LOKAKUU 2007 HERHILÄISET VIIKKO44

Meidän 1-vuotias kiittää synttärionnitteluista ja onnittelee muita tämänpäiväisiä päivänsankareita eli Eemiä ja Essiä!! :flower:

Onnittelemme myös aikaisemmin 1 vuoden täyttäneitä pieniä synttärisankareita! :flower: :flower:

Me ostettiin asunto ja on sitä rempattu nyt melkein pari viikkoa, niin en ole oikein ehtinyt kirjoitella ja onnitella.. :ashamed:
 
Merkkailen pikapikaa. Pojan huonetta sisustellaan ja rakennellaan sinne hyllystöä ja sen sellaista. Tuntuu kaikki illat ja aika menevän siihen ja synttäreiden valmisteluun :/ Jos tämä touhuilu rauhoittuis parin viikon päästä ja sais iltaisin taas vain rentoutua.

Käytettiin kellojen siirto hyväksi ja aikastettiin pojan nukkumaan meno kahdeksaksi (ennen meni nukkumaan 21). Ihanasti jää iltaan rauhallista aikaa :) Aamu herääminen ei kuitenkaan aikaistunut tai päiväunet lyhentynyt, eli ihan hyvä ratkaisu. Mietin, että pitäisikö tuo laittaa jopa vieläkin aikaisemmin nukkumaan.

"Siirtyy käyttämään porakonetta"
 
pupu,koira voi välillä paremmin ja välillä huonommin,kiitos kysymästä :hug: edelleen päivä kerrallaan mennään..

me ollaan muuten aloitettu kans pottailut,ekaks potta oli olkkarissa leikeissä mukana,että sai tutustua siihen,nyt sit siirrettiin veskiin..joka aamu kun herätään,mennään yhdessä vessaan istunnoille :D vielä ei oo mitään pottaan tullu,vähä jänskää vielä potalla istua,kun äidin sormesta pitää kiinni pitää koko ajan :heart:

ukon kanssa ei oo puhuttu mitään 2 päivään :/ kaikki paska taas tulee samalla kertaa,ei voi mitään..
kuhan nyt toi täti vaan selviis,sillä siis on epilepsia jo entuudestaan,mutta oli valitellut ennen kohtausta päätään ja itkenyt kun koski niin kovaa..aivoverenvuotohan usein alkaa päänsäryllä ja voi johtaa tajuttomuuteen,meidän suvussa kun sitä on PALJON..
säälittää vaan se tyttö..eka epilepsia kohtauksen näki,tai siis löysi äidin yöllä sängyn vierestä tajuttomana,ja nyt ulko-ovelta :'( pienen pää voi helposti mennä sekaisin,ja kun äiti vaan hällä on :/
 
Ihania ultra-uutisia Vipillä :heart: :hug: , Onnea vielä :)

Dogtorille :hug: , toivotaan, että kaikki kääntyy parhain päin!! Jää melkoinen muisto lapselle tuosa löydöstä varmasti :'( . Huijui. Toivotaan nyt siis, että Simpalla ei allergioita ole. On tuo muuten hassua, mekin kun huomenna mennään testeihin, niin jos ne näyttävät, että mitään allergiaa ei ole, niin sitten ollaankin kuin vanhassa tilanteessa eli että onko vai ei. Kun testit eivät mitään varmoja ole kumminkaan |O .

Kiva oli kuulla taas Minsusta ja Rimppulista ja Heidistä :) Minsulle onnea uudesta kodista :flower: ! Ja Heidi tehnyt vaikka mitä askareita, monipuolisesti :D , hyvä hyvä! On se jännä, mihin kaikkeen tää vauvapalstakin voi innostaa :) .

Sit kun tuota Tampereen treffejen ajankohtaa paremmin tiedetään, niin katsotaan, josko mekin päästäis mukaan :) . Minkäslainen tapaamispaikka muuten olis se uus Hoplop, siellähän on joku ihan pientenkin tenavien alue? Tuli vaan näin äkkiseltään mieleen. Joku kahvila kun voi näitten liikkuvien kanssa olla jo hankalampi :kieh:

