Lokakuun lapset 2013 <3 *maaliskuussa*

Nouna ja Kenguru :hug: Täällä ollaan hengessä mukana!

Tänään oltu tyttöjen kanssa 1-v synntäreillä ja siinähän se päivä on pitkälti mennytkin. Nyt on taas tosi paha olo, pitää varmaan käydä kohta örkyllä. Tarkotuksena olis saada tytöt aikasin sänkyyn jotta saan vähän levätä ennen omaa nukahtamista. Mies on taas koko päivän raksalla ja tulee varmaan vasta yöllä kotiin, vähän on ankeaa tämä iltojen viettäminen yksin kun olokin on aika huono. Alavatsa on tänään kipuillut väliin aika kovastikin, odotin jo että jotain vuotoakin tulis, mutta ainakaan vielä ei ole tullut..pitää yrittää levätä kunhan saan lapset sänkyihin asti..
 
Vitamiineista: Oletteko ostaneet raskautta varten jotain tiettyä vitamiinia?

Yritin viime viikolla ostaa Lady Vita mamaa, mutta se ei kuulunut ko. Life liikkeen valikoimiin. Otin sitten heidän oman Naisten monivitamiinin. En tiedä liekö sitten joku puutostila vai mikä, mutta mun tekisi mieli mättää niitä enemmän kuin on suositeltu määrä. Edes karkkiin ei ole tämmöistä mielitekoa vaikka karkkiholisti olenkin :D
 
Nouna ja Kenguru, voi kun tulisitte kuitenkin hyvien uutisten kanssa kertomaan.. jaksamista oikein paljon...

Kävin itse pari päivää sitten ensimmäisessa neuvolassa ja mulle kokemus ei ollut mitenkään kovin hyvä, ärsyttää että siellä on pakko käydä. Olen siis jo lähtökohtaisesti kriittinen ja vaativa asiakas ja se on ehkä korostunut tässä raskauden myötä vielä. Neuvolan täti oli myöhässä, totesi syyllistävästi et "tulit sitte yksin" ku mies ei ollu mukana ku todettiin et olis ollu turhaa ja muutenkin oli jotenkin tosi vaivaantunutta. Sitten se alkoi tivaamaan mun aiemmasta alkoholinkäytöstä ja lopulta mulla meni hermot ja sanoin et ei tosiaan ollut mitään ongelmaa ja olisin voinut juoda vaikka reippaasti enemmänkin eikä olis siltikään ollut mikään ongelma. Eniten kyllä v**uttaa se lasketun ajan laskeminen. Mun kierto ei ole ikinä ollut 28 päivää, mutta olen melkein joka kierrossa tunnistanut ovulaation kuten nyttenkin. Ja ei, kaikki neuvolajutut tapahtuu sen viikon liian aikaisen päivän mukaan. Okei, äitiyslomalle on ihan kiva jäädä viikkoa ennen ku "kuuluis", mut sehän on sitten kans viikko pois siletä toisesta päästä ja luulen et silloin jokainen päivä äitiyslomaa olis kotiinpäin. Sitten se neuvolantäti neuvo mulle jonkin hiivatin yrttijuoman ja voin sanoa, että mä en juo MITÄÄN yrttilitkuja ku ne on kielletty. Juttelin tosta neuvolahommasta parin tutun kanssa ja siellä oli kokemukset kanssa sitä luokkaa, että sanoo siellä vaan et joojoo ja tarkistaa sitten itse asian jostain muualta. Harmittaa, sillä olin ajatellut et neuvola olis sellainen tuki ja turva kun olen ensimmäistä kertaa tässä tilanteessa, mut väärässä olin.

Se seulontaultra on 21.3. ja seuraava neuvola 8.4.
 
Voi ei Luna85 mikä neuvolakokemus. :(
Juuri tuota itse pelkäsin neuvolakäynniltä, varsinkaan kun terkka ei ollut entuudestaan tuttu, mutta onneksi osui todella mukava täti kohdalle, on vielä tytönkin neuvolatäti, joten mennään kohta sitten samalle tädille 5v neuvolaan tytön kanssa.
Ei tosiaan sanonut mitään siitä, ettei mies ollut meilläkään mukana ja ihan turhaa kyllä olisi ollutkin koska tuo ensimmäinen käynti oli kyllä aika turha, kyseltiin vaan kaikki terveysjutut ja kirjattiin koneelle niitä. Kyseli myös tosiaan meidän alkoholin käytöstä ja sanoin, että absolutisti en ole ja join kyllä jonkun annoksen kuussa, mitään ei ruvennut sen enempää tenttaamaan vaan antoi sen audit testin täytettäväksi minulle ja koska pisteitä tuli niin vähän niin asia oli loppuunkäsitelty.

