~ Lokakuun lapsoset syyskuussa ~

cala, minusta sinulla on ihan oikea ajattelutapa synnyttämään lähdöstä. Turha stressata ja toisaalta liikaa suunnitella etukäteen. Yleensä ne synnytykseen johtavat supistukset kyllä erottaa kaikista harjoitussupistuksista ja muista raskausajan omituisista tuntemuksista. Eli ei voi erehtyä sitten kun tosi kyseessä. Kannattaa ottaa kynä ja paperia ja katsoa kellosta millaisin aikavälein niitä supistukseksi olettamiaan tuntemuksia alkaa tulla ja seurata onko niissä säännönmukaisuutta, voimistuvatko ja tihenevätkö ajallisesti.
Mulla alkoi ekassa synnytyksessä kotona tulemaan ensin n. 15-10 minuutin välein ja ehdin olla kotona useamman tunnin ennenkuin lähdettiin laitokselle ja supistusväli ja -voimakkuus oli tihentynyt. Kolmannesta menikin sitten vedet ja supistukset alkoi paukuttaa välittömästi 3-2 minuutin välein, mitään supistuksiin viittaavaa ei ilmennyt ennen vesien menoa, pelkästään epämääräinen melko huono olo koko kropassa.
Jokainen varmaan kokee ne supistukset omalla tavallaan, minusta ne muistuttaa voimakkaita menkkakipuja, ikäänkuin vanne, joka lähtee puristamaan tuosta ylävatsalta ja puristus siirtyy sitten alavatsaa kohden. Supistus voi tuntua myös säteilevän alaselkään ja reisiin. Nyt on loppuraskaudesta tuntunut tämän neljännen kohdalla näissä harjoitussupistuksissakin reisiin säteilyä, ei tokikaan niin voimakkaana kuin sitten tositilanteen tullen.
 
Täällä koettiin viime yönä jotain mitä ei aiemmin ole tullut. Supistukset on aiemmin olleet (kuten eilen päivällä) sellaisia mahan kovettumisia ja alaselkäsärkyjä. Viime yönä heräsin siihen, että olin ihan hiestä märkänä, vaikka ei peittoa päälläkään ja alaselkä ja nivuset sekä reidet säteili tosi kivasti. Kävin vähän kävelemässä ympäri kämppää ja menin takaisin nukkumaan, mutta oli kyllä hyvin hankalaa, kun se kipu tuli takaisin. Onneks on hyvät unenlahjat. Silti tosin tuntuu, että viime yönä ei juuri olisi nukkunut. Olo on ihan tillintallin.

Onnea kaikille, jotka sen pienen käärönsä ovat jo saaneet! Niitä olikin aika liuta jo tämän kuun puolella:heart:

Carriina ja pallero 36 + 4
 
Huomenta!

Minäkin kävin joskus ihan alkuaikoina kirjottelemassa, mutta sitten se jäi ihan kokonaan. Nyt oon käyny päivittäin lukemassa teidän juttuja, kun ei oikeen mitään muutakaan pysty enää ajattelemaan lähestyvää synnytystä...

Mulla lukee tuolla listassa LA 2.10., mut jos Branwen kiireiltäsi kerkiät niin mulle voi päivittää uuden LA:n 6.10. Synnytyssairaala olis Jorvi ja ikä 29 v. Eli nähdään sit siellä ainaki Ummelwaladin kanssa :)

Oon jo tässä monta päivää kuvitellu että lähtö vois tulla piankin, mutta toiveajattelua taitaa olla. Edellinen meni ainakin reilusti yli ja käynnistykseen, jotenki en jaksa uskoa et tää pitäis kiirettä sen enempää. Nyt kuitenki ollu vähän supistelua, vatsa löysänä ja vauvakin hieman rauhallisempi, joten toivoa on! Edellisestä kun ei ollu yhtään merkkiä ennen ku oli sit laitettu käynnistys alulle.

Onko muuten kenenkään muun maha napsahdellut? Mulla on alkanut napsua melkein joka päivä ja pari kertaa oon kuvitellut et nyt ne vedet menee, mut ei. Kun tuota googlettelin niin kaipa se kuuluu asiaan ja jotkut on sitä mieltä että vauvan nivelet poksuu, toiset on sitä mieltä että sikiökalvot pitää ääntä... tiiä sitten, mut mun mielestä toi kalvoteoria on uskottavampi.

Jotain piti kommentoida, mut nyt en enää muista mitä, joten palaan asiaan myöhemmin...

Zuboda 38+4
 
minimuu kiitos synnytyskertomuksesta, niitä on kiva lueskella =)

miehen juomisesta olen jokusen kerran sanonut että enää ei tarvisi baarissa käydä, mutta mitään varsinaista kieltoa ei ole päällä. Sairaalaan mennään kuitenkin taksilla, eli sinänsä nou hätä, eikä tuo kuitenkaan usein juo, joten aina pieni mahdollisuus siihen että täys kännissä heiluis synnärillä :D

cala minustakin tuollainen asenne kuulostaa juuri hyvältä! Turha sitä on etukäteen alkaa analysoimaan kun sitä ei todellakaan ikinä voi tietää mitä sieltä tulee. Minullakaan ei ole mitään pelkoa tms. ja välillä mietin että pitäisikö tässä enemmän jännittää ja miettiä kaikkea, mutta mitäs se sitten auttaa? ei mitään. Kivut tulee sellaisina kuin tulee joka tapauksessa, eikä se etukäteen stressaaminen ja suunnittelu varmaankaan tule vaikuttamaan asioiden kulkuun mitenkään.

