Lokakuun lapset 2013

Heippa hei!

Mun on pitäny tulla monesti kirjottamaan tänne, mutta en ole ehtinyt.

Vauva tuli eilen 3kk ja käytiin neuvolassa. Painoa oli reilut 7kg ja pituutta reilut 62cm, todella hyvin kasvaa rintamaidolla. Esikoinen on myös ollut samaa kaliiberia saman ikäisenä. Ihania pulleroita! :) Vauva on ollu tosi kiltti ja tyytyväinen tapaus.

Onko täällä muita joille on iskeny jo vauvakuume uudelleen? Apua, en uskonu sen tulevan takasin näin pian jo.. :ashamed: Melkein vannoin kun olin raskaana että ei enää lisää, mutta kuinkas kävikään?! :ashamed: Miehelle en ole uskaltanut asiasta vielä mainita. ;)
 
Heips..
Tulin pikaisesti kommentoimaan yh asiaan. Olen kaksi lasta kasvattanut itse 7v. Kummantkin olivat vauvoja kun yksin jäin. Omia valintoja, kun toinen ilmoitti ettei halua lapsia. Rankaahan se välillä on, mutta kyllä siitä selviää. Sukulaiset ja kaverit vaan apuun jos ei jaksa. Ja nytten kun on ollut yksin osaa arvostaa parisuhdetta erilailla. Eikä meille ole tullut nyt vauvan myötä suhteeseen mitään erilaista, kummallakin ollut aina lapset paikalla 24/7 joten omaa aikaa ei ole ollut meidän parisuhteessa juuri ollenkaan. Siksi ehkä nyt menee yhtä hyvin kuin aikasemminkin. :) Mutta joo samaa sanoisin, ettei hätiköityjä päätöksiä kannata tehdä. Mut jos siltä tuntuu niin kyllä yh:na selviää kyllä!

Ja vauvakuume. Kyllä iski heti kun neiti syntyi. Ja pelottavaa on, että niin miehellekin :)

Hyvää uutta vuotta kaikille!
muumimamma-81 ja neitonen 3kk
 
Hyvää Uutta Vuotta 2014 kaikille!! :) Kirjoitan nyt vielä tänne vanhaan pinoon, vaikka vuosi onkin vaihtunut.

Meidän vauvalla on ensimmäinen korvatulehdus ja sitä myötä myös ensimmäinen antibioottikuuri menossa. :( Hän on ollu nyt reilun kolme viikkoa kuumeettomassa flunssassa ja kun käytiin uudestaan lääkärissä tällä viikolla, oli tulehdus molemmissa korvissa. Esikoista oli niin paljon helpompi suojella vauva-ajan sairasteluilta, mutta eihän se nyt onnistu, kun esikoinen käy kerhoissa ja muissa ja pitkin syksyä ollut flunssassa. Sitten kun hän niin mielellään vauvaa pusuttelee ja työntää naamaansa vauvan naamaan kiinni, niin väkisinkin pöpöt tarttuu, vaikka kuinka yritän sanoa, ettei ihan niin lähelle tartte vauvaa mennä. Onko teidän muiden vauvat pysyneet terveinä?

Parisuhdekriiseistä ja eroamisesta Kyllä mun mielestä parisuhteessa saa olla asiat TODELLA pahasti pielessä, että kannattaa erota - varsinkin kun on lapsia. Väkivaltaiseen tai alistavaan suhteeseen ei tietenkään pidä jäädä, mutta monet muut asiat pystyy halutessaan korjaamaan tai parisuhteen tilaa parantamaan (edellyttää toki sitä, että molemmat sitä haluaa). Me ollaan oltu yhdessä kohta 12 vuotta ja välillä menee paremmin ja välillä huonommin. Toisinaan tuntuu siltä, että oma aviomies on aivan ihana ja paras mahdollinen kumppani ja välillä toinen ei kiinnosta ollenkaan. Mutta sellaista se on, kun ollaan pitkää yhdessä.

Marni ja boitsu 2,5 kk
 
Viimeksi muokattu:
Hyvää uutta vuotta kaikille!:popcorn:

Monesti on pitänyt käydä kirjottelemassa,mutta ei vaan millään oo saanu aikaiseksi.Arki on kiireisempää nyt kun on viisi lasta ja yksi heistä vauva.Vaikka vauva on kyllä niin helppohoitoinen kun vaan voi,mutta silti kiirettä pitää lastenhoidon ja kotihommien kans.

