~LOKAKUUN lapset **2010** helmikuussa <3~

Ebba-Ilonalle suuri :hug:

puskajussille tsempitykset. älähän vielä huolestu! Täällä on vuodeltu kohta 2viikkoa ja kaikki edelleen ok.

Tänään oon jopa saanu syötyä kunon ruokaa, eilen jäi lämmin ruoka kokonaan välistä pahoinvoinnin takia. Virtsisoireita on tullu kuvioihin, nice :/ Varasin ajan työterveyslääkärille, saa laittaa viljelyyn lähetteen.
Ihanaa olla iltavuorossa ku tuntuu koko ajan siltä, että nukahtaa pystyyn...

Zzzzz-Duffy ja Oula 5+5
 
Tulin vaan kertomaan, että lääkäri oli kyllä sitä mieltä, että keskenmeno on päällä. Eipä se ultrannut tai muuta kun ei meiän neuvolalääkärillä niitä laitteita oo.
Sisätutkimusta teki ja näki paljon verta, muttei kudoskappaleita.
Sain lähetteen äpolille ja voin soittaa sinne heti aamulla ja varata aikaa tarkempiin tutkimuksiin. Olin kyllä päättäny aamulla, et jos ei ultrata niin varaan yksityiseltä ajan tälle illalle. Olo on niin voimaton ja väsy, etten sitten jaksanu.
Ootan sitten sitä aamu kaheksaa... :( Ellei sitten vuodot voimistu tai ala kipuja..
On jotenkin ihan uskomaton olo, ei tätä toivoisi edes pahimmalle vihamiehellekään :'(
Lapset ovat tietysti ihmeissään, mikä on.. Ovat kovin pettyneitä.
niinkuin mekin :'(
 
Halauksia ja voimia Ebba-Ilona ja puskajussi! En voi edes kuvitella miten hirveä tilanne! :'( Kieltämättä pelottaa itseänikin, mutta taitaa kuulua asiaan.

Mutta onneksi on ihaniakin uutisia! Enpä tiedä miten maltan itse odottaa ultraan tai neuvolaan asti, että saisi jotain merkkejä pienokaisesta. Suunnittelin kans tota varhaisultraa, mutta katsotaan nyt...

Tein maanantaina sitten sen cb:n viikkonäytöllisen testin ja sain tulokseksi raskaana 2-3 vko. Eli ihan oikein antoi menkkojen mukaan laskettuna. Neuvola-ajan sain 11. maaliskuuta. Oli niin outoa, kun neuvolantäti onnitteli. Jotenkin tuntui taas todellisemmalta koko raskaus! Välillä kun tuntuu, että unohdan olevani raskaana. Tänäänkin otin työkaverilta puolikkaan panacodin päänsärkyyn ja rupesin vasta jälkeenpäin miettimää, että olikohan ihan hyvä juttu.. :ashamed:
 
Ebba-Ilonalle ja Puskajussille voimia! Surettaa niin tälläiset uutiset... :'(

Limeee: Joo mullahan on mennyt isät sitten ihan sekaisin :D Sen siitä saa, kun nopeesti koittaa lukea, kun tätä tekstiä niin piisaa.

Apila87: tervetuloa ja onnea! Toi onkin JO TOSI PIENI ikäero lasten välillä :) Kun minä pähkäilen, kun väliä tulee kaksi vuotta. :LOL:

Lilein + piipiäinen 6+2
 
Pahoittelut huonoja uutisia saaneille :hug: Voimia sinne.
Itseänikin on keskenmeno koko ajan pelottanut. Oireet oli alussa kovat ja sen jälkeen vähäisempiä. Nyt tuntuu taas, että ne on palannut. Väsymys ja huono-olo on palannut. Ruokaa ei tee hirveesti mieli.
Varasin eilen muuten ajan varhaisultraan yksityiselle (Gynekoon). Ei ois ottanut mua millään ennen kuin viikkoja on 8 ja risat. Sain sit kuitenkin ajan ens viikon keskiviikolle, jolloin olis tasan 7. Eikö sydänäänten pitäis jo näkyä, kun olen melko varma viikoista? Olen kuullut, että jotku on mennyt aiemminkin.

