Lokakuun -08 kullannuput

Tervehdys kaikille

Iidalla alkoi viime viikolla hoito. Alkuviikon päivät pidettiin lyhyinä, torstaina oli ensimmäinen kokonainen hoitopäivä. Perjantaisin Iida on mun kanssa kotona. Hyvin oli hoidossa sujunut. Hoitopaikka tuntuu hyvältä paikalta. Itseä kuitenkin vähän jännitti etukäteen. Hoitajat ovat mukavia ja tilat ovat hienot. Ainakin toistaiseksi hoidon aloitus on tainnut olla äidille kovempi paikka kuin tyttärelle :) Eilen Iidalla oli sitten aamulla nuhaa ja vähän lämpöä, niin jäi mun kanssa kotiin. Tänään oli iltapäivällä jo kunnolla kuumetta. Mutta näin se ilmeisesti tässä alussa menee, kunnes vastustuskykyä tulee enemmän.

Iida otti pari viikkoa sitten ensimmäiset askeleet. Nyt sitten harjoitellaan. Iida on aika varovainen. Ei kovin helposti uskalla lähteä kävelemään itsekseen. Mutta jos on vieressä, niin sitten kävellään aika pitkiäkin matkoja. Ratkaisu onkin ollut polvikävely, tuli samaan aikaan ensiaskelten kanssa.

Iidalle ei nuo vauvapöperöt enää oikein maistu. Iida tykkää,kun ainekset ovat selkeesti erillään ja siitä saa napsia mitä itse haluaa. Iidaa ei enää oikeastaan syötetä. Tyttö kääntää päänsä pois, kun yrittää. Puuron Iida syö lusikalla, muut ruoat sormin. Ja sotku on sen mukaista . :kieh: Ruokamäärät ovat kuukauden aikana Iidalla vähentyneet huomattavasti. Nyt syödään ehkä kolmasosa siitä mitä ennen.

Iida ei ole vielä siirtynyt omaan huoneeseen. Tuleva huone on nyt niin sekaisin, pitäisi kunnostaa eka. Mutta joku kerta ajateltiin kokeilla, että Iida nukkuis yön kokeeksi siellä matkasängyssä, jos auttaisi yöheräilyihin.

Valokuvauksessa käytiin syntymäpäivien tienoilla. Kuvat onnistuivat ihan hyvin. Puol tuntia Iida jaksoi, sitten alkoi muut asiat kiinnostamaan. Valokuvaamossa ei kamera niin paljoa kiinnostanut kuin kotona, niin kuvat onnistuivat paremmin.

Vega & Iida
 
Hei vaan!

Jos sitä jotain kirjottelis.. Mäkin käytin Joonaa 1v-kuvauksessa, ja oikein ihania kuvia tuli, vaikka ei kiinnostanukaan hetkeäkään olla paikallaan. :D Nyt vaan on vaikee valita parhaimmat..

Meillä ruokaa menee kyllä hyvällä ruokahalulla alas, söis varmaan koko ajan, jos antais. :D Mut liikkuukin sit jatkuvasti, eli kyllähän sit kuluttaakin ne! Samaan ruokaa syö, kun minäkin.. Kiusaukset on herkkuja ja samoten jauhelihakastike ja spagetti! Joskus kun äitiä laiskottaa, ni syö kyllä noita 1v purkkejakin.. :ashamed:

Ens viikolla käydään hakemassa pojalle se possunuharokote.. Sen saa täällä vasta ens viikon maanantaista lähtien, ja me ollaan menossa sit näillä näkymin to hakee se. Toivon vaan, ettei tuu liian myöhään. Ens viikon ke meillä on poliaika Lastenklinikalle.. Joonalla on vasen kives laskeutunut väärään paikkaan, ja sen korjausleikkaus on siis edessä. Haluavat vielä katsoa ennen leikkausta, mikä on hyvä! Jännittää jo kovasti, vaikka rutiinijuttu onkin.. :'( Sen takia en uskalla sitä rokotetta hakee heti alkuviikosta, jos siitä tuleekin kuumetta ym, ni sit poliaika vaarantuu.

Meillä ei vielä kunnon sanoja tuu.. Joskus tulee "äiti" ja sit kovasti kyllä höpöttää, ja selittää omiaan, joten eiköhän sieltä kohta ala niitä kunnon sanojakin tulee! Rekat, mopot, kaivinkoneet jne on huisin mielenkiintosia! Ja niitä pitää päristellä. :D

Eipä tänne kummempia.. Poika kävelee, kohta jo kai juoksee.. :)
 
Olemme saaneet koevedokset jennin 1v kuvista niin päätin tulla tännekin näyttämään. Tosi vaikea on valita 12 kuvasta että mikä oisi paras. Tehdäänkin niin että itelle otetaan yksi kunnon kuva ja teetän sitten netistä noista koevedoksista loput kuvat. Eihän niistä niin hyviä tule, kun ovat skannattuja mutta kaukaa katottuna niistä ei erota onko ne liikkeestä vai ite tehtyjä. :p

Liikkumisesta tuli mieleen että osataanko teillä kiivetä? Me asumme rivitalossa eli portaita meillä ei ole ja sohva ja sänky on sen verran korkeita ettei jenni oo koskaan niihin yrittänyt edes nousta mutta keksin tehdä muovilaatikosta pienen portaan sohvalle ja kokeilin tänään niin neiti kiipesi kun vanha tekijä monta kertaa sohvalle. Pois meinataan tulla vielä pää edellä mutta kai se koulutuksen kautta hävii. :LOL:

Meillä tuo possuflunssa rokote annettiin Jennille viime lauantaina. Mitään oireita ei siitä heti tullut, nyt on vähän nokka vuotanut pari päivää etten tiedä oisko siitä vai onko vaan tavallista lenssua. Alko vaan hirvittää että vaikuttaako rokote ollenkaan kun ei kerta mitään oireita tule...

tässä otoksia.
Neitin luonne esillä "älä sä kuule kaktus käy mulle!!!"

söpistelyä. <3

osataan meillä nauraakkin, ja taputtaa. :)

Nii joo ja meillä on alettu nukuttamaan sisällä, tai siis yritetty. tässä nyt ollaan joku vajaan viikon sitä tehty ja unet on kyllä tosi huonoja sisällä. Nukahtaa n.10min, nukkuu 30min, herää, ei nukahda uudestaan ellei anna tuttia (nousee muuten pystyyn, itkee ja sitten ei enää nukuta, tuttia ei muuten oikeastaan käytetä) ja sitten nukkuu 45min. ulkona kun paahto menemään suoraan sen 2h ainakin. Nooh. kai se ennen tammikuuta tottuu, toivottavasti.
 
