"Lokakuun lutuset 2014"

Chocolatebox; meillä ihan sama väritys :) mitat oli meillä jo 4kk, tytsyhän oli vaan 3125g syntyessään kun tuli rv 36.

Me treffaillaan paljon ystävien kanssa ja käydään kerhoissa. Siellä lauluhetket ym. Harmittaa kun ei päästä mihinkään vauvajumppiin ym kun on nuo isommat lapset :-( ja ihan sama noiden kilojen kanssa, ennen tässä vaiheessa jäljellä ei ole ollut yhden yhtä raskauskiloa ja nyt niitä on vielä 3kg eli kyllä ikä tekee tehtävänsä. No nyt olen alkanut herkuttomalle, mut tuntuu että silloin ruokahalu vaan kasvaa eli sama lopputulos.
 
Meilläkin oli tänään neuvola ja rokotteet sai. Neiti tasan 3 kk ja pituutta oli nyt 63,5 cm ja painoa 6510 g. Jännittää hieman minkälainen yö on tulossa kun pikkuinen on ollut tosi itkuinen ja väsynyt koko päivän. Vähän lämpöäkin on. Yritin antaa Panadol-liuosta, mutta ensimmäisellä kerralla neiti pulautti kaiken ylös ja kun annoin myöhemmin uudestaan, tuntui taas että kaikki valui ulos. Toivottavasti nukkuisi kuitenkin hyvin ja aamulla olisi jo pirteämpi.

Meillä pikkuinen on alusta asti syönyt tosi lyhyesti, 5-10 min. Nyt on alkanut välillä viihtymään pitemmänkin ajan tissillä, varsinkin iltaisin. Olen miettinyt johtuuko siitä että maitoa tulee vähemmän vai onko siinä vaan niin mukava makoilla :) Ja melkein aina iltaisin nukahtaakin tissille. Mutta vielä en ole viitsinyt stressata siitä, tai että nukutaan perhepedissä. Tissiraivareita (yhtäkkiä kova itku syödessä) on ollut välillä päivisin. Mutta onneksi eivät ole olleet kovin pitkäkestoisia. Otin imetystyynyn taas käyttöön ja sen jälkeen tissiraivareita ei ole tullutkaan, eli olisikohan johtunut epämukavasta asennosta?! Makuuasennossa ei ikinä ole ollut mitään.

Kuulostaa niin kivalta teidän monien aktiivinen elämä. Me emme ole oikein käyneet missään, kun aika huonosti on löytynyt meille sopivaa aktiviteettia. Meillä ei ole autoa käytössä niin se rajoittaa hieman ja julkisilla on aika hankala kulkea täällä meillä. Mutta ajatuksena on kyllä mennä jonnekin perhekahvilaan katsomaan, alan todella kaivata vähän vaihtelua ja vertaistukea! Välillä vain mietityttää, että saako niistä mitään muuta irti kuin pöpöjä?! :/ Parasta olisi löytää vaunuttelukaveri, yksin käveleminen vähän tympäisee, mutta miten sellaisen löytää?

Ihania kuvia olette laittaneet tänne, sekä tyylikkäitä kattauksia että ihastuttavia pienokaisia! Ja tervetuloa mukaan Anniki! Meidän neideillä on sama syntymäpäivä! :)
 
Viimeksi muokattu:
Chocolatebox - Kaakkois-Helsingissä asustellaan, ihana nimi ja kauniit nimiäiskoristeet ja-tarjoilut teillä! Me pidettiin nimijuhla mun vanhempien kotona Lounais-Suomessa kun melkein kaikki sukulaiset asuu sielläpäin, joten mun ebaysta tilaama hunajakennopallot ym. koristeet jäi käyttämättä.. Olis sopinu meille kotiin, muttei oikein mummolan sisustukseen :)
Hienot mitat myös! Me ei kovin olla vielä käyty kodin ulkopuolella harrastuksissa kun alku oli meillä kovin itkuisaa.. Ensi viikolla kylläkin alkaa vauvahierontakurssi. Vähän jänskättää jaksaako pampula olla virkkuna hereillä koko tuntia..

