~ Lokakuun lapsoset syyskuussa ~

Itt Tsempit yöhön ja noin muutenki koko tilanteeseen. :)

Oma napanen Tänään neuvolassa tuli tuomio perätilasta ja kerrottiin, että on pienen pieni mahollisuus, et itsestään kääntys. Tuliki mieleen, et onko kenelläkään itsestään kääntynyt rv +34? Ja onko kenelläkään kääntöyritykset onnistunu? :D

Terkuin Tine ja VienoIlmari 34+4 :heart:
 
Heipä hei,

Äippälomalla täälläkin, ihan virallisesti :) Tein tänään jotain, mitä en ole tehnyt sitten vuoden 2003, kävin kirjastossa :LOL: Kortinkin oli jonnekin hukannut, joten sain uuden ja kappas, siellä oli jotkin automaatit mistä sai lainata, olipas hienoa! Lainasin jonkun Suomalainen vauvakirja -kirjan ja vaikuttaa ihan ok opukselta. Taidanpa jatkossa mennä tuonne lukemaan lehtiä, kun siellä näytti kaikkia kivoja hyllyssä olevan.

Täällä on alkanut supistelemaan enemmän, liikkuessa tulee vähän väliä, mutta ei noi varsinaisesti ole kipeitä, inhottavan tuntuisia ja pitää kuitenkin puuskuttamalla hengittää. Helpottavat, kun pääsee istumaan tai lepäämään hetkeksi.

Moikka RR. Hymyilytti lukea sun tekstiä....Olin tyttäreni kanssa monen vuoden tauon jälkeen kirjastossa. Olin ihan pihalla niitten härveleitten kanssa.Kortinkin jouduin uusimaan. Kyllä oli pöllö olo kun pienet muksut meni ohi ja vetelivät kirjoja siihen laitteeseen kuin tekisivät sitä aina.... Minä siinä sitten neuvoa kyselemään muksuilta:) Mullakin on supistuksia,iltaisin enempi. Ei kipeitä mutta epämiellyttävän tuntuisia..No,maanantaina pääsee neuvolaan urppaamaan:)
T: Osmiina ja Osteri-ossi 33+1
Ai niin,GIN kiva kuulla susta:) Yks päivä just mietin että mihin olet kadonnut :wave:
 
ltt tsemppiä sinne!

Äippäloman aloittaneille onnittelut!

Tein tänään ihan typerästi ja menin sitten googlettamaan, mitä vähäinen lapsivesi voi meinata :ashamed: Ja nyt ressaa sitten ihan kamalasti... Voi kun tulis se aika äitipolille pian! Totesin tänään että onhan tuo mun maha pieni ja pinkeä kauttaaltaan, mutta enhän mä arvannut että se voisi merkitä vähäistä lapsivettä, kun terkka ollut koko ajan sitä mieltä että vettä on normaalin verran. Vauvan liikkeet tuntuu todellakin kipeiltä ja varmaan tuosta syystä. Onneksi sitä vettä nyt vielä on vähän, ettei ihan kuiviltaan siellä ole.

Keittelin tässä illan aikana tutit ja tuttipullot valmiiksi. Meinasin viikonloppuna ostaa viimeiset puuttuvat hoitotarvikkeet. Ikean reissu taitaa jäädä väliin, kun mies ei oikein innostu lähtee, höh :( Tänään tytön ollessa kerhossa käväsin kaupungilla ja piti vielä kerran ostaa vauvan vaatetta (ihan kuin sitä ei olis jo!) :ashamed: Ostin ihan pieniä, kun ilmeisesti meille siis pieni neiti tulee. Ja ostin niin tyttömäisiä kuin olla voi! Vaikka niitäkin on jo :D Mutta haluan tällekin pikkuiselle jotain uutta, ettei ihan kaikki tule siskon perintönä :)

