Heips vaan.
Kävinpäs tuossa tukivyön hakemassa fysioterapiasta lainaan ja toivon, että hiukan sen käytön myötä noi liitoskivut helpottuisi liikkuessa ainakin. Tai siis tarkoitan, että olisi sitten helpompi liikkua. :>
Meillä mies jää vauvelin synnyttyä suoraan isyyslomalle ainakin pariksi viikoksi. Katsotaan sitten miten lähtee meidän vauva-arki rullaamaan, että osaan sitten suunnitella omia opiskeluja ja töitä tulevalle keväälle, jos tuo mies pitäisi isyyskuukauden, kun minä käyn viimeinen työssäoppimisjakson. Saas nähdä.
Hyh, ei meinaa vieläkään tämä allerginen nuha lähteä. Yli viikon olen jo saanut hiimailla nessupaketti kainalossa, kun on saanut niistää nenää tyhjäksi. :S Jossain vaiheessa oli nenä niin tukossa, että oli paha olla ja ahdistikin. Onneksi nyt on kumpikin sierain auki ja henki kulkee. En todellakaan toivo, että meidän muksuille tulee näitä allergioita, sillä nämä on ihan hanurista. :'(
-elwwis&pieni pojan palleroinen 26+2<3.-