Saisitko mitenkään vaihdettua terkkaa jos tuntuu, että kemiat ei millään kohtaa? Todella inhottava nimittäin käydä vuosien ajan neuvolaterkalla jonka kanssa ei tule toimeen millään. :(
 
Millamagia Mä ostin Multivita raskaus & imetys vitamiineja, noissa ei ole ainakaan mitään kiellettyjä aineita kuten A-vitamiinia :) Neuvolantäti sanoi, että jos ruoasta saa tarpeeksi vitamiineja niin ei välttämättä tarvi lisävitamiineja mutta ei ne ainakaan huono asia ole :) Itsellä ruokavalio ei ole niin monipuolinen niin ajattelin noita popsia. Noita tarvii ottaa vaan yhden päivässä.
 
Millamagia Mulla on myös noita Multivita raskaus&imetys-vitamiineja. Yritän kyllä muutenkin syödä monipuolisesti, mutta jos nyt ei aina tuu sitä puolta kiloa kasviksia/hedelmiä/marjoja, niin ei tarvi murehtia. Noissa tabuissa näyttäis olevan tosi paljon kaikkea tarvittavaa, mutta mun käsityksen mukaan tableteista ei koskaan kaikki imeydy, joten muutenkin kannattaa syödä suht terveellisesti.
Harmi Luna85, että neuvolantäti oli noin tympeä. Omaani en ole vielä henkilökohtaisesti tavannut, mutta puhunut kyllä puhelimessa jo viime kesän kkm-raskaudessa ja nyt tässä nykyisessä. Ainakin puhelmisessa on ollut erittäin miellyttävä ja auttavainen täti. Viime kesänä ehdin kerran käydä neuvolassa ja silloin tuo täti oli lomalla ja tilalla oli toinen, myös mielestäni ihan mukava tyyppi. Toivotaan, että seuraava neuvolakerta sujuu miellyttävämmin, Luna85!
 
Nouna ja Kenguru tsemppiä ja halauksia!!!

ON: Täällä on kärvistelty pahan olon ja vatsakipujen kanssa. Kivut veivät pari viikkoa sitten ensiapuun, josta lähdettiin Taysiin äitiyspolille, jossa tutkittiin ja ultrattiin ja lääkittiin ja viikon kuluttua siitä menin uudestaan uusiin tutkimuksiin, joissa VIHDOIN löytyi pikkuinen kaveri, jolla oli SYKE!!! :heart:

LA vaihtui, se on nyt 15.10. kun kaveri oli niin pieni..

Näin täällä.. niin ja 6.3. on eka neuvola.

Aurinkoista sunnuntaita kaikille!!!

Väinö-Irmeli ja toukka 7+5
 
Listaa taas päivitelty, nyt muistin päivittää myös tuon päivämäärän. :)

Luna85: mulla oli ekassa raskaudessa niin kamala neuvolanterkka että soitin ekan käynnin jälkeen etten enää tule. Kävin lopun aikaa sitten yksityisellä, enkä toisen raskauden kohdalla muuta edes harkinnut. Sama juttu tämän kolmannen kanssa, saman tädin kanssa jatketaan.

Käynnit on aika edullisia (muutama kymppi) mutta lääkärineuvolaa ei ole kuten kunnallisella puolella. Enpä sitä kyllä ole kaivannutkaan, eka sisätutkimus on tehty kummallakin kertaa päivää ennen sektiota. Tuota on vähän kauhisteltukin, mutta edellisessä raskaudessa olin Naistenklinikan äitipolilla synnytystä suunnittelemassa ja siellä mut tutkinut lääkäri totesi luopuneensa kokonaan rutiinimaisista sisätutkimuksista raskauden aikana. Käytäntö ilmeisesti vaihtelee lääkäreittäin melkoisesti.

Nouna ja Kenguru: tsemppiä täältäkin! Mulla oli myös tuota tuhruvuotoa vajaan viikon verran, mutta sitten se loppui itsekseen. Kyllä sitä vuotoa voi tulla reippaastikin erinäisistä syistä, ja silti se pieni roikkuu siellä sitkeästi mukana. Toivottavasti teilläkin näin.

Millamagia: Mulla on ollut nuo Multitabs raskaus ja imetys-vitamiinit, en tiedä onko niistä ollut hyötyä mut ei varmaan haittaa ainakaan. Napsin noita muutenkin kun en saa A-vitamiinia ottaa.
 