Nessu ja pieni 36+0 *poks*
 
mama ja ltt onnea matkaan, toivottavasti pienet jaksaisivat vielä hetkisen mahassa! Ja ltt, totta, että nopeasti ne tilanteet voivat muuttua. Meillä on nyt viikonloppuna kaverin juhlat, ja ajattelin aikaisemmin, että mies saisi niitä juhlia vielä ihan rauhassa alkoholin kanssa, mutta tuon neuvolalääkärin jälkeen (1 cm kaulaa ja sormelle auki) voi olla, että pistän vähän rajoitusta sille, paljonko juo… Vaikka ei tuo siis muutenkaan kovasti juo, mutta että pysyisi suunnilleen ajokuntoisena. Koskaan ei kun ei tosiaan voi tietää, milloin lähtö tulee : /

Tine kyseli kääntymisestä. Esikoinen pukkasi itsensä omatoimisesti pysyvästi raivotarjontaan vasta rv 39 :D Siihen asti pyöri selvästi pt-rt-välillä, mutta kääntöyrityksiin ei päästy, kun oli sitten sopivasti aina pää alaspäin :) Mutta tuolloin oli kyllä tosi muljaus se viimeinen kääntyminen, ja pyöri siis muutenkin joka toinen päivä pää ylös- ja joka toinen päivä alaspäin. Tuli mietittyä valmiiksi oma asennoituminen perätilasynnytykseen.

Branwen ja Sissi 36+1
 
Itt Tsempit yöhön ja noin muutenki koko tilanteeseen. :)

Oma napanen Tänään neuvolassa tuli tuomio perätilasta ja kerrottiin, että on pienen pieni mahollisuus, et itsestään kääntys. Tuliki mieleen, et onko kenelläkään itsestään kääntynyt rv +34? Ja onko kenelläkään kääntöyritykset onnistunu? :D

Terkuin Tine ja VienoIlmari 34+4 :heart:

Mulla kuopus oli peratilassa ja kaantyi rv 35 poikittain, ja sen jalkeen rt:aan, ihan itsekseen siis. :)

LTT:lle tsemppia
 
Kirjastossa käymisestä...
Mä kans käyn harvoin.... Sillon tainnu viimeks käyä ku mietittiin esikoiselle nimeä raskauaikana niin lainasin jotain nimikirjoja... Mut kortti sentään on vielä tallessa siltikin :D Tosin meillä kyllä voi lainata esim. ajokortillaki ku siinä näkyy henkilöllisyys... Eikö näin muka ole kaikkialla? :confused:


Tulin vain poksumaan! Nyt on meijänki vauva jo täysaikanen jos sais jostain päähänsä syntyä jo! :D

Talvicci ja Torsti rv.37+0 :heart:
 
Branwen ja Neiti Kiitokset vastauksista. :) Mulla se neukkutäti sanokin, et jos sattuu niin, et kääntyy itsestään, niin tulee sattumaan kovasti. Lapsivettä naftisti ja kohtu tosiaan kuulemma niin kiinteä, ettei mahollisesti mahdu enää kääntymään vaikka vaavi haluaiski. Noo mut menee miten menee. :) Turha kait tuota on murehtia. Vaikka kyllähän se vähän mielessä pyörii. :ashamed:

Kirjastosta RAKASTAN! :heart: Ostan myös itselle paljon kirjoja mutta lainailen myös paljon kirjastosta. Olen siis kova lukemaan.

Tine
 
Painoarviosta
Esikoisen painoarvio 32 viikolla oli 2,4kg, synytymäpaino 4,2. Nyt tulevalle tehtiin myös painoarvio 32 viikolla oli 1,8kg. Synytymäpaino kuulemma n. 3,8kg tietämillä.Lääkärin mukaan hoikka lapsi tulossa ei rasvakerrosta paljoa ollut...
 
Mulla esikoinen oli pt vielä viikolle 33+ asti joilloin kääntyi itsestään rt, ja sen kyllä huomasin. Sattui melkoisesti ! Seuraavana päivänä mul olikin ultra jossa todettiin kääntyneen rt!

Painoarvioista esikoisesta tosiaan painoarvio tuolloin 33+? oli 2400g
kakkosesta painoarvioita ei tehty sen kummemmin ja
tästä kolmosesta 28+? arvio oli 1300g ja ens viikolla olen menossa painoarvioon joilloin viikkoja 36+4 !