ON: Kävin aamulla labrassa verikokeessa, mutta virtsanäyte jäi antamatta kun en ollut ollut 4 tuntia käymättä. Eihän mulle kukaan sanonut että pitäisi olla, ja kun neuvolassakin tuosta vain voidaan aina testata sen niin mistäs noita tietää. No pitää kiikuttaa näyte sinne joku päivä...onpahan tekemistä :D
Torstaina tosiaan se ylim.ultra ja jänskättää jotenkin kovasti, taisin nähdä painajaisia että pikkuisella ei ollut kaikki hyvin :( no varmaan ihan luonnollista näillä viikoilla.....niin lähellä mutta silti niin kaukana!

Illalla perhevalmennus taasen, taitaa olla vauvanhoidosta asiaa tällä kertaa. Ihan jees, mutta inhottaa istua paikallaan huonolla tuolilla 2 h! Argh!

No nyt omenapiirakan paistoon....löysin herkullisen reseptin ja tein eilen jo yhden piirakan, mutta sehän meni kaikki meiltä kahdelta kerralla :D

Kenzie 36+4
 
:heart:Onnea kaikille vauvaantuneille!! :flower:

Cala ja Kenzie Samoin ajatuksin täälläkin. Mitäs sitä osais suunnitella sellaista asiaa, mikä menee sitten niinkuin menee. Mulla kanssa tänään viimeinen "luomu"synnytysvalmennus sairaalassa, joten mukava ilta tiedossa, kun pääsee taas synnärivisiitille. Tuolla on kyllä ihanaa, kun saa noista luomukonsteista tietoa ja vinkkejä, mutta kuitenkaan ei oleteta mitenkään, että ilman lääkkeitä mentäis. Kaikki konstit yhtä lailla hyviä ja käytössä sen mukaan, mitä synnyttäjä tuntee tarvitsevansa.

minimuu Kiitos synnytyskertomuksestasi! Kyllä mä ainakin nuo kertomukset luen ihan ahmimalla, että tietäis, mitä kaikkea mahdollisesti voi tulla eteen. Sulla kyllä oli tosi vauhdikas tuo loppuvaihe. Sen kandin ilmeen olisin halunnu kanssa nähdä :).

( . ) Napaseen kuuluu omituisen hyvää. Mieskin kommentoi, että sulla taitaa olla joku Duracell-pupu vaihde jumittunu päälle. Mulla siis on loppunu noi harjoitussupparitkin lähes tyystin, ei väsytä ja viime yökin meni ilman ylimääräisiä vessareissuja, joita nyt ei muutenkaan oo mulla ollu kun 1 tai 2/ yö. Totesin, et tämä taitaa tulla vasta häädön jälkeen pihalle tuolta, kun ei ryttyile enää mun kanssa, vaikka touhuais mitä. Lauantaina muutin koko päivän pikkusiskoani ja eilenkin touhusin vaikka ja mitä. Töissäkin pystyis vielä olemaan, jos sais. Tosin parempi tehdä kotona hommia valmiiks vauvaa varten ja muutenkin, niin kauan kun vielä pystyy. Ehkä se kostaa mulle sitten vielä, kun jotenkin on olettanut, että nämä viimeiset viikot menis enempi tai vähempi hidastetusti ja vaivaisesti...Melkein on syyllinen olo, kun tietää, että toiset tässä vaiheessa kuitenkin joutuu jo kärsimään kroppansa kanssa.

Joanmi + Potkiainen 37+0 (Tosin neukkukortin perusteella 37+1, mutta mä hidastelen omissa laskuissa... :))
 
RR
Heipä hei!
Täällä oli taas äitipolikäynti tänään ja tadaa! ensi maanantaina 3.10 klo. 8.00 aletaan käynnistämään synnytystä osastolla : /=) JESJESJOO!
Viikkoja on tuolloin 39+4. Pojan painoarvio oli nyt 3,9kg eli menee päälle 4kg syntyessään, että saahan tuota varmaan pusertaa :LOL:

Viikonloppuna supisteli melko lupaavasti pariinkin otteeseen, mutta pah, ne ei olleet tehneet alakertaan mitään! Suu oli edelleen kiinni ja kaulaa vielä jonninverran jäljellä. Eli käynnistys aloitetaan cytotekpillereillä ellei kohdunsuu sitten avaudu maanantaihin mennessä.

Voi kääk, että alkoi jännittämään, kun ei tiedä kauanko tuohonkin projektiin menee aikaa, ovi kuulemma mennä päiviäkin... Toivoisin kuitenkin, ettei tarvitsisi montaa päivää osastolla kärvistellä.

RR ja Viljami :heart:
 
Tervehdys!

Täälläpä käytiin sitten tänään suunnitellusti neuvolalääkärillä. Aamulla sattumalta wc-käynnin yhteydessä huomasin kirkasta verta paperissa. Neuvolassa pissanäytteessä verta ihan hyytyminä näytteessä sitten oli myös. Vähä mysteeri, mistä se veri on peräisin. Vti-oireita ei lainkaan ole, ja yleensä mulla todellakin oireilee jos on kyseessä pissatulehdus. No, sain kefexinit aloitettavaksi, pitää vain viedä vielä näyte viljelyyn. Terkkari soittaa huomenna mulle vastauksista. Sikäli mikäli kyse ei ole vti:sta, varmaan uudelleen sitten neuvolaan huomenissa selvittelemään, mistä se veri oikein tulee.
Mutta sittenpä vauva-asiaa neuvolakäynniltä... :)
Lääkäri meinasi, että vauva olisi raivotarjonnassa ja pääkin kiinnittyneenä koska ei isommin liikkunut enää käsikopelolla liikuteltaessa. Laittoi kuitenkin lähetteen keskusäitiysneuvolaan että tarkistetaan tarjonta, sillä vielä kaksi viikkoa sitten istui niin tanakasti perätilassa. Laskettuna aikana vauva painaisi arviolta lähemmäs neljää kuin kolmea kiloa, eli ei mikään hirveen pikkunenkaan olisi sitten. :) Kohdunsuu oli pehmeä ja 2,5 cm mittaa jäljellä eli aavistuksen lyhempi viime kerrasta. Lantion luut ok, ja pitäisi mahtua tulemaan se nelikiloinenkin.

