisestä syvästä kuopastaan. Raskauksien aikana se ei ole vielä kokonaan pullahtanut ulos. Navan ympäriltä iho on tosin pingottuneen ohut, repeämistä minäkin puolitosissaan pelkään...

Mies on tulossa synnytykseen mukaan, jos vaan lapsille saadaan sitten vahti. Pettymys se kyllä olisi molemmile, jos synnyttäisin yksin. Edellisessä synnytyksessäkin oli, joskin joutui vähän sivustaseuraajan rooliin. Etukäteisajatuksesta huolimatta en sitten halunnutkaan hierontaa, halauksia yms. yhtään, hätistelin vain loitommas kaikki nykimästä:ashamed:...kipu sai minussa aika sulkeutuneen piirteen esiin. Saas nähdä miten nyt, mutta silti minulle oli tosi tärkeää että mies oli paikalla edes.
Suhtautumisesta raskauteen: Mies on kohta 40-v ja kypsässä iässä, lapset on hänkin puoleltaan erittäin toivottuja, ja ottaa isyytensä vakavasti. Kaikin puolin minustakin tuntuu, että odotus ja lasten hoito ovat meillä yhteinen asia, enkä ole niitä yksin tekemässä. Sitä piirrettä miehessä todella osaan arvostaa, ensimmäisen lapsen kun sain ypöyksin, ja esikoisen biol.isä ei ole tajunnut isyyttään vieläkään vaan on ollut koko asiaan täysin välinpitämätön. Onneksi mieheni on ottanut tyttärenkin niin omakseen että on kyllä isä isolla iillä myös hänelle.Raskaus on saanut miehessä myös jonkinlaisen lisäsuojeluvaihteen esille: hän huolehtii korostuneesti kotihommista ja raskaimpien töiden teosta, ihan vapaaehtoisesti vieläpä:D
.
Hankinnoista: nyt on pakolliset tavarat kasassa, kaukalokin on nyt ostettu. Hommasimme pari vuotta vanhan gracon telakallisen istuimen. Aikaisempikin oli juuri tuo malli, ja olimme tyytyväisiä. Ehkä ostan muutaman pienen bodyn vielä, niitä ei monta ole, mutta uskon että näillä kamoilla pääosin mennään. Vaatetta en aio ostaa muutenkaan paljon, muutama kpl/vaate rittää kyllä(narulta suoraan päälle periaatteella), kun meillä tämä pyykkikierto kahden "porsaan" kanssa on nytkin aika nopeaa!
Äitiyspakkauksen otan tälläkin kertaa rahana.

ruuvih ja nyttynen 27+4
 
Kiitos hyvistä vinkeistä sairaalakassin pallaamiseen! Kiitos myös IMN ja Jipsu vaukirjakommenteista. Taldanpa kokeilla, kun oli kivanoloinen aloituspaketti. Eipä siinä sitten oikeastaan mitään menetä, jos on helppo perua, palautella ja lopettaa.

Me ollaan ostettu aika vähän vauvanvaatteita. Ollaan saatu paljon käytettynä ja nyt jo jonkin verran uusiakin lahjaksi. Pessyt ja viikannut en ole vielä. Ja äitiyspakkaus yllätti kyllä positiivisesti. Siitäkin sai paljon vaatetta. Tuli perjantaina ja yllätti myös nopeudellaan. Alle kaks viikkoa meni hakemuksesta.

Raskausarvilta olen ainakin vielä säästynyt. Sisko oli tilannut mulle sellaisen öljyn, josta oli lukenut kehuja. Olen sillä lotraillut. Tiedä sitten, onko siitä ollut apua vai olenko vain sellainen ihminen, jolle ei helposti tule.

Mulla on napa pullahtanut ulos ja näkyy paidankin läpi sellaisena kohoumana.

Mies on 27-vuotias eli vuotta nuorempi. Ei ole koskaan ollut mitenkään innostunut lapsista, eikä ole oikeastaan ollut kokomusta lapsista. Aikoinaan naimisiin mennessä jopa sovittiin, ettei lapsia meille tule. Siskonsa ensimmäinen muutama vuosi sitten sitten sitten muutti tilannetta. Oli yksin alusta asti ja oltiin tosi paljon avuksi. Oltiin siellä yötä kaverina ja lapsi oli täällä. Pehmitti miestä ajatukselle lapsesta, vei kai pelkoja pois ja alettiin tosissaan puhua lapsista. Tuo miehen sairaus sitten vähän hidasti yrityksen aloittamista. Nyt on tosi innoissaan raskaudesta. Juttelee mahalle ja pussailee sitä. Lukee iltaisin meille. Ei lastenkirjoja, vaan tällä hetkellä on menossa How To Kill a Mockingbird. Viihdykettä meillekin. :) On ostellutkin monenlaista pientä. Vähän tietenkin välillä jännittää tuleva, onhan tämä eka.
 
Äitiyspakkaus haettiin eilen ja olihan niitä pieniä vaatteita ihana hypistellä...tytär 7-v taisi kyllä olla eniten innoissaan, vauvaa siis odotetaan kovasti myös hänen puoleltaan. Tytön toive on, että vauva olisi poika, jotta hän saisi jatkossakin olla "ainoa prinsessa" ;)...saattaa toive toteutua :)

Olen ollut nyt sairauslomalla viikon verran selkävaivojen takia ja juuri varasin neuvolasta uuden lääkäriajan...terkkari oli sitä mieltä, että todennäköisesti sairauslomaa kirjoitetaan äitiysloman alkuun asti, ettei selkä enää palaudu, mikäli tässä vaiheessa jo "temppuilee". Huonolla omalla tunnolla jään kyllä pois töistä, kun tiedän, että siellä on aikamoinen hässäkkä kaiken aikaa....mutta kai tässä kohtaa jos missä, pitää olla itsekäs ja ajatella omaa jaksamista...