Mäkin tänne taas eksyin. Aikaa on edellisestä kirjoituksesta.
1 vuotis juhlia vietettiin lauantaina (oikea päivä oli perjantai) juhlat meni ihan kivasti ja saatiin kivoja leluja.
Pakettien päälle ei pieni vielä niin ymmärtänyt mutta ilostui kyllä kun löysi mitä sisällä on.
Miloa 8 kuukautta vanhempi serkku kyllä oli innoissaan paketeista ja kiitteli niitä vieraille :)
Kävelty on jo kolmisen viikkoa ja nyt juoksua ja hyppimistä koitellaan.
Ruokailut meillä menee tällä hetkellä ihan pelleilyksi kun ei malttaisi paikallaan istua niin kauan, mutta kyllä sinne aina jotain menee.
Kahdet päikkärit vielä nukutaan n. 12-13.30 ja 16.30-18.
Ja syy miksi tänne taas eksyin on pikkuhiljaa koveneva vauvakuume. APUA
Olisi sellainen pikkuinen käärö niin ihana. Mulla on ikävä kaikkea! Raskauden odottelua, kasvavaa masua, ja synnytystä. Tämän esikoisen kanssa kaikki oli uutta ja jännittävää ja osittain paniikissa meni alku ajat.
Olisi niin kivaa kokea kaikki uudestaan kun ei tarvitse mistään hermoilla tai pelätä. Olisi niin kivaa taas seurata kehittyvää pikkuista. Kuinka ekaa kertaa saa pidettyä lelusta kiinni ja harjoitella kääntymistä vatsalle.
Saas nähdä voittaako kuitenkin järkiajattelu joka miettii rahallista pärjäämistä. Koska nyt asutaan melko edullisesti kaksiossa ja toisen lapsen myötä olisi muutto isompaan edessä, ja sitten tulevaisuudessa tulee hoitomaksut ja kaikki. :eek:

1-vuotiskuvaus on meillä viikon päästä. Vähän jännittää, että kuinka se onnistuu, kun ei tuo poika malta olla paikallaan hetkeäkään. Tutkimaan vaan pitää päästä.

Sikapiikki otettiin maanantaina ja muuta oiretta ei tullut siitä kuin suuresti turvonnut reisi.

Ihania kuvia toiveikasäiti!
 
Heippa!

Meilläkin 1 v. juhlat tulivat ja menivät. En vissiinkään niistä ole kirjoittanut. Tyttö oli juhlapäivät prinsessana. Paketeissa eniten kiinnosti narut. Vaikka hyviä lahjoja saikin. Paras taisi olla nukenvaunut, joita jo kovasti työntelee ja osaa nukkea juottaa.

On tämä vaan Kristiina aika rankkaakin toista odottaa jo nyt. Mutta tietty parin vuoden ikäerolla jo ehkä helpompaa, kun meille tulee se hieman yli vuosi vaan. Eniten harmittaa se, että en täysimittaisesti voi nyt touhuta tämän tyttömme kanssa - ulkoilla, harrastaa, kun oma vointi / sikiön vointi täytyy ottaa huomioon. Tuntuu, että nyt jo tyttö joutuu jostain luopumaan, vaikka kakkonen ei ole vielä tullutkaan. Koen ihan huonoa omatuntoa. Minusta olisi niin kiva ulkoilla tytön kanssa, mutta se on jo tosi rankkaa, kun kiristää vatsaa aina enemmän, mitä enempi joutuu nostelemaan. Meillä kun tyttö heittäytyy herkästi vatsalleen lumeen ja alkaa syömään sitä...ja mies kun pakotettuna vain ulkoilee tyttömme kanssa.
Tänäänkin kun sitten ajattelin, että mennäänpä pulkkailemaan, kun oli niin kiva ilma: kaaduin sitten melkeinpä heti ja tietty isolle vatsalleni (rv 30 menossa), niin pakko oli kotiin heti kääntyä. Tyttö olisi niin tykännyt. :'( no onneksi ei mitään pahempaa ainakaan vielä siitä ole tullut, potkut tuntuu jne.
Mua vaan vituttaa toi mun miehen asenne.
Kaikki on niin liikaa, jos edes hitusen osallistuu. Ja sitten vielä toinen tulossa! En kyllä edes pyytäisi mitään, jos mua ei koko ajan kiristäisi vatsaa. Ja sitten jos sattuu syöttämään, niin ei sitten tarjoa välttämättä tytölle mitään juotavaa tai raasteita ym. olen kyllä sanonut, että syötkö sä sitten ilman juotavaa?! Kertaakaan ei ole tehnyt ruokaa lapsellemme, lämmitellyt vaan valmiiksi tekemääni ruokaa tai valmisruokia. Ja sekin on niin liikaa. Työpäivänsä jälkeen, jos sattuu päivällisen syöttämään tytölle, niin jo sitten iltapalan aikaa jakaa että nyt on sinun vuorosi....
Jos joskus sanon, että olen kovin väsynyt, voisinko nukkua tunnin, niin heti laukoo, että eihän hänkään saa. mutta niin, tää on niin pikkujuttu tää raskaus...
mieheni kyllä ei osaa ajatella yhtään minun vointiani. jos joskus jotain mainitsen olostani, niin ei ole kuulevinaankaan. Ihan kun tää raskaus olisi vain minun hankkimani.
sori avautumiseni...
 