Tip tip tiputteli taas koko yön, aamu tuhrua... Huooh... :'(

Onko kalojen syömisen suhteen mitään rajoituksia raskauden aikana? Ei tosin vielä tee oikein mitään ns. kunnon ruokaa mieli. Mut kalasta tykkään ja mies puhui että sais tutun kautta siikaa. Mä oon tosi huono näissä mitä saa syödä ja mitä ei. Vitamiineista oon syönyt lisänä foolihappoa kun suositeltiin ja D vitamiinia. Ekan neuvola käynnin ajattelin varata seuraavan ultran jälkeen eli reilun viikon päästä, jos masussa on vielä elämää.
 
Lisa Maria: THL:n ohjeistus sanoo että "Kalalajeista raskausaikana kannattaa suosia esimerkiksi muikkua, puna-ahventa, seitiä, siikaa tai kasvatettua kalaa kuten kirjolohta, nieriää tai taimenta." Siika olis kyllä tosi hyvää, mutta ainakaan meidän lähimarketeista ei löydä tuoretta kalaa. Hienoa jos saat sitä jostakin! Uunissa paistettu siika..... nam!

Hauki taisi olla kokonaan kielletty. Neuvolasta saat kyllä paksun nipun papereita, joukossa se kiellettyjen ruokien lista.
 
Tsemppiä Nouna ja Lisa Maria :hug: Toivottavasti teillä paremmin kuin minulla - paljon tarrasukkia teidän vauvoille! Tänä aamuna tuli valtava verihyytymä ja kirkasta verta sekä verensekaista limaa. Pitkin päivää tiputellut verta, ei kuitenkaan kaatamalla. Alavatsaa alkaa särkeä koko ajan enemmän. Soitin sairaalaan, ohjeena ensiapuun vasta, jos todella runsasta vuotoa (käytti vertauskuvaa kuin härän kurkusta - kuukautisvuotoa reilustikin runsaampi vuoto on ihan tavallista) tai jos kivut niin infernaaliset, ettei pysty olemaan niiden kanssa tavallisilla särkylääkkeillä. Tässä on kyllä niin turha enää elätellä minkäänlaista toivoa... :'(
 
Tuossa Life-liikkeen monivitamiinissa näyttää olevan 50 % päivän saantisuosituksesta.
Pitääkö ne nyt jättää ottamatta? Lähden googlen ihmeelliseen maailmaan.


Apua siis googlen ihmeellisessä maailmassa ei tarvinnut pitkään viipyä, kun huomasin, että parempi ne on
jättää ottamatta:x
 
Viimeksi muokattu:
Minäkin liittyisin mukaan. Salmiakki13, 1.lapsi, LA 6.10.2013, Tays. Eka neuvolakäynti oli perjantaina, tosin varhaisultrassa käytiin yksityisellä jo rv 6+3, että saatiin tietää kaiken olevan kunnossa ja pikkuisen oikeassa paikassa. Varsinaista VUaa saadaan odottaa vielä, sillä se on rv 12. Ja siitä viikon päästä onkin sit eka lääkärikäynti. Vielä ollaan maltettu pitää salaisuutena, vaikkakin keskenämme joka toinen keskustelu koskeekin pikkuista. Ultran jälkeen sitten kerrotaan lähipiirille.
 
  • Tykkää
Reactions: mymmeli87
Voi ei Kenguru :( Koitahan jaksaa, niin tasan tarkkaan tiedän tuon tunteen :hug:

Täällä alkaa olla siedettävä olo jo tuon kustulehduksen jäljiltä. Kokonaan ei oireet oo kadonnu, mutta lieventyneet huomattavasti.
Huomenna koitan saada sen neuvolaimmeisen kiinni, että saan jonkun ajan sinne varattua minäkin. Saas kattoa mihin suuntaan mun viikkoja aletaan rustaamaan ton epäsäännöllisen kierron takia. Tuskin ihan pitää kutinsa tää normikierron mukaan laskettu minkä mukaan vielä menen, kunnes varmistuu.

Mulla vasta nyt alkanut kuvotus ja ällötys vaivaamaan, liekö sitten johtuu raskaudesta tai noista antibiooteista.
 
Voi voimia teille jotka kamppailette surun ja epätietoisuuden myllerryksissä <3 <3

Vitamiineista, itse syön marketista ostettua Lady vita Mamaa, ällöttävää ottaa aina ne kolme tablettia... Menee kyllä vaihtoon kun saan nuo syötyä, mutta nuo nyt oli ekat mitkä löytyi kun en apteekkiin tai muuhun päässyt.