Tuuti, mäkin oon miettinyt, että jos nuo kaikki ompelukamat olis ukon, niin minähän en niitä tuossa pitkin keittiöö kattelis :snotty: :ashamed:. Oot kyllä muuten tosi ahkeraan nyt ommellut ja nyt siis pääset myyntihommiinkin, kirpparille siis :) Voi oispa mullakin aikaa. Tänään sain kyl enkulin valmiiks, täytyy laittaa huomenna kuvaa :whistle:

Niin, mä kans suosittelen jotain mollamaijaa Vipille tai jotain vastaavaa. Ja olis muuten ihana joulukortteihin tehdä vaik jotain sydämiä, kuten Pupu suunnitteli, mut tiedän jo valmiiks, et nyt ei ole aikaa sellaseen. Kortteja lähetän kumminkin jonkun 60. Taidetaan tänä vuonna ottaa ihan vaan kuvaamosta joku korttipohja lasten kuvalle.

Olis kiva tässä vielä istua, mennä Lilliksen sivuille jne, mutta pakko nukkumaan. Aamulla kyllä tänään väsytti |O |O . Onneks ehdin pienet unet ottaa, ennen kuin hain lapset. Sit lasten kanssa ehdin kerrankin hiukan haravoimaan, oli olevinaan ihanaa. Aamuvuorot on kyllä kivoja, ehtii oikeesti jotain kotonakin. Nyt siis pieni kaistale pihaa haravoitu, kuka tulis auttaan lopussa :kieh: :attn: :attn:
 
Pika pikaa täällä. Tilanne meillä hieman neutraalimpi tällä hetkellä, mietitään mitä tehdään.. tänään soitin perheneuvolaan ja kerroin siellä tilanteestamme. Ehdotti meitä eka menemään sinne miehen kanssa kahden sitten katsotaan jatko, tullaanko pojan kanssakin tms. Mies meinas eka ettei lähde, mutta sanoin että on lähdettävä nyt, tämä on lastenkin parhaaks että saadaan joki ratkaisu ja selvyys tähän tilanteeseen. Sitten tais myöntyäkki jo, ens viikolle jo sain. Menen yksin jos hän ei lähde. Ihan oman mielen ja voinnin takia, pakko jaksaa vauvojenkin takia. Olen ollut jotenkin niin alamaissakin..

Mutta nyt nukkuun, kun vauvatkin nukkuu, ja itsekkin saa :wave:
 
keiju siis oliko sinua käsketty imetys lopettamaa? vai ymmärsinkös väärin? mullehan kanssa sanottiin siitä, ei käsketty, mutta pikkuhiljaa piti lopetella. kävi niin raskaaksi itselle ja kuulema keskenmeno riski suurempi, koska aiheuttaa imetys supisteluja (siis voi aiheuttaa tms.)

on meilläkin tutti vielä. yleensä nukkuessa ja kun tulee pipi tai paha mieli tms. muulloin ei kaipaa edes.
 
minsulle onnitteluja uudesta kodista =)

tohtorille
halit :hug:

toivottavasti tytteli saat miehesi kanssa asiat selvitettyä,halit sinnekkin :hug:

meillä ukot koisaa ja minäki kohtapuolin meen.
mies lähtee aikasin aamulla työmatkalle.
sisko tulee poikansa kanssa meille yöksi,taas mukava ilta tiedossa :D
saunotaa,levitetää sohva ja makoillaa kera herkkujen hyvää leffaa katsoen.
jos siis nää meidän pojat on suostuvaisia nukkumaan :whistle:

päikkäreistä ollut puhetta,meillä poju nukkuu yleensä yhdet pitemmät(2-3h)
ja joskus aamupäivällä puolituntisen.

nyt pakko lähtä nukkumaan,ainaki vähäksi aikaa...sas nähä miten ens yö menee...

Öitä :wave:
 
Kuulostipa mukavalle Milla-Marian suunnitelmat siskon kanssa. Voi kun oliskii sisko...
Mulla ei oo kun 3 velipuolta, joista yhden kanssa ollaan jotenkin tekemisissä. Muutenkin ois kiva välillä pitää tyttöjen iltaa jonkun kanssa. Joskus parhaan ystävän kanssa sillee tehty, mutta syöpähoidot on tottakai etusijalla. Pahalta tosin ystävän tilanne näyttää...
Onneks omilla tytöillä siskoja riittää :D

Tuli sitten se uusi kamera, kun se entinen tosiaan katosi. Pitäs nyt sitten ottaa synttärikuvia ja aattelin nappasta jonkunlaisen otoksen joulukortteihinkii. Eilen tuli extrafilmiltä sellanen tarjousesite, jossa oli tosi hyviä ideoita halavalla.