Vauvakuume: on mulla varmaan ikuinen ja mua ihan pelottaa miten tässä käy...että puhunko taas miehen ympäri ja alan oottaan kuudetta vaikka jo neljännen kohalla oltiin aika varmoja ettei enempää lapsia.Hirveesti ei kyllä tarvinu ympäri puhua ku mieskin halus viidennen ja nyt pelottaa että "retkahan" taas kuumeileen liikaa:LOL: Ei meillä oo silti mitään estettä sille etteikö voitas enempää lapsia hankkia,mutta aikaahan on aina vaan vähempi isommille lapsille kun pieniä on paljon ja rahasta voi tulla pula ku lapset on isompia ja vaativat enempi kaikenlaista kallista.Toisaalta meillä lapset tietää jo nyt ettei kaikkea saa mitä haluaa.

...Hirvee haikeus jopa siitä etten ikinä enään saa synnyttää vaikka vasta synnytyssalissa ajattelin että ompa hyvä ettei tarvi tulla tänne enään ikinä ;) ja vauvakaan ei oo enään vastasyntynyt ja sekin tuntuu tosi haikealle.Vaikka kuumeilen nyt jo niin koitan ajatella että tämä on meidän viimeinen vauva ja niinkuin aina,nautin nyt tästäkin vauva ajasta ihan täysillä,mutta nyt kokoajan muistaen että tämmöstä aikaa ei enään meidän perheeseen tule että on pieni vauva..snift :'(
Vauvan kasvaessa tulee eteen kuitenkin lisää kivoja juttuja.
Nuo hymyt sulattaa sydämen ja on ihana katsoa kuinka pikkunen yrittää pinnistellä itteään kylkiasennosta mahalleen.
Vauvauintiinkin ilmottauduimme ja alotamme sen vauvan kanssa kaksin ensiviikolla.Se onkin mun ja vauvan yhteistä aikaa jollon saan huomioda vaan vauvaa ku mies jää isompien kanssa kotia.Neljännenkin kans kävin kahestaan uimassa ja voi että nautin siitä rauhallisesta uimareissusta.
Välillä toki lähtee mieskin uimaan että pääsee isommatkin.Ovatkin kunnon vesipetoja jokainen kun kaikki on vauvana uinnin aloittaneet.
Pikkuinen uikkarikin on nyt ostettu ja en malta odottaa että nään pikkuiseni se päällään altaassa:heart: Toivottavasti vaan tykkää uinnista.Ainakin kylpemisetä tykkää joten varmaan uinnistakin.

Tämä viides lapsemme on vauvana paras nukkuja.Muistan että muut heräili 3-4tunnin välein niin tämä vauva nukkuu usein 6-7tuntia putkeen.Ihan huippua.Päivällä myös vetelee monen tunnin unet vaunuissa.Välillä jopa viisikin tuntia.Syökin ihan hyvin(vielä täys imetyksellä)mutta painoa ei ollut tullut nyt kovin paljoa.3kk neuvolassa ei ollut vielä ees 5kg,mutta luulis nyt olevan kun tuosta neuvolasta on jo aikaa.

Kaikki siis hyvin täällä... niin sairastelustakin oli puhetta,meillä ollut nuhaa noin 2 kertaa mutta ei onneksi vielä ainakaan muuta.rokotteita ei oo vielä saanut ainuttakaan.

Mukavaa vuoden alkua kaikille :) koitan kirjoitella nyt vähän useammin.

rakkaudesta äiti ja syyskuun prinsessa:heart:
 
Luna Meillä myös meni ekan lapsen vauva-aikana jokseenkin huonosti. Poika oli tosi itkunen ja valvotti yöt. Oltiin enemminkin vaan äiti ja isä ku avopari. Välillä kävi erokin mielessä. Toisen lapsen jälkeen tuntu että ollaan uudelleen ralastuneita. Kannattaa puhua miehen kans asiat kunnolla selviksi, ja mitä kumpikin haluaa ja odottaa suhteelta. Niinhän sitä sanotaan että ensimmäinen vuosi on se vaikein. Eiköhän ne asiat siitä selkene tavalla tai toisella :)

Vauva on pysyny terveenä, vaikka sisarukset pk:ssa kulkeekin. Meillä esikoinenkin on koko ajan vauvan naamalla, mutta toistaseksi tosiaan ollaan terveinä oltu. Tai no mulla oli pientä lenssun poikaa, kurkku kipeenä ja ääni karkas, mutta ei suurempaa.

Vauvakuume myös täällä. Tai en tiiä onko mulla vaan raskaus- ja synnytyskuume. Kyllä mulle paniikki iski joku aika sitten kun rupesin miettiin että jos tulisin uudestaan raskaaksi pian. Poika on kuitenki vielä niin pieni, niin haluan nauttia tästä hänen vauva ajasta.

Mekin alotetaan vauvauinti ens viikolla. Ootan kyllä kovasti. Nyt vaan joudun yksin menemään kun aikasemmin ollaan oltu koko porukalla. Keskimmäisen kans käytiin sisarusryhmässä, mutta nyt niihin ei enään pääse kun lapsia on kolme. No, mies voi välillä tulla sisarusten kans toiseen altaaseem siksi aikaa. Saas vaan nähä miten meillä lähtee uinnit sujumaan, kun hallilla pitää olla ysiltä aamulla ja poika vetelee tuollon vielä normaalisti sikkeitä :D

Meillä pojalla on kakkausväli näköjään pidentyny sitten pysyvästi. Viimeks väli oli 9pv ja nyt on poika ollu taas jo 5pv kakkaamatta.