Omaa oloa: Viime viikko meni kokonaisuudessaan melko huonovointisesti, kaikista pahin olo oli torstaiaamuna, silloin olin jo lähes varma että en pääse töihin. Mutta niin vaan se hellitti kun sai syötyä ja vähän pääsi tolpillensa. Töissäkin on mennyt ihan ok, kun vaan olen muistanut syödä koko ajan. Perjantai olikin vapaapäivä ja nyt siis takana vähän pidempi viikonloppu. Vointi on ollut paaaaljon parempi - mistä tietysti pitää sitten huolestua. Toivon että parempi olo johtuu paremmista yöunista ja omaan tahtiin heräilystä. Tänään oli kuitenkin taas hetkellisesti vähän oksettava olo. Mutta silti, mua niin pelottaa se huominen ultra! Miestäkin vähän jännittää, lähinnä se mun mukaan tuleminen ja se kun joutuu katsoa vierestä kun mua ronkitaan :D

Yks juttu kanssa mikä välillä säikäyttää on melko kovat, menkkamaiset tuntemukset varsinkin silloin, jos jotenkin huolimattoman ripeästi nousen esimerkiksi sohvalta tai istun etunojassa niin että housun reunus painaa mahaa.
 
Huspois kaikki vuotamiset ja muut pelkojen aiheuttajat!!

Mä otan aamulla kalsium&D-vitamiinipillerin ja illalla 4 mg foolihappoa.
Muita vitamiinivalmisteita en koe tarvitsevani, pyrin syömään monipuolista ravintoa niin eiköhän kaikki oo kohdillaan

Ällötysolo pitää pintansa aamupäivisin. Mielitekoja on kaikkiin kylmiin ja raikkaisiin syömisiin
Tämän hetken suosikki on luonnonjogurtti ja siihen paloiteltu vihreä omena

Huomenna voisin soittaa ehkä jo neuvolaan ja varata aikaa.
Eka ultra täytyy kutenkn sopia melko aikaseen, ainakin aiemmn ajat ovat olleet vähän kortilla

Tänään jälleen poksutaan 6+0.. Kyllä nämä ensimmäiset viikot on yksiä kituvikkoja ;D

Pottusäkki :wave:
 
Onko kenelläkään pahaa oloa joka kestää 24h? Mulla ei meinaa millään helpottaa muuta kun koko ajan syömällä ja hauskinta on että ensimmäisessä raskaudessa ei ollut tällaista ollenkaan... :attn:

Padmerine & Pampula 6+6
 
kenguru,nouna ja LisaMaria voimia tosi kovasti teille kaikille :hug: Nuo keskenmenot tai edes verenvuodon takia pelko niistä on ihan kamalaa :'( Mullakin tätä raskautta ennen oli se keskeytynyt keskenmeno ja sen jälkeen masensi pitkään mutta loppujen lopuski tää uus raskaus alkokin sitten aikaa nopeaa.Varmaan kolmannesta yrityskierrosta keskeytyneen jälkeen.Mutta eihän se uuden raskauden ajatus siinä menetyksen keskellä tutnunut lohduttavalle.Vasta nyt osaa ajatella että näin oli tarkoitettu.Meille ei tullut kesävauvaa jota kovasti odotin,mutta lokavauva tulee :heart: Tai ainakin nyt niin kovasti uskon ja toivon.Oireet ainakin puhuu kovasti onnistumisen puolesta.

Neuvola on tänään :) Tosi ihanaa mennä sinne.Mulla on ihan paras neuvolantäti ja tosiaan tänään lupas ultratakkin joten pääsen katsomaan meidän pientä :heart: Muistan ku viimeraskaudessa näillä viikoilla ultrattiin niin vauva näytti niin ihanalle "sammakolle" siellä hassun asentonsa kanssa.
Hurjaa ajatella että viikkoja nyt jo 9+1

Ei pelota tuo neuvola yhtään.Luulen että kaikki on oikein hyvin vaikka pahoinvointi on selvästi viikonlopun aikana helpottanut.Jännää että viimeraskaudessa jo aika alussa tiesin että kaikki ei oo hyvin ja nyt vaan luottaa että kaikki on hyvin.Jospa tunne ois oikeassa.