Huoh, pitäs alkaa siivoileen jos jaksas. tuntuu et on pakko joka päivä tehdä jotain "hyödyllistä" en halua vain maata ja olla. Tunnen itseni muuten niin patalaiskaksi ja hyödyttömäksi!!! Joten hommiin mars!

donna80 ja "kaisa" 35+5
 
LTT:lle tsemppiä täältäkin! Ei sitä tosiaan ikinä tiedä miten äkkiä se lähtö voi tulla!

kirjastoon voisin mennä käymään itsekin! Harvoin tulee käytyä, ja nykyään yleensä ostan itselle sellaiset kirjat mitkä "kiireiltäni" päätän kuitenkin ehtiä lukea. Löytyisköhän joku vauva-opas, tulis meikäläiselle tosi tarpeeseen :whistle:

Flunssa vaivaa täällä yhä, varmaan vielä pitkään, kun mulle on tyypillistä että flunssat kestää ja kestää. Yleensä kuumetta ei tule, joten käyn yhä puolikuntoisena töissä ja suihkin ympäriinsä...siksi kai ne pitkittyykin! Eilen ihan masennuin ja "lääkkeeksi" söin sitten 0,5 l paketin Aino-jätskiä, suklaalevyn ja viinerin! Joo auttoi tosi paljon, sekä henkisesti että fyysisesti :kieh: Vannoin itselleni että tänään menen salille ja tanssimaan, mutta eipä oikein siltä tunnu. Taidan lähteä töistäkin jo puolenpäivän maissa.

kääntöyrityksestä ei ole kokemusta, mutta kaveri juuri eilen soitteli ja kertoi että hänelle se tehtiin, oli kuulemma täysin kivuton homma ja vauva saatiin käännettyä. Mutta muistaakseni vauva kääntyi vielä sen jälkeen uudestaan itsekseen.

Viikonlopuksi ei ole oikein mitään tekemistä, mutta toisaalta eipä sitä paljon flunssaisena jaksakkaan. Vielä 8 työpäivää jäljellä, huoh! Onneksi ens viikolla on paljon kaikkea muuta (neuvolaa, lounastapaamisia, kummitytön synttärit) joten aika menee vauhdilla!

Kenzie 33+1
 
Tine, mulla on ollut vauva perätilassa suurimman osan aikaa, tosin kääntyilee itsestään (jopa 4 kertaa päivässä) pää alaspäinkin... ja kyllähän se tuntuu, varsinkin kun on poikittain tossa navan korkeudella :)
Viikkoja on nyt 32+, joten ehtii vielä kääntyilemään monesti! Sitten kun vauva on kiinnittynyt, ja jos on vielä perätilassa, voit koittaa itse kääntää:

- juttele vauvalle, että kääntyisi
- mene kontillesi niin, että pylly on ylempänä, keinuttele lanteita
- käy selälleen niin, että lantio/jalat on sohvalla tai tyynyillä, hiero mahaa niin että vauva kääntyisi
- jos vauva kääntyy itse pää alaspäin, mene kyykkyyn ja ole mahd paljon kyykyssä, niin pää laskeutuu ja kiinnittyy paremmin

Ei tarvi kaikkia tehdä kerralla :) you´tubesta löytyy paljon videoita "turning a breech baby".

Itt , onneksi on jo niin pitkillä viikoilla tuo raskaus, ja hvyän kokoinen vauva!! Meillä mies menossa viikon reissulle rvko 34-35, pitää pitää jalat täällä ristissä =)
 
Brawenille kiitokset uudesta pinosta... vähiin käyvät kuukaudet ja viikot :D

Neuvolakuulumiset Verenpaineet matalammat kuin viimeksi, mutta silti nousussa 114/86, pissa puhdas, uusia suonikohjuja tullut ja kävin lääkärissä niitä näyttämässä. Lähete suonikohjuleikkaukseen pitää kuitenkin hakea erikseen vaikka jonotinkin jo 1h40min lääkärin ollessa "hieman" myöhässä. Olisi luullut voivan tehdä sen samalla kertaa, mur!