Ihanaa alkanutta vuotta kaikille! :)

Marlin ja pikku-ukko melkein 3kk
 
Viimeksi muokattu:
Marlin: Ootteko menossa raksilan uimahalliin? Minkä päivän ryhmässä ootte? Mietin että satutaanko olemaan samana päivänä uimassa :) Me vaan ollaan siinä 9.20 ryhmässä.Ehkä ollaan nähty aijemminkin uinneissa... me on kans oltu toisen ja kolmannen vauva aikana sisar ryhmässä.Sitten ei tosiaan enään päästy ku ei saanu olla montaa sisarusta ja ikärajakin tuli.Kävitkö vauvauinti infossa? minä kävin ja mietin tuota uimavaippa asiaa.Aijemminhan sitä ei oo tarvinu olla ja nytkin se on vapaaehtoinen mutta kuulemma suositus ois että sitä käytettäs... luin vaan paljon nuista uimavaipoista ja monessa paikassa ne kielletty siksi että jos vauva siihen vaippaan kakkaa se vesi pitäs jokatapauksessa puhistaa,mutta moni ei tuu siitä kertomaan ja sitä ei huomaa jos vaippaa käyttää.Sitten taas ne joilla ei oo vaippaa huomaavat "kakkavahingon" ja voivat kertoa siitä jolloin vesi osataan puhdistaa.Kuulin myös että tuo vaippa painaa kastuessaan jonkin verran joten haittaa vauvan liikkeitä vedessä.
Nyt mietinkin siis onko tuosta vaipasta vaan haittaa?Mitä te meinaatte tehä vaipan suhteen? Meillä ei oo sitä aijemmin kellään käytetty.

kakkatauoista: Meillä vauva kakkas 2viikon ikään joka päivä moneen kertaan,mutta sitten yhtäkkiä alko viikon kakkatauot jotka aika äkkiä piteni 10-11päivään.Yhesti oli myös 14päivää väliä :( Aluksi olin tosi stressaantunut,kun vauva oli vastasyntynyt ja tuo tilanne muuttu niin äkisti.Oyssissa mietittiin jopa suolitukosta,mutta loppujen lopuksi eivät halunneet meitä ees näytille ku vauvan maha ei missään vaiheessa alkanut pingottaa ja tyttö pysy hyväntuulisena.
Nykyään en stressaa tuosta ku ei tytöllä oo masuvaivoja ja tuttu vyöhyketerapeutti on koeillut tytön vatsaa aina nähdessämme eikä suoli oo ollut täynnä.kakkaa ei tule niskaan asti kakkapäivinäkään.vaippa on täynnä mutta kakka pysyy vaipassa ku alan vaihtamaan vaipan heti.

Osaako teillä muilla vauvat jo nauraa ääneen? Meillä hymyillään paljon,mutta vain muutaman kerran kutittaessa kaulasta on muutama pieni naurunkiherrys tullut,mutta ei mielestäni vielä kunnon naurua.

rakkaudesta äiti ja syyskuun prinsessa 3kk :heart:
 
rakkaudesta äiti No sinnehän me! Ollaan siinä sunnuntain 9.20 ryhmässä. Ollaanko samassa? :) Istuin jo siellä infotilaisuudessa, mutta kysyin sitten ennen sen alkua Tuijalta että tarviiko mun olla siellä kun on jo kolmas kerta, joten en sitten jääny sinne ku täytin vaan sen lapun. Aijjaa, nekö nyt suosittelee sitä vaippaa. Mutta ei me sitä käytetä, kun ei olla vanhempienkaan kohalla käytetty. Muistan sillon esikoisen aikaan kun Tuija sitä sano että hänen aikanaan (20v) ei oo ku yhesti vahinko käyny, ja yleensä vauvat ei vissiin etes kakkaa veteen. Tosin kerran ku oltiin menossa sisarusuintiin, niin joku oli kakannu veteen ja uinti peruttiin.

Tuo pitkä kakkaväli huolestutti ittiäkin ekalla kerralla, vaikka on kuulemma normaalia rintamaitoa saavilla vauvoilla. Meillä on kuitenki vanhemmat silti kakannu joka päivä vaikka tissimaidolla ovatkin olleet, niin siksi vähän huoletti. Mutta kun ei poika oo itkusempi eikä mahakaan pullota, niin en enään stressaa sitä :)

Meilla vauva nauraa ääneen joskus unissaan, mutta ei muullon. Välillä kyllä hihkuu innosta kun on niin paljon asiaa :heart:

Marlin ja pikku-ukko huomenna 3kk.
 