Siinäpä isoimmat kuulumiset.
Kiitos minimuulle tosiaan synnytyskertomuksesta, hirmu mielellään nuita lueskelee!! :)

Tsemppiä supisteleville!

Liisikki 36+4
 
Minäkin kiittelen noista synnytyskertomuksista =) Kivaa lueskella, kun odottaa tässä jo kovin malttamattomana omaa synnytystä!

RR oli saanut "eräpäivän", onnea siitä =)

Cala, Kenzie ja Joanmi
Mä en ole myöskään miettinyt tulevaa synnytystä sen kummemmin, kuin että kivunlievitystä haluan. En osannut miettiä ensimmäistäkään, enkä jaksa stressata tätä toistakaan. Toivon vaan että lähdön hetki koittaisi pian :D Kun se synnytys ei mene kuitenkaan omien suunnitelmien mukaan, niin mitäpä sitä turhaan etukäteen miettimään. Mennään tilanteen mukaan =)

Liisikki toivottavasti selviää verenvuodon syy ja loppuisi ainakin se vuoto!

Miehen juomisesta Harvemmin ihan kunnon kännejä ottaa, pari kertaa vuodessa. Kotona tissuttelee sen yhden kaljan saunan jälkeen. Niitä en ole kieltänyt, kun kuitenkaan mies ei todennäköisesti pääse edes viemään sairaalalle saati mukaan sinne, kun meillä tosiaan on pieni neiti kotona. Taksilla suunnittelen meneväni. Mutta viime pe oli miehen työpaikan virkistyspäivä ja -ilta. No arvasinhan sen että ottaa muutaman kaljan siellä. OLi puhe että tulee ajoissa ja kyttäilee puhelinta jos tuleekin lähtö. Mutta että mua kävi hermoon, kun ukkoa ei ala kuulua kotiin, kolmen aikaan kömpi kotiin ja ihan umpikännissä :mad: :kieh: Eniten mua ärsytti, kun ei pitänyt puheitaan ja se että sillä oli ollut hauskaa. Ja pääsi muuallekin kotoa, tuntuu että mä pyörin vaan täällä kotona, kun minnekään en jaksa lähteä. Vähän luennoin miehelle, että mitäs jos olisikin tullut lähtö? No, tiesi ottaneensa ja tuskin tämän vuoden puolella enää ottaa. Lupasi jättää ne saunakaljatkin nyt väliin.

Täällä eilen illalla supisteli parin tunnin ajan, mutta siinäpä se. Osa oli jo kipeitä, tuntuivat alapäässä ja saivat juoksemaan vessassa. Alamaha ja nivuset kipeinä, mutta tuntuu tosiaan että ne on nyt kipeinä jo joka päivä.

Huomenna neuvolaan, taas. Ja ehkä vielä ensikin viikolla, plaah :( Mä taidan hautoa tätäkin vauvaa sinne 41+ viikoille!

nessu ja pieni 39+4
 
Täällä taas :) Kirjoittelinkin tänne silloin alkuraskaudessa, mutta perhe, opiskelut, työt ja jatkuva väsymys on jostain kumman syystä vienyt ajan kokonaan ;) , joten en olekaan tänne eksynyt pitkään aikaan.. Nyt alkoi äitiysloma, joten nyt ois taas aikaa! :)

Kaikille jo synnyttäneille paljon onnea!! :heart: Täällä ois vielä 5 viikkoa odotusta jäljellä. Esikoinen syntyi viikko lasketun ajan jälkeen, joten olen asennoitunut siihen että tämäkin pikkuinen tekee samoin! :D

Raskaus on sujunut oikein mallikkaasti tähän mennessä, lantio kipuili melko reippaastikin jonkin aikaa, mutta ei enää juuri ollenkaan..liekö vauva sitten jo laskeutunut alaspäin tai jtn..?! Sormissa on turvotusta joskus enemmän kuin laki sallii, ja siitä syystä nivelet särkee, mutta välillä on tosiaan niitä parempiakin päiviä minkä ansiosta jaksaa paremmin.. :) Harjoitussupistuksia on viime viikon aikana tullut aika reippaasti..huomenna olisi viimeinen neuvolalääkäri, jolloin näkee sitten onko alakerrassa jo jotain tapahtunut. Painoarviossa kävin rv 32, silloin arvioitiin että pikkuinen olisi 1900g, eli keskikäyrää kulkee..tuntuu vain niin isolta vauvalta, muistaakseni esikoisen kanssa ei tuntunut siltä, joten saa nähdä pitääkö arvio paikkaansa..

Synnytystä en ole juurikaan ehtinyt ajatella, ja sen kyllä huomaa nyt kun on jäänyt kotiin ja on aikaa ajatellakin.. ;) Tuntuu, että synnytys pyörisi nyt kokoajan mielessä, ja että jostain syystä jännitän enemmän sitä nyt kuin silloin esikoisen kanssa.. : / Huomenna pitäisi kans olla päätettynä minne menen synnyttämään, että lääkäri saa paperit laitettua eteenpäin.. En myöskään ole mitään vielä ehtinyt laittaa vauvalle valmiiksi, ja olisi vaikka mitä vielä ostettavana..