Viikkoja nyt kasassa 29+1 :heart: aika kuluu tosi sukkelasti! Mies jo eilen mainitsi, että pitäiskö mun laittaa kassi valmiiksi, että hän sitten tietää mitä tuoda sairaalaan, jos tulisi nopea lähtö...Mutta ei kait tässsä nyt ihan vielä kiirettä ole...vai joko te muut olette pakanneet? =)
 
IMN
Mulla ois hirveä kiire päästä pakkaamaan sairaalalaukkua, mutta oon päättäny "säästellä" sitä vielä muutaman viikon päähän :D Pinnasängyn kokoamistakin oli tarkoitus pitkittää, mutta saapa nähdä miten käy kun kävin sitä jo vanhempien varastossa ihailemassa :D
 
Mies on minua viikon nuorempi. Hän suhtautuu raskauteen hellyyttävästi. Juttelee mahalle ja hieroo ja silittelee masua.. On aina ollut lapsirakas ja tulee todella hyvin toimeen lasten kanssa. Lapsi kuin lapsi ihastuu häneen hirveästi.. :)

Äitiyspakkaus Tuli eilen ja voi vitsit, että siinä oli paljon tavaraa!! Olen tyytyväinen, että otin pakkauksen rahan sijasta.. Ei ollut pettymys! :) Annoin eilen miehelle isyyspakkauksen myös ja oli otettu paketista.. :)

Napa on ollut minulla aina syvällä. Napakorun jouduin ottamaan pois, mutta vielä ei ole onneksi revennyt nahka siitä.. Mutta kovaa vauhtia napa olisi kohta tulossa "esiin"..

Murmeli & Pikkarainen 29 *Poks*
 
Eilen tuli käytyä kontrolliultrassa. Taasen aika oli varattu iltapäivälle joten varmaan jo osittain siitäkin syystä sain odotella lääkärille pääsyä 1,5h yli varatun ajan. Pikkuinen kuitenkin ultratessa vilautteli sekä heilutteli pieniä ja suloisia nyrkkejään :heart: Tämänhetkinen painoarvio oli 1152g. Ja edelleen asemissaan perätilassa. Lapsiveden määrä oli normaali ja kohdunkaulaa jäljellä 4,1cm. Pyysin myös lääkäriä vilkaisemaan uudelleen sukupuolta, mutta tällä kertaa olikin napanuora haaruksien välissä. Sanoi kyllä, että ei näe mitään ulokkeita napanuoran alla/ympärillä, että tod.näköisesti rakenneultrassa annettu tyttö epäilys pitänee paikkansa. Tällä kertaa tämä naislääkäri onnistui paikallistamaan toisen kohdun pienenä mustana länttinä, mutta ei tutkinut sen enempiä emättimestä niitä kohdunsuita/kohdunsuuta. Edelliskerralla nuorempi naislääkäri oli sitä mieltä, että emättimessä on väliseinämä ja vain yksi kohdunsuu. Kun aiemmilla kerroilla ovat olleet sitä mieltä, että emättimessä on väliseinämä ja kaksi kohdunsuuta. Tiedä sitten, mutta seuraava kontrolliultra on taasen 3vkon päästä. Niin ja pitihän mun käydä antamassa labrassa kaksi pissanäytettä ja otti se lääkäri jonkun näytteen emättimestäkin.

Raskausarpia ei mulle ole vielä ilmestynyt. Juhannuksesta lähtien oon kyllä huomannut tuossa ylävatsalla, aikalailla tissien alla sellaisia ohuita verenpurkaumia. On aika tiukilla iho sillä kohtaan.. :)

Napa on lähestulkoon työntynyt/pullahtanut ulos. Muutaman viimeisen viikon aikana tullut vaan enempi ulospäin.. Joten saas nähdä, pullahtaako se kokonaan.

Hankinnoista. Ostettiin kaverilta vajaa 2kk sitten pinnasänky ja turvakaukalo edulliseen hintaan. Sen lisäksi saatiin pussillinen leluja ja vielä olisi kuulemma tulossa säkillinen vaatteita. Käytiin myös jokunen viikko sitten ostamassa lastentarvikeliikkeestä Emmaljungan Duo Edge Combit ja sitteri. Vielä pitäisi hoitopöytä hankkia - sekin on jo päätettynä, mutta olen yrittänyt metsästää ko. yksilöä FB kirppiksiltä ja tori.fistä. Vaatteitakin on tullut hankittua muutamia kassillisia, FB kirppiksiltä ja kaupasta. Tänään olen menossa käymään miehen veljen vaimon luona, josta mukaan tarttunee hieman vaatteita :) Ja huomenna menen katsomaan kummityttöä, jonka äiti tänään soitteli ja kertoi että hän oli penkonut kummitytön vaatteita ja on kuulemma säilössä 5v ajalta kaikki vaatteet. Joita saan sitten mennä valkkailemaan aivan ilmatteeksi :)

Miesasiaa. Mies täyttää loppuvuodesta 26v. On tulossa mukaan synnytykseen jos vain suinkin pääsee. Ainoana esteenä on siis se, että lasketusta ajasta viikko eteenpäin ja mies lähtee 3vko ajaksi toiseen kaupunkiin suorittamaan ammattitutkintoansa loppuun. Joten, jos pikkuinen päättää tulla etuajassa - se ei meitä haittaa lainkaan. Mies kuitenkin haluaa olla mukana synnytyksessä :heart: Eilen juuri puhui kaverillensa, kuinka hän vaikka lainaa sitten jonkun koulukaverinsa autoa ja ajaa tänne, jos synnytys käynnistyykin vasta siellä 3vkon reissujaksolla. Lääkärit on kyllä puhuneet, että on riskit ennenaikaiselle syntymiselle - mutta tiedä sitten näistä.. :) Yleinen suhtautuminen lapsiin on miehellä kyllä hyvin positiviinen ollut meidän tapaamisesta lähtien. Uskon, että hänestä tulee aivan loistava isä omille lapsilleen :) Isäksi tulemiseen on suhtautunut kuitenkin hieman varauksella, mutta pääasiassa positiivisesti. :)


Ann-ie ja pikkuinen 27+5
 
Hei!