Malttamaton - meillä ruokailuun kuluu harvoin yli 5 min, mutta tissillä vieraillaan päivisin 2-3h välein. Iltaisin tissit on tosiaan tyhjät laput mutta kaippa maitoa riittää kun 2kk neuvolassa paino oli jo 5540 ja huomenna kuullaan 3kk lukemat :)

Koiruuz - hienoa että pahimmat itkut alkaa olla ohi! Meillä oli ekat 10 viikkoa myös iltaisin aikamoista huutoa, yleensä 21-00, aina kuitenkin loppui ennen 02.

oon tässä ihan äimänä kun olen itse tähän asti nukuttanut vauvan ties milloin milläkin tavalla. Tänään mies ryhtyi toimeen ensimmäistä kertaa ja kapaloituaan ja makoiltuaan ensin vauvan kanssa aikansa, jätti pimun itsekseen jutustelemaan. Hetken makkarista kuului pientä mölinää ja sitten se loppui, vauva nukahti itse!!! nyt tuo ukko tuossa brassailee miten helppoa vauvan kuluttaminen on :D argh ja jee :)
 
Altistus oli tänään, naama punottaa ja illalla oli aikamoinen huuto. Painoa on tullut viikossa vain 30g. Eli 4kk 5260g, lisäksi suolistossa jyllää clostridium difficile bakteeri. Huomenna taas lääkäriin... Altistuksessa oli korvikkeena nan, ja tyttö taas hotki maidon, eli kyse ei ole ettei osaisi juoda pullosa tms.
 
Ninni voi ei, miksi ihmeessä vauvan mielestä ne kaikki maidottomat korvikkeet on niin pahoja ettei niitä voi juoda. Toivottavasti tuo bakteeri tai siis sen hoito tuo avun. Oletko jo kokeillut kaikki maidottomat vellitkin läpi?

Isoja vauvoja täällä jo! Meillä on niin hurja valikoima 62cm vaatteita kiitos sukulaisten ja ystävien pakettien omien ostamien päälle, että toivottavasti niitä saa vielä jonkun aikaa käyttää :)

Anniki ei kun mies sitten vaan hoitamaan vauvan nukutusta iltaisin kun osaa niin hyvin :)

Chocolatebox sulla on hyvä ikäero lapsilla kun pääset nyt nauttimaan kaikista vauvamenoista toista kierrosta. Minulla ei ole esikoiselle ketään hoitajaa lähellä niin eiköhän meidän harrastukset tule olemaan kavereiden tapailua ja perhekahvilamenoja kun saamme yövalvomiset historiaan. Vauvakinoon on kyllä joskus päästävä kun se oli niin kivaa esikoisen kanssa ja kenties joku värikylpykurssi tms voisi onnistua esikoinen mukana.
 
Viimeksi muokattu:
anniki, olet tervetullut tapaamiseen huomenna jos pääset? Voin laittaa sitten yv:tä jos olet tulossa. Täällä samalla suunnalla asustellaan :) ja chocolatebox & koiruuz laitoin yv:tä vielä.
 
Viimeksi muokattu:
Voi Ninni, toivon niin että kohta asiat järjestyisi! Ihanaa että pikkuinen on kaikesta huolimatta hyväntuulinen ja kehittyy!

Anniki, hienoa kun teillä nyt tästä lähtien mies hoitaa nukuttamisen, eikös vaan?! ;) Voisi tulla sitten tänne meille opettamaan mieheni tekemään samalla tavalla! ;)
Olen ajatellut kysellä teiltä nukkumis- ja nukuttamisvinkkejä. Meillä ei nukahdeta oikeastaan muuta kuin ulkona vaunuissa (joskus jo kun ulkovaatteet ovat päällä), autossa, syliin tai tissille. Useimmiten pikkuinen nukkuu kahdet pitkät (1,5-2,5) päiväunet, yhdet vaunulenkillä ja toiset sylissä (rinnallani). Hyvä puoli on että tulee tehtyä päivittäin kävelylenkkejä ja sitten otan usein itsekin usein pienet torkut kun vauva nukkuu rinnalla. Huono puoli on että minulla ei ole päivän aikana oikeastaan yhtään hetkeä jolloin voisin tehdä jotain itsekseni (edes kotitöitä). Vaunuissa paikallaan parvekkeella tai sisällä nukkuu korkeintaan 45 min, ja sekin harvinaista. Ja ennen nukahtamista on melkein aina itkua. Ei siis ikinä tapahtuisi että pikkuinen itsekseen nukahtaisi leikkimatolle tai sitteriin. Minkä verran koette että voitte opettaa vauvoille uusia tapoja, rytmiä yms?
 