Onkohan tää mun läppäri muuten ihan kunnossa, kun jättää hirveesti kirjaimia välistä ja pitää sitten korjailla kirjotusta jälkikäteen. Lisäks itekseen saattaa pompauttaa ton kursorin ihan minne sattuu sillee, että kirjotus alkaa tulla keskelle jotain muuta sanaa. |O

Mun pitäis nyt kyllä ruveta vaihtamaan järjestystä olkkarissa, kun ostettiin uusi videotaso. Kahteen jälleen töihin Prismalle ja huomenna kanssa 10-20. :wave:

Oisko kellään muuten mitään sellasta askarteluideaa, jonka tumpelo alottelijakii osais tehdä? Ompelukone löytyy ja tilkkuja ja kaikkee sälää...
 
Huomenta!

Annilla nousi eilen kuume, joten tämä päivä ollaan sit kotona kun tuo Mindekin kuumeili. Eipä haittaa yhtään, kyl mulle sopii, eikös ilmaiskanaviakin näy nyt viikonlopun yli?

Olin ihmeissäni että teillä monilla jo nukutaan vaan yhdet päikyt! :eek: Ei vaan tuo meidän likka jaksais, yöllä nukkuu 11 tai 12 tuntia ja päivällä vielä kahdet unet, pari tuntia ja n. tunnin. Joskus toki mennään vähemmillä, mutta siis aina kaipaa sen toisen tainnutuksen kolmen neljän aikaan.

Telkkarissa joku soitti rumpuja, nyt molemmat likat hakkaa keittiössä kattiloita :heart:
 
Huomenia!!
mileko: arvaas oliko meilläkää synttäreillä kameraa :eek:
se unohtui aivan täysin lainata siinä hässäkässä...onneksi videokameralla vähän kuvattiin.oisin kyllä tahtonut 1-vee kuvia talteen.nyyyh.
puhelimella muutaman otin,mutta ei ne oo samaa luokkaa ollenkaa..sellanen hämäräkuva.

kyllä oon onnellinen että on sisko,ja vielä ollaan niin hyvissä väleissä.
kyllä tahdo pojallekkin sisaruksia,niistä on niin iso ilo,lapsena ja aikuisena =)

jaahas,minua kutsutaan :wave:
 
täällä taas...
maitoa miekkonen kaipaili.

topsy: mitä kanavia sieltä vko:n loppuna näkyy?
meillä on tuo mtv-paketti.
muuta ei tuu katottua ku junioria pikkasen,avalta katson sen kasvun paikka.
aika onnettomia noi sarja,scifi.
faktaa voi sillontällön kattoo,etenki jos synnäri ohjelmia tulee,oi niitä vauvoja:heart:
oisin toivonu tuolta sarja:lta enemmän..noi on niiin onnettomia,yhtää sarjaa en oo kattonu.
pitäsköhän vaihtaa canaliin??
onko täällä kellään sitä?mielipiteitä tietty vois kuulla ennen ku hankkii..

kohta alkaaki vauva tulossa..täytyy mennä pöristelee lattialle autoilla ja kattoo samalla vastasyntyneitä

:wave:
 
Päivää...

jaksua Topsyn sairastuvalle ... ja paranemisia.
Ja pidetään ne meandit meillä 19.11 , tervetuloa kaikki lokamammat vaan kaffille ja hiplaamaan !!!

Onnea Essille, Eemille, Mealle ja ja ... :heart: :heart: :heart:
Ja Vipille ihanista ultrakuvista ja tulokkaasta ...

Rinsessa simahti, vähän yllätävänkin nopsaan ... takapihan haravointi vielä paitsiossa , eilen iltapimeällä sitten vähän haravoin. Saan kai vielä anteeksi ???
Ja talvirenkaat pitäisi vaihtaa, puh ja huh...

Jännää se on , minähän oon tomaatille allerginen ja oon aikas myöhäseen sitä Viulle antanut , Muutaman kerran siis. Nyt eilen kyllä sitten nousi ihan selvästi läikkää tomaatista, eikä tuo kovin innolla sitä syö. Taitaa olla omena pudonnut hyvin lähelle puuta siinä mielessä :)
Jotenkas taidan odotella sