Tässä vielä synnytyskertomus!
Ja paljon onnea muillekkin synnyttäneille sylin täydeltä!
Lauantai 10.10
Pompin yöllä vessaan ja tiuskin juntturassa olevaa selkääni. Kello oli kaiketi 3.30 ja hetken mietin, että pitäisikö vain jäädä jalkeille kun ei siitä nukkumisesta mitään varmaan taaskaan tulisi. Väsytti kuitenkin niin paljon, että päätin ihan kettuillakseni yrittää.
Pyörin 06.00 saakka ja nousin ylös, tuntui että selkä repeäisi liitoksistaan ja rakkokin tuntui olevan jälleen rantapallon kokoinen.
Laahustin vessaan nyrpeänä. Pissaaminen tuntui erittäin ilkeältä eikä sieltä kyllä juuri mitään edes lirissyt.
Menin keittämään kahvia. Selkää jomotti edelleen, ajattelin että varmaan oon nukkunut kierossa. Hetken päästä piti mennä uudestaan vessaan ja tälläkertaa pöksyissä odotti jäätävän kokoinen möntti limatulppaa, jota valui ja valui vaan. Maha tyhjeni ja silloin vasta aloin hahmottamaan, että tosiaan...supistuksia????
Kellottelin ja join kahvia. Lapset heräsi ja syötiin vähän aamupalaa.
Alkoi tuntua että supistuksiin tulee hissuksiin lisää potkua. Päätin herättää miehen jos tunnin päästä tilanne näyttää samalta tai kipeämmältä.
Klo.09.00 herätin miehen.
"Kulta, jaksaisitkos herätä, mua supistelee. Siel on tuoretta kahvia."
"HÄH?! Siis kipeesti vai? Mihin mun piti soittaa???"
"Ei sun tarvii vielä soittaa, voin sit soittaa itekki jos tarvii jossain vaiheessa, mut nyt haluun suihkuun."
Suihku ei vienyt kipua kauheasti pois vaan tuntui enemmänkin, että supistukset sai siitä lisää virtaa.
Vähän ennen kymmentä soitin äidilleni, että käskee siskon tulla jo odottamaan tänne, lähtö varmaan kuitenkin tulisi vähintään näytille. Hysteerinen puhelu jota kaduin heti. Onneksi ei sentään alkanut puhelin soimaan tällä kertaa, pyydettiin vain yhdellä viestillä laittamaan jossain vaiheessa pieni välitilannekatsaus.
Puolenpäivän aikaan aloin pohtimaan, pitäisikö soittaa Kättärille ja kysyä mikä heillä on tilanne ja kannattaako näillä supistusväleillä tulla edes näytille. Minulla kipukynnys muutenkin ihan outo, joten en osannut oikein sanoa sattuuko minkä verran, mutta synnytys supistuksiksi sentään älysin.
Kättärillä oli täyttä, ohjasi Jorviin. Iski jäätävä ketutus päälle ja kiukuttelin puoli tuntia ennen kuin soitin Jorviin. Melkein meinasin, että en suostu muualle menemään ku kättärille, mutta mies sitten suostutteli soittamaan Jorviin, josta kehoitettiin tulemaan näytille entisten nopeiden synnytysten vuoksi.
Mies soitti isälleen. Hysteerikko nro.2.
Oli ajanut jostain syystä aivan täysin päinvastaiseen suuntaan missä meidän koti on, vaikka on hyökkinyt tänne vaikka kuinka monesti.
Jouduttiin siis odottamaan häntä klo.14.00 saakka. Tässä vaiheessa en enään halunnut istuakkaan ja tuntui että supistuksia tulee vähän väliä.
Lopulta päästiin matkaan. Navigaattori ilmoitti matka-ajaksi 27min. Supistukset laantuivat onneksi matkalla, muuten se olisi ollut yhtä helvettiä appiukon säestäessä matkaa kuivalla huumorillaan. Ajattelin, että jos tuo ukko jatkaa vielä hetkenkin, hyppään ovesta ulos, mutta onneksi mies huomasi minun ilmeen ja käski isäukkoaan tukkimaan suunsa ja painamaan lisää kaasua...herra kun körötteli hieman alle 80km/h satasen alueella. -.-
Saavuttiin Jorviin lopulta ja meidät ohjattiin pieneen huoneeseen ottamaan käyriä.