Tallinan reissu eilen meni hyvin ja mietitään joskos pitäisi vielä ensi viikolla lähteä päiväksi pois remontin jaloista ja ottaa lapsukaiset mukaan. Aika moni tarvike oli siellä päässä edullisempaa ja mukaan tarttuikin aimo kasa vauvatilpehööriä.

Ltt ja mama tsemppiä teille: Onneksi viikkoja on kiva kivasti takana :)

Arvaus syyskuun lapsimääräksi: veikkaan 9 kpl.

Maarit ja Niksu 34+

Maarit ja Niksu 34+
 
Ltt ja mama tsemiä. Onneksi viikkoja mukavasti jo.

Painoarviosta ja tarjonnasta meillä saatiin 33+6 painoarvioksi 2450g. Neuvolalääkäri sanoi että vauva rt-tarjonnassa ja pää oli jo tuolloin niin kiinni kohdunsuussa, että sanoi että vauva ei enää tule sieltä kääntymään perätilaan. Meillä vauva kääntyi perätilasta raivotarjontaan joskus viikon 27-28 tietämillä ja siitä asti pysyikin oikein päin elikkäs pää alaspäin.

Meillä on mies kanssa ensi viikolla reissussa ti-ke välisen yön. Yöpyy Jyväskylässä, mutta käy tiistai-iltana jalkapallomatsissa Helsingissä. Pitää vaan toivoa että vauva ei päätä syntyä sillä aikaa. Seurakseni olen saamassa omat vanhempani tänne siksi ajaksi. Alkaa jo tuntua, ettei uskalla yksin jäädä edes yhdeksi yöksi, jos jotain sattuukin. Onpahan ainakin joku tukena, jos jotain sattuu.

Kirjastossa innostuin käymään jo pari viikkoa sitten hamstraamassa lukemista itselleni. Kirjat ovat kylläkin odottaneet olohuoneen pöydällä aloittamista. Jotenkin tuntuu että aika mennyt todella nopeasti, ei aina ennätä aloittaa lukemaan jotain suunniteltua kirjaa, vaikka niin suunnittelisinkin.

Täälläkin flunssa tehnyt monena päivänä jo tuloaan, mutta ei ole kuitenkaan tullut. Pitkin viikkoa on saattanut olla ajoittain kurkku kipeä, mutta ei ole varsinaiseksi flunssaksi kuitenkaan vielä muodostunut. Toivotaan että varsinaiselta flunssalta täällä säästyttäisiin.

Alan nyt lepäilemään. Olen menossa illalla ystävän luokse Me and I:n lastenvaatekutsuille. Katsotaan tuleeko sieltä minkä verran nyytille tilattua vaatteita. :)

T:viipsu+vauva 35+1
 
Heibs!

Täälläki tuli hankittua ti itelle oma kirjastokortti ja innostuin lainaan yhden kirjan pikalainauksella(laina-aika 1vk).. Vuosiin en ole edes käynyt, paitsi pari kertaa palauttamassa muksun lainaamia kirjoja.. tekniikka pikkasen kehittyny sitten edellisen pahvikortin jälkeen.

Täälläkin taitaa olla kaveri mahassa kaikkea muuta ku pää alaspäin.. Ainakin napa venyny entistäki huvittavammaksi ja tuntuu ylhäällä ja molemmilla sivuilla isoa möykkyä.. Eli veikkaan että poikittain. Mut aika ajoin muljahtelee, eli taitaa vielä mahtua kääntyilemään.

Painoarvioista: esikoisella ei ollut muita kuin neuvolassa täti mahanpäältä kokeile raskauden loppu vaiheessa, että oisko aikalailla sen 3,5kg ja synty 40+4 ja paino 3730g. Pojalla kävin ÄP:lla utrassa 40+1 ja silloin arvio 4,3-4,4 ja syntyi 41+3 ja painoi 4440g. Eli yllättävän hyvin arvoivat.. Paitsi esikoista synnyttämään mennessä kätilö kokeili mahan päältä ja veikkas että 4600g.. Onneks jäi kuitenki se kilo pois ja oma neukkutäti osu lähemmäs. Nyt ei oo sit mitään arvioita mistään.