Niin, tässä nyt oli hieman sitä omaa napaa pelkästään.. :D pitää lukea teidän muiden tekstejä, niin pääsee mukaan kärryille mitä täällä on tapahtunut.. :)

Leyah rv 35+3
 
Onnea vauvaantuneille! :heart:

RR onnea eräpäivästä! :)

Synnytyksestä on ollut mielessä kyllä paljonkin, joskus sillon pari-kolme viikkoa takaperin tuli se sairaalakassikin pakattua. Mutta nyt se on jo taas melkein tyhjä, ei viitti sielä säilyttää romujaan, kun ei tää kerran meinaa tulla sitten millään pihalle. :kieh: :D

Miehen juomisesta meillä isäntä on nyt ollu kiltisti sieltä 37 viikolta asti juomatta. Sanoi mulle, et haluaa olla lähtövalmiina, kun eihän sitä koskaan tiedä. Viime lauantaina tais kyllä katua lupaustaan, sen verran kovaäänisesti huokaili ja kyseli että eikös se nyt jo vois pikkuhiljaa alkaa syntymään. :LOL:

Ai niin, mähän kävin tänään neuvolassakin. Siellä kaikki taas kerran ok. Pissa puhdas, verenpaineet ok, liikkeistä ++, syke 140-150+, painoa tullut nyt koko raskauden aikana 1,5kg ja turvotusta löytyy. Sanoin lähtiessäni sille terkalle, että mielellään en enää ens viikolla näkis sitä näissä merkeissä. Toivossa on hyvä elää, mutta jotenkin musta tuntuu, että yli mennään niin että heilahtaa. :stick:

pipituuna & pikku-ukko 39+4 :heart:
 
Minimuulle onnittelut pojasta

T&pikkuinen onnittelut pienestä pojasta. Toivottavasti jakselette hyvin:)

Pohjaton pyykkivuori onneksi on kemut pidetty ja kunnialla niistä selvitty! Mua aina harmittaa kanssa (muulloinki kuin raskaana ollessa) miten paljon aikaa ja vaivaa menee järkkäämiseen ja miten nopeasti ne parin tunnin juhlat menee eikä edes kerkeä juttelemaan kuin parin immeisen kanssa.

Mizze tervetuloa. Meillä sama la, nyt neuvolan korjattu päivämäärä oikeaksi kohdallani. Sen sijaan Naikkari ei enää lähtenyt korjaamaan, mutta väliäkö sillä, kun sektio on 3.10.

Cala mä heräilin viime yönä hikisenä, peitottomana kanssa mahan kovettumisiin. Vaan eipä niistä mitään "iloa" ollut, jos ei nyt unettomuutta lasketa.

Mahan naksahdukset ei ole vähään aikaan kuulunut, mutta muutaman kerran on raskauden aikana paukkunut kunnolla.

RR sullakin loppu jo häämöttää. Jee!!

Liisikki toivottavasti verenvuodon syy selviää tai ei ainakaan enää jatku!

Korkeasaaressa tuli tehtyä aamulenkki, mutta Niksu vain innostui jumppaamaan ja hikkaamaan enkä saanut muutamia kunnon suppareita enempää aikaa. Huomenna onkin sitten kiireinen päivä, kun aamusta on työtapaamisia, neuvola, lääkäri (suonikohjujen takia) ja sitten töitä ja lasten vientiä. Mies hieman huolissaan, etten meinaa ennen sitä jakautua, kun sillä jäisi huomiset tapaamiset eikä ole sen "bravuurialuetta".

Maarit ja Niksu 37+6
 
Tänään tuli sitten tilattua taas vauvalle lisää vaatteita, löysin niin kivoja etten voinut jättää niitä hankkimatta vaikka onhan tulokkaalle jo vaikka kuinka paljon niitä. On käytettynä, uutena ja äitiyspakkauksesta tulleet.
Siitä tulikin sitten mieleeni että kuinka paljon te muut olette saaneet "tuhlatuksi" vauvan tarvikkeisiin? Meillä summa nouseen vaunujen hankkimisen jälkeen noin 700-800€ mikä on suhteellisen vähän sillä toisen lapsemme kohdalla jo vaunut maksoi tuon verran. Olenkin koittanut olla tämän kohdalla vähän järkevämpi hankintojen suhteen...

Susse 36+1
 
Moi!

Musta oli ihana lukea minimuun synnytyskertomusta!:heart: Lisää kiitos jos te jo vauvautuneet jaksatte...

Onnea kaikille vauvan saaneille, joita en ole vielä onnitellut! :heart:

Mulle alkaa iskeä täällä paniikki - kaikki on edelleenkin vaiheessa, kai mun on pakko alkaa pestä noita vauvanvaatteita, vaikka vauvalle 1,5 vkoa sitten ostettu Brion hoitopöytä/lipasto on vielä paketissa kasaamatta ja huonekalujen siirtosuunnitelmat edelleen suunnitelmia. Siinä sivussa pitäisi kirjoitella yksi 25 sivua pitkä työ yliopistolle ja selkä ei anna kauaa tietokoneella kerralla istua.

Kvilla ja muru 35+5
 
Mahan napsahtelu Eipä oo kuulunu mitään napsuja. :D

Miehen juomisesta ei oo tarttenu mainita. Mies ei harrasta sauna/iltajuomia ja pari kertaa se vuodessa eksyy baariin. Mun puolesta sais eksyä vähän useemminki. :LOL: En kyllä varmaankaan sitä saunajuomaa edes kieltäis jos sellaista ottaisi. Jos mies haluaa juoda, juokoon. Mä mikään sen äiti oo. Jos ei ite tajua tilannetta niin olkoot tajuamatta. :D

Joanmi Täälläkin vähän syyllinen olo, kun vointi niin hyvä. Jaksaa kävellä, siivota, käydä joka paikassa. Eikä tunnu missään. Niinku oon jo sanonutkin niin sais se jo vähän alkaa tuntumaan siltä, et LA lähestyy. :stick:

RR Onnea päivämäärästä! =) Tsempit sitten maanantaille!