Onnittelut hyvistä ultrakuulumisista kaikille jotka niitänyt olivat saaneet ja tervetuloa salmiakki:flower:

Meillä on ihana kalaliike täällä josta saa tuoretta kalaa.Sieltä oon käynyt ostamassa kasvatettua lohta ja muikkuja jotka maistu tosi hyvin pahoinvoinnista huolimatta.Siis nuo muikut.Lohipäivänä oksensin jo pelkästä kalan hajusta vaikka kala olikin sitten ihan hyvää.

Mutta nyt hommiin että kerkee ennen neuvolaa tehä ruuankin.

Pitikö eka neuvolapäivänäkin jo pissata purkkiin?? :D ..ei muista enää

rakkaudesta äiti rv.9+1 & lokakuun lapsonen :heart:
 
Padmerine: mulla on 24/7 paha olo. Ainoa helpotus on suolatikut ja lakujäätelö. Ja vaan sen ajan kuin noita mussuttaa. :-/

Rakkaudesta äiti: kyllä, ekalla neuvolakerralla on tapana pissata purkkiin :D

(.) Mulla alkaa olla pieni epäilys siitä, että tuolla kohdun puolella on joko enemmän kuin yksi kyytiläinen, tai sitten olen hurjan paljon pidemmällä kuin kuvittelinkaan. Tuo meidän näsäviisas 2v. taputti eilen mua vatsaan ja totesi että "pallo". Sama tänä aamuna. Ja kyllähän tämä melkoiselta pallukalta jo näyttää... Tämä viikko on maailman hitaimmin kuluva, eka ultra on vasta torstai-iltana...
 
Tervetuloa uusille minunkin puolestani - mukava joukkohan täällä alkaa olla koossa :)

Pahoittelut surulllisia uutisia saaneille - en voi muuta kuin lähettää voimahaleja täältä.

Kävin juuri tänä aamuna yksityisellä varhaisultrassa. Kaikki on ok, joten iso kivi putosi sydämeltä. Siellä näkyi pieni sydän sykkimässä ja ihan oikeassa paikassa. Lääkäri laskeskeli, että laskettu aika olisikin 22.10. Mutta sanoi, että varmistuu sitten np-ultrassa. Eikä ollut kahta matkustajaa, vaikka sitä vähän salaa jänittelin noiden syömieni clomien vuoksi. Hyvä näin. Keskiviikkona on ensimmäinen neuvola-aika. Sinne mulla on viemisinä ultrakuvat ja neuvolakortti, johon lääkäri jo kirjoitteli ensimmäiset tiedot.

Mukavaa alkavaa viikkoa kaikille!
 
Hieno juttu, Fenixlintu! :)

Kyssäri kaikille: onko teillä ongelmia kirjautua tälle palstalle ja noiden viestien kanssa? Mun pitää kirjautua viitisen kertaa ennen kuin oikeasti pääsen muokkaamaan tuota listaa, eikä tuolla yksityisviesteissä näy lähetettyjä viestejä ollenkaan. Olenko ainoa, vai tökkiikö muillakin?

Edit: Kirjautumisongelma taitaa olla selaimesta kiinni (mulla varsin paranoidi versio) ja lähetettyjen viestien näkyvyys ratkesi asetuksia muuttamalla... Voi tätä päätä! En kehtaisi kertoa mitä teen työkseni... :ashamed: Eli jatketaan samaan malliin.

Vielä pieni kaunis pyyntö: muistakaa tyrkätä kunnolla väriä sinne viestiin muutettavien/päivitettävien tietojen kohdalle. Se taitaa onnistua parhaiten esikatselu-tilassa.
 
Viimeksi muokattu:
Kenguru, nouna ja Lisa Maria Lohtuhaleja lähtee täältäkin. Toivottavasti kaikki on kunnossa vuodoista huolimatta!

Zoelle Minä odotan neljättä lasta ja maha on ihan järkyttävän iso pallo! Ihan tosissaan pitää yrittää peitellä mahaa töissä isoilla paidoilla ja villapaidoilla :). Olen melko varma siitä ettei tämä pysy salaisuutena siihen np-ultraan asti. Jos pysyy, niin se johtuu siitä että työkaverit ovat sokeita, tai sit eivät uskalla kysyä :D.

Vitamiineista Minä syön Multi tabs raskaus ja imetys, yks tabu päivässä. Myöhemmin saan varmasti syödä rautaa, koska mulla hb tippuu niin alas aina : /. Mahani ei kestä rautaa tablettimuodossa, vaan olen käyttänyt nestemäistä litkua. Maistuu pahalle, mut ainakin maha on ok.

Tervetuloa joukkoon salmiakki!
 

Yhteistyössä