Viimeksi muokattu:
Meillä on kans muutamia kertoja käynyt noin, että olen miehelle sanonut esim. että ei "se noin nukahda", mutta kas kummaa juuri silloin tapahtuukin ihme ja vauva nukahtaakin :D. Tuo kävi juuri aikaisemmin kun meilläkin oli tuota että nukahdettiin aina itkun kanssa, onneksi se on nyt loppunut ja useimmin rauhallisesti nukahtaa kun laittaa väsyneenä omaan sänkyyn.

ninni Voi rassukkaa kun joutuu heti pienenä kaikkea kokea :/ toivottavasti asiat pikkuisella saataisiin kuntoon.
 
Cubula - kiitos kutsusta! Tultais mieluusti mutta vauva on vielä hiukan nuhanenä, joten parempi varoa ettei vaan tartu teidän pikkuisiin. Ens kerralla sitten tullaan :)

Marieh - ootko kokeillut kantoliinaa? Meillä vauva ottaa mieluusti torkut rengasliinassa ja trikooliinassa on parhaimmillaan nukkunut 2,5h. Sitominen ja vauvan kyytiin laittamisen oppii kyllä helposti. Siinä pystyy monenmoista puuhastelemaan samalla kun hytkyttelee vauvaa unijaksolta toiselle :)
 
Cubula, laitoinkin jo yv kun esikoinen sairastui niin jää huominen väliin. Harmittaa niin :(
Täytyy nyt nopsaa ottaa sitten uusinta niin pääsee annikin mukaan :)
Marieh rytmiä alkaa monesti syntymään sitten automaattisesti kun kiinteät aloitellaan, ne määrää kivasti tahdin ja meillä esikoinen aikoinaan alkoi silloin vedellä säännölliset päikkärit vaunuissa, ekat klo 11-15 ja tokat 17-18, si ennen nukku vaunuissa vaan kun oli liikkeessä tai sylissä. Kärsivällisyyttä ja pikkuhiljaa :)
Koiruuz, sähän olit pk seudulta.. Yksi hauska tekeminen voisi olla babybio+brussi. On aina vankisti maanantaisin Hki keskustassa ja siellä on monesti elokuva tarkoitettu lapsille, brunssi mammoille. Ollaan käyty pari kertaa ennen joulua ja nyt jatketaan. Tuu mukaan joskus :)
Nyt unille, pian saakin herätä ekalle syötölle.
 
Cubula huonolta näyttää täälläkin, Tirpan flunssa palasi illan mittaan ja nyt vaikuttaa kovin tukkoiselta. Räkä valuu kurkkuun ja raukka yskii sitä jatkuvasti ja välillä torkahtelee. Luulin tämän sairastetun jo viime viikolla, mutta taisin olla väärässä. Miksi nykyisin kaikki taudit kestää 2 viikkoa? Odotin niin teidän näkemistä....

Chocolatebox onko babybiolla+brunssilla joku nettisivu? Nopea googletus ei tuottanut tulosta ja ohjaan vain perinteisen Finnkinon vauvakinon sivuille. Kiinnostaa, mutta tuo esikoisen hoito on aina haaste.

Ninni Tosi ikävää, että pieni joutuu tuollaiseen tutkimukseen. Tärkeintä tietenkin saada selvyys ja oikeaa hoitoa. Tsemppiä!
 
Ninni: hui, voi ei! Hurjasti teillä ollut tuota sairaalassa ravaamista.

Kyllä nuo kiinteät rytmiä tuo, meillä rytmi ollutkin, mutta mikä ihanaa muutama päivä kiinteitä takana neiti alkanut mennä aiemmin nukkumaan. Annoin parina päivänä bataatin aamulla, että näin ettei maha reagoinut. Ja kun mitään ei tullut, aloin antamaan toisen kiinteän annoksen klo 21 illalla. Tissi ensin, bataattia, pesut ja toinen tissi niin neiti mennyt nukkumaan klo 22 ja herännyt syömään vasta klo 4-5 aikaan ja toisen kerran klo 7-8, jatkaa sitten vielä yöuniaan mut mä en unta enää tuon jälkeen.
 
Chocolatebox: paranemisia esikolle! Harmi juttu, mutta sovitaan uusi aika kun kaikki ovat terveitä! Koiruuzin kanssa viestiteltiin ja sovittiin lounas tälle päivälle.