Viime yönä näin unta, että meille synty tosi sulonen poika jalat edellä tosta alamahalta mahanläpi ja otin kopin ku oli kävelemässä.Oli tosi puhtoinen ja pellavapäinen kaveri.

Tänään käytiin äiteen kans ostamassa kankaita, että pääsen ompelemaan kehtoon reunukset ja verhon.. Pikkasen jo syyhyttää päästä tekemään. Ensin ei meinannu löytyä mitään sopivan neutraalia, mut lapsellista ja iloista kangasta. Kolmannesta paikasta vasta kolahti.. Sit käytiin myös lankakaupassa ja mummu alkaa neulomaan kaverille villakuteita.. Väreinä semmonen murrettu violetti, omenan vihreä ja vaalea beige. Aika herkut värit, ainaki mun mielestä. Eikä niin perinteiset. Näistä laitan kyllä kuvia näytille kuhan valmistuvat!

Jahas ja sit taas ajatus katkes ni palataan taas!

Nii tsemppiä makoilijoille ja H-hetkeä hetkenä minä hyvänsä odottaville!

-Koiksa ja mäkkyrä(tääki vaihtaa nimeä kokoajan, mikään ei tartu pysyvästi)
 
Tässä kuussa syntyvistä vauveliveikkauksista: Olen vapaaehtoinen olemaan yksi siihen listaan kuuluvista, jos muut haluaa pitää lasketun aikansa:saint:

Oma veikkaukseni on 11 mussukkaa.

Omaa napaa, asukki muljuaa pitkin vatsaa niin että tekee kipeää tietyissä kohdissa. Päätä on puskenut myös nyt eilen ja tämän päivän aikana alemmas, ja se ottaa aika makeasti kanssa. Tuntuu muutenkin kävellessä että alakerta leviää kuin bambilla liukkaalla jäällä eroon ja irti nivuksista. Ei niin mukavaa. Ne muljahtelut, ei kivuliaat, on kyllä ihania. Tietää että siellä ollaan voimissaan. Liikelaskentaa ei ole tarvinnut tehdä, sen verran paljon tyyppi tykkää heilua.

Toisaalla oli puhetta karvoista, monilla siis tullut vatsan alueelle talviturkkia, mutta olenko ainut jolla myös rinnat alkavat olla turkin peitossa? Onneksi sentää vaaleita, mutta ei ne kivoja ole, eikä mieskään niistä kauhean innostunut ole. Siltä ei nyt paljoa näihin mielipidettä kannata kysellä, ettei mene hormonimyrskyn kourissa ihan kamalaksi itkupurkaukseksi:D Mutta onko tämä raskausturkki katoavaa sorttia? Vai pitääkö varata aika karvanpoistoon, kohta koko vartalon alueelta...

Pringles ja Otus 35+5
 
ltt
ON terveisiä sairaalasta. Kiitos kaikille tsempeistä, niitä tarvitaan :) Eka yö takana ja toinen kohta edessä. Saa nähdä paljon näitä kertyy... Omat fiilikset on niin sekavat, toisaalta jos pian syntyis niin pääsis nopsemmin kotiin, toisaalta hyvä vauvan olis vielä kasvaa ja ehkä sit vältyttäis keskoskaapiltakin... Mulle oli muuten yllätys, että sairaalamaksut voi kertyä aika isoiksi, etenkin näin opiskelijan näkökulmasta. Ekan kuun äitiysraha menee suoraan sairaalan kuluihin :( Tietenkin tärkein on vauvan (ja äidinkin) terveys, mutta kirpaisee silti.