Susse En osaa kyllä sanoa euromäärää mitä on kulutettu. Mutta n. 350e vaunut ja pinnis (alle 100e) ja kirjahylly (alle 100e jossa irtiotettava hoitotaso) on ollu kalliimmat. Vaatteet on ostettu pääasiassa kirppikseltä. Niitä olenkin ostellut tarpeeksi. Jääköön sitten vaikka osa käyttämättä. :D

Oma napanen Täällä tosiaan voidaan hyvin. Liianki hyvin välillä. Mie niin mielelläni ottasin niitä supisteluja ja pistoskipuja yms. :D No okei, ehkä parempi näin. Olla hyvässä kunnossa ja ei tartte viikkoja kärsiä niistä kivuista. Mutta huomenna synnytystapa-arvioon. Siitä sitten huomenna.

Tine ja VienoIlmari 38+2 vissiinki
 
Siitä tulikin sitten mieleeni että kuinka paljon te muut olette saaneet "tuhlatuksi" vauvan tarvikkeisiin? Meillä summa nouseen vaunujen hankkimisen jälkeen noin 700-800€ mikä on suhteellisen vähän sillä toisen lapsemme kohdalla jo vaunut maksoi tuon verran. Olenkin koittanut olla tämän kohdalla vähän järkevämpi hankintojen suhteen...

Susse 36+1
Täällä mennyt rahaa vauvan tarvikkeisiin pinnasängyn osalta 100 e, hoitotaso 40 e, turvakaukalo 70 e, kaikki uusina mutta alennusmyynneistä. Yhdistelmävaunut meillä oli tallessa entuudestaan. Vaatteita olen ostellut yhteensä alle 50 eurolla, nekin uusina ja alennusmyynneistä sekä tietty tuota muuta pakollista tarviketta kotivarastoon (vaipat, puhdistuspyyhkeet, tuttipullot, korviketta muutama puteli jne) muutamalla kympillä. Itkuhälytintä ei hommata, nukutan aina ulkona avonaisen ikkunan alla terassilla, ainoa tällä hetkellä puuttuva ostos on uusi vauvanamme, koska edellinen aikas kulahtanut. Kaiken kaikkiaan aika pikkubudjetilla menty tähän saakka, noin kolmisensataa euroa. Kirppareilta aion vielä katsella lisää noita ihan alkuvaiheen vauvanvaatteita.

Niin, onnea tosiaan teillekin, jotka olette saaneet käynnistys/sektiopäivän tietoon :flower: Nyt vain sitten vauvauutisia ja synnytyskertomuksia odotellessa :popcorn:

Mahan napsumisesta. Nyt on viime viikkoina kuulunut silloin tällöin. Liekö kalvojen ääntä vai sitten tilanahtautta tuolla kohdussa niin että pienen luut ja jänteet siellä jo paukkuu kun niin julmetusti välillä vääntää ;)

( . ) Eilen tuli kaksi jokojoko-puhelua...Se siis alkoi sittenkin vaikka mielestäni olin tehnyt aika selväksi etten moisia halua ottaa vastaan :headwall: Eivät nuo penteleet malta olla soittelematta ;) No, onneksi pystyy eioon lisäksi jotakin konkreettista heille vastaamaan, kun on tuo seuraava polikäynti tiedossa ylihuomenna. Jos vaikka sais jäädä samantien sisään käynnistyshommiin.

kolmenmutsi ja tiitiäinen 37 + 6 huomenna poksahdellaan!
 
RR
Täällä ei hirveästi ole rahaa mennyt, kun vaunut ja turvakaukalon sain töistä lahjaksi, äiti osti sitterin ja mummi turvakaukaloon pussin. Syntymättömän vauvan vakuutuksen maksoi miehen äiti. Nää on näitä etuja, kun tekee ensimmäisen lapsenlapsen molempien puolille :LOL:

Vaatteisiin on ehkä mennyt 150€, osa ostettu kirppareilta, osa uusina ja iso osa on saatuja. Muita kirppislöytöjä on olleet hoitoalusta 3€, itkuhälyttimet 5€, amme 2€, muovifroteita 1€/kpl.
Pinnasänkypaketti ostettiin uutena, sisälsi patja, lakanat ja reunapehmusteet 130€. Plus sitten tietty kaikki vaipat, rasvat, peppupyyhkeet, talkit sun muut vielä päälle. Mut kai aika vähällä ollaan päästy =)

Mä kävin vielä rohkeasti tänään pyörällä kaupassa ja vähänkö jengi katsoi mua pitkään. Ihan kuin gorilla ois pyörää ajanut :LOL:

Mä näin taas viime yönä unta synnytyksestä ja näin muuten yksi yö kellonajankin, 19.40. Eli tuliskohan se poika maailmaan ensi maanantaina 3.10.2011 klo. 19.40?? Saas nähdä...