Heippa kaikki! :wave:
Minäkin olen täällä silloin tällöin käynyt lukemassa teidän muiden kuulumisia, mutta en vain ole saanut aikaiseksi mitään kirjoittaa :ashamed: Jos nyt sitten,,,

Joonatan siis täytti 1v. 26. syyskuuta. Synttärit sujuivat mukavissa merkeissä ja kakku maistui hyvin Joonatanillekin :)
Kävellyt Joonatan on jo aika kauan. En edes enää tarkkaan muista koska otti ensi askeleet. Joskus 10-11kk suunnilleen. Kävelemään oppiminen on helpottanut meidän arkea ihan suunnattomasti. Meillä kun oli tämmönen sylivauva, jota sai kannella koko ajan ja joka ei yksin viihtynyt hetkeäkään. Sen jälkeen kun kävely tuli kuvioihin, niin eihän tuo poika muuta ole tehnytkään kuin kävellyt ympäri asuntoa :D

Sanoja tulee muutamia, pupu, lamppu, napa. Hirveästi Joonatan juttelee omaa kieltään ja oikea papupata näyttää hänestäkin tulevan :) Ymmärtää kyllä jo paljon enemmän. Tanssiminen on nyt kova sana ja laululeikkejä kuten leipuri hiivaa ja pyörät ne pyörivät ympäri Joonatan yrittää leikkiä mukana :) Laulaminen on muutenkin sellainen minkä avulla selvitään tukalista tilanteista, kuten pukemisesta.

Päikkäreitä nukutaan yhdet iltapäivällä. Suunnilleen kaksi tuntia kerralla. Onpa tuo joskus nukkunut neljäkin tuntia putkeen. Päikkärit nukkuu omassa sängyssä. Yöt menee niin, ettälaitetaan omaan sänkyyn nukkumaan ja joskus alkuyöstä tulee meidän väliin nukkumaan.
Aamuisin olen vielä silloin tällöin imettänyt, mutta en enää joka päivä. Kai se loppukin imetys tästä pikkuhiljaa hiipuu pois omalla painollaan.

Joonatan syö jo oikeastaan ihan kaikkea. Saa samaa ruokaa kuin muukin perhe. Kananmunaa vältellään, kun siitä tulee vatsa kipeäksi. Pienet määrät esim. leivonnaisissa menee hyvin, mutta vaikkapa makaroonilaatikko aiheuttaa vatsakipuja.
Puuro vähän tökkii, mutta vielä olen sitä sinnikkäästi yrittänyt aamuisin tarjota. Välillä saattaa jopa melkein koko annos mennä alas.
Lusikalla en ole vielä antanut itse syödä. Sen aika meillä on sitten joskus myöhemmin, kun motoriikka on vähän paremmin hallinnassa. Sormiruokana olen kyllä tarjonnut sellaisia ruokia, joilla ei saa aikaiseksi hirveää sotkua, kuten leipää, hedelmiä ja kasviksia.
Joonatan on myös oppinut kerjäämisen taidon. Tulee jalkojen juureen kiljumaan kun huomaa, että minä syön jotakin.

Kuntosalin lapsiparkkiin olen yrittänyt monta kertaa Joonatanin jättää hoitoon, mutta ei onnistu. Itkee hysteerisenä kunnes tulen takaisin. Ei siis lopeta jonkun ajan päästä itkemistä, niin kuin lapset yleensä. Alkuun kävinkin joitakin kertoja jumpassa, mutta kun aina oli itkenyt koko ajan, niin en halunnut kiusata toista enää, kun ei kerran ole pakko. Ehkä sitten joskus isompana.

Sikainfluenssarokote käytiin hakemassa tiistaina ja Joonatanille ei tullut siitä minkäänlaista reaktiota. Edes pistopaikka ei ole aristanut. Kokeilin painellakin sitä kohtaa ja ei ollut moksiskaan. Itsellä käsi oli aika kipeä muutaman päivän.

Meille on myös tulossa perheenlisäystä keväällä/kesällä. Jännittää jo valmiiksi miten kaikki sujuu kahden pienen kanssa. Meillä kun on lapsilla aika isot ikäerot, niin ei ole kokemusta. Ja Joonatanin puolesta säälittää jo nyt valmiiksi, kun toinen on niin pieni vielä ja joutuu kohta jakamaan huomion pienemmän sisaruksen kanssa. Pitää toivoa, että tämä tulokas olisi vähän helpompi tapaus kuin Joonatan on ollut, etten ole ihan pulassa. No eiköhän kaikki kuitenkin suju hyvin tai ainakin ok.

Profiilista löytyy muutaman kuukauden takainen kuva meidän kikkarapäästä :)

Elämänperhonen - Voimia sinulle loppuraskauteen :hug:
 
Heippahei toooosi pitkästä aikaa!!!!!! :ashamed:

Ihan hullua ajatella että joillakin on ollut vasta vastikään 1-vuotissynttärit kun meillä ne oli jo elokuussa :D

Sara on nyt reipas 1v3kk.Juoksentelee,sanoo äiti ja mummi ja on nyt oppinut syömään itse. Tai ei se aina niin etiketin mukaan mene mutta eipä muu auta kun ei suostu syömään muuten kun itse :snotty: Siirsin Saran siskonsa kanssa samaan huoneeseen jo kaksi kuukautta sitten,hyvin näyttää yhteiselo sujuvan.

Sofia on päiväkodissa ollut syyskuusta asti ja mä olen osittaisella hoitovapaalla.Saraa on sitten hoidellut vuorotelle mummit ja muut sukulaiset.Ensi vuoden alusta Sarakin menee sitten päiväkotiin kun se perkeleen kuntalisä lakkautetaan |O |O |O Ihan naurettavaa sanon minä.Ei kai kukaan voi pitää lastaan kotihoidossa kouluikään asti :eek: Paitsi tietysti Niina Mikkonen :x

Mitäs muuta....Meillä on esikoisella ollut viikonloppuna sikatauti :x Sara oli viime viikolla jo kovassa kuumeessa,toivottavasti ei sairastu enää uudestaan.Nyt odottelen kauhulla millon tulee itselle kun mä kuulun vielä riskiryhmään :|

elämänperhonen Kauhea asenne miehelläsi!!! |O Meillä oli tuontapaista sillon kun odotin saraa mutta ootas kun minä marttyyrina tartuin imuriin ja supistelin sen jälkeen tuskissani lattialla niin johan rupes miestäkin kiinnostaa.Se on vaan ikävää ettei mies tajua ennen kun tapahtuu jotain ´dramaattista´. :kieh: Sinuna minä vaan jättäsin hommat kokonaan tekemättä ehkä mies sitten ymmärtäisi. Tai sitten voisit istuttaa hänet alas ja selostaa että onko sitten kivaa kun makaat koko loppuraskauden sairaalassa jos et saa kotona levätä tarpeeksi.Mähän makasin melkein kuukauden laitoksella ennen synnytystä ja mies oli aivan ulalla kotona kun pitikin yhtäkkiä hoitaa kaikki itse. Aika inhottava sanoa mutta mä jossain määrin nautin silloisesta tilanteesta :kieh: :saint:
Voimia sinulle loppuraskauteen :hug:

-Laura ja Sara 1v3kk-
 
Silleri
Minäkin pitkästä aikaa... Oli hauska lukea toisten kokemuksia! Osittain samoja, osittain erilaisia...