Nyt on kyllä paljon flunssaa liikenteessä. Tytöllä oli myös viime viikolla flunssaa ja räkää nenässä useampana päivänä. Ostin sen täälläkin kehutun Baby-vac-nenäimurin apteekista. Se oli kyllä huippu, eli voin minäkin suositella. Rään sai nenästä tehokkaasti, mutta hellävaraisesti pois. Kuulostaa hurjalta, että se liitetään pölynimuriin, mutta on kyllä nerokas keksintö.

Meillä harrastetaan viime viikolla alkanutta vauvamuskaria sekä ens viikolla alkaa vauvajumppa. Hieman on kyllä hankalia nämä tarkat aikataulut kun unirytmiä päivisin ei vielä ole, mutta viime viikon muskari kyllä meni ihan hyvin ja tyttö katseli ihmeissään muita vauvoja. On kyllä hieman "äitilähtöisiä" nämä harrasteet ja ihan sen vuoksi, että saa hieman ohjelmaa näihin päiviin.

Ninni: toivotaan, että syy ongelmiin löytyy ja saatte hoitoa.
 
Kiitoksia kommenteista! Luulen että minun turhautuminen oman ajan puutteesta johtuu enemmän siitä kuinka vähän mies osallistuu vauvan hoitoon ja muihin kotitöihin, kun siihen että vauva ei itsekseen nukahda ja nuku. Olen yrittänyt toivoa että edes kerran viikossa saisin pienen hengähdystauon, siis ehkä 1-2 ja voisin käydä jumpassa tai kaupassa. Uskon myös että vähitellen parempi rytmi löytyy, ja onhan meillä aika hyvä rytmi kun kuitenkin viimeistään 12 nukahdetaan ja nukutaan hyvin koko yön (2-3 syöttöä), päivällä 3-4 unet ja kunnon iltaitkuja todella harvoin. Pitäisi myös muistaa olla vertaamatta vauvoja liikaa, jotkut nukkuvat alusta asti 4 tunnin päiväunia, jotkut eivät nuku kuin lyhyitä torkkuja, ja sitten kaikkea siltä väliltä...

Pikaista paranemista kaikille flunssaisille! Tsemppiä Ninnille ja vauvalle! Hyvä että vauvaa tutkitaan, mutta kurja kun joutuu kokemaan noin pienenä kaikenlaista. Hyvä puoli kai on että vauvat unohtavat, paremmin kuin vanhemmat lapset.

Ja vielä... kantorepussa vauva nukkuu usein, joskus jopa pari tuntia. Kantoliinaa kokeilin, mutta vauva ei yhtään viihtynyt olla niin tiukasti kiinni ja minustakin oli vähän hankala pukea ja riisua. Mutta kantoreppu tosi hyvä! :)
 
Viimeksi muokattu:
Anteeksi jo valmiiksi mutta nyt tulee valitusvirsi :kieh: Nyt on vaan kaikki olevinaan huonosti ja aika väsynyt fiilis on.

Päiväunikoulu alkoi sujua jo aika hyvin, parissakymmenessä minuutissa kundi nukahti omaan sänkyyn (mutta ei TIETENKÄÄN kuin max kolmeksi vartiksi..) mutta nyt on menty takapakkia ihan alkuruutuun asti ja pidemmällekin. Tänäänkin aamupäivällä noin 40min "taistelun" jälkeen nukahti viideksi minuutiksi eikä sen jälkeen rauhoittunut millään. Kuolemanväsynyt oli mutta missään tapauksessa ei suostunut rauhoittumaan saatika nukahtamaan. Sitten pääsi tissille ja nukahti melkein heti. Raivostuttavaa.

Yöt ollaan vielä saman peiton alla. Nykyään 9,5/10 öistä alkaa siten että noin vartti sänkyyn menemisestä alkaa lohduton itkeminen mahaväänteiden kanssa. Tätä kestää pari tuntia. Pieruja yrittää vääntää mutta ei onnistu. Kantaminen auttaa mutta sänkyyn palatessa huuto alkaa heti. Eilen teki noin tunnin ähertämisen ja itkun jälkeen megakakat ja ajattelin helpottuneena että nyt päästään nukkumaan mutta vaivat jatkuivatkin vielä puolisen tuntia. Päivisin ei tällaista ole vaan ainostaan iltaisin nukkumaanmenon yhteydessä. Raivostuttavaa.