RR ja Viljami 38+6 :heart:
 
Rahaa hankintoihin eipä juuri hirveästi ole tälle toiselle mennyt, kun tallessa niin paljon tavaraa. City-koppa ostettiin Emmaljungiin (204€), yhden harsopaketin olen ostanut (tais olla 12€), vaatteita on tallessa, mutta jotain uuttakin olen ostanut, niihin mennyt ehkä 100€. Pari tuttipulloa, vaippapaketti jne hoitotarvikkeet ostettu. Vähällä selvittiin nyt toisen lapsen kanssa :)

Mä näin myös yksi yö unta synnytyksestä. Tyttö painoi 2900g ja oli 49cm pitkä. Silmät kuin esikoisella, muuten oli oman näköisensä. Saa nähdä pitääkö paikkaansa nuo mitat :D

Mun neuvola siirtyikin huomiselle, oma täti kipeenä. Toivottavasti olis joku muu huomenna! Sanoi kyllä puhelimessa se joka soitti, että ellet ole lähtenyt synnyttämään. No sitä pelkoa ei taida olla, ei mitään merkkiä mistään!

nessu ja pieni 39+5
 
Me ollaan myös saatu paljon vaatteita ja muita tarvikkeita tutuilta. Vaunut on esikoiselta säästetty ja hieno kaunis pinnasänky ostettiin kirppikseltä 20 eurolla. Itkuhälyttimet ostettiin uutena, eli niihin meni n. 100€. Sit tilasin netistä kasan "laatuvaatteita", eli villaa, silkkiä ja bambua. Se on tainnu olla suurin menoerä, n. 130€. Äitiyspakkauksen otinkin nyt rahana kun noita perusvaatteita on muutenkin ihan tarpeeksi. Yhteensä varmaan joku 300€ menny.

Synnytystä en oo minäkään niin hirveesti miettinyt, paitsi että tulispa se jo... jotenki vaan innolla odotan ja niin toivon että lähtis käyntiin itsekseen tällä kertaa.

Niin, sitähän mun piti sanoa että paljon onnea kaikille vauvansa saaneille! Kohta vaihtuu kuukausi ja sit nähdään kuka veikkasi vauvamäärän lähimmäksi...

Zuboda ja möykky 38+5
 
kustannukset on kyllä ollu hävettävän pienet! :) Pinnis+patja+peitto 25€ käytettynä naapurista. Vaatteita kirppikseltä, ehkä n. 50€. Vaunut makso miehen vanhemmat. Kaveri toi töistä (Finlayssonilta) petivaatteita, uuden peiton ja huppupyyhkeen lahjaksi. Kaukalo, sitteri, tuttipulloja, tutteja, vaatteita, rintapumppu, imetysliivejä, rintakumeja ja äitiysvaatteita saatiin tulevilta kummeilta kiertoon. Kehto olikin valmiina, samoin amme ja trip trapkin on kellarissa. Babushower lahjaksi sain lahjakortin, jolla käytiin hakemassa kaukalopussi/kantopussi, harsoja, hoitoalusta, vauvanleluja, lisäksi saatii jättiäinen vaippakakku josta riittä hetkeksi vaippoja!! :) Serkku toi imetystyynyn ja jumppalelun. Suurin menoerä taitaa olla, kun perjantaina lähden ostamaan isyyspakkaukseen tarvikkeet, mutta kun ollaan päästy näin halvalla voin huoletta tuhlata!!;)

Synnytys en osaa sitä ressata, enkä halua mitään tarkkoja suunnitelmmia tehdä! Ainoastaan sen olen päättänyt, että kaikki lääkkeitä otan mitä vaan tarjotaan!! Turhan tarkkoja suunnitelmia en halua tehdä, koska kokskaan ei tiedä mitä tapahtuu... Antaa tilanteen viedä!


Raskausarvet en tiiä onko niitä tullut juurikaan lisää, mutta esikoisesat tulleet arvet ovat uudelleen tummuneet ja ehkä silleen jännästi levinneet!? Harmitus! :/ Vauvaöljy on auttanu parhaiten kutinaan, mitä on alkanu esiintymään!

Olot alkaa olla aikamoisia! selkää polttaa, vihlasuja on jatkuvasti myös levossa, väsyttää ja nukuttaa, onneksi vauva antaa nukkua hyvin! Eilen oli aika paljon supisteluja, niin kivuttomia kovettumisia kuin sellaisia, että ihan kun vanne kiristäs vatsaa todella kipeetä!? Niska-hartia seutu alkaa olemaan ihan kiveä, kivat lähtökohdat imetykselle ja vauvan kanniskelulle!!
Tän päivän neuvolalääkäri siirtyi perjantaille, odotankin mielenkiinnolla, että onko olot saaneet mitään aikaan, onko hemppa noussu ja onko sf-mitta noussu ja osaako antaa arvioo vauvan koosta.

Miina 36+2
 
Meillä täällä vauva-arki rullaa hienosti :heart: Kotosalla olen vielä ollut vauvan kanssa mutta ajattelin jos torstaina tekisin ensimmäisen lyhen vaunulenkin vaikka tuonne lähikauppaan. :)
Poika on aivan ihana, en voi lakata ihastelemasta häntä, aivan valtavan suloinen tapaus kertakaikkiaan! :heart::heart:

Yöt menee heräillessä ja nukkuessa. Vauva heräilee useita kertoja yössä syömään, oonkin nyt osittain nukuttanut häntä tuossa meidän välissä. Kun vauva on syönyt mä nukahdan itse samantien, koen etten ole yhtään väsynyt joten ilmeisesti saan tarpeeksi unta. Ihanaa on kun ei tarvitse enää ravata yöllä pissalla! :D

Olen toipunut synnytyksestä todella hyvin, alapää tuntuu entiseltään (en ole kauheasti kuitenkaan uskaltanut vielä sinne suuntaan kurkistella..:LOL: )
Ainut mikä yllätti on tuo mun selkä, se kipeytyy todella nopeasti. Tuntuu että kävelen huonossa ryhdissä, ja tuolla mahan puolella tuntuu ihan "ontolta". En kyllä lainkaan ihmettele noita selkäkipuja, onhan painopiste muuttunut rajusti tässä muutaman päivän sisällä, pitää opetella tämä normaali-olotila uudestaan.