Haikara 6+0
 
Huonoja uutisia kuulleille :hug:

Monet on kuullut sydän äänet tänään :heart: :heart: :heart:

Itse odottelen sinne maaliskuun loppuun kun on se np-ultra.. Ei raaski mennä aikaisemmin :(

Onnea uusille plussanneille :heart:

Monella taisi olla täällä että tulee alle 2 vuoden ikä ero lapsille. Itseeni jännitti jo ennenkuin odotti just se että miten jaksan sen odotus ajan kun olin esikoisesta niin väsynyt ja loppu ajan sairaslomalla kovien liitoskipujen takia.. Silloin ei tarvinnutkaan minnekkään kävellä..
Mutta toivotaan nyt että ei tulisi mitään kipuja!

Pikku prinssi 5+4
 
Täällä on tänään 5+3 ja pikkariin tullut hieman ruskeaa vuotoa. Ei todellakaan paljoa eikä ole mitään kipuja. Lueskelin, että se voi ihan hyvin kuulua asiaan eikä ole vaarallista.

Huomenna soitetaan miehen kanssa yksityiselle ja varataan varhaisultra :) Päädyttiin tähän pienen harkinnan jälkeen. Ajattelin, että saisko aikaa jo ens perjantaille jolloin viikkoja olisi 6+5. Mitä luulette, näkyiskö syke jo silloin?? :heart:
 
Hei!

Voi Ebba-Ilona ja Puskajussi, pahoittelut teille ja voimia :hug:

Lara: sori... kirjotan varmaan niin ajatuksissani ja kiihkeästi ( :LOL: ) etten edes tajua miltä teksti näyttää muiden silmiin, pitää ruveta vähän jaksottamaan!! Hih, kiitti kun huomautit!

t77: Mulla ainakin noi oireet vaihtelee tosi paljon... välillä etoo enemmän ja välillä vähemmän.. ja koko ajan toki pelkään minäkin...

j-22
: Siellä teratologisessa tietopalvelussa se tosiaan sanoi että kalaöljy tuotteitaita ei suositella koska ovat luontaistuotteita.. mut se sanoi että jos on luotettava kotimainen merkki, jossa kala on hyvästä merestä niin voi syödä jos ei kalaa muuten paljon syö. Itse olin tosta joskus kuullut mut en ollut uskonut. Tosiaan ihmettelen itsekkin kun neuvolassa ainakin suositellaan kalaöljykapseleita yms. Ja kätilö kaverikin ihmetteli asiaa. Mä ymmärsin etä toi teratologisen ohje on sellainen "varman päälle" -ohje.... Ajattelin asiaa vielä terkkarilta tai lääkäriltä myöhemmin kysyä...

Sutinaa: Ihanaa että pieni sydän sykkii!!!! Mulla olisi se varhaisultra ensi maanantaina, silloin mullakin omien laskujen mukaan 7+3, kiva kuulla että syke silloin jo näkyy jos on näkyäkseen (toivottavasti myös mulla näkyy!)

Tänne on tosiaan tullut ihan tosi paljon tekstiä lyhyessä ajassa, aika ihanaa. Tervetuloa uusille :flower:

En ole nyt muutamaan päivään käynyt täällä kun ollut tosi rankkoja työpäiviä ja kun pääsen kotiin syön ja nukun päiväunet, katon telkkaria (en jaksa muuta!! :LOL: ) ja sit nukkumaan... yksinkertaisesti en jaksa tehdä oikeen mitään.. toki ruokaa yritän laittaa mut tuolla kuntokeskuksessa olisi myös varmaan hyvä käydä mutta kun en just nyt jaksa...

Mulla nyt vähän vähemmän taas oireita ollut... siis lähinnä se pahaolo vaihtelee niin että välillä jo mietin et jos en ookkaa raskaana... no mut enpä mä voi mitään muuta nyt tehdä kun odottaa maanantain ultraa ja toivoa parasta!

Ai niin siitä possupiikistä, sain sen työn puolesta jo lokakuun lopulla...

Palataan!

Kultasiipi + Pikkuruinen 6+5
 
Hei naiset, mitä ootte mieltä, uskaltaskohan vielä näin pienillä viikoilla syödä graavilohta? Mies oli tehny ja se on mun herkkua :p Vaikuttaako syömiset vielä tässä vaiheessa sikiöön? Meetvurstia oon syöny ja jostain joskus lukenu, ettei sitäkään sais syödä raskaana. Haikeilla mielin olen jo luopunut tämän kevään kuivalihoista :(
 
Paljon voimia Ebba-Ilona ja Puskajussi!! :hug:

apila87: Meille on tulossa aika pieni ikäero, tai ainakin omasta mielestäni! Ei kuitenkaan niin pieni kuin teillä... Tämän pikku kolmosen laskettuna aikana kuopus olisi 1v.9kk ja esikoinen 3v.3kk. Onhan siinäkin hulinaa kerrakseen! Eikä tämä ihan suunniteltua ollut meilläkään, vaikka nyt ollaankin asiasta iloisia. Oli se kuitenkin tuo kuopuksen vauva-aika sen verran rankka etten ihan heti kuvitellut tähän ryhtyväni vaikka ollaan aina puhuttukin kolmesta lapsesta. Mutta pääseepä sitten nelikymppisenä bailaamaan Wanhan Tanssikellariin!! :LOL:

Meidän nuorimmainen alkoi tänään oksentamaan joten eihän se vatsatauti ole nähtävästi vieläkään ohi... Se käy vaan kaikki läpi yksitellen. Mies olisi sitten seuraavana vuorossa! Onneksi se siivosi tänään (olin vissiin omaa voimattomuuttani tarpeeksi kauan valitellut kun tuo pesi lattiatkin :heart: ) niin voi sitten hyvillä mielin sairastuakin! ;)

Oireista taas: Ei oikeastaan muuta nyt viikonloppuisen mahataudin jälkeen kuin aivan mieletön väsymys... Silmät alkaa lumpsumaan kiinni viimeistään puolen päivän aikaan vaikka olisi kuinka nukkunut... Eikä kyllä ole oikeastaan saanut nukuttuakaan kun ollaan kaikki sairastettu... Jossain vaiheessa päivää on sellainen zombi-olo että oksat pois. Sit kaikki sotku ahdistaa, muttei vaan millään jaksa siivota yhtään mitään. :xmas: Hyvä kun saa pakolliset pyykit pestyä. Onneksi ukko on mun orjani! :D

Onko muuten muilla jo mielitekoja? Mulla on ihan mieletön himo jääkahviin ja sellaisiin pussicappucinoihin yms. Johtuu varmaan kun ei normikahvi mene alas millään... Hedelmiä myös himoitsen ja marjajogurttia sekä ruisleipää ja juustoa! Ah! Tulikin nälkä... :p Paino ei ole kuitenkaan vielä noussut, mutta saattaa johtua kyllä tuosta vatsataudistakin, ehkä se vähän tasoitti tilannetta. Mulla on kyllä sellainen olo, että olisi nyt tyttö tulossa, kun ihan samoja mielitekoja oli esikkoa odottaessa. Kuopuksen kanssa himoitsin kaikkea makeaa ja epäterveellistä ja silloin tuli poika. Yleensä nämä kai menevät päinvastoin...

Mutta ei auta kuin lähteä unten maille (tai tarkkailemaan pikkumiehen vatsataudin tilaa). Öitä ja jaksuja! :wave:

BJ, muksut ja Ötti 6+5
 
Täällä on tapahtunu ihan kauheesti!!

...pahoittelut menetyksen kokeneille.... :hug:

En jaksanut lukea kaikkea (5 sivua uutta tekstiä!!) mutta oli ultrakuuluminen, onnea :heart:

Täällä liitoskipuja (??) nivusissa ja häpyluun kohdalla... ekaksi olin, että jee jotain oireita, mutta nyt alkaa jo tympimään kun ovat iltaa kohden voimistuneet!
Paha olo meni kaheks päiväks vain tullakseen takaisin!
Heräilen öisin, viime yönäki olin ylhäällä 03-05 ja vähän olin aamul poikki...
Tissit on kasvanu ainaki ihan sikana :LOL:

Että oireita ja semmosta :D
Nyt on niin väsy, että en jaksa kahlata pinoa läpi, mutta tervetuloa uudet (oli aktiivisista kuumeilijoistakin joku ;) ) ja toivon oikein hyvää oloa kaikille!

Lara- rv7+5

P.s. maanataina on kystan kontrolliultra ja pääsee kurkkaa pientäkin... :)
(jos ma kaikki hyvin, niin en oikein usko keskemenon vaaraan enään :heart: SORMET RISTISSÄ!)
 
Paljon halauksia Ebba-Ilonalle ja puskajussille :hug: :hug: surullista kun ensin on onnellinen plussasta ja sitten se viedään pois. Jaksamisia molemmille ja voimia!

Kävin itse nyt ostamassa luontaistuote kaupasta nämä seaband-akupunktiorannekkeet. Voihan ne olla ihan humpuukia, mut oon valmis kokeilemaan mitä vaan kun olo on niin kamala ja oksentelen vähä väliä. Nyt ainaki ku on illan ajan olleet ranteissa, nii olo on ollu ihan hyvä ja oon voinu syödäkki ihan normaalisti. :) Jospa näistä ois apua, vaikka sitte lumevaikutuksesta jos ei muusta. Ihan sama mulle, jos vaan oloa helpottaa. :) Voiko tämä jatkuva paha olo ja oksentelu merkitä et ois jotain vialla? Mun kaveri sano, et pitäs olla neuvolaan yhteydessä ku ei oo kuulemma normaalia.. Alko sitte itteäki huolettaan. :/
 
Iltoja...
Ihanan flunssan pukkas ja olo aivan jäätävä :/ Ja sitten tulee tota helvatan jääkiekkoa, ettei varmaankaan ole toivoakaan saada nukuttua, kun joku mölisee vieressä (nyt kaduttaa toi makkarin telkkari...)

Sain neuvolan varattua, olisi 4.3. Ei huolinu mua sinne aiemmin, höh. Vähän jänskättää kun uusi täti, toisaalta varmaan ihan mukavaa vaihtelua. Ja sama terveydenhoitaja on sitten lastenneuvolankin puolella.

jotenkin tuntuu että ajatus jumittaa normaalia enemmän, johtuuko flunssasta vai salamatkustajasta vai sekä että, mene ja tiedä sitten ;)

taidan koittaa mennä tonne kuuntelemaan tuota ärsyttävää jääkiekon kommentointia, josko se uni tulis kuitenkin?

Höplömmöö 5+2?
 
HUH HUH..pariin päivään en oo päässy tänne katteleen ku ollu ilman nettiä lapsenlikkana ni johan oli lukeminen 5ssä sivussä :p .. ei mennykkää ku koko päivä |O !

Puskajussi :hug: ja paljon voimia!

Täällä on kauhee olo 24/7..aivan kamalaa..muutaman kerran yökkäilly vähän kaikesta mut oksulla ei oo viel tarvinu käyä..tai oisha se jo monesti tullu mut ku en vaa voi sietää oksentamista ni oon vaa nielly ja pitäny kurkun kii :snotty: .. si onki maha iha sekasi ja saa ravata p*skalla koko ajan :/ !

Tuossa puhuitte siit koti dopplerista ni mulla on se Angel sounds , tilasin sen Ebaysta eikä hintaa postikuluinee jääny ku apaut 20?.. viel en oo sitä kokeillu.. vaikka oon aikonu :D ..ehkei pitäis mut ei malta :heart:

Mielitekoja..mul kans ruisleipä ja meetvursti :p ..mut hitto jos sitäkää ei saa syyä :ashamed: ! mul kans kaikkee suolasta tekee hirveesti mieli :p NII JA JÄÄ..Nammmm..koko aja pitää olla pakkasessa jäitä että saa jää vettä :D

Ikäero esikoisella ja sit tällä vauvvelilla tulee olemaan 1v8kk.

joo jos alkas seuraa ny tuota suomen peliä..eka erä meniki tähä kirjotteluun :whistle: !


j-22 ja pikku2 7+3 :heart:
 
HayLina, eiköhän ne oireet ole aika yksilöllisiä, vaikea kai vetää rajaa normaalille ja epänormaalille? Paras mittari lienee miten itestä tuntuu ja miten ne vaikuttaa omaan elämään. Ei varmaankaan mitään ole vialla, toisilla vaan kovemmat oireet ja pahoinvoinnit...
 