Meillä Kaisla on kävellyt jo kohta 3kk, pientä puolijuoksua pitää jo isompien perässä. Kiipeää kaikkialle, minne vain pääsee. Hella on alkanut kiinnostaa, saattaa olla, että tälle kolmannelle sitten joudutaan liesisuojakin ostamaan.

Syöminen sujuu jopa lusikalla jotenkuten itse, jos vain huvittaa. Yleensä ei. Ja parin lusikallisen jälkeen se tipautetaan ruuan sekaan ja jatketaan kädellä... jolloin äiti puuttuu asiaan ja syöttää loput. (Tästähän monet ovat eri mieltä, mutta itse haluan opettaa alusta pitäen lusikan käyttöön.) Tavallista ruokaa tarjoan, mikäli siinä ei ole mitään vatsalle sopimatonta. Kanamunaa ja lehmänmaitoa en ole vielä ehtinyt kunnolla testailla, kalkkilisän kaverina käytetään kaura- ja soijamaitoa.

Keskimmäinen sai kerhopaikan ja se on ollut hänelle suuri henkireikä. Tosin äitiä se ei helpota kun Kaisla sitten kerhoajan roikkuu vain sylissä ja kitisee, kun ei ole ketään kaveria kotona...

Jahas, taas äitiä kaivataan... Omaa aikaa ei liikoja piisaa. Käyn yhtenä iltana viikossa töissä, muuten kotiäitinä. Kuntalisän avulla selviää taloudellisesti, kun ei liikoja tuhlaile. ;)

Mentävä taas... Ai niin, 1v-kuvia ei edes harkittu kuvaamoista, ovat niin hintavia. Meillä ei ole kenestäkään otettu koskaan mitään "virallisia" kuvia, tavallisia näpäyksiä juhlista ja juhlapäivistä. Jokainen tavallaan... :D

Silleri ja Kaisla 1v1kk (reilu)
 
täällä taas piitkästä aikaa, oon tainnut viimeks kirjoitella kun neiti oli vielä ihan vauva, sinne 0-12kk palstalle niin ja siis entinen ihaa81 nykyään sit ilo81, niin ja alussa tietoihin vois lisätä tytön painon 3840g ja pituuden 50cm tyty syntyi 9.10, meillä kanssa neiti saa nyt pikkuveljen meillä on laskettu aika 18.3.2010 niin ja isoveikka on jo 6v. meillä oli silloin alkuvuodesta yks väärä hälytys, tein silloin kaks positiivista testiä mutta sitten ei kumminkaan raskaus ollut alkanut eikä kuukautisiakaan näkynyt ilmeisesti herkät testit näytti ovulaation, mutta ihan hyvä näin, koska meillä neiti on sen verran ollut vaativa tapaus että välillä väsyttää aivan kamalasti :/
imetin kiinteidenohella neitiä 9,5kk ikäseks ja yöheräilyt silti jatkuneet imetyksen lopetuksesta huolimatta, siirrettiin myös omaan huoneeseen nukkumaan imetyksen lopetuksen yhteydesä, vähän aikaa se sujuikin hyvin mutta nyt syksyllä alkoi korvatulehduskierre ja takapakkia on tullut nukkumisjärjestelyihin, nyt neiti nukahtaa omaan huoneeseen mutta yöllä herää ja vaatii päästä viereen nukkumaan eikä siinä sit ole muu auttanut joten meillä nukutaan sit perhepedissä, yritän kyllä ennen vauvan syntymää vieroittaa tytön tästätavasta, saapi nähdä kuinka onnistuu :p
meillä on ollut jo 1uhmaa havaittavissa |O viimeks aamulla huudettiin ja heittäydyttiin marttyyrinä lattialle kun ei joku asia mennyt niinkuin neiti olisi halunnut :LOL:
meillä tyttö syö jo itse lusikalla ja osaa poimia lastenhaarukkaan esim. pinaattilätynpaloja, aikamoista sotkemistahan nuoruokailut vielä on mutta syö kyllä paremmin kun saa itse ruokailla, juomiset on ruokailunyhteydessä meilläkin tosipieniä määriä, oon sit antanu vielä pullosta ennen unia maitoa..
käveleen meillä opittiin 1v päivän tienoilla tukeavasten meni jo ennen sitäkin, ja nyt on alettu harjoitteleen kiipeilyä =)

oli kiva lukea muidenkin kuulumisia, tää palstailu on hyvää vertaistukea :heart:

mukavaa joulunodotusta kaikille, terkuin ilo ja nella1v masupoju rv23+4
 
heipat täältäkin =)

aluksi onnittelut ziziliskolle ja ilolle raskauksista. :flower:

itselläni on edelleen vauvakuume mutta mennään ihan hissuksiin asian kanssa eli tulee jos on tullakseen meinigillä.

toisaalta itse alittelen näillä näkymin työnteon alkuvuonna, kun mieheltä saattaa loppua työt ja itselleni tarjottiin palkankorotusta jos palaisin takaisin töihin. :D mutta katsotaan nyt malttaako sitä palata työn pariin.

toisveikasäiti kyseli kiipeämisestä. meillä siis asuu taloudessa pieni apina ikää 1 vuosi ja pari päivää päälle kuukausi, nimeltään Karoliina
tämä tapaus kiipeilee hoitopöydälle, sohvalle,sänkyyn,pöydille, rappusia, niin ja hyllyjä pitkin jotta näkee paremmin. tuossa siis muutama esimerkki. :headwall: :eek:

Karoliina on nukkunut omassa huoneessaan jo puolivuotiaasta lähtien, ja hyvin on mennyt.mitä nyt silloin tällöin ilmeisesti nähdään painajaisia ja herätään hirveään huutoon/kirkumiseen, jolloin ei meinaa neitiä saada heti nukkumaan vaan on hetken hereillä jolloin nukahtaa uudestaan, ja välillä on tultava äidin ja isän väliin loppuyöksi kun ei uskalla omaan huoneeseen mennä.