Mieskin on ärsyttävä. Iltahuudon aikana huokailee kuuluvalla äänellä että on "kamalan väsynyt" ja "mikä sitä nyt vaivaa?" Ihan kuin olisi vain minun tehtäväni hoitaa lapsi hiljaiseksi mahdollisimman pian. Ymmärrän kyllä että hänen on aamuisin noustava lähteäkseen töihin, mutta silti voisiko vähän asiallisemmin asiaan suhtautua. Välillä kai luulee että hänen kiusakseen huudatan vauvaa. Pinnahan siinä kiristyy itse kullakin ja tulee kyllä itsekin lauottua välillä tyhmyyksiä.. Raivostuttavaa.

Rintapumpulle en heru enää juuri ollenkaan. Haluaisin kyllä mutta tuotosta ei vaan tule kuin max 40ml yhteensä molemmista rinnoista, aina ei edes sitä. Noinkohan saa vauvakaan enää kunnolla tarvitsemaansa. 3kk neuvola on maanantaina ja varmasti saadaan taas kuulla miten huonosti meillä kasvetaan. Luultavasti suosittelevat jo kiinteitä tai vähintään vellejä. Raivostuttavaa.

Koirakin on rasittava ja kaunis keväinen auringonpaistekin v*ttuilee häikäisemällä suoraan silmään.

Tulen kommentoimaan juttujanne kunhan tämä depis edes vähän helpottaa.
 
Voimahali sinulle Bosch! Toivottavasti kirjoittaminen auttoi edes vähän! Ärsyttäviä nuo miehet, täälläkin mies usein reagoi samalla tavalla kun pikkuinen itkee tai kitisee! Muuten voi katsoa arkisinkin telkkaria puoleen yöhön, varsinkin jos vauva nukkuu, mutta kun vauva ei nuku niin tulee sänkyyn huokaileen ja valittamaan väsymystä. Onhan totta että minä saan vauvan kanssa nukkua pitkään, mutta minä se herään yöllä syöttämään ja hoidan vauvaa 24/7 (tai ainakin 23,5/7). Huh, nyt minä liityin valitusjengiin, enkä edes hyviä ohjeita antanut. Mutta minua avautuminen vähän auttoi, toivottavasti sinuakin! :D

Toivottavasti ensi viikon neuvolassa kuitenkin kaikki hyvin!

P.S. Täällä vauva nukkunut nyt 2,5 h sylissä...
 
Viimeksi muokattu:
Kiitos Cubula lounasseurasta. Nuhanenä nukkui tyytyväisenä kotiin asti ja heräsi vasta eteisessä.

Bosch ja Marieh Tsemppiä! Koittakaa ajatella kaikkia ongelmia vain vaiheina mitkä menee ohi. Mä yritän ajatella pitkistä päiväunista, että ihanaa et vauva osaa nukkua pidempiä pätkiä ja odotan vain sitä päivää kun e tulee illalla/yöllä. Jos olette uniasian kanssa ihan epätoivoisia niin kokeilkaa ostaa jotain Fb kirppikseltä tms käytetty koliikkikeinu. Ongelma lykkäämistähän se toki on, mutta jos tuntuu, että voimat loppuu kannattaa kokeilla. Käytetyn voi aina pistää eteenpäin jos ei toimi.

Marieh oletko vaan sanonut, että nyt lähdet kauppaan ja vauva jää kotiin? Jos miehelle tulisi onnistumisen elämyksiä (tai siis huomaa, että pärjää) auttaisiko?

Bosch rintapumpulle heruminen on aika yksilöllistä eikä välttämättä merkki siitä ettei maitoa tulisi. Syöthän ja juothan itse varmasti tarpeeksi hyvin? En tiedä mikä meidän vauvan mahaa on rauhoittanut, mutta bioteekin baby propiootti tipoista (luontaistuotekaupasta) ei ainakaan ole ollut haittaa.
 