Uusi odottaja ilmoittautuu mukaan. LA 14.10, ensimmäinen, 25v. TYKS ja poikalupaus.

Kauan taustailleena päätin uskaltautua mukaan, ihanaa lukea teidän juttuja! :)

Kaikki on mennyt tähän asti mainiosti. Rakenneultrassa tosin löytyi poikkeama, sikiön toinen munuaisallas hieman laajentunut, sitä nyt seuraillaan ja seuraava kontrolliultra 2.8.

Maria ja Mukelo 28+2
 
Tässä tulee nyt napa-asiaa..

Oma napa on aikalailla entisellään, ehkä vähän vähemmän kuopalla, mutta ei näyttäis että olisi pullahtelemassa.

Ulkomailla jossain opetetaan että vauvan napaa ei upoteta kylpyveteen ensimmäisinä päivinä tai kun tynkä on paikallaan. Suomessa kai kyllä? Tai kohtahan sen oppii.
Eri asia on varmaan jos on tulehtunut, muuten mielestäni riittää vedellä puhdistus.

Tällä viikolla oli sitten ilmeisesti viimeinen lääkärineuvola. Hurjalta tuntuu että jos kaikki menee jatkossakin normisti, en kai sitten välttämättä näe lääkäriä enää.. ? Paitsi anestesialääkärin, jos otan epiduraalin. Niin ja sitten lastenlääkärin kun tekee lopputarkastuksen.
Menisin mielelläni kyllä synnytystapa-arvioon. Olin itse sen verran iso tapaus.. Unohdin kysyä sitä, että tehdäänkö se automaattisesti kaikille ensisynnyttäjille.

hortensia + mukula 28+1
 
IMN
Minäkin luin tuosta napatynkään liittyvästä kylvetysasiasta enemmän ja tosiaan; joissakin maissa vauvan kylvettäminenkin on niin epätavallista (pestään siis vain pesulapulla pyyhkimällä), että kylpyveden ja sen "bakteerien" uskotaan jotenkin tulehduttavan napatyngän? Aika ihmeellistä.. Suomessa kun kylvettäminen on ihan normaalia ja tehdään ensikerran jo sairaalassa.
 
Kylvetyksestä täällä Jkl kun kaveri sai lapsen kesäkuussa niin ei ilmeisesti sais kylvetään ennen kuin napatynkä on irronnut mutta lapsen isä oli sen kuitenkin kylvettänyt koska se oli pesty sairaalassa huonosti. Tynkä irtosi viikon ikäisenä ja siitä kotona kylvettämisestä ei oo ollu kait siis mitään haittaa.

Sairaalakassia ei mielestäni voi pakata liian aikaisin. Itse olen sitä pakkaillut ja on vieläkin kesken :D ethän voi tietää mitä huominen tuo tullessaan.

Neuvola oli eilen ja lapsi majailee edelleen raivotarjonnassa. Lääkäri ensiviikolla ja supistuksia tulee, kivuttomia kylläkin. Hirveitä kauhukuvia päässä että joudun suoraan ens viikolla lääkäristä vuodelepoon :( siksipä siis laitan tälläviikolla kaiken kuntoon ja valmistaudun henkisesti.

itsestä huolehtiminen onko jollain tullut tätä vaihdetta? Kävin viime kuussa ottaa permiksen ja sunnuntaina värjäsin hiukset. Ens viikolla käyn vielä ottamassa ripsien ja kulmien värjäyksen ja haudehoidon päälle. Vähän pientä rentoutusta samalla. Yhen kaverin mielestä oon kuulemma ihan mammautunut kun ei ole jaksanut meikata. Tämä kai tulee automaattisesti? :)

Kusma ja kovasti ulos tahtova hattivatti 30+3
 
Ei ne ensimmäiset kylvyt kestä niin kauaa, että siitä napatyngälle tuskin on mitään haittaa. Haluaisin kuitenkin koko ihon puhdistaa kunnolla kotona reilulla vedellä, myös navan ympäriltä. Jos vauvan ihossa on paljon valkoista kinaa, sitä ei saa kaikkea varmaan pyyhkimällä saa pois. Pesulappuja voi käyttää "paikallispesuun" :) mutta kylpy on mukava kyllä ammeessa tehdä.
Odotan ihan innoissani noita kylpyjä! :heart:

Meinaan kanssa ripsiin ja kulmiin ottaa kestovärin, ja kampaajallakin pitäisi käydä. Edellinen kerta tais olla keväällä.. En oo vielä saanut aikaisiksi... :ashamed:

hortensia ja mukula 28+2
 
Hei vaan!

Tervetuloa vaan uudet ja varsinkin Maria_. Meillä rakenneultrassa kans poikkeamaa toisessa munuaisaltaassa, mutta kontrollissa kaikki ok. Sanoivat vielä, että tyypillistä poikalapsilla... ;) Toivon teillekin samaa tulosta kontrollissa.

Täällä on tällä viikolla iskenyt oikein kunnon unettomuus yöllä ja päivisin olen kuin nukkuneen rukous eli korvien välissä ei liiku mikään. Onneksi aamuja lomaan enää 7. Yes sille!