Karoliina sai viikko sityten possupiikin sekä kausi-influenssa piikin, eipä näyttänyt mitään oireita tulevan siitä.
Imettämisen lopetin n.kuukausi sitten kokonaan, eihän Karoliinan enään loppu vaiheessa saanutkaan kun aamuin ja illoin rintaa, ja muutenkin oli ajatellut että viimeistään vuoden iässä lopetan ellei lopu aimmin.
Meilä Karoliina käyttää omaa kieltansä kommunikointiin, mutta jos jotain halutaan on se tätä kiljumalla, osataan myös sanoa äiti, tata(isi)
mummi, täti ja pappa.
meilläkin tykätään tanssia kovasti, ja toinen neidin pravuuri on tekonauru ja ihme hytkyminen. :LOL: :D

1-vuotis kuvaukseen ajattelin josko sen ensikuussa saisi hoidettua.

pitänee nyt lopetella ja lähteä ruokkimaan tyttöä.
 
heips,

meillä neiti on saaneet ensimmäiset poskihampaat, molemmilla puolilla on yhdet.
yhteensä niitä hampuita olisi siis kymmenen.

mitä joululahjoja olette miettineen antavanne?
ja kuinka paljon olette antamassa?



meillä Karoliinalle on pari nukentarviketta paketissa kun muutenkin tykkää nukeilla leikkiä, ja mitä sitten vielä sukulaisilta tulee on yllätys meillekkin.

pukeeko teillä lapsukaiset vaatteita päälle?,
kun meillä neiti laittelee hattuja, kypärämyssyjä, paitoja päällensä ja kengätkin kuuluvat asiaan ja ne saadaan vielä oikeisiin jalkoihinkin. :heart: :D

Karoliinllakin on valokuvaus kuun puolivälissä, harmi vaan kun ei ollut aimmin vapaita aikoja ja sitten kun neitikin on vielä ollut kipeänä niin ei ole ollut mahdollista viedä kuvaukseen.
No pääasia että nyt homma hoituu. =)

mutta nyt mentävä :wave:
 
Heips!

Mä täällä olen valvoskellut tän yön, kun tyttö on hoidossa toista kertaa yön yli. Isovanhemmat vaan halusivat ottaa...ei kyllä millään olisi raaskinut antaa, kun ei mitään menoja ollut edes. No käytiin me sitten illalla syömässä. Kyllä oli outoa katsoa televisiota ihan rauhassa sitten, kun käytiin vuokraamassa yks dvd-elokuva. Talo tuntuu niin hiljaiselta ilman omaa typsykäistä. Voi kun voisi sen jo kotiin hakea... On se vaan jotenkin niin outoa, että ihan hyvin se oli kuulemma nukahtanut eikä osaa ainakaan näyttää vielä kaipuuta. Saa nähdä, miten reagoi kun haetaan. Se vaan tykkää kyllä olla siellä mummilassa. Vähän noloa, jos on taas kuin ei mitään, kun haetaan :) ja me ollaan oltu ihan ikävissämme

Me nyt ollaan saatu vko tyttö nukkumaan omassa sängyssään, ja kyllä on kaikilla unenlaatu parantunut. Tyttökin nukkuu paremmin, kun ei aina häiriinny mun wc-reissujen takia. Enää ei perhepetiin palauduta. Kohtahan se kakkonenkin tulla tupsahtaa (tammikuussa la). TULIS JO!

Meilläkin kiipeillään. Kyllä tarvii aina vahtia kovasti, ettei vaan tipu. vain kerran on tippunut. Se tapahtui muutama päivä sitten. Mun ote lipsu ja hän sitten pääsi tippumaan sängystämme alas, kun pomppi sängyssä. Onneksi ei mitään sen vakamampaa käyny. Kyllä pelästyin. Onkos teiltä kukaan päässyt tippumaan sohvalta, sängystä ym???? Kyllä tuli huono äiti -olo, kun sillai pääsi käymään.

Onpa teillä Leppis viipperä tyttö, jos Karoliina osaa jo pukeakin!!! Meillä vasta suunnittelee sitä, eli ottaa sukkaa, kenkää, hattua käteen ja vie oikealle kohdalle, mutta päälle ei osaa vetää. Vetskarit on löytänyt nyt tässä viikon sisään - osaa avata ja sulkea, mikä ei aina niin kivaa ole, kun yöpukukaan ei sitten pysy päällä.

Itse ei vielä oikein osaa mitään syödä, lähinnä meillä typy vaan työntää/pyörittää lusikkaa lautasella. En ole kyllä kovin aktiivisesti antanut harjoitella - ehkä kerran päivässä.

Meilläkin typy osaa hoitaa nukkeja. Työntää nukenvaunuja, osaa juottaa/syöttää niitä, antaa pusuja.