Aamusta taas itketti että miten tässä tänne on nyt jouduttu. En ollenkaan pysty käsittämään tai hyväksymään että mun raskaus päättyy näin ajoissa (onneksi vauvan kannalta ihan hyvät viikot!), kun en koskaan ole tuntenut omaa oloa näin onnelliseksi ja hyväksi. Meillä oli pariksi viikoksi vielä suunnitelmia, oltais eilen lähdetty Helsinkiin, miehen piti jatkaa siitä viikoksi työreissulle toiselle puolelle Eurooppaa ja itse olin lähdössä Helsingin saaristoon. Sinänsä onni ettei ehditty lähteä! Pidä vaan Siljanvuori jalat tiukasti ristissä! :) Onneksi mieskin sai peruttua reissunsa.

Ilmeisesti lapsiveden meno ei välttämättä tarkoita mitään vakavaa. Tämäkään vauva ei ole vielä kiinnittynyt, silti saan liikkua vapaasti kunhan en lähde sairaalasta. Vettä muodostuu koko ajan lisää, suurin riski taitaa olla tulehdus (sen varalle antibiootit suoneen). Lääkäri jopa väläytti että jos vesiä ei mene lisää eikä synnytys käynnisty itsestään, olisi pieni mahdollisuus päästä kotihoitoon. No mulla ei ole toivoa, ja mitenkäs kerran puhjennut kalvo voisi pitää vesiä vielä sisällään?

Kattelin huuto.netistä pieniä vaatteita, meidän reservit alkaa 58 cm:stä. Eipä tullut mieleen että voitais tarvita jotain 44 cm vaatteita :)

Supistuksia odotellessa...
 
LTT sun kannattaa käyttää aikasi sairaalassa hyväkseen ja selvittää sossusta mahdollisuutta saada syyskuuksi taloudellista apua sairaalamaksujen ja perheenlisäyksen takia. Menoiksi voidaan laskea mm. sairaalakulusi, lapsen valmistautumiseen tarvittavat tavarat (rattaat, pinnis jne.), vuokra/vastike/korkomenot, sähkö, kotivakuutus jne. Tilapäistä avustusta on mahdollista saada harkinnanvaraisesti juuri tällaisissa äkillisesti suurentuneissa kulupuolissa. Riippuen paikkakunnasta ja sossuvirkailijasta voit joutua itse asiaa paljonkin selvittelemään tai sitten voit saada "suopean" virkailijan, joka auttaa pyytämättä. Joka tapauksessa selvitä vkl aikana sossuvirkailijasi (osoitteen mukaan, usein soittoaika joka arkipäivä 9-10) tai pyydä sairaalan sossutädiltä apua asianhoitoon. Ystäväni lapsi syntyi rv 33+6 lapsivesien menetyä muutamaa päivää aikaisemmin ja tulehduksen iskettyä päälle. Poju oli pieni vajaa 2kg (vanhemmatkin pieniä), mutta pärjäsi hienosti. Sai ensimmäisen yön painehoidolla happea ihan varmuuden vuoksi vaan ja oli sitten sairaalassa kasvamassa viikon, että paino saavutti 2 kg rajan. Pääsi sitten kotia eikä jäänyt mitään ongelmia keskosuudesta eli hyvät viikot sulla sen puoleen on, joten kokeile ottaa rauhassa ja nauttia vielä yöunistasi :)
 
Heipat kaikille pitkästä aikaa ja hyvää syyskuuta! Kiitos uudesta pinosta Branwen :) Iäkseni vois muuten päivittää 30..

Viimeiset kaksi viikkoa on mennyt ihan sumussa muuttokiireiden ja stressin ympärillä. Välillä on pitänyt pakottaa itteni makuulle kun on alkanut maha kivistelemään. Ei vaan osaa pikkuhiljaa purkaa tavaroita.. Vointi kuitenkin olosuhteisiin nähden hyvä. Välillä närästää ja "sukkapuikkopistoksia" alhaalla.

Mulla oli tiistaina neuvolalääkäri ja paikat kiinni. Pissa puhdas, sf 32, hemoglobiini 121 verenpaine matala mut ok.. Mitään koko arviota eivät tehneet ja käsikopelolla arvioi että joo pää alaspäin ollaan. Kai se on sitten siihen vaan luotettava että alhaalta mahtuu ja rt on.. Kun asuttiin vielä Turussa niin toimitin neuvolan kautta sinne esitietolomakkeen. Jorviin soitettaessa eivät aikoneet sitä pyytää TYKSistä senkun kuulemma tulen neuvolakortin kanssa niin haastattelevat sitten tullessa..

Ihana kanttarellisaalis Neitillä. Sienet on niiiiin hyviä. harmi kun ei oo ite tänä syksynä oikein päässyt metsään.

Täällä poksutaan jo 36+0!!! HUH
 
Huomenta!

Sain heti syksyn alkumetreillä flunssan eikä pystynyt enään makaamaan sängyssä, joten täällä ollaan. Pojatkin nukkuu vielä, joten tämä on harvinaista herkkua. Pojatkin on flunssassa... :(

Perjantaina oli kontrolli Hyvinkäällä ja kaikki näytti olevan hyvin! Paastosokeritkin ovat pysyneet hallinnassa pidempään 20ky/pvä annostuksella. Vauvan painoarvio ultratessa oli 2500g eli sekin ihan suht normi näille viikoille :) Seuraava käynti on 19.9., jolloin saadaan vihdoinkin tietää sektiopäivä ja aloitetaan Klexanehoito mun perinnöllisen hyytymähäiriön takia.

Flunssasta huolimatta voin mahani kanssa suht hyvin. Vauva on vilkas ja liikkuu usein ja puskee niin, että vatsa menee muodottomaksi. Yöt alkaa tosin olemaan hankalia kun joutuu nousemaan vessaan ja kyljeltä kyljelle kampeaminen on työ takana, mutta on niistä selvitty. Käsien ja sormien jatkuva puutuminen on erittäin ärsyttävä vaiva, mutta loppuu vauvan syntymään. Poikia odottaessa oli ihan sama juttu.

Omanapainen selostus tälläkertaa, mutta toivottelen kaikille malttia loppuviikoille.

Muutosta & Helvi 34+1
 
Apua kuinka paljon meidänkin porukkaa on ihan jo lähtökuopissa! Toivotaan kuitenkin, että pari viikkoa vielä jaksaisivat pysyä yksiöissään! :) Jaksamista lepäilyyn kaikille! :)

Neuvolakuulumisia loppuviikolta: pissa puhdas, verenpaineet ok, paino pudonnut vajaan 200g viikossa (en ollut uskoa slmiäni, kun oon koko viikon vaan maannut noitten nivussärkyjen yms takia!), liikkeistä ++ ja sykekin löytyi. Tosin pikku-ukko oli hiukan rauhattomalla tuulella ja sykkeet huiteli jossain 180-190 hujakoilla alkuun, mut n. 10 minuutin sisään rauhottui ja sykkeet laski 150-160. :) Hemppa katotaankin vasta ens kerralla. Sitten mainitsin noista nivus- ja alavatsakivuista, mutta eihän niille mitään voi tehdä. Meinasin alkaa itkemään siinä, kun se vielä sanoi päälle, et "pahemmakshan noi kivut kaikki vaan menee". :kieh: Ihan kun mä en sitä tietäis!

Mun veikkaus syyskuussa syntyvistä vauvoista on vaikkapa 10. Mielellään itse kuuluisin tähän joukkoon kun on toi la:kin syyskuussa! :D

Sairaalakassista aattelin, et onko joku jo pakannut? Varmaan sitä on tässä kyseltykin, mutta kysytään nyt vielä uudestaan. :) Ite aattelin tossa tän viikon loppupuolella alkaa vähän katseleen, et mitä sinne laittais. Vaikka luulenpa, et etenkin jos meen pakkaan sen kassin valmiiks, niin tää natiainen viihtyy lokakuuhun asti yksiössään. :D

pipituuna & pikku-ukko 36+3 :heart:
 
Flunssaa poteville jaksuja!

Sairaalakassi on vielä ajatuksen asteella, tavaraa sinne olen kyllä jo hommannut! Täytyis varmaan laittaa ne kassiin..

Mama19 kovasti nyt vaan lepoa! Mitenhän ltt jakselee?