Pyry tuntuu edelleen olevan sitkeästi pää ylöspäin tuolla vatsassa. Yrittää ihan väkisin tunkea välillä päätään kyljestäni ulos ja potkii kohtuu tehokkaasti virtsarakkoani. Näistä vänkäämisistä johtuu, että välillä tuntuu kuin vatsanahka repeäisi. Joinain päivinä liike on niin vilkasta, että vatsa aaltoilee kuin napatanssijalla. ;)

Napani
on aina ollut melko "syvä", nyt "hiipii" koko ajan kohti pintaa. Mies epäillyt jo jonkin aikaa, että kyllä se sieltä "pullahtaa". Rasvata olen yrittänyt mahaani vähän väliä, mutta silti taidan hävitä taistelun noita raskausarpia kohtaan. Saas nähdä! Mulla on ollut käytössä Dermosilin extra rasvainen voide. Oon kyl tykänny, kun ei haise ja imeytyy kuitenkin ihan ok.

Seuraava neuvola 6.8. Siellä sitten pitäisikin katsoa noita sokeriarvoja. Kertaakaan ei ole kyllä rajat kotiseurannassa ylittyneet, joten toivoa ehkä on...

Noh, nyt täytyy taas nojautua taaksepäin ja pistää Pyrylle vastaan... :D
Tsemppiä kaikille meille isomahaisille... vielä muutamia viikkoja!

Minnuli77 ja Pyry 28+5
 
Heippa erittäin pitkästä aikaa! Meillä alkoi kk sitten rakennusprojekti joten aikaa ei jää palstailuun ollenkaan tässä vaiheessa :(
Mulla ei oo hajuakaan mitä ootte kirjoitellu, ku en oo ehtiny ees lukemaan juttujanne, koitan jossain vaiheessa lukea koko pinon läpi, että pysyy juttujen perässä mukana. Nyt voin kommentoida jotain mitä tässä samalla sivulla on...

Tervetuloa mun puolesta kans uudet mukaan!

Tsemppiä ja jaksuja kaikille vaivojen ja muiden ongelmien kanssa painiville!

Vauvan napatyngästä: Tärkeintä on että jos se kastuu niin se kuivataan kunnolla ettei sinne jää mitään märkää. Kylvyssähän se kastuu mutta ei sitä mitenkää pestä. Ainakin kahen viimesen kans päksissä ei enää kylvetetty, vauvat vaan suihkutettiin...en tiiä sitten miten täällä OAS:ssa nykyään tapana on..ainaki esikko täällä kylvetettiin mutta siitä on jo 18v..

Navasta: Mulla se on kans tosi syvä aina ollu eikä koskaan se oo pullahtanu sieltä ulospäin. Se vaan venyy ja paukkuu tuota mahaa pitkin.
Raskausarvista: mulla tuli ekassa raskaudessa ku olin sikalaiha ja nuori ja painoa tuli turvotuksena myös hirveästi. Eihän siinä mikään kestä ja repesin pakaroista, reisistä, rinnoista ja alamahasta. Ne on vaalenneet vuosien myötä mutta jos oikein kopeloi niin ne viirut tuntuvat tuolla lihaskudoksissa. Mihinkään rasvaukseen ite en usko ku tosiaan ne arvet tulee kudoksiin eikä ihoon...mutta kannattaahan sitä kokeilla jos vaan jaksaa rasvailla :)

Neuvola oli viime ma. Virtsassa oli leukkareita mutta labran mukaan ei oo pissatulehus. Ilmeisesti tuo mun "kaveri" HIIVA :kieh: tekee tuhojaan...Tässä raskaudessa kuuri on vedetty jo neljä kertaa ja maitohappobakteereja vedetään molempiin päihin mutta ei auta! Oon oikeasti epätoivoinen...Nlalääkäri saa ottaa vielä kaikki kokeet tuolta alapäästä samalla ku tutkii muuten ettei siellä mitään emätin- tms.tulehusta oo..Mun alapää ei oo koskaan ollu näin surkeassa kunnossa...Rakastelustakaan ei tuu mitään, :'( ja me tykättäis sitä harrastaa joka päivä..

RD: Mulla oli myös sokerirasitus viikko sitten ja niihän siinä kävi että no vitosen ja viimesen kanssa kärähin paastoarvossa! Siis höh! Nlatäti anto mittarin kotiin ja nyt teen käyrää kolmelta päivältä viikossa. Miten teillä muilla jotka mittailette kotona, miten arvot on menneet? Mulla ne heittelee ihan miten sattuu, yli ei oo menny ku yhessä 1h arvossa mutta muuten arvot on tosi alhaisia ja siellä heittelee...eli ennen ateriaa arvo saattaa olla isompi ku 1h arvo??

Mahan koosta: Hitsin vimpulat...miten teidän sf-mitat? Mulla täti mittas viime viikolla sen kooksi jo 29cm!!!!! Siis kuvitelkaa mikä mitta! Eilen tuli sydänääniä ohjelma niin sillä (en muista nimeä) balettiopettajalla oli viimesillään paaaaaaljon pienempi masu ku mulla nyt ja viikkoja mulla on vasta reilut 27...:ashamed:

Äippäpaketista: Mää aattelin sen ottaa, en oo hakemusta vielä laittanu, pitää yrittää muistaa ennen ku se viimeset 2kk tulee täyteen vajaan kk päästä! Me ollaan otettu kaikille neljälle muullekki joten en viitti jättää tältäkään sitä ottamatta. Sitä on kyllä ihana hypistellä aina ku se tulee :D

Mies: On tulossa synnytykseen, ilman en mee! On mulle tärkeä tuki ja turva! Hänen suhtautuminen tähän raskauteen on vähän niin ja näin...ei taida vaan enää innostua...