Joululahjaksi me aioimme ensin ostaa vaan max kaksi, mutta sitten se nyt kuitenkin on venynyt viiteen. Ostimme hänen huoneeseen sellaisen nordican keittiön, unelmatarhadvd:n ja -palapelin, lakasuluudan (haluaa aina lakaista) sekä brion vedettävän koiran. Siinä taitavat olla. Ostamme hälle sitten vaatetta ym. kun tarttee. Lahjoja saa varmaan paljon muiltakin. Mua vaan ärsyttää, kun kukaan ei kysy mitä olisi hyvä/tarpeellista ostaa hälle. Osattais vähän kertoa, ja mä itse esim. kummina aina kysyn vanhemmilta, että mitä olisi hyvä ostaa. Tietty kyllähän tyttö kaikkeen on nyt tyytyväinen, jos jotain saa.

 
voi että miten hyvin kun karoliian jo noin hienosti osaa tuon pukemisen. Meillä on kovaa yritystä mutta sille asteelle jää. kengät on enemmin kädessä kun jalassa, pipo menee päähän mutta sekin usein väärinpäin. jalkoihin yrittää housuja (tai paitoja, tai mitä nyt eteen tulee) laittaa jalkoihin mutta tekee aina niin että jos toinen lahje menee kunnolla niin repäsee housut uudestaan pois ja aloittaa alusta. Pystyssä, seistessä laitan housuja ja vaippoja päälle ja siinä osaa ottaa tukea ja nostaa jalkaa sitä mukaan mitä lahjetta pistetään. ja kädet jenni osaa laittaa hihoihin ja sellaista pientä.

elämänperhonen: Meillä on kyllä tippunut neiti kerran pari sohvalta ja sängyltä, mutta on ollut yleensä tuurilla joku peitto tai tyyny just siinä kohtaa laattialla ettei oo ihan täysi kovalle pudonnut mutta kyllä huutoa on silti riittänyt. :p vauvan jenni tippui kerran sohvalta oikein kunnolla laattialle ja siitä kannoin pitkän aikaa huonoa omaatuntoa ja huono äiti-syndrooman oireita. Mutta kumahduksia sattuu ja tapahtuu. meillä neiti on ainakin sellainen touhottaja että tämän tuosta on mustelmia päässä tai jossain kun pistää oikein kunnolla menemään.

Meilläkin neiti on noista nukeista kiinnostunut. jenni saakin joulupukilta nuken lahjaksi. :) Itse en oo vielä ostanut jennille mitään. dublo legot ehkä ostettaan jos kukaan muu ei kerkee. Tai sitten jonkun muun lelun (mikä pitää mahdollisimman paljon ääntä ja jossa välkkyy valoja :D) ja kirjoja ajattelin käydä katsomassa. Jenni on innostunut niistä nyt tosi lujaa. sellaiset jollain tavalla erikoiset kirjat kiinnostaa, missä on luukkuja tai koho eläimiä tai kolmiulotteisia juttuja. Katsotaan.

Minä kerkesin jo parin päivän ajan tuulettaa että nyt Jenni oppii nokkamukille mutta sitten se meni ohi. pari päivää se joi joka ruualla ihan älyhyvin nokkamukista, okein siis joi joi kun tähän mennessä yleensä otti pienen kulauksen ja loput pärskittiin pois. parina päivänä saattoi juoda jopa desin verran (joku kerta enemmänkin) ja sitten se tyssäs. nyt ei sitten millään. Pullosta annan ennen unia maitoa, jotain 120-160ml suunnilleen mutta muuten ollaa sitten menty niin että juon sen mitä juo ruuilla. onneksi pissaa kuitenkin tulee ihan ok:sti niin ei oo hätää.

ei ole kun muutama viikko enää tätä kotiäitiyttä ja sitten musta tulee väliaikaisesti opiskeleva yh-äiti kun joudutaan muuttaa jennin kanssa kaksin sjoelle ja mies jää tänne siksi aikaa että saa töitä sieltä. Vähän jännittää. viikon päästä mennään katsomaan jennin tulevaa pph:ta. oikein mukavalta ainakin puhelimessa kuulosti. :)
 
Siis apua, mä olen ihan suu auki lukenut miten kiinnostuneita teidän lapsoset on pukemisesta :eek: Vai johtuukohan se sitten sukupuolesta, kun kaikki näytti olevan tyttöjä :D Joonatan ei ole vielä kyllä osoittanut minkäänlaista kiinnostusta mitään vaateparsia kohtaan. Paitsi mun crocseja :D niitä se kyllä kantelee ympäri kämppää, mutta jalkaan ei ole yrittänyt saada. Muutenkin pukeminen on joka ikinen kerta ihan hirveää itkua, huutoa ja taistelua. Toivottavasti vähän kohta alkais helpottamaan. Jouluisia kuvia yritin ottaa tonttulakki päässä, mutta ei Joonatan suostunut sitä pitämään ja sain ihan vaan muutaman kuvan lakki päässä. Loput kuvat on sitten tonttulakki sylissä-kuvia :D

Joonatan tulee myös saamaan vauvanuken nyt joululahjaksi. Hän on kyllä ollut kovin kiinnostunut vauvanukeista mitä ollaan kaupassa ja vauvauinnissa niitä katseltu, mutta ei ole uskaltanut koskea. Jotenkin vähän järkyttyneen, mutta kuitenkin kiinnostuneen oloisena vain tuijottanut. Varmaan se sitten johtuu siitä, kun ovat niin oikean näköisiä, mutta selvästi eivät kuitenkaan ole oikeita. No mutta kai se on hyvä nuken avulla vähän valmistautua vauvan tuloon.
Itse ostan Joonatanille vain Unelmatarha hahmoja. Leluja kertyy kuitenkin ihan liikaa ajan kanssa, niin en enempää viitsi itse ostaa. Pehmolelut on kaikista pahimpia.

Joonatan ei vielä kiipeile, mutta yrittää jo nostaa jalkaa sohvan reunalle ja kirjahyllyyn, että kai se kohta. Rappusista on myös nyt erityisen kiinnostunut. Ei kuitenkaan toista rappusta korkeammalle ole vielä kiivennyt. Ollaan toistaiseksi selvitty alakerrassa ilman porttia. Tammikuun alussa meillä on muutto isompaan asuntoon, eikä viitsi näin lyhyelle ajalle enää tänne laittaakaan.