Kätilön kanssa mietittiin että mulla on ollut kyllä aikamoinen painolasti jo pelkästään tuossa mahan kohdalla. Vauva painoi yli 4kg, istukka huikeat 750g ja lapsivettä oli yli litra! :whistle:

Rahanmenosta Meillä on mennyt ihan hirveästi rahaa vauvatarvikkeisiin..:ashamed: Summaa en kehtaa edes arvioida..
Uusina ostimme vaunut, turvakaukalon, itkuhälyttimen ym pientä tarviketta. Käytettynä oon sitten ostanut hoitopöydän ja suurimman osan vauvanvaatteista. Silti tota rahaa on palanut ihan kiitettävästi.
Mä yritän ajatella että saadaan vielä tarvikkeista jotain kun myydään joskus eteenpäin.

Tsemppiä kaikille loppumetreille, toivotaan pikaisia vauvaantumisia ja synnytyskertomuksia lukisin minäkin mielelläni! :)

minimuu ja poikanen 4vrk :heart:
 
Hellouh!:wave:

Vauvautuneille isot onnittelut! Ihanaa:heart:
Vähän kade täällä;) (jos ny eka sais edes sairaalakassia pakattua ja jotain kotiintuontipukua edes hommattu ja alkais sit vast toivoa jakaantumista:LOL: )


Rahanmenosta: juu, oikeen 59e sain tänään vihdoin tuhlattua rintapumppuun :D Se on kyllä kokemukseni mukaan hyvin tarpeellinen, ja sellanen nyt tarttui mukaan. Kivan kotiintuontipuvunkin bongasin, mut en ostanut:eek: Mää en kestä, mä en vaan saa ostetuksi mitään, hirvee ongelma :D
Vaunuihin menee se 200e ja siinä on vähän kaikki mitä tällä hetkellä on... niin ja turvakaukalo 15e:lla kaverilta.. ja BB:n sitterin sain vaihtarina kaverilta kun sai noita tyttöjen vanhoja leluja lapselleen meiltä :)

Tänään neuvolassa (37+1) kaikki olikin ok, sf mitta 32, painoakin oli tullut vain 200g (herranjumala, ei kai tässä nyt laihtumaan ala, ku vasta ollaan 23kg:a pamautettu rikki:LOL: )
vauvan pää ei heilu yhtään ja tosiaan, lähtö voi tulla huomenna, tai vkolla 43:LOL: Ihanan täsmällistä:LOL:

jotenkin sellasella odottavalla fiiliksellä.
Muuton perään luvassa onkin sitten kuopuksen leikkausaika marraskuulle (päivän pitäisi tulla mahd. pian). oltiin siis eilen helsingissä (500km tuli ajamista) hänen kanssaan töölössä halkiojuttuja taas katselemassa.
Suulaenpidennysleikkaus siis luvassa pikimmiten, jolloin nenääkin oikaistaan kun on hiukan vinoksi jäänyt. Niin ja uutta tuubia korviin. Röntgenit, hammasvalokset ja klo 11-14 lääkäreissä hyppiminen siis takana, ja hienosti tuo 6vee jaksoi. Rankkoja päiviä automatkoineen.

No, sain onneksi hoidettua alustavasti niin, että tuo tyttöjen isä (exä) hoitaa tuon leikkausreissun, mulla kun on silloin vauva jo, ja 5päivää pitäs siellä aikaa viettää... sattuu juuri tulemaan meriltä siksi niin pakkohan se oli nakittaa. Mielelläänhän hän kyllä kuulemma menee.

Mjooh... täällä ei siis mitään uutta auringon alla. Mulla on tylsää. :popcorn:
 
Viimeksi muokattu:
Mä olen kyllä kans pikkuhiljaa niin kateellinen, kun toiset saa jo nuhkutella pikkusta kotosalla ja tää meidän pikku-ukko antaa vaan odotella itseään. :D

Rahanmenosta on koitettu kaikki ostaa käytettynä, kun ei oo ihan hirveesti millä mällätä. Yhteensä varmaan tähän mennessä mennyt joku 300 euroa, eikä onneks oo enää kun jotain pikkusälää hankkimatta. Ollaan saatu noita vaatteita lahjaks kauhee määrä, että niihin ei oo juurikaan omia rahoja tarvinut kuluttaa. :)

( . ) Vitsit mä katoin eilen liviltä sen tilauksessa tyttövauva -dokumentin. Vähän alkoi raivostuttaa miten pönttöjä jotkut ihmiset on. Siis se yks nainen vertasi omaa oloaan lapsettomuudesta kärsivien oloon ja se oli kuitenkin neljän vai viiden pojan äiti! Ihan oikeesti, mikä idiootti! :stick: Se oli sitten jossain superkalliissa hoidoissa käynyt et oli istutettu tyttöalkioita ja se oli saanut ne kauheen kaivatut tyttärensä. Kivasti sai siitä dokumentista vaan sellasen kuvan, et niiden tyttöjen syntymän jälkeen oli ne pojat sitten jääneet ihan isänsä hoidettaviksi. Kun tyttöjen kanssa on niin kiva ostella mekkoja ja kaikkee ihanaa vaaleenpunasta ja söpöä... : /

Ylihuomena ois sitten laskettu aika. Sopis alkaa tulemaan siis, ei haittaa vaikka jo tänään lähtis tulemaan! Meillä on kaikki valmiina ja lakanatkin pinnasängyssä. :D Mun mielestä on kyllä ihan huutava vääryys, että annetaan tollasia laskettuja aikoja, joita nää lapset ei sitten välttämättä noudatakkaan. ;)

pipituuna & pikku-ukko 39+5 :heart:
 
Onnea vauvansa jo saaneille !

Täällä porskutellaan vielä monta viikkoa eteenpäin kunnes on käärö sylissä kun tuo l.aikakin on vasta loppukuussa enkä mä jaksa uskoa ihmeisiin enään tässä vaiheessa että tämäkään muksu ymmärtäsi etu-ajassa maailmaan saapua..