Synnytys on alkanu pelottaa mua ihan hirveästi, vois sanoa että eka kertaa nyt vitosen kanssa! Kaks ed on ollu niin nopeita etten oo mukaan oikein ehtiny ja nyt pelottaa miten tän kanssa käy...Kaveri on töissä ambulanssissa ja se kehotti soittamaan sen heti ku veet menee...mutta en usko että jos tahti on sama ku ed kans niin en millään ehi heidän kans sairaalaan ku 5-10min menee heillä tulla tänne tai kauemmin ja sairaalaan menee 20min...Ed synty 35min vesien menon jälkeen, suppari(t) alkoi 15min ennen lapsen syntymää...Siinä ei paljon ehtiny ennakoimaan..sairaalassa ehin juuri ja juuri ponnistamaan...tosin kerta riitti..
Oon nähny nyt unen että synnytän yksin meidän ison vessan lattialla, unen jälkeen rupesin miettimään että mitä pitäis laittaa sinne varuiksi jos oikeasti niin käy...

Meidän pikkumies kääntyi viikko sitten ja on nyt majaillu pää alaspäin. Supparit on jo tosi kipeitä, kävelystä ei tuu mitään ku supistaa niin kauheasti! Pitää sanoa noista tuolle lekurille...mutta sinne tais olla vielä aikaa..oiskohan 9.8...Kauaa ei pysty istumaankaan ku nivuset huutaa..

Hankinnat on kaikki tekemättä, tosin hirveästi ei tälle tartte hommata mitään...kaikki vaatteet on kattomatta ja tietty pesemättä, saati sitten sairaalakassia mietittynä...ööh pakko kait sitä ois pikkuhiljaa alettava asioiden eteen jotain tekemäänkin...

Jospa lähtis aamupalalle...ei näy noita lapsia, miten niin ovat aamu-unisia :D

Crocus ja Pikkumies 27+1
 
Mulla oli viime neuvolassa sf-mitta 24cm. Silloin viikkoja 26+0. Ekaa kertaa mitattiin! Lääkäri oli vähän ihmeissään että miksi ei ole aiemmin mitattu.

Eilen illalla Pikku-Onni myllersi niin kovasti että ihan sattui kipeää! Tuntui että tuosta kylkiluiden alta iho repeää rikki... Taisi pikkuinen puskea itseään ihan tosissaan :) Onneksi ei vielä yöunia häiritse nuo liikkeet. Muuten oon kyl unettomuudesta kärsiny... Viime yönä tosin sain hyvin nukuttua, vaikka piti pissalle herätä neljä kertaa yön aikana!

Lena & Onni 26+6
 
Minnuli77: Juu, tää tuleva kontrolli on siis jo toinen, käytiin kesäkuussa ekan kerran ja silloin oli vielä vähän laajentunut, mutta sanoi, että hyvässä lykyssä ens kerralla ei olekaan enää. Toivotaan parasta :)

Napa on pullahtanut jo muutama viikko sitten, mutta vain yläosastaan, alaosa on vielä tasainen. Aika koomisen näköinen :D

Sitä piti kysyä näin ensikertalaisena, että mistä ihmeestä voitte tietää miten päin se muksu siellä mahassa köllii?? Mulla ei siis ole mitään hajua! Paljon on möngerrystä ja menoa mahassa, mutta asennosta en todella tiedä... :)

Isommat hankinnat alkaa olla meillä tehtynä. Huuto.netistä tein mahtavan huudon muutama viikko sitten: vm-08 Emmaljungan Duo Edget 210€!! Kuin uudet! Oon niin tyytyväinen! :D Myös kaukalo ja sitteri ostettiin netin kautta edullisesti. Pinnis on taattua ikean laatua ;) Paljonhan on tietysti vielä sellasta pientä hankkimatta, mitä ei vielä edes ymmärrä, että tulee tarvitsemaan.

Töissä pitäis vielä jaksaa 3½ viikkoa, sitten koittaa kesäloma, jonka jälkeen äippäloma. Sairaslomalla en ole joutunut vielä olemaan, vaikka on istumatyö. On paikat kestäneet yllättävänkin hyvin. Mutta kyllä se loma vaan tarpeeseen tulee... :)

Maria ja Mukelo 28+3
 
En minäkään tiedä miten päin se vaaveli tuolla möngertää, sen verran kyllä tuntuu isompia potkuja alhaalla, että veikkaisin että meidän neiti on jalat alaspäin. Mutta huomenna sen näkee, on neuvola ja ultra :) Täällä onneks ultrataan aina, tuliskohan nyt 7. ultra. Maalla on mukavaa. Tosin sokerirasituksesta ei oo kukaan uhunu mitään. Ei kai sitä oo tulossakaan.

Mun SF-mitta on katsottu jo kahdesti, eka oli yläkäyrällä ja toka vähän yli. Eli jättimasua kannatellaan :D Vielä kyllä istumatyö menee, ei pahemmin selkäsärkyä. Ehkä mun panostukset skolioosin hillitsemiseksi auttaa, eli selkälihasliikkeet, töissä satulatuoli ja kotona Tempur-sänky.

Meillä alko tällä viikolla myös perhevalmennus. Oli ihan mukavaa. Mies vaan jotain alko räpläämään kännykkää ja tunnin loputtua vähän pahoillani kysäsin et mitä sitä piti kännykkää vaan tuijotella niin rakas olikin tehny muistiinpanoja! Hups. :heart:

Nyt pitäs vielä ostaa amme (ammeen jalat jo on!) ja parit vaipat, itkuhälytinkin on tilattu. Sit jotain perusrasvaa varmaan ehkä lisää, tai vauvanpesuaine. Tai millä heitä pestäänkään :D On tää esikoisen odottaminen niin hassua hommaa kun mistään ei vielä tiiä mittään.

Anime ja masuasukki 27 + 4
 
IMN
Hui kun on tullu paljon juttua :D Just tän takia yleensä päivystän jatkuvasti etten putoa kärryiltä.. Mutta kokeillaas jos muistaisin mitä kaikkea piti kommentoida.