Marlin samassa ryhmässä ollaan :D siellä siis nähdään vaikken kyllä teitä voi tunnistaa kaikkien muiden joukosta =)

Toivottavasti menee tuo eka kerta hyvin ja tietysti myös seuraavatkin =)

Meillä on kakan panttaajalapsi kakannut uimahallissa muutaman kerran mutta onneksi keritty aina nostaa altaasta pois ku on nähty ilmeestä että nyt tulee.Sen vuoksi vähän huolettaa alkaako tälläkin suoli toimia siellä lämpimässä veessä.Mutta toisaalta ei tämä vauva kakkaa kylvyssäkään ja se lapsemme joka alkoi uimahallissa kakata kakkas myös välillä kylvyssä.Yhä ressulla ummetusta vaikka ei enään vauva ookkaan:|

Mutta nyt täytyy lähtä vaipan vaihtoon ja laittamaan vauvakin nukkumaan ku yhä hereillä kattelee.

mukavia uinteja teille Marlin =)
 
Rakkaudesta äiti: No sehän sattu! :D Mulla on mustavalkonen kukkauikkari ja pojalla sininen jossa kaloja ja simpukoita. Tuu ihmeessä huikkaan jos tunnistat :) Aijjaa, teillä on ollu semmonen tapaus. Jospa tällä kertaa säästytte kakkavahingoilta. Mukavia uinteja myös teille. Kiva päästä taas pitkästä aikaa vauvauintiin.
 
Meillä on miehellä vauvakuume. Minulla ei tällä hetkellä. Toivon, ettei tule. Pari viikkoa synnytyksen jälkeen oli, mutta taisi olla enemmän kyse tyhjästä kohdusta.:) Mies ei osaa muusta puhua kuin uudesta vauvasta... Minä tilasin nuorena 10 lasta ja nyt se on täytetty, niin tullut rauhallinen olo. Jos tulee, niin sitten tulee lisää. En kuitenkaan aio enää yrittää. Mies on jopa ostanut raskaustestejä valmiiksi... Tosin kyllä otti päähän, kun menkat alkoi. :)
 
Viimeksi muokattu:
Sain sitten rintatulehduksen ja 10pv antiibioottikuuri kun omalla hoitamisella ei lähtenyt. Nyt onneks jo parempi. Ei tullu kylmästä vaan jostakin muusta. :confused: :(

Mihin ehkäisyyn te muut olette päätyneet? Meillä ei toistaseks oo kuin kortsut. Hormooneista mielialat heittelee härän pyllyä ja kun olen kärsinyt aurallisesta migreenistä niin niitähän ei suositella. Todella hankala asia tuo ehkäisy. Onko kellään kokemuksia siitä ehkäisy tietokoneesta, onhan se kallis kyllä. Sterilisaatiota en vielä uskalla tehdä kun on vasta kaksi lasta.
 
Ehkäisystä: Mulle laitettiin jälkitarkastuksen yhteydessä hormonikierrukka. Halusin hoitaa ehkäisyn heti pois päiväjärjestyksestä, sillä me ei kumpikaan miehen kanssa pidetä kortsusta ja en halunnut jättää varaa "vahingolle". Ja vaikka ei miehen kanssa enempää lapsia halutakaan (ellei luonto toisin päätä ;) ), niin sterilisaatio tuntuu niin lopulliselta ja radikaalilta ratkaisulta etten sitä oo edes harkinnu. Kierrukka on hyvä vaihtoehto sinänsä kun hormonit on paikallisia eikä viiteen vuoteen tartte miettiä koko ehkäisyasiaa. Tosin kierrukan laittamisen jälkeen on tullut päivittäin tiputtelua, mikä sinänsä on rasittavaa kun ei tiedä miten pitkään se jatkuu (voi ilmeisesti jatkua usean kuukauden).
 
Onpas täällä taas hiljasta :) No, höpöttelen täällä yksinäni :D Keskiviikkona käytiin neuvolassa, ja painoa pojalla 6670g (5820g) ja pituutta 62cm (59.3cm). Hieman oli kasvukäyrät laskusuunnassa, mutta ihan normikäyrillä kuitenki mennään. Pään kasvuki oli nyt tasottunu, kun viimeksi se oli ottanu melkosen harppauksen ja sitä vähän murehin. Kyllä se taas niin sydäntä raasto ku pojalle annettiin rokotteet. Mitään oireita ei niistä onneksi tullu. Ens kuussa onkin sitten taas lääkärinla.

Pojalla on kauhee hinku päästä jo liikkumaan. Selinmakuulla yrittää nousta ylös, ihan väkisin vääntää yläkroppaa ylöspäin. Ja mahallaan ollessa möngerretään eteenpäin :D Saas nähä millon lähtee liikkeelle kunnolla.