Käyrää piti piti ottaa niin kauan, että vauva heräisi ja vähintään 20min. Noh, Hippu päätti vetää hirsiä kokonaisen tunnin ja minulla meinasi mennä järki siinä kovalla ja vaakasuoralla pedillä/tutkimuspöydällä.
Lopulta kätilö saapui poistamaan anturit ja kurkisti mikä on tilanne.
3,5cm auki. Kello oli suunilleen 16.00.
Kätilö ehdotti, että mentäisiin kävelemään ja vaikka kahville ja tultaisiin sanomaan sitten kun alkaa tuntua kurjalta tai supistukset tihenee uudestaan. Sopi minulle, kahvi hammasta kolotti pahasti jo ja miehelläkin oli hiukan nälkä.
Mies tuumi, että pitäisikö hänen soittaa isälleen, että pääsisikö vielä myöhemmin takaisin, hän kun oli ihan varma, että homma ei etene ennen sunnuntaita.
Sanoin, että voihan hän laittaa viestiä, mutta itse en uskonut että enään kotiin lähdettäisiin.
Kahvin jälkeen pamahti päälle pari ärhäkkää supistusta.
Ajattelin, että nyt voisi lähteä kävelemään ulos. Käväisin vessassa vielä ennen lenkkiä ja siteessä oli hirveästi veristä limaa. Miten voikin ihminen olla onnellinen verisestä limasta pikkuhousuissaan??
Mies kiukutteli repun olevan painava. Rehellisesti sanottuna harkitsin josko nappaisin käytävän suurimman aulakasvin ja kosauttaisin herraa sillä päin näköä. Päätin sitten vaan ohittaa hänet enkä puhunut mitään.
Tallusteltiin pitkin sairaalan rempassa olevaa piha-aluetta tunnin verran. Jouduin pysähtelemään tuon tuosta ja tajusin itsekkin jopa, että supistusten välit on tosi lyhyet.
Sanoin miehelle, että aletaan valua takaisin sisälle. Kävelin pihalla vielä kahdet portaikot ja sitten tuntui että perse repeää.
Tässä vaiheessa mies oli ensi kerran epäillyt, että mahtaako minuun sattua kovastikkin, sitä kun ei kuulema mitenkään pystynyt sanoa katsomalla minun naamaa kun naama pysyi koko ajan ihan peruslukemilla.
Mistä sitten epäili oli, että en sanonutkaan enään edes "Odotappa" vaan olin vaan pysähtynyt ja tuhahtanut pari kertaa.
Päästiin takaisin sisälle ja luukulle sopersin hyvin epäselvästi, että tultiin takasin, supistelee tiheemmin.
Todellisuudessa olin kuulema miehen mukaan sanonut "Tultiin tunti sitten ja tultiin taas, en tiiä mitä kello on mut vähän tekee haipakkaa."
Päästiin sitte suoraan saliin. xD
Meidät otti vastaan aivan ihana kätilö. Katteli mua hetken ja tarjosi sitten heti jumppapalloa istuimeksi. Sanoi, että tarvii pikkusen käyrää vauvan sykkeistä ja näytin siltä, että hakkaisin hänet jos käskisi makuulle minut. Oli kyllä hyvin oikeassa.
Kello oli siis 17.00 suunilleen ja käyrät alotettiin vartin sisään.
Kätilö kyseli toiveita, joita minulla ei periaatteessa ollut. Sanoin vaan että mennään ihan fiiliksen mukaan ja kätilö kysyi olisinko halunnut synnyttää veteen jos heidän allas ei oo varattu.
No mikä ettei. Heillä oli uusi vekotin, jota voitiin pitää koko synnytyksen ajan vedessä. Oli kuulema kokeilussa ja he tarvitsivat paljon käyttöä sille, jotta voisivat ehkä saada sairaalan sen ostamaan ns.omaksi.
Noh, minulla ei käynyt tuuri, ensi synnyttäjä oli altaassa, mutta minusta se oli ihan reilua, saisipahan enskari toivotnmukaan ihanan synnytyksen. (Huomatkaa miten hormoonit jylläs jo, fiilistelin jopa jonkun muun hyvää synnytyskokemusta omani kustannuksella. )
Siinä sitten käyrä lopeteltiin 17.40 ja katottiin tilanne. Opiskelija, joka oli myös todella symppis, seuraili mukana hommaa ja annoin luvan kokeilla myös. Tilanne oli auki 7,5cm ja hitunen reunaa jäljellä.