En oo huomannu mitään ihmeempää itsestäni huolehtimista. Oon aina tykänny "tälläytyä" ihan vain omaksi iloksenikin, joten aika samoilla mennään kuin ennenkin :) Esikoisen odotuksesta kyllä muistan sen kun loppuajasta tuli pakonomainen tarve laittaa hiukset joka päivä, vaikken sellaisesta ole hirveästi ikinä innostunut :D Kaverillani oli silloin pieni vauva ja saatoin lähteä kuudelta aamulla sinne pitämään seuraa äippälomalaiselle MUTTA ensin aina laitoin hiukset kuntoon :D Eli en oo päästäny ikinä itteäni "mammautumaan", olin sitten koulussa tai kotona :D No, edes yksi asia joka on mennyt näiden raskauksien kanssa putkeen.
Tänään pitäisi värjätä hiukset ja se on ollut nyt iso ongelma. En oo muuten ollu hirveen hajuherkkä, mutta hiusvärit ja ikkunanpesuaineet pistää nenään. No, kylppärin ikkuna auki ja tuuletin puhaltamaan niin josko sitä onnistuisi :D

SF-mitta alkaa jo pelottaa seuraavaa neuvolaa ajatellen.. Sehän oli tosiaan rv27 jotain yli 26cm ja tuntuu että paisun vain koko ajan. Yöt nukun tyyny mahan alla, selän takana ja polvien välissä (ei ihme että niskat kipeät kun pään alle ei riitä tyynyjä..) ja aina kylkeä kääntäessä ne saa asetella uudestaan. Alaselässä tuntuu tosi inhottavalta jos yritän istua vähänkään taaksenojaavassa asennossa.
Kuinka paljon tämä maha voi vielä kasvaa?! Tuntuu että nyt voisi jo hieman tasoittua.

Vauvan asennosta Meillä köllitään pää alaspäin, peppu ylhäällä ja jalat sivulla. Eli vauvan pään liikkeet vihloo liitoksiin, peppu lyttää keuhkot ja potkut katkoo kylkiluita :D No, onpahan pää alaspäin, ainakin vielä. Lääkäri tosin viime kontrolliultrassa sanoi ettei tämä kaveri välttämättä enää ala kääntymäänkään toisinpäin, kun oli kuulemma niin syvällä lähtöuomissa.
Joku kyseli myös tuosta että mistä sen vauvan asennon voi tietää :) Eli oikeastaan kun ensin löytää pepun niin sen jälkeen kaikki on aika selvillä, kun muistaa että sikiö on tosiaan siinä sikiöasennossa, eli jalat aika lähellä peppua. Peppu on se "suurin möykky", mikä ei juuri edes liiku pienimpien liikkeiden mukana, vaan lähinnä kohoilee masun pintaan näkyviin ja tuntuu isompana möngerryksenä. Onpa vaikea selittää :D Mutta ultrassahan sen tosiaan sitten näkee ja voihan sitä kysyäkin :)

Minä taas olen nyt ollut niin onnellinen kun ei ole niin montaa ultraa kuin esikoista odottaessa :D Äitipolilla sai juosta aluksi kuukauden välein, sitten kahden viikon välein, jonka jälkeen viikon välein ja loppujen lopuksi parikin kertaa viikossa.. Yhteensä 12 "ylimääräistä" ultraa tuli käytyä ja koko hommasta meni jotenkin maku :/ Saattoi kyllä johtua siitäkin kun tuo seuranta oli jotenkin tosi liioiteltua. Nytkin olemme kasvukontrollissa, mutta esikoisen kanssa jouduimme käymään noin usein vain siksi että olin niin nuori. Nyt kontrolleja on loppuun asti n. kuukauden välein, ja se riittää ihan hyvin. Tosin onhan siinäkin jo ramppaamista kun käy kerran kuussa neuvolassa JA ultrassa, sekä vähänväliä neuvolalääkärilläkin :D Jos seuraava raskaus olisi jo "normaali"??

Onko muilla tullut minkäänlaisia puutumisia jalkoihin ja takamukseen? Oon nimittäin nyt viikon ajan ihmetelly kun häntäluun seutu ja reiden puutuu kuin itsestään ja tuntuu että jalat lähtee alta.. Yleensähän se on myöhempien viikkojen ongelma kun vauva painaa nivusten hermoja, eikä tämä muutenkaan tunnu samalta :/ Inhottava vaiva, kaupassakin meinasin lentää persiilleni :D
Myös iho-ongelmat stressaa.. En ole ikänäni finneistä tai muista iho-ongelmista kärsinyt, mutta nyt kasvot on täynnä finnejä, mustapäitä, ihottumanäppyjä ja ties mitä. Oon ostellu sekä kaupan hoitotuotteita, sekä apteekin hunajaa maksavia tököttejä, mutta mikään ei auta :/ Nyt ostin vielä Neutrogenan kosteusvoiteen, mutta alkaa jo toivo loppua kun näppyjä on kaikkialla kaulasta ylöspäin.

Tänään tuli ylläriviesti matkahuollosta kun sitteri saapui :) Tekisi kauheasti mieli koota se, mutta tiedän että mies tykästyy jos jätän sen hänen hommakseen. Ja HALUAN hakea sen pinnasängyn. Tämän viikon aikana se varmasti meille kotiutuu kun vanhemmatkin ovat mökillä eivätkä mäkätä siitä kun sotken heidän varastonsa etsiessäni kaikkia osia :D
Ainiin, olin varmaan aika koominen näky kun tuossa lähi-Valintalomme pihassa yritin mahduttaa sitterilaatikkoa pikku Seattiini tämän ison mahan kanssa. :D En tiennytkään että nykyään sitterit ovat noin valtavia, mutta eiköhän olohuoneesta jokin nurkka löydy sillekin. Muistan kyllä että sitteri seilasi pikkuvauva-aikana kaikkialla keittiön pöydän ja kylppärin lattian välillä.