Tänään oli lääkärineuvola ja kaikki ok paitsi masukki perätilassa ja siitä äippäpolille lähete ja olipa nopeaa toimintaa kun jo reilun tunnin päästä neuvolakäynnistä soittivat että viikon päästä torstai- aamulla klo 8 sinne aika ja sitten samalle käynnille ulkokäännösyritys jos ei ole itse älynnyt siihen mennessä kääntyä.. No nykyinen kuopuskin oli 36+5 vielä pt.ssa ja just illalla kääntyi kun seuraavana päivänä olisi ollut käännösyritys joten toiveikkaana odotan että jos tämäkin älyäisi olla yhtä fiksu kuin veljensä ;-)

Vauvahankinnat on nyt sitten tehty ja sänky on pedattu ja vaatteet laitettu lipaston laatikkoon odottamaan..sairaalakassia en ole pakannut enkä vauvan kotiuttamisvaatteita vielä pakannut ja turvakaukalon kankaat sekä sitterin kangas odottelee pesukoneeseen pääsyä mutta pikkuhiljaa hyvä tulee...en jaksa mitään kiirusta pitää kun on viikkoja vielä kuitenkin aikaa? nlalekurilta kysyinkin että onko merkkejä että olisi piankin tulossa niin sanoi että ei ,kun paikat on kyllä pehmenneet ja lyhentyneet mutta edelleen kiinni vaikkakin päivittäin muutamia kivuliaita supareitakin aina tulee ja menee...
Vauvahankinnoista vielä, vaunut huusin huutonetistä käytettynä, sitteri ja turvakaukalo ja syöttötuoli oli kuopuksen jäljiltä varastossa samoinkuin ihan pieniä vaattehia paljon, äitiyspakkauksen otin ja sitten ostettiin sellainen sänky jossa nykyiselle kuopukselle parvi ylhäällä ja vauvalle pinnis alhaalla ja uusi patja pinnikseen + muutamia tuttipulloja +tutit+vaipat ym tilpehöörit ja kesän alennusmyynneistä muutamia vaatteita ja oisko kaikkkeen mennyt yhteensä rahaa about 300 euroa..

Mä olen jo esikoista odottaessani kuullut että vauvalle pitää aina ostaa ihan uusi patja sänkyyn kun vanhoissa patjoissa voi olla kätkytkuolemaa lisäävä riski ( en tiedä kyllä mikä) mutta jokainen on uutena patjan pinnasänkyyn saanut ja äitiyspakkauksessahan se on jo itsessään mukana...

no mutta nyt jos vaikka kaffet laittais tippumaan ja sitten pyykkien ja astioiden kimppuun, nämä kotihommelit kun ei milloinkaan lopu saati vähene...

Isotikru+Santtu rv 35+4
 
Viimeksi muokattu:
Hei!

Täällä on kyllä mennyt vähän liikaakin rahaa vauvan tarvikkeisiin :ashamed:
Stokken sleepi sänky+hoitopöytä käytettynä 600e, Teutonian spirit s3 yhdistelmät käytettynä 600e (paljon käytetyistä, mutta on kyllä molemmat edellä mainitut uutta vastaavassa kunnossa...), Brion primo kaukalo telakalla uutena 160e, syntymättömän vauvan vakuutus 150e. Sit vaatteita uutena pakollinen määrä, et pärjää aluks, loput sit ostetaan, kun sukupuoli varmistuu. Käytettynä etin vaatteita, mutta ei täältä löydy hyväkuntoisia. Sit amme, sitteri, vaipat ym. pikkuhilppeet. Varmaan yhteensä on mennyt n. 1600e huh! Seuraavalle onkin sit kaikki valmiina, selvii PIKKASEN halvemmalla.

Tänään oli neuvola rv 36+4. Kaikki oli niin kuin ennenkin.
Paino oli -400g/vk, eli taas mentiin lähtöpainon alapuolelle (viimeks lähtöpaino ylittyi n.0,5kg). Eli ei mulle oo tullut vieläkään yhtään raskauskiloa, ihanaa!
Vauva kasvanut kuitenkin, sf-mitan ollen nyt 33cm, sentillä kasvanut kahdessa viikossa.
Terkkari kehuskeli että oot kyllä niin kaunis :D Vauvan koosta sano, että lähellä 3kg syntyessään olis. Vaikka masu onkin mulla iso.
Jos ens viikolla oon vielä yhessä kasassa, niin sit kuulma kurkataan kohdunkaulan tilannetta. Ihan mielenkiintosta tietää.
Imetyksestä kertoili, sano että heti jos on ongelmia, hän tulee kotiin neuvomaan, ettei jää siitä imetys kiinni. Ihan kiva tietää :)

Vauva-uutisiaa odotellessa
Niiskuneiti ja tyttönen? 36+4
 
Tuli se täälläki perjantaina sitten lähtö synnärille! :)

Meille syntyi siis perjantaina 23.9 klo.22.26 täsmällinen pikkumies :heart:
Raskausviikkoja kerty 40+0, tuli tuo synnytys vähän yllätyksenä ku ylihän tän piti mennä! :D
Painoa 4080g ja pituutta 53,5cm. Nla:ssa ja synnärilläki vielä yks kätilö arveli et normaalikokonen, jotain 3,5kg, pikkusen pienempi ku esikoinen (3,8kg) niin tuli yllätyksenä et oliki noinki iso... :D

Synnytyksestä tarkemmin myöhemmin... Hyvin kuitenki meni peloista huolimatta. Kiitos ihanien kätilöiden :)

Talvicci ja "Torsti" 4pvä :heart:
 

Yhteistyössä