Oltiin puhuttu jo että en halua mitään puudutteita tai lääkkeitä. Siitäpä kätilöt olivat onneissaan ja toivat lämpöpussin kun sitä pyysin.
Ehdottivat josko haluaisin kokeilla polvillaan oloa ja tokihan sitä koklattaisiin.
Sitten kätilö yritti vielä sykkeitä saada, mutta eipä mitään enään löytynyt kun vauva oli painunut niin alas.
Lääkäri pyydettiin puhkomaan kalvot klo. 18.10, että saatiin anturi päähän ja hupsista, vesi olikin vihreää, mutta vauvalla kaikki hyvin kuitenkin.
Vettä sitten oli tooodella todella paljon ja naurettiin sitten, että mää muutuin suihkulähteeksi.
Noh, siinä sitten aukesinkin 10min sisään reiluun 8cm ja polvillani en voinut olla kun kipu paheni selässä ihan sietämättömäksi.
Käännyin puoli istuvaan asentoon ja kätilöt poistuivat huoneesta pyytäen painamaan nappia kun alkaisi tuntua painetta.
Torkuin ja hymisin ja sen verran muistan, että käskin miestä nostamaan selkäpuolta ylemmäs ja sitten tuntukin se tuttu "paskattaa" fiilis.
Käskin miestä painamaan nappia. Kello oli 18.30 kun kätilöt tuli takaisin ja kurkkasi että juu, hiukset pilkottelee supistusten mukana.
Itse en halunnut vielä ponnistaa, kun ei tuntunut sitä pakottavaa työntöaaltoa vatsalla.
Hoitava kätilö kävi hakemassa vielä avustavan kätilön huoneeseen kirjaamaan vaiheet ylös.
Mies oli ihan pihalla. Muistan että hän kysyi kätilöltä, että onko tämmönen normaalia, kun eihän tuo nainen edes huuda tai kiroa tai valita että sattuu.
Mumisin siihen väliin, että "mähän sanoin sulle, että oon hiljaa vaan sillon ku synnytän." Kätilöt nauro siinä ja mä ilmotin aikovani ponnistaa NYT!
Jatkuu seuraavassa viestissä, ei voi laittaa kerralla koko juttua koska on kirjain rajoitus.
Ja paljon onnea muillekkin synnyttäneille sylin täydeltä!
Lauantai 10.10
Pompin yöllä vessaan ja tiuskin juntturassa olevaa selkääni. Kello oli kaiketi 3.30 ja hetken mietin, että pitäisikö vain jäädä jalkeille kun ei siitä nukkumisesta mitään varmaan taaskaan tulisi. Väsytti kuitenkin niin paljon, että päätin ihan kettuillakseni yrittää.
Pyörin 06.00 saakka ja nousin ylös, tuntui että selkä repeäisi liitoksistaan ja rakkokin tuntui olevan jälleen rantapallon kokoinen.
Laahustin vessaan nyrpeänä. Pissaaminen tuntui erittäin ilkeältä eikä sieltä kyllä juuri mitään edes lirissyt.
Menin keittämään kahvia. Selkää jomotti edelleen, ajattelin että varmaan oon nukkunut kierossa. Hetken päästä piti mennä uudestaan vessaan ja tälläkertaa pöksyissä odotti jäätävän kokoinen möntti limatulppaa, jota valui ja valui vaan. Maha tyhjeni ja silloin vasta aloin hahmottamaan, että tosiaan...supistuksia????
Kellottelin ja join kahvia. Lapset heräsi ja syötiin vähän aamupalaa.
Alkoi tuntua että supistuksiin tulee hissuksiin lisää potkua. Päätin herättää miehen jos tunnin päästä tilanne näyttää samalta tai kipeämmältä.
Klo.09.00 herätin miehen.
"Kulta, jaksaisitkos herätä, mua supistelee. Siel on tuoretta kahvia."
"HÄH?! Siis kipeesti vai? Mihin mun piti soittaa???"
"Ei sun tarvii vielä soittaa, voin sit soittaa itekki jos tarvii jossain vaiheessa, mut nyt haluun suihkuun."
Suihku ei vienyt kipua kauheasti pois vaan tuntui enemmänkin, että supistukset sai siitä lisää virtaa.
Vähän ennen kymmentä soitin äidilleni, että käskee siskon tulla jo odottamaan tänne, lähtö varmaan kuitenkin tulisi vähintään näytille. Hysteerinen puhelu jota kaduin heti.