Sanoja on tullut muutamia lisää, kuten tutti. Ja eläinten äänistä Joonatan on tosi kiinnostunut. Kissan miau saa oikein leveän hymyn aikaiseksi :)

Hyvää joulun odotusta kaikille! :xmas:
 
moikka,

Meillä Karoliinalla oli tänään 1-vuotis kuvaus ja kuvat ainakin pikaseen katsottuna onnistui todella hyvin. Eri asia on sitten valikoida niistä ne parhaat =)

Kuvaus meni muuten ihan hyvin ainoa vaan että tuota neitiä on mahdoton saada olemaan paikalla pari sekuntia kun aina on menossa. :LOL:

Enisiksi kuvattiin neitiä seisomassa tuolin vieressä, mutta sehän halusi kokoajan kiipeillä tuolilla, sitten laitettiin tuolille istumaan niin ei istuminen ollut kivaa vaan ruvettiin siinä tuolilla sitten pyörimään niin että selkä oli kameraan päin.
sitten kokeiltiin laittaa neitä koriin istumaan, mutta ei. Tuli sieltä jatkuvasti pois ja meni tuolin luokse vaikka oli laitettu jo se sivuun.
viimeisenä oljenkortena käytimme nuken vaunuja.. että olisi Karoliina sitten niitä heijannut, mutta rupesi sitten niitä työntelemään suoraan kuvaajaa päin. :headwall: :D :heart:
No kaikesta huolimatta kaikki meni hyvin ja kaikilla oli hauskaa. :LOL:

Karoliina on saanut poskihampaita alhaalla on yhdet molemmin puoli, kuten myös ylhäällä ja nyt on tulossa kulmahampaat alas. on se niin söpön näköinen kun hymyillessa nuo kirkaan valkoiset hampaat pilkistää. :)

nyt pitänee mennä kun olemme lähdossä uimaan.

Hyvää joulun odotusta kaikille!
 
Heis. Päätin tulla laittamaan kuulumisia näin joulun jälkeen. :p Joulu oli ja meni ja jätti lahjat peräänsä. :D meillä ei pukkia vielä tänä vuonna käynyt kun ei tuo neiti vielä sen päälle ymmärrä. kuitenkin ois vaan huutanut naama punaisena pelosta jos ois nähnyt. Muta lahjoja tuli ja niistäkös neiti oli innoissaan, varsinkin uudet lelut kiinnosti kovasti. mm. brion perässä vedettävä kirahvi oli ihan huippu vaikkei ihan joka kerta tajua että sitä tarttis vetää perässä mutta kauhean kiva se on kun äiti vetää ja kirahvi vahingossa törmää neitiin. :D fisher pricen ankka oli kans tosi jees kun mahasta painaa, alkaa se laulaa. neiti tanssii sitten ankan kanssa pitkin päivää täällä.

Tässä onkin tämä viikko yhtä tohinaa. huomenna pikainen reissu sjoelle vuokrasopimuksen kirjoittamista varten, sitten pakkaamista ja torstaina raision ikeaan ja siitä tampereelle uuden vuoden viettoon ja heti 1.päivä tampereelta kodin kautta uuteen kotiin muuttokuorman kanssa. muutetaan siis jennin kanssa sjoelle kun mun opiskelut jatkuu siellä 4.päivä ja samalla jenni menee sitten pph:lle hoitoon. Kiirusta siis pitää. Mies jää vielä tänne kjoelle kun työ on täällä mutta hakee sjoelle töihin ja muuttaa sitten perässä kun työ löytyy. että yksinhuoltaja arkea elellään viikot, saa nähdä kuinka pärjätään. :p onneksi nyt kuitenkin viikonloppusin ja sillon tällön myös viikolla isi pääsee neitiä katsomaan, sen minkä työt sallii.

Hyvää ja edellistäkin parempaa Uutta vuotta 2010 kaikille! :)
 
Hyvää alkanutta vuotta myös meiltä teille kaikille! jos tässä joku vielä tätä ketjua seuraa...

Meillä odotellaan tulokasta 3 vkon päästä syntyväksi ja hieman pelottaa, miten arki sitten alkaa rullaamaan ja miten tuo typy sitten suhtautuu vauvaan. Pelottaa vaan se synnytys enempi kuin ekalla kerralla, kun nyt tietää, mitä odottaa. Eka synnytyshän mulla oli imukupilla, 21 h:n ja 1,5 h:n ponnistuksen jälkeen. Toinenhan pitäisi tulla helpommin, mutta mutta....

Onneksi typyli osaa jo nukahtaa omaan sänkyynsä, iltaisin menee n. 30 min, kun sitten tohinansa jälkeen rauhoittuu pää tyynyyn ja päikkäreille 15-20 min. Mutta kauhulla ajattelen sitä, kun tulee kipeäksi ym. ja on toinen pieni myös paikalla.

Meillä vielä tuttipulloillaan, miten teillä muilla? En kyllä yhtään tiedä, milloin on pakko se lopettaa, mutta nyt aion antaa sitä vielä ainakin 1,5 v. asti. Maitoa ei nimittäin nokkiksesta juo, piimää kylläkin. on niin kätevä aamupalan, välipalan ja iltapalan jälkeen pullo hänelle käteen niin sohvalla sitten maittaa hyvin. Ns. unimaitona en sitä anna.

Meillä ei vielä selkeitä sanoja tule kuin muutama. On keksinyt muutaman oman sanan: silmälasit=daida ja dada=iskä. Liikkuminen on ihan juoksua. Tosi taitava kiipeilijä myös tyttömme on jo.

Meillä hittijoululahjat olivat sellainen keittiökokonaisuus, jossa tytteli keittelee puuroa ja tekee ruokaa ym. tosi mielellään, tosin tietty levittelee kaikki pikkuosat (kattilat ym.) koko kämppään aina niissä leikeissä. Se syöttelee sitten nukkeja ja äitiä mielellään. Myös unelmatarha palapeli on nyt kovassa käytössä, ja kun sitä on nyt harjoitellut, osaa itse myös laittaa palat oikeille paikoille. Myös fisher piricen soiva kaalimatokirja on kovasti kiinnostanut, ja kaikki kirjat luetaan sataan kertaan....meillä on oikein lukutoukka.