Marlin ja pikku-ukko 3kk ja 1vko
 
Hiljaista on tosiaan. Enpä minäkään ole kyllä kauheasti jaksanut kirjoitella kun ei ole mitään kummempaa nyt mielessä. Mutta meilläkin poika kovasti tahtoisi eteenpäin, kauheasti mönkii ja pönkii ja sutii paikallaan kun näkee kauempana jotain mitä tahtoisi mennä katsomaan. No "jokunen" kuukausihan tässä vielä menee ennenkuin lähtee liikkeelle. :D Mutta huvittavan näköistä kun niin kovasti tahtoisi eikä mihinkään pääse.

Kovasti yrittää tarttua esineisiin ja joskus onnistuu, useimmiten vielä ei. Viimeksi neuvolassa myös kehotettiin pitämään poikaa paljon lattialla vatsallaan että oppisi nostamaan päätään kunnolla, ja näihin päiviin asti on näyttänyt siltä että ei se meinaa millään jaksaa päätä kannatella, mutta nyt vihdoin on tuon oppinut ja hihkuu innoissaan kun näkee ympärilleen ja tosiaan nyt sit on heti kun oppi nostamaan pään ylös niin on alkanut yrittää päästä eteenpäin, vaikkei tietenkään vielä pääse.

Neuvola on vasta 20.1 joten vielä vähän yli viikko sinne. Viikon päästä on 3 kk täynnä, ihan uskomatonta miten aika on mennyt nopeasti. :)
 
Tänne kuuluu tosi vaihtelevaa. Vauva on nyt 2,5 kk ja perustyytyväinen, sanoisin suorastaan helppo. Ei turhia kitise ja nukkuu sekä syö hyvin. Mun omat mielialat onkin sitten jo toinen juttu.. Mielialat vaihtelee laidasta laitaan, välillä tunnen olevani tosi uupunut, en väsynyt vaan uupunut. Pitää väkisin pakottaa itsensä lähtemään esim. salille/lenkille/jonnekin itekseen, oikeesti haluisin vaan painaa pääni tyynyyn ja nukkua. Tässä arjen pyörittämisessä on ihan järjetön homma, tai siis tarkoitan et koko ajan on jotain. Koko ajan joku pyytää jotain, pitää tehdä ruokaa, lähteä ulos, pestä pyykkiä, kaikkea. Oon saanut nyt vähän omaa aikaakin (tietty tuo vauva rajoittaa ne max. pariin tuntiin) ja tuntuu ettei mikään riitä. Haluisin olla paljon enemmän itsekseni ilman lapsia, oikein haaveilen et saisin olla yksin kotona hiljaisuudessa. Mies osallistuu mahdollisuuksiensa mukaan ja käy isompien kanssa mm. uimassa ja puistossa, mut nekin ajat tuntuu niin lyhyeltä. Työläs, se on se sana mitä mun arki tällä hetkellä on.

Imetys sujuu hyvin, välillä kun vauva tankaa, niin tuntuu että musta imetään viimeisetkin voimat. Silti haluan täysimettää, koska se on niin helppoa.

En tiiä, ehkä tää tästä vähitellen paranee. Ärsyttää itteekin tää saamattomuus, tai se et pitää pakottaa itsensä liikkeelle. Ja toinen juttu tietty ärsyttää on nää kilot, mutta en vaan pysty olee syömättä.. Iltapäivällä, kun saan hetken levähtää, niin mikä on sen parempaa, kun ottaa karkkipussi käteen. Miten ihmeessä saisin hillittyä (väsyneenä) tätä sokerinhimoa??

Tästä tuli nyt negatiivinen postaus tällä kertaa..
 
Kiitos kaikille jotka kommentoitte tuota parisuhdeasiaa, hienoa tietää että omatkin tuntemukset ihan normaaleja. Ei tässä eroamassa olla tosiaan ainakaan nyt, ollaan saatu vähän parempi fiilis kun ollaan puhuttu enemmän.

Viola: meillä on vain yksi vauva ja koira ja tunnistan tuon uupumuksen tunteen. Itselläni helpotti kun puhuin asiasta läheisille ja mies panosti hieman enemmän tähän vauva-arkeen. Tämä vuodenaika ei myöskään helpota oloa... Jospa se siitä muutuisi, mutta juttele asiasta neuvolassa tms jos siltä yhtään tuntuu. Ja kivoja juttuja itselle :)

Painosta: vedin varmaan pohjat siinä raskauden aikana painon suhteen, eli kiloja tuli 28! Nyt jäljellä enää 8 kiloa! En ole mitään ihmeellistä tehnyt että on kilot lähteneet, nyt kun jumahtanut paikalleen niin aloitin salilla käymisen ja jätin kaikki herkut pois. Itsehän herkuttelin loppuraskaudesta ihan älyttömästi kun pääkoppa oli niin kovilla. Jouluna tuli myös herkuteltua mutta nyt on loppu! Koiran kanssa käyn kunnon lenkin joka päivä. Hienoa kyllä miten on paino pudonnut!