Onneksi ei sentään alkanut puhelin soimaan tällä kertaa, pyydettiin vain yhdellä viestillä laittamaan jossain vaiheessa pieni välitilannekatsaus. Puolenpäivän aikaan aloin pohtimaan, pitäisikö soittaa Kättärille ja kysyä mikä heillä on tilanne ja kannattaako näillä supistusväleillä tulla edes näytille. Minulla kipukynnys muutenkin ihan outo, joten en osannut oikein sanoa sattuuko minkä verran, mutta synnytys supistuksiksi sentään älysin.
Kättärillä oli täyttä, ohjasi Jorviin. Iski jäätävä ketutus päälle ja kiukuttelin puoli tuntia ennen kuin soitin Jorviin. Melkein meinasin, että en suostu muualle menemään ku kättärille, mutta mies sitten suostutteli soittamaan Jorviin, josta kehoitettiin tulemaan näytille entisten nopeiden synnytysten vuoksi.
Mies soitti isälleen. Hysteerikko nro.2.
Oli ajanut jostain syystä aivan täysin päinvastaiseen suuntaan missä meidän koti on, vaikka on hyökkinyt tänne vaikka kuinka monesti.
Jouduttiin siis odottamaan häntä klo.14.00 saakka. Tässä vaiheessa en enään halunnut istuakkaan ja tuntui että supistuksia tulee vähän väliä.
Lopulta päästiin matkaan. Navigaattori ilmoitti matka-ajaksi 27min. Supistukset laantuivat onneksi matkalla, muuten se olisi ollut yhtä helvettiä appiukon säestäessä matkaa kuivalla huumorillaan.
Ajattelin, että jos tuo ukko jatkaa vielä hetkenkin, hyppään ovesta ulos, mutta onneksi mies huomasi minun ilmeen ja käski isäukkoaan tukkimaan suunsa ja painamaan lisää kaasua...herra kun körötteli hieman alle 80km/h satasen alueella. -.-Saavuttiin Jorviin lopulta ja meidät ohjattiin pieneen huoneeseen ottamaan käyriä.
Käyrää piti piti ottaa niin kauan, että vauva heräisi ja vähintään 20min. Noh, Hippu päätti vetää hirsiä kokonaisen tunnin ja minulla meinasi mennä järki siinä kovalla ja vaakasuoralla pedillä/tutkimuspöydällä.
Lopulta kätilö saapui poistamaan anturit ja kurkisti mikä on tilanne.
3,5cm auki. Kello oli suunilleen 16.00.
Kätilö ehdotti, että mentäisiin kävelemään ja vaikka kahville ja tultaisiin sanomaan sitten kun alkaa tuntua kurjalta tai supistukset tihenee uudestaan. Sopi minulle, kahvi hammasta kolotti pahasti jo ja miehelläkin oli hiukan nälkä.
Mies tuumi, että pitäisikö hänen soittaa isälleen, että pääsisikö vielä myöhemmin takaisin, hän kun oli ihan varma, että homma ei etene ennen sunnuntaita.
Sanoin, että voihan hän laittaa viestiä, mutta itse en uskonut että enään kotiin lähdettäisiin.
Kahvin jälkeen pamahti päälle pari ärhäkkää supistusta.
Ajattelin, että nyt voisi lähteä kävelemään ulos. Käväisin vessassa vielä ennen lenkkiä ja siteessä oli hirveästi veristä limaa. Miten voikin ihminen olla onnellinen verisestä limasta pikkuhousuissaan??
Mies kiukutteli repun olevan painava. Rehellisesti sanottuna harkitsin josko nappaisin käytävän suurimman aulakasvin ja kosauttaisin herraa sillä päin näköä. Päätin sitten vaan ohittaa hänet enkä puhunut mitään.
Tallusteltiin pitkin sairaalan rempassa olevaa piha-aluetta tunnin verran. Jouduin pysähtelemään tuon tuosta ja tajusin itsekkin jopa, että supistusten välit on tosi lyhyet.
Sanoin miehelle, että aletaan valua takaisin sisälle. Kävelin pihalla vielä kahdet portaikot ja sitten tuntui että perse repeää.
Tässä vaiheessa mies oli ensi kerran epäillyt, että mahtaako minuun sattua kovastikkin, sitä kun ei kuulema mitenkään pystynyt sanoa katsomalla minun naamaa kun naama pysyi koko ajan ihan peruslukemilla.