Uusi onnesta ymmyrkäinen mahankasvattaja ilmoittautuu =)

Olen teitä taustalta seuraillut, mutta en ole uskaltanut liittyä joukkoon. Meillä takana kaksi vuotta yritystä, clomit ja terot apuna saatiin aikaan tuulimunaraskaus 11/09 ja nyt pärähti plussa testiin muutama viikko sitten. Viikko sitten käytiin ekan kerran ultrassa, silloin ei vielä löytynyt sykettä, eikä aivan varmaksi pysytynyt sanoa sikiön olemassa oloakaan. Tänään käytiin kontrolliultrassa ja syke löytyi :heart: Ipana on kuitenkin vielä kovin pieni, mittoja ei saatu otettua. Sovittiin kontrolli taas kahden viikon päähän. Viikkoja tällä hetkellä kasassa ehkäpä 6+5.
Hedelmöittymisajankohta ei meillä siis kovin tarkkaan tiedossa (n. viikon tarkkudella), kun juuri tähän kiertoon lähdettiin rennolla otteella ja sepä tuotti tulosta. :LOL:

Tuulimunaan verrattuna oireita on enempi, jonkinlaista pahoinvointia ja ruokahaluttomuutta ja rintojen arkuutta ainakin. Tähän asti olen ajatellut kuvittelevani pahan olon, koska niin kovin olen tätä raskautta toivonut, mutta nyt voin jo myöntää pahoinvoinnin olevan todellista Ja olen siitä kovin onnellinen :D Tuulimunaraskaudessa epälinkin, ettei kaikki ole kunnossa, nyt olo on ollut varmempi.

Minäkään en ole sikapiikkiä ottanut ja kovasti epäröin sen ottamista. Olin menossa ottamaan ennen kuin tiesin olevani raskaana, mutta tulin flunssaan enkä piikkiä saanut. En aio sitä ottaa ainakaan ennen rv 12. Enkä tiedä otanko sen jälkeenkään...

Mielihaluja minullakin on, viikonloppuna teki mieli mäkkärin daim-jäätelöä, ja kun sitä ei ollut saatavilla, mies toi kaupasta kinuskijäätelön. Itku meinasi tulla, kun oli aivan väärää :LOL: Riisipuuroa on tehnyt mieli, ja kun sitä sain kattilallisen tehtyä ja lautasellisen tehtyä, niin jo rupesikin ällöttämään :x Nyt voisin syödä pelkästään hampurilaisia! Toivottavasti niihinkin kyllästyn pian ja mieliteot vaihtuisi hedelmiin ja salaatteihin...

Pahoittelut vielä Ebba-Ilona ja Puskajussi :hug: Oikeita sanoja on vaikea löytää :'(

Heilo
 
Täällä yllätys odottaja.. jälleen.. Edellinen neiti nyt 1v3kk lähti yhdestä keskeytetystä kerrasta kierron aikana ja jälleen sama homma. Tähän päivään saakka isäntä hoki ettei niin vähästä voi tulla raskaaksi mutta kyllä se testi meille plussaa näytti :LOL:
Eli siis neljäs tulossa ja laskettu aika olisi 18.10
 
pelottaa jo se valmiiksi.. edellinen eli kolmas synnytys oli kokonaisuudessaan 45 min ja kätilön terveiset oli tulevaisuuteen että seuraava tulee sitten vielä joutuisammin. toinenkin oli melko lyhyt 1h50 min aikoinaan.
Tuon toisen synnytyksen aikana olin ihan kauhuissani kun en pysynyt mukana enkä edes tajunnut että vauva voi syntyä niin nopeaa eikä kipulääkettäkään ehditty antamaan. Tämä kolmas taas oli ihan hauska kun oli pelkopolin kätilö hommaa hoitamassa ja tiesin että homma on pian ohi.
Vedet meni klo 15.45, supistukset alkoi 15.55 ja kätilö tutki 16.05 ja sitten juostiinkin minä pyörötuolissa lujaa saliin prenalta, housut pois ja parit hatsit ilokaasua ja ponnistusluvan sain 16.25. minä siinä kätilölle ettei ´vielä!! isäntä on täällä ihan just ja kätilö käski vaan aloittamaan. toisella ponnistuksella isäntä saliin ja neiti maailmassa kolmannella 16.31 :LOL:
isännälle jo sanoin ettei se varmaan ehdi tähän mukaan edes

Pelottaako muita synnytys?
 

Yhteistyössä