Ehkäisystä: tai oikeastaan sen puutteesta. Meillä ei siis ole mitään ehkäisyä käytössä. Vähän ehkä hassu tilanne kun vielä olen pohtinut parisuhteen kohtaloa, mutta annetaan toisen tulla jos se nyt päättäisi tulla. En kylläkään haluaisi vielä tulla raskaaksi tms, mutta koska meillä niitä lapsia ei niin vain tule niin olkoot näin. Haluan toisen lapsen joten olisi sekin sitten hoidettu pois alta. Tosiaan jos siis lasta ei kuulu, niin meillähän on miehen spermaa jäädytettynä lapsettomuusklinikalla. En vaan haluaisi niihin hommiin.

Olen lähdössä lapsen kanssa etelänlomalle muutaman viikon päästä, jipii! Mies ei pääse mukaan mutta menen ystäväni kanssa. Ainiin, vauvan mitat viime neuvolassa 2kk1vko oli 6725g ja 62cm. Nyt on varmaan jo yli 7kg. Rotarokotetta emme ottaneet, ensimmäinen rokote siis edessä ensi viikolla 3kk neuvolassa. Meillä siis parilla kaverilla tullu tuosta rotasta sen verta horroria, riskillä siis mennään. Ja vuoteen 2009 rota on sairastettu muutenkin, silloinhan tuo rokottaminen vasta alkoi.

No mutta tsemppiä meille kaikille, me lähdetään nyt pakkaseen lenkille!

Luna ja tyttöotus 2kk 3 vkoa
 
Lunan tytsy on samaa kaliiperia kuin meidän sälli joka oli myös 6,7kg ja 62 cm 2 kk neuvolassa. Jännä nähdä onko kasvu yhtään tasaantunut kun ens viikolla on neuvola taas.

Miten muuten teillä muilla tuo rota-rokote meni, tuliko oireita? Meillä ei tullut oikeastaan muuta kuin ekana päivänä poika oli vähän kipeän oloinen, silmät kiilui ja oli jotenkin nuutunut. Sen jälkeen vain ilmavaivat muistutti asiasta ja viikon päästä pierut ja kakka muuttui yhdeksi päiväksi ihan järkyttävän hajuiseksi ja vähän vihreäksi, sen jälkeen ei mitään. Ei ripulia eikä muuta vaivaa, eikä meihin muihinkaan mitään tullut vaikka netissä asiasta pelotellaan että voi tarttua.

Täällä odotellaan jo kovasti että saisi aloittaa kiinteiden maistelut. Kuukausi vielä niin aloitamme, esikoisen kanssakin aloitettiin 4 kk iässä. Mitenkäs muut meinaa aloittaa, oletteko miettineet? Herra on edelleen kohtalaisen hyvä nukkumaan, on vain lisännyt yöhön yhden syöntikerran lisää mutta edelleenkin syö siis vain kaksi kertaa yössä mikä on mielestäni kyllä ihan huippua, aiemmin heräsi vain kerran syömään. Nyt syödään kaksi kertaa mutta toiselle kerralle mulla ei riitä maitoa vaan tarvitaan pullotankkausta. Jos yritän imettää sillä toisellakin kerralla niin sitten ei poika enää saa nukuttua vaan tissitellessä menee sitten koko loppuyö. Siksi ajattelin että tuo kiinteiden aloittaminen ehkä vähentäisi pullomaidon tarvetta yöllä. Jos illalla saisi tuhdimpaa ruokaa niin ehkä sitten pärjäisi pelkällä imetyksellä yön yli. En tiedä mutta näin olen ajatellut..
 
Meillä poika on saanu nyt kahesti sen rotarokotteen, eikä oo tullu mitään. Pierut ainoastaan ollu nyt hieman pahemman hajusia, kun viime ke sai sen. Tosin asiaam varmaan vaikuttaa sekin kun herra kakkaa nykyään enään kerran viikossa. Huolellisen käsienpesun ku muistaa kakkavaipan vaihon jälkeen, niin sehän riittää ettei ite saa sitä :)

Tissillä saa poika olla vielä seuraavat 3kk ja sitten alotetaan kiinteät. Mulla maitoa riittää niin ei ole kiire kiinteiden kanssa. Ajateltiin että jos kokeiltas sormiruokailua nyt. Esikoisen kans sitä myös kokeiltiin, mutta en tiiä oliko palat sitten liian pieniä, vai oliko poika niin ahmatti että pari kertaa jäi ruoka kurkkuun, ja piti poika napata syliin pää alaspäin. Tytön kans ei sitten edes uskallettu kokeilla :D

Meillä alko sunnuntaina se vauvauinti, ja kylläpä poika tykkäs. Ja niin tykkäs äitiki. Ihana kattoa kun vauva nauttii uinnista.
 