Mistä sitten epäili oli, että en sanonutkaan enään edes "Odotappa" vaan olin vaan pysähtynyt ja tuhahtanut pari kertaa.
Päästiin takaisin sisälle ja luukulle sopersin hyvin epäselvästi, että tultiin takasin, supistelee tiheemmin.
Todellisuudessa olin kuulema miehen mukaan sanonut "Tultiin tunti sitten ja tultiin taas, en tiiä mitä kello on mut vähän tekee haipakkaa."
Päästiin sitte suoraan saliin. xD
Meidät otti vastaan aivan ihana kätilö. Katteli mua hetken ja tarjosi sitten heti jumppapalloa istuimeksi. Sanoi, että tarvii pikkusen käyrää vauvan sykkeistä ja näytin siltä, että hakkaisin hänet jos käskisi makuulle minut.
Oli kyllä hyvin oikeassa. Kello oli siis 17.00 suunilleen ja käyrät alotettiin vartin sisään.
Kätilö kyseli toiveita, joita minulla ei periaatteessa ollut. Sanoin vaan että mennään ihan fiiliksen mukaan ja kätilö kysyi olisinko halunnut synnyttää veteen jos heidän allas ei oo varattu.
No mikä ettei. Heillä oli uusi vekotin, jota voitiin pitää koko synnytyksen ajan vedessä. Oli kuulema kokeilussa ja he tarvitsivat paljon käyttöä sille, jotta voisivat ehkä saada sairaalan sen ostamaan ns.omaksi.
Noh, minulla ei käynyt tuuri, ensi synnyttäjä oli altaassa, mutta minusta se oli ihan reilua, saisipahan enskari toivotnmukaan ihanan synnytyksen. (Huomatkaa miten hormoonit jylläs jo, fiilistelin jopa jonkun muun hyvää synnytyskokemusta omani kustannuksella.
)Siinä sitten käyrä lopeteltiin 17.40 ja katottiin tilanne. Opiskelija, joka oli myös todella symppis, seuraili mukana hommaa ja annoin luvan kokeilla myös. Tilanne oli auki 7,5cm ja hitunen reunaa jäljellä.
Oltiin puhuttu jo että en halua mitään puudutteita tai lääkkeitä. Siitäpä kätilöt olivat onneissaan ja toivat lämpöpussin kun sitä pyysin.
Ehdottivat josko haluaisin kokeilla polvillaan oloa ja tokihan sitä koklattaisiin.
Sitten kätilö yritti vielä sykkeitä saada, mutta eipä mitään enään löytynyt kun vauva oli painunut niin alas.
Lääkäri pyydettiin puhkomaan kalvot klo. 18.10, että saatiin anturi päähän ja hupsista, vesi olikin vihreää, mutta vauvalla kaikki hyvin kuitenkin.
Vettä sitten oli tooodella todella paljon ja naurettiin sitten, että mää muutuin suihkulähteeksi.
Noh, siinä sitten aukesinkin 10min sisään reiluun 8cm ja polvillani en voinut olla kun kipu paheni selässä ihan sietämättömäksi.
Käännyin puoli istuvaan asentoon ja kätilöt poistuivat huoneesta pyytäen painamaan nappia kun alkaisi tuntua painetta.
Torkuin ja hymisin ja sen verran muistan, että käskin miestä nostamaan selkäpuolta ylemmäs ja sitten tuntukin se tuttu "paskattaa" fiilis.
Käskin miestä painamaan nappia. Kello oli 18.30 kun kätilöt tuli takaisin ja kurkkasi että juu, hiukset pilkottelee supistusten mukana.
Itse en halunnut vielä ponnistaa, kun ei tuntunut sitä pakottavaa työntöaaltoa vatsalla.
Hoitava kätilö kävi hakemassa vielä avustavan kätilön huoneeseen kirjaamaan vaiheet ylös.
Mies oli ihan pihalla. Muistan että hän kysyi kätilöltä, että onko tämmönen normaalia, kun eihän tuo nainen edes huuda tai kiroa tai valita että sattuu.
Mumisin siihen väliin, että "mähän sanoin sulle, että oon hiljaa vaan sillon ku synnytän."
Kätilöt nauro siinä ja mä ilmotin aikovani ponnistaa NYT!Jatkuu seuraavassa viestissä, ei voi laittaa kerralla koko juttua koska on kirjain rajoitus.
Onpa tuttövoittoista ollut tähän asti täällä lokakuisissa.