Meillä myös minä aikalailla hoidan vauvan hoidon, toki mies välillä vaihtaa vaippaa, jutustelee ja leikkii yms. kun käyn suihkussa, syön tai käyn koiran kanssa lenkillä. Mutta hän tekee pitkää päivää koulussa ja töissä, joten mielestäni tavallaan tällä hetkellä on ihan oikeutettua että hänkin saa sitten levätä välillä. Ja kyllä häntä harmittaa ettei ehdi aina olla vauvan kanssa niin paljon kun haluaisi ja ilmeisesti arvostaa myös minua äitinä, sillä kehuu miten hyvin hoidan vauvaa ja osti jopa korunkin lahjaksi "työstä" :)
 
kiitos lounasseurasta Koiruuz! Täälläkin tyttö heräsi torkuiltaan kun tultiin kotiin. Saitko Baby-vacin hankittua? Tän päivän muskari onkin peruttu ohjaajan flunssan takia.

Teille jotka tuskailette miesten kanssa niin ehdotan myös tuota "ilmoitusluontoista" lähestymistapaa :) Tai vaikka jo ajoissa etukäteen sopia menot niin ne on sitten kalenterissa ja sovittuina. Se vaan tuppaa menemään niin, että harvemmin ne miehet ehdottavat, että voisit lähteä vaikka kahvittelemaan tms. Bosch, laita seuraavalla iltahuudolla vauva miehelle rauhoiteltavaksi niin paremmin ymmärtää tilanteen :) Lullaby, ihana ele tuo koru.

Noista iltaitkuista, meillä ne liittyy hirvittävään nälkään ja tankkaustarpeeseen. Jos olisin pelkän rintamaidon varassa niin nukuttamisesta ei kyllä tulisi mitään ja ilta/yö olisi itkua, tissiraivareita ja valvomista. Eli kyllä täytyy sanoa, että korvikkeen avulla on rauha maassa ja vauvan saa unille klo 23-24. Pullosta iltaisin juo n. 150-200 ml, josta osa on pumpattua maitoa ja osa korviketta.
 
Kiitos kun sain eilen valittaa :rolleyes: Olin kyllä ihan sairaan väsynyt, onneksi viime yö meni ihan siedettävästi.

Oikeasti meillä mies osallistuu vauvan hoitoon ihan kiitettävästi. Suoraan sanottuna odotin etukäteen häneltä paljon vähäisempää panostusta asioihin, sainkin sitten positiivisesti yllättyä. Meillä on muutenkin välillä vähän ylimääräisiä haasteita elämässä miehen neurologisen oireilun vuoksi, pari vuotta sitten napsahti verisuoni päästä ja sen myötä arki on vähän muuttunut. Todella hyvinhän siitä on selvitty, monille se on kuolemantuomio välittömästi. Silloin sairaala-aikana muistan vannoneeni että ikinä en enää turhasta valita jos tästä selvitään, mutta kuinkas kävikään :whistle: Niin se aika tekee tehtävänsä.

Tänään ei tullut aamupäivän sänkypäikkäreistä taas oikeastaan yhtään mitään. Kymmenisen minuuttia torkahti eikä sen jälkeen millään rauhoittunut. Joku teistä (apua en muista kuka..) joka oli päiväunia ensin omassa sängyssä nukuttanut, kauanko kesti että tulosta alkoi tulla?

Mites teidän muiden vauvoilla on ilmavaivojen laita? Meillä ne tuntuu vaan pahenevan, ainahan niitä on ollut mutta nykyään ne vaikuttavat tekevän kipeää ihan eri tavalla kuin pienempänä. Vauvatreffeillä viime viikolla kaverini olivat ihan ihmeissään meidän pojan aikamies-pieruista.. Omaa ruokavaliota olen karsinut, ei siellä pitäisi mitään niin väärää enää olla. Maidotonta en ole kokeillut, olen ajatellut että maitoallergia ilmenisi kyllä muutenkin kuin mahavaivoina, esim ihottumana. Korvikkeesta on pidetty taukoja mutta ei tunnu sekään vaikuttavan. Varmaan haetaan Cuplatonia kokeiltavaksi, on sitten sekin kortti katsottu.

Lumisade taisikin loppua, pitänee tarttua lapioon jos meinaa vaunulenkille päästä!
 
Cubula Baby-vac on hankkimatta, soitin eilen kolmeen apteekkiin ja kaikista joko loppu tai ei kuulu valikoimaan. Kaikissa paikoissa ei vastattu, jatkoin metsästystä aamulla ja nyt mulla on se yhdessä apteekissa varauksessa. Onneksi sain jotain irti nenä-friidalla.