Nyt ihastelemaan kaverin 7vkon ikäistä pikkuherraa :) :heart:

IMN & Tuutikki 28+4
 
apuva, huomenna ois lääkärineuvola ja jostain syystä jännittää... Meidän kylän neuvolalääkäri on hieman elämäänsä kyllästyny vanha ukko ja siltä on jotenkin tosi vaikea kysellä mitään... Tarttis ainakin sitä epiduraalihommaa selvittää. Sain muuten varattua ekan neuvola-ajan Ouluunkin kun sinne ollaan kohta muuttamassa. Kellään kokemusta Myllyojan neuvolasta? Päästään sitten syyskuussa alkavaan synnytysvalmennusjuttuunkin mukaan, jei :)

Ukkokulta ja tuleva iskä on 27 v. Molemmat oltiin vielä pari vuotta sitten ihan onnellisia siinä ajatuksessa että kahdestaan eletään tämä elämä, lapset tuntui todella kaukaiselta ja vieraalta ajatukselta. Yllättävän nopeasti sitten molemmat muutettiin mielemme ja nyt tuo on ihan innoissaan vauvasta :heart: Tuntuu että välillä jopa enemmän innoissaan kun minä, mulla taas tulee väliin sellaisia ahdistuspuristuskauhukohtauksia että mihin sitä on menny sitoutumaan :p Vauva on niin mahdottoman iso asia ja laittaa koko elämän ihan uusiksi... Oonko ainut jolla jännittää tuleva elämä? Toisaalta oon tosi innoissani ja toisaalta kauhusta kankea :O

Joko se sairaalakassi pitää pakata? Kamala, enpä oo tullu todellakaan ajatelleeksi... Toistaalta eihän tässä enää oo ku ehkä kymmenisen viikkoa jäljellä muutenkaan. huh.

Mulla kans puutuu todella herkästi jalat ja kädet, yhtään ei kestä istua kovalla tai nojata jotenkin hassusti. Tää kai ilmeisesti kuuluu asiaan?

Lomanloppumisahdistuksetkin jo iskee päälle, ens viikon tiistaina pitäis taas palata töihin. Nyt on kyllä niin motivaatio kadoksissa, voipi tulla pitkät puolitoista kuukautta... Millos te jäätte äitiyslomalle? Mulla alkaa 12.9.

T Kiyoko ja kirppu 28+0 poks
 
Ihanaa et joku mainitti tost puutumisest. :D Mun on sitä jo tosi pitkään pitäny kysellä, siis et vaivaako muitakin. Varsinki öisin herään siihen kun joka paikka ihan puutunu. Mut ilmeisesti se sit on yleistä. Mistään en oo lukenu et kuulus raskausvaivoihin, mut vasta raskauden aikana oon tällästa huomannu.

Kioyko: Mul oli samankaltasii kohtauksii esikoist odottaessani. Välillä siis ihan itkin kauhusta, et entäs jos en pärjääkkään. Murehdein kaikkea liikaa. Välillä odotin onnessani tulevaa. Pistän silti osan mielialavaihtelujen piikkiin. Muuttihan se lapsi koko elämän, erityisesti ensimmäiset kuukaudet oli todellista totuttelua, mut kyll se meillä muuttu ainakin vain parempaan päin. En enää oikeen ees muista elämää ennen poikaa. :D

Jipsu & Pömppis 27+2
 
Mulla puutuu pienestäkin tekemisestä varsinkin kädet. Oikeassa kädessä taitaa olla aika paha rannekanavaoireyhtymä ku se oireili jo ennen raskautta ja nyt oireet on jo tosi pahat esim imuroin tai puhun kännykkään 5min niin käsi on ihan turta ja tunnoton, yöllä herään monta kertaa siihen että kädessä ei oo ollenkaan tuntoa...istumisesta puutuu jalat varpaista alkaen..inhottava vaiva! :kieh:

Kävin tänään kurkkaamassa paikallisen vaunuliikkeen tupliksia...ei oikein vakuuttanu mua...täytyy käydä kattomassa Oulun liikkeiden tarjontaa...Onko teillä oululaisilla antaa mulle vinkkejä hyvistä liikkeistä?

Mun haarojen väli on nyt jo sikakipeä! Juilii ja satelee niitä kuuluisia puukoniskuja...ei ois tarttenu vielä nää alkaa ku matkaa on vielä piiiitkästi! Vauvan pää on kyllä aika alhaalla tuolla, tuntee ku se sitä liikkuttaa ja pyörittelee :D

Nyt leffalle!
 
IMN
kiyoko Myllyojan neuvolassa käyn minäkin :) Tosi mukavia hoitajia ja lääkäreitä. Samat th:t on sitten lastenneuvolankin puolella ja yleensä saa toivoa samaa kuin raskausajalle (tai jotain muuta tiettyä) jos haluaa :) Oon ite käyny Minna K.:lla ala-asteen terveystarkastuksissa, esikoisen odotus- ja vauva-aikana, sekä tänä odotusaikana :) Täti raukka ei ikinä pääse musta eroon :D

Suonenvedot!! Yöllä tulee heräiltyä niihin ja eilen piti jättää peiton heiluttaminenkin kesken kun tuntui että varvas repeää. Hieman pisti vihaksi.. :mad:

Crocus Kolme lastentarvikeliikettä löytyy Oulusta. Babystyle Höyhtyällä, Vauvatalo Johanna keskustassa ja Lastentarvikeliike Limingantullissa. Vähän luulen että tuo jälkimmäinen on kaikista kallein, myy esimerkiksi Teutonioita ja muita. Kaikilta löytyy hyvät kotisivut :)
Niin ja jos käytettyjäkin tahtoo katsoa, Lastenkirppis Vintiö keskustassa voisi olla hyvä paikka :)

Niin ja äitiysloma mulla alkaa tosiaan 8.9. mutta sairaslomalla olen siihen asti.