Meillä rotarokotteen ensimmäinen osio on otettu, toinen muutaman viikon päästä. En tiedä johtuiko rotasta vai mistä mutta siitä asti on pojan kakka ollut tosi vetistä. Tuosta on nyt aikaa noin 2 viikkoa ja edelleen vetinen joten voi olla että johtuu ihan jostain muustakin..
Kiinteiden alotus, ihan hurjaa että sekin alkaa kohta tulla ajankohtaseks! En oo sen kummemmin miettinyt millon alotan, tytöt on meillä alottaneet iltapuuron muistaakseni siinä 4kk iässä joten varmaan samoihin aikoihin sitä kokeillaan. Yöt kyllä sujuu ihan mukavasti joten sen suhteen ei ole kiirettä, mutta aika iso on tuo meidän poika niin varmaan alkaa siinä 4kk kohdilla olla ajankohtanen tuo puuro ennen yöunia.

Luna onpa hyvä että teillä on asiat nyt paremmalla tolalla! Meilläkin nyt ihan kiva vaihe menossa vaikka paljon oon lasten kanssa yksin kun miehen pitää joko tehdä töitä tai olla raksalla..molemmat ollaan ihan väsyksissä jo tuohon raksaamiseen! Meillä vauva-aikoina tämä suhde aina heittelee, väliin menee hyvin ja väliin huonosti, mutta molemmat tiedetään että kun tästä ajasta yli päästään niin sitten on suhteessakin tasasempaa. Ja hyvää matkaa teille, olispa ihana ottaa itekin irtiotto johonkin lämpimään!

Ehkäsy juuh :ashamed: ei olla ehkäsyä sen kummemmin alottettu, tarkotuksena ei kuitenkaan ole enempää lapsia saada, mutta vähän tämä riskiä tietenkin on jos esim keskeytettyä yhdyntää käyttää keinona. Noh jos itse tällä tyylilllä menen eteenpäin että kunnon ehkäsyä ei ole käytössä niin sitten pitää suhtautua niin että jos raskaaksi tulisin niin sitten meille tulis neljäs lapsi vaikka sellanen ei kyllä ole ollenkaan suunnitelmissa. Kierukkaa olen kyllä miettinyt mutta saa nähä.. pillereitä en halua, ne ehkäsee mulla itessään jo senkin puolesta että seksiä ei tee mieli sitten yhtään kun niitä napsii!
Luna meillä esikoista yritettiin 2,5 vuotta ja ajattelin kun hänen imetyksen lopetin että ei aloteta ehkäsyä kun kumminkin halutaan vielä toinenkin lapsi jossain vaiheessa (esikoinen oli tuolloin 10 kk) no raskauduin heti samasta kierrosta! Oli kyllä melko ylläri (ihana sellanen) että noin kävi, aikasemmin kun oli tottunut kalenteri kädessä vauvaa tekemään :headwall: Meillä on perhepiirissä koeputken avulla saadut kaksoset, ja kun nämä kaksoset oli 5kk ikäset niin alkoivat yllärinä odottamaan kolmatta! Voin sanoa että siinä perheessä riittää vanhemmilla hommaa ja pyykkikone laulaa :D Että saattaa onnistua tuo raskautuminen helpostikin kun edellinen on vasta vauva. Tämän kolmannen lapsen tekoon meillä meni sitten 5kk, vähän piti näköjään kropan taas muitella että mille pitäis alkaa, edellisestä raskaudesta kun oli 4 vuotta aikaa.

En muista kirjotinko jo tänne mutta juuri ennen vuoden vaihdetta meillä ilmeni taas kihomatoja jo kolmannen kerran menneelle vuodelle!:headwall: Voitte arvata että tympäs, vielä kun poikakin noin pieni.. Lääkäristä eivät antaneet lupaa antaa pojalle lääkettä kun en ole hänellä niitä matoja havainnut, muu perhe ollaan syöty kuuri normaalisti. Eilen otettiin vika satsi lääkettä niin tänään on sitten vielä urakka edessä pestä pyykkiä sekä viedä tyynyt, täkit ym ulos, onneks nyt tuli nämä pakkaset!
 
Viimeksi muokattu:
Täällä vietellään rauhallista päivää kaksin vauvan kanssa, kun appivanhemmat kävi hakemassa esikoisen heille ja tuovat vasta illalla takaisin kotiin. Kun on tottunut esikoisen höpinöihin ja riekkumiseen, niin nämä päivät kaksin vauvan kanssa tuntuu oudon hiljaisilta. En oo oikein osannut mitään ohjelmaakaan tälle päivälle suunnitella. Ehkäpä pitää lähteä käymään jossakin, ettei mene koko päivä kotona himmailuksi.

