Hei kaikille :wave:
Vieläkö mahtuu joukkoon mukaan? Olen seurannut aktiivisesti täälä taustalla siitä lähtien, kun plussasin (helmikuun alkupäivinä), mutta nyt vasta sain ajalliseksi liittyä mukaan... Lähinnä jäin taustalle siksi, että halusin nähdä, pysyykö keskustelut "pinnalla", vai katoaako kaikki sinne naamakirjan puolelle - itse kun en sinne halua
Eli toivottavasti keskustelut jatkuu myös täällä.
Taustaa sen verran, että olen kohta nelikymppinen (hui!) ja odotan kuudetta kullannuppua, mies on vaihtunut tässä välissä, eli ensimmäinen yhteinen (ja miehelle ylipäätään ensimmäinen) lapsi olis tulossa. Isommat lapset on vm. 2001, 2003, 2004, 2008 ja 2010.
Ja todellakin; lapsiluvun
piti olla täynnä, mutta vuosi sitten aloitettiin miehen kanssa asiasta varovasti keskustelemaan (olin toki hänellekkin jo alusta asti ilmoittanut, että lapsia en enää halua...), ja niin se mieli alkas muuttumaan minullakin
Tosin sanoin, että haluan saada lapset, ennenkuin täytän 40, eli joko pian tai ei ollenkaan...
Noh, toisesta yrityskierrosta tärppäs=) Ja olo on siitä lähtien ollut hyvin epäuskoinen, kun plussa testiin pärähti...
Oireita on kyllä - iltaisin/öisin todella huono olo, joskus jopa päivällä, mutta pääosin iltaisin. Yök. Rinnat on arat ja kasvaneet aikalailla (mitä en näin a-kuppisena pistä pahakseni
), itkuherkkyyttä on ja sit se inhottavin vaiva, eli ilmavaivat :ashamed: Ihan järkyt, en muista aiemmista raskauksista tälläistä. Välillä ihan kivuliaat.
Maha on alkanut viimeisen kahden viikon aikana pömpöttään tosi selvästi, mammahousuihin siirryin reilu viikko sitten, kun ei vaan enää mahtunut olemaan mukavasti muissa.
Nt-ultra olis ens torstaina, ja jostain syystä jännitän sitä aikalailla... Lähinnä sitä yhdistelmäseulan tulosta. Kun tiedän, että ikäkin tuo jo tietyt riskit, niin... Samalla kuitenkin odotan malttamattomana, että pääsen näkemään, että sielä todella jotain elämää on. Oireista huolimatta on vaan niin epäuskoinen olo
Raskaudesta ei olla kerrottu vielä kenellekkään. Ehkä sitten ultran jälkeen uskaltaudutaan. Lähinnä nyt miehen vanhemmille ja noille isommille lapsille tarvinnee kertoa, muille tulkoon tiedoksi sitten, kun näkyy (omat vanhempani ovat jo kuolleet, ja sisaruksienkaan kanssa en ole niin paljon tekemisissä, että erikseen alkaisin asiasta ilmoittelemaan).
Miehen vanhemmille kertominen vähän jännittää... En varmastikaan ollut se mieluisin valinta pojalleen heidän mielestä (no ymmärrettävää kyllä, viiden lapsen yh ja vielä jonkin verran miestä vanhempikin
), mutta nyttemmin välit ovat tosi hyvät ja ovat ottaneet upeasti nuo mun muksutkin vastaan. Silti välillä mietin, että varmaan anoppi salaa vielä toivoo miehen "tulevan järkiinsä" (reilut 3 vuotta ollaan yhdessä oltu).
Toisaalta kyse on heille ensimmäisestä lapsenlapsesta, eli voi olla enemmän kuin mieluinen asia... Jää nähtäväksi.
Omat lapset on jo aikaisemmin tehneet selväksi, etteivät todellakaan toivo enempää pikkusisaruksia (siis lähinnä nuo teinit), eli vastaanotto sieltä suunnalta voi olla vähän jäätävä
ZiiliZeija kyseli jo aiemmin, onko muita hevosharrastajia - minä olen. Mutta mä jätin ratsastuksen heti plussan jälkeen ihan siitä syystä, että nuo mun kopukat ei oo niitä rauhallisimpia tapauksia, niin en halunnut riskeerata yhtään. Saavat nyt vähä pidemmän oloneuvoskauden tähän... Tosin tuo esikoinen niillä nyt satunnaisesti ratsastelee (ihme kun ei oo vielä kysellyt, miksi en ratsasta ite??), mitä oman poninsa liikuttamiselta viitsii "vaivautua". Meillä siis kans hepat omassa pihassa.
Ja joku kyseli jaksamista useamman lapsen kanssa... Noh, mulle on ainakin ollut henkireikänä se, että olen ollut töissä jokaisen lapsen välissä (paitsi 2. ja 3.), kotiäitinä en varmasti olisi kolmea enempää halunnutkaan. Ja nyttemminhän nuosta isoimmista on jo niin paljon apua, että ei paremmasta väliä
Huh, tulipahan omanapainen viesti... Mutta jatkossa monipuolisemmin =)
Pidetäänhän keskustelua yllä, mukava jakaa ajatuksia samassa tilassa olevien kesken!
Kiisuli ja toukka rv11+ (tarkentunee ultrassa ens viikolla)