Bosch saman aikamiespaukkujengin tytteli täällä. Onneksi nykyisin ne tulee jotenkin helpommin ulos, ei siis aina itketä. Jos et ole vielä kokeillut kannattaa ehkä ostaa ensin disfatyliä. Cuplatonta pitäisi antaa joka aterian yhteydessä ja rintaruokitulla se ainakin mun mielestä on hankalaa.

Onko teillä muuten jotain vinkkiä miten annatte D-tipat ja muut? Ostin Teho-D tippoja mitä 1 pisara riittää ja aika hankala saada se varmasti vauvan suuhun. Samoin disfatylin ja baby probioottivalmisteen kanssa. Mun tissit ei ole sellaista mallia, että sieltä saisi herutettua tipan lusikkaan tippojen kyytipojaksi.
 
Meillä myös on ollut ajatuksessa ostaa tuo täkäimuri mutta ei ole ollut tarvetta. Mutta kiva kuulla että se on ollut hyödyllinen niin ostetaan sitten kun muistaisi :).

cubula Tuo aikatauluttaminen on kyllä melko hankalaa. Meillä on myös aloteltu hieman kaikenlaisia "kerhoja". Tänään käytiin perhekahvilassa, jossa oli ihana kun pikkuinen katseli muiden lasten menoa ihan silmät pyöreinä :). Huomenna lähdetään vauvauintiin ja ensi viikolla alkaisi ekavauvaryhmä :). Oli ihana ihan oikeasti kuulla että mies arvostaa minua äitinä ja vielä pienellä lahjallakin hemmotteli :)

Bosch Asioiden purkaminen tekee hyvää, on vaan päiviä että ottaa päähän ja lujaa vaikka seuraavana päivänä asiat näyttäisivät jo paljon paremmilta :)

Koiruuz Meillä otetaan d-tipat suoraan suuhun niin että oman pikkurillin laitan hieman tytön suuhun ja sillä hieman avaan suuta että saan tiputettua tipat. aikaisemmin meillä lusikalla laitettiin mutta tuo on aika helppo homma.
 
Täällä menee D-tipat samalla tyylillä kuin Malttamatomalla, menee perille ja kuskillakin tulee nuoltua :) Niin ja lusikka tulee myös tutuksi ;)

Meillä on mennyt ja menee nytkin kotihommat ja lasten hoito suht puoliksi miehen kanssa. Tokihan päivisin vauvanhoito ja tietyt kotihommat (sänkyjenpetaus, ruoanlaitto pyykkäys) on minun listalla kun olen kotona mutta kun mies tulee kotiin hommat jaetaan.
Tiedän että tämä piirre miehessä ei ole kovin yleinen ja arvostan sitä suuresti <3
Itse vain aina olen ollut sitä mieltä että miksi naisen pitäisi hoitaa suurin osa, yhdessähän sitä lapset tehdään ja kodissa asustellaan.
Täälläkin miehellä on vaativa ja vastuullinen työ mutta silti hoitaa myös kotiosuuden. Antaa arvoa mun yövalvomisille ym ja teenhän minäkin täys päivän kotona ollessani :)

Täällä saatiin rokotteet tänään ja nyt odotellaan tuleeko mitään oireita :(
Meillä on kivasti ruvennut rytmiä löytymään hiukan ja uskon että parantuu kunhan kiinteet alkaa. Poika on muutenkin ihanan perustyytyväinen, itkustaa yleensä vain kun nälkä yllättää ja sehän yllättää, ei juurikaan tule ennakkovaroitusta, nollasta sataan hetkessä. Onneksi oon oppinut hiukan itse ennakoimaan :)
Poitsu viihtyy hyvin matolla ja sitterissä pidempiäkin pätkiä. Juttelee, kujertelee ja touhuilee <3 Nyt ollaan päikkäreille harjoiteltu itekseen nukahtamista ja sekin tuntuu sujuvan suht kivasti. Pääsääntösesti aina suht hyvällä tuulella :)
Kaikkihan saattaa muuttua puolessa yössä mutta nyt niin nautin tästä, esikko kun oli sitten ihan toista maata.

Jaksamista kaikille masuvaivoista kärsiville, eritoteen Ninnille, teidän pieni on saanut kokea jo niin paljon vaikka on vielä niin pieni :(

Hyvää viikonloppua kaikille ja voikaa hyvin :)
 
Viimeksi muokattu:

Yhteistyössä