Eilen sitten sain kunnon itkukohtauksen tuon miehen synnytys"pelon" takia ja aikani jauhettuani kaikenlaisia kauhukuvia siitä mitä voi tapahtua ja miten olisin aivan yksin, mies lupasi harkita tulevansa mukaan. Tuli vähän parempi mieli, mutta nyt taas tuntuu että tiputus on korkeammalta jos jälleen kohta sanookin ettei tule mukaan. Täytyy pitää peukkuja..

Kontrolliultraan olisi vielä kaksi viikkoa ja alan jälleen nähdä unia siitä että tulokas onkin poika :D Olenpa vaikeasti vakuutettava.

IMN & Tuutikki 28+5
 
Viimeksi muokattu:
Mulla oli neuvolalääkäri tiistaina ja kaikki oli edelleen hyvin. Lääkäri oli tosi mukava ja kyseli, että oonko jo ajatellut synnytystä ja, että mitä tuntemuksia se herättää... Oikeestaan mä en oo vielä suonut ajatustakaan sille, nimittäin totta kai se jännittää ja paljon. :) Ja se, että minä viikonpäivänä vaavi tahtoo syntyä. Viikonloppuna joutuu lähtemään nimittäin Taysiin ja viikolla saisin synnyttää täällä Vas:ssa. Mieluummin synnyttäisin täällä, pieni paikka, henkilökohtasempaa kohtelua ja siis muutenkin tosi hyvä synnäri. Pelottaa, että mistä sen tietää koska sinne oikeesti pitää lähtee, ehtiikö jos lähtee Taysiin ja ja ja... kysymyksiä liikaa, muttei vastauksia. =)

Maanantaina pitäs mennä töihin ja sitten ois viis viikkoo töitä ja siihen perään kertyneet pekkaset ennen äippälomaa, joka mullakin alkaa 12.9.
Saas nähdä mitä töistä tulee ja kahdeksan tunnin istumisesta. Ei taida selkä kestää.. Eilen nimittäin touhusin koko päivän. Kyykin mansikkamaalla, kitkin rikkaruohoja ja leikkasin nurmikkoo. Selkä ei sitten tykänny ajatuksesta ja alaselkä oli taas ihan kipeä. Pakko oli välillä aina käydä lepuuttamassa ja eikun takasin hommiin. :) Oma vika tietty, ei tars rehkiä nin paljon..

Sanz 28+1 (noin paljon jo.. :O )
 
Sf mitasta Kyseltiin ja minulla on mennyt koko ajan yläkäyrillä. Täällä siis yksi myös, jolta kysellään onko mahassa kaksoset.. :whistle:

Puutumisesta Jalat välillä puutuu, ei ole toistuvaa, vaan satunnaista. Enemmän on issias/iskias tyyppistä särkyä alaselällä. En pääse ilman kipuja ylös, jos olen istunut liian kauan..

Lomasta Olen tällä hetkellä vuosilomalla, jonka jälkeen alkaa varhaisäitiysloma. Eivät huoli minua rakennustyömaalle mahan kanssa ja päätettiin esimiehen kanssa, että jään aikasemmin lomalle.
Toki minun supistelut ja selkä vaikuttivat myös asiaan..

Vauvan asennosta Tämä kaveri viihtyy todella paljon oikealla puolella. Pyllyään työntelee niin, että ei voi erehtyä ruumiinosasta :) Jaloillaan potkii vasemmalle puolelle, aika harvoin edes tunnen, että kylkiluihin päin ojentelisi jalkoja.. Tykkää nimittäin pitää nilkkoja naaman tasalla :D
Hikottelee todella useasti ja se tuntuu selkeästi juurikin ihan häpyluun ja kohdunsuun tienoilla..

Murmeli & Pikkarainen 29+2
 
Lääkärineuvolassa käyty, tytöllä kaikki hyvin :) Kasvaa tasan keskikäyrällä eli painoa oli 1201 g. Kohdunkaula oli lyhentyny neljästä sentistä kolmeen, huomasin tuon vasta kun kattelin lääkärin merkintöjä. Pikaisella googletuksella näin ei kai ihan vielä pitäs tapahtua?!?

IMN: voisko miehesi käydä jossain juttelemassa tuosta pelosta? Tai ootteko te jutellu mikä siinä niin kovasti pelottaa?

T Kiyoko ja kirppu 28+1
 
Aurinko paistaa, pitkästä aikaa.. Pitäisi mennä ulos, mutta innostuin pesemään äitiyspakkaukset vaatteet ja vuodevaatteet ja lisäksi muita lakanoita ja harsoja, joita on tullut osteltua. Ikean harsot tuntuu muuten pehmeämmiltä kuin ä.pakkauksen harsot. Tavarat saa onneks kaappiin piiloon ettei pölyynny. Aattelin jos iskee kovempi väsymys myöhemmin, parempi se on nyt laitella ne siitä pahvilaatikosta pois. En kyllä pese niitä päällysvaatteita tms. Se villasekoitepuku tuntuu ihanan pehmeältä, en uskalla sitä pestä varmaan kuin käsin sitten kun tarvitsee.

Mulla on alkanut inhottavasti juilimaan tuolla lantion luissa, erityisesti häpyluussa ja haarovälin luissa. Melkein kävellessäkin tuntuu. Supistelu on päivittäistä, mutta ei tunnu kipeeltä. Alkuviikosta oli tosiaan kaikki paikat kiinni onneks.

Nyt täytyy kyllä mennä ulos - oon muutenkin laiskistunut viime viikkoina liikunnan suhteen..

hortensia 28+3
 

Yhteistyössä