Kirjoitelkaahan kuulumisia!!! =)
 
Minä täällä aina säännöllisesti käyn katsastamassa onko kukaan kirjoittanut. :p

Meillä tuttipullo on juuri jäämässä pois. Meillä se on ollut unipullona jo tovin aikaan, ennen päikkäreitä ja iltaunia on onnettu kun muuten ei oo mennyt. nyt on hoidon alkaessa alkanut ihan mukista juomaan tooosi hyvin joka aterialla. Joskus menee jopa 1,5dl maitoa ihan tuosta noin vaan. Pitkän aikaan ollaan yritetty nokkamukista kunnes joku kerta jätin nokan pois ja heti alkoi maitoa upota ihan eri tavalla. ei siitä nokasta kai sitten tule tarpeeksi nopeasti tavaraa meidän "kaikkitännenytheti"-tytön mielestä. :p Nyt vkl sitten en oo antanut pulloa ollenkaan ja hyvin on mennyt. täytyy huomenna hoitajalle antaa kans ohjeeksi ettei anna enää pulloa. hoidossa kun tuo juominen on ollut vähän heikompaa kun kotona mutta eiköhän se sitten tasoitu. :)
Suositus taitaa olla että 2 ikävuoteen mennessä tarttis pullosta luopua.

Meillä tosiaan on nyt viikko oltu hoidossa. Ja sen huomaa. Neiti jää itkien hoitoon, mutta rauhoittuu aika nopeasti ja päivä menee mukavasti. Kotona sitten illalla ollaan yhtä takiaista äitin jaloissa (isä kun asuu viikot vielä toisella paikkakunnalla) ja nukahtamisista on tullut yhtä taistelua. Tutti ei aijemmin ollut niin tärkiä kapine muuta kun autossa mutta nyt sitten nukahtamaan ei pysty ilman sitä ja nukkuu sitten tutti suussa koko ajan. välillä yöllä saan sen pois kun itse menen nukkumaan mutta jos herää yöllä niin tasan ei nukahda ilman tuttia. HUUOOH! turhauttavaa. No mutta päivästä ollaan sitten tutista luovuttu eikä sitä käytetä ellei nyt kauheita huutopotkuraivareita saa. Noh. täytyy vaan ajatella että eiköhän tää joskus lopu, kai se ennen 1 luokkaa lopettaa tutin syömisen. ja toki nyt on niin paljon muutoksia elämässä tosi nopeella tahdilla kun muutettiin tosiaan 1.päivä toiselle paikkakunnalle, jenni meni kokopäivä hoitoon ja äiti kouluun, iskää näkee viikonloppuisin ym niin ihmehän se ois jos ei mitenkään näkyisi.

Täällä on sanottu ekan kerran "äiti". Se tuli vielä niin ihanasti kun kömpi mun viereen aamulla niin samalla sanoi ihanasti että "äitii" kun tuli päälle istumaan. :) Mutta sen jälkeen ei ole sanottukaan mitään. :D tuttia se tavasi jollain automatkalla pitkän aikaan mutta siihen on sitten jääty. Toi liikkuminen ja koheltaminen on ihan selkeesti enemmän jennin juttu.

Onnea elämänperhonen synnytykseen jo etukäteen. :) Itsekkin tuossa joku aika sitten tuumin että oishan sinne ihan kiva taas mennä, mutta en mä sitä toista lasta oo vielä valmis saamaan. Jenninkin kanssa tuntuu olevan kädet täynnä tekemistä kun neiti ei mitään helppoa mallia ole todellakaan. :p

iltapuuron keittoon. :) Kuulumisianne odotellessa. :)
 
Täytyy nyt ihan kysäistä teiltä muilta, että minkälaiset varpaan kynnet teidän taaperoilla on? Kun meillä ensinäkin ei sitä valkoista osaa hirmuisesti ole, ja silti kynnet kääntyvät sisäänpäin ja on sittten vaikea leikatakaan? Onko tällaista teidän kenenkään lapsilla? ts. onkohan tämä asia sitten sellainen, että muuttuu ajan kanssa....

ps. Kiitos toiveikasäiti onnitteluista synnytykseen. Toivossa on hyvä elää, että menisi edes paremmin kuin tämän esikoisen kanssa
 
Heissan, miun lokavauva synty 8.10 klo 14.44 pituttaa 50cm ja paino 3720g (rv 40+6).

Poika oli toosi rauhallinen 0-5kk (ei itkenyt turhia)

Yhdeksän kuisena käveli. Nyt herra on tosi sosiaalinen ja tykkää kaikesta uudesta. Paitsi uudet ihmiset ovat et apua... Hampaita on jo melkein koko suu täynnä :) muutamaa vaille. Puheesta ei ole vielä mitää tietoa vaikka vuosi-lääkäris meni kaksi vuotiaasta :)
 
Heippa pitkästä aikaan!

Aluksi suuret onnittelut Elämänperhoselle uudesta tulokkaasta. :flower: :hug:


Meillä Karoliina jäi isänsä kanssa kotiin ja minä palasin työelämään, vähän niinsanotusti pakonuhalla.
Mies jäi työttömäksi, ja itse sain palkankorotuksen. Niin ei hirveästi siinä mietitty mitä tehdään, kun sydän ei vielä tohdi laittaa lasta hoitoon. :heart:

Hirveän helppo ei ole työhön palaaminen ollut kun on joutunut tekemään pitkiä päiviä, joka harmittaa mua niin paljon kun ei voi olla lapsen kanssa niin paljoa kuin haluaisi. jonka kyllä huomaa silloin kun ei Karoliinaa näe kokopäivänä, niin yöt ovat neidillä vaikeammat, herää öisin useasti, muuta sitten kun näkee päivisin niin neiti nukkuu kun tukki. :(
Ja kyllä sitä on kova ikäväkin neitiä kokoajan .
Mutta Hyvin näyttää menevän isällä ja tytöllä kotona, siinä ei ole valittamista. pääsepähän tutustumaan Karoliina isäänsä paremmin :heart: =)


Mutta meillä Karoliina pälpättää kun pieni papupata aloittaa heti herättyään ja jatkuu iltaan.
eipä siellä mitään ymmärettävää tule muutakuin äiti ja koiran nimi tyttö (nukke), ja niitä todenteolla toistellaan usein :D

innolla odotan kuin rupee kunnolla puhumaan että kuinka paljon tulee sanoja joita oppisi ymmärtämään.

ei nyt mentävä takasin jatkamaan hommia.
ja mukava olisi silloin tällöin muistakin kuulla, vaikkei niin aktiivisia kirjoittelijoita ollakkaan =)
 

Yhteistyössä