Mulla on huomenna aamusta äitipolille aika. Soittivat sieltä pe-iltapäivällä. Saa nähdä mikä on painoarvio nyt ja lapsivesi-tilanne. Jospa asiat selkenis tuon käynnin jälkeen omassa päässäkin, kovasti olen miettinyt että mitäs jos vettä on edelleen vähän ja sitä ei ole tullut lisää? Että mitä tekevät sitten? Onneksi vauva on liikkunut nyt, vaikka vähemmän kuin tosiaan jokunen viikko sitten. Liikkeet ovat siis jo vähentymään päin.

Nessu ja pieni 36+3
 
Kirjastossa kävisin mielelläni useamminkin, mutta viime aikoina on jäänyt. Kirjastoauto pysähtyisi tuossa ihan lähellä, mutta se ei oikein osu aikatauluihin… Pitäisi varmaan laittaa kännykkään hälytys tai jotain, että muistaisi sen.

Syyskuun vauvaveikkaukseen sanoisin, että kaksitoista :) Ja voin Pringlesin tavoin olla vapaaehtoinen ;)

Lastenkankaista olen samaa mieltä kuin Koiksa : / Pitkään sai etsiä, ennen kuin löytyi mukava, iloinen, lapsen elämään sopiva kangas verhoihin. Ja sittenkin jouduttiin tekemään selkeä valinta tyttö- ja poikakankaan välillä : / Olisi haluttu joku mukava kangas, joka sopisi sekä tytölle että pojalle (kun ei tästä toisesta vielä tiedä, ja samaan huoneeseen tulevat), mutta nyt sopii sitten mahdollisen pojan vaan sopeutua pinkkiin :D Mutta pitkään sai sitäkin etsiä.

Onnittelut, Kerätär :) :flower:

pipituuna kyseli sairaalakassista. Pakkasin loppuun viime viikolla, kun lääkäri totesi, että lähtö tulee, kun se tulee :) Ei ollut enää syytä viivytellä… :D Tai lähinnä heitin kassiin vauvan kotiutumisvaatteet, vähän lukemista ja napostelemista itselle ja listan, jossa lukee, mitä muuta haluan mukaan (omat kotiutumisvaatteet, kamera, kännykän laturi, kempparit jne). Mies saa sitten kerätä ne jossakin vaiheessa, jos en itse ehdi :)

(.) Sukkapuikkopistoksia on tuntunut aika paljon, ja supistukset tuntuvat ottaneen taas vähän lisää napakkuutta sitten viime viikon. Viime yönä heräsin pari kertaa, kun supisti. Samoin reisiä ja nivusia on välillä kipotellut, liekö sitten supistuksista vai ihan vaan raskaudesta johtuvaa. Mutta jotekin lohdullista, että vaikka tässä yliajalle mentäisiin, niin elimistö sentään yrittää saada jotain aikaiseksi :D Loppuviikosta aletaankin sitten häätötoimiin, saunaa ja siivousta vaan :) Mitäs muita häätökeinoja niitä olikaan?

Jaksamista lepäilijöille ja toivotaan, että pienet malttaisivat kuitenkin vielä vähän paremmille viikoille ennen kuin syntyvät :)

Branwen ja Sissi 36+4
 
Piti tulla tännekin kirjotteleman välillä...Väki tuntu olevan aktivoitunut tuolla fb:n puolella, samoin minä.

nessu:Mustakin tuntu että vauva alkaa pikkuhiljaa "rauhottumaan". Ei oo vissiin enää niin paljon tilaa. Silti kyllä on melko aktiivisen tuntunen ja vilkaampi ja voimakkaamman oloset liikkeet kun esikoisella.

Te, joilla on useampi lapsi. Oletteko huomannut jo odotusaikana että vauvojen koossa olisi jotain eroa niin että joku lapsista olisi mahassa tuntunut olevan isompi kuin toinen? Ja onko pitänyt tuntemukset paikkansa kun vauva syntynyt? Musta tää vauva tuntuu jotenkin isolta ja isommalta kuin esikoinen. Saa nähdä sitten...

Matilda ja pikkuvauva 33+1 (meillä edellenkään ole mitään työnimeä)
 

Yhteistyössä