Vauva voi hyvin ja täyttää huomenna jo 3 kk. =) Koko aika hän enemmän ja enemmän yrittää leluihin tarttua esim. leikkimatolla makoillessa. Yleisesti ottaen poika on aika tyytyväistä sorttia (ei vatsavaivoja tms), kunhan on syönyt ja nukkunut hyvin. Tuttia tai tuttipulloa ei suostu syömään, mutta ilman niitäkin pärjätään. Tutti olisi tietty kiva automatkoilla. Poika ei tykkää YHTÄÄN turvakaukalossa istumisesta, ja jos on hereillä, niin huutaa kuin hyeena. : /

Esikoisen kanssa aloitin kiinteät 4 kk paikkeilla (kun oli sitä ennen ihan koko ajan rinnalla), mutta nyt vauva pysyy sen verran tyytyväisenä rintamaidolla, että taidan venyttää kiinteiden aloitusta tällä kertaa 5-6 kk ikään asti.

Eipä tänne sen kummempia. Ihanaa kun aurinko paistaa!! :) Pakkasta sais vaan olla hiukka vähemmän.

Marni ja boitsu huomenna 3 kk
 
Meillä ei tullu rota-rokotteesta suurempia vaivoja, en oikeen huomannu mitään. Vauva on muutenkin kova rupsuttelemaan ja kakka on aina melko löysää ja sitä tulee usein.

Kiinteät alotellaan tässä kohta puoliin. Vauveli on niin iso kokoinen, että tarvii vähän tuhdimpaa tavaraa. Esikoiselle taisin alkaa maistattaa siinä 5kk paikkeilla.

Flussa iski koko perheeseen. Vauvakin sai nyt ensimmäisen flunssansa, ei onneksi kovin paha.
 
Meilä taietaan alottaa kiinteitten antaminen ihan kohtapuolin. Poika on kyllä kasvanu rintamaiola sen mitä on pitänykki, mutta on rinnala melekolaila jatkuvasti. Öisin syyään usiasti, johon siis toivon jottain helepotusta kiinteitten alottamisesta. Mutta (mulla ku ei ommaa kokemusta ole ja ristiriitasta tietoa kuullu niin..) alotatteko te kuintiät potun maistamisela vai puurola? Ite olen tuota pottua ajatellu antaa, mutta joku oli vissiin alottamasa iltapuurola..?!? Vai olenko univejjeesa ymmärtäny taas väärin.

Mie saan kyllä olla niin tyytyväinen, että poika viihtyy kaukalosa enemmän ku hyvin. Istuskellee ja kattellee (jos siis ei nuku) pitemmänki autoreissun ajan. Nukkuuki oikiastaan parhaiten kaukalosa tai vaunuisa.

Mie olen pitäny poikaa meleko vähän lattiala vetosuuen vuoksi ja siittä on kehkeytynykki melekonen sylisä oleskelija. Ja yöläki sitä pittää välilä halata että jatkaa uniansa taas.. Olen niin pulasa ku pitäs saaha se ommaan sänkyyn josaki vaiheesa. Ja minua niin jo ahistaa ajatus pojan hoitoon viemisestä!! En siis edelleenkään tykkää antaa poikaa kellekkään muule ku isällensä.

o873060 ja haba
 
Mä aloitin esikoisen kanssa soseiden maistelun porkkanasoseella ja sitten taisin antaa perunaporkkanaa, bataattia, perunaporkkanaparsakaalisosetta jne. Pelkkää perunaa en tainnu tarjota missään vaiheessa. Mutta kyllähän maistattelun voi aloittaa puurollakin (5 kk iässä), mutta ensin kannattaa antaa puuroa aamulla ja katsoa tuleeko vatsanväänteitä ja jos ei, niin sitten antaa illalla.
 
Täällä kans pitäisi varmaan aloitella kiinteitä, kun neitokainen viihtyisi päivät pitkät syömässä.. Eilen 4kk-neuvolassa ei kyllä otettu kantaa siihen, kun kasvaa kuulemma ihan hyvin, mutta itselle vähän rasittavia nämä lyhyet syöttövälit. Perunalla ja porkkanalla ajattelin aloitella, viljatuotteitahan tosiaan suositellaan aloitettavaksi vasta 5kk iässä.

Sitten pari kysymystä teille, jotka olette matkustelleet pienten lasten kanssa:
Mitä ehdottomasti kannattaa ottaa matkalle mukaan esim. lentoa ajatellen? Mitä erityistä tulee huomioida ennen matkalle lähtöä, jos lapset mukana?

Kanarian-matka häämöttää edessäpäin, joten kaikki neuvot ja vinkit ovat tervetulleita! :) Oikein ihanaa talven (vihdoinkin!) jatkoa kaikille!

taco + typy 4kk
 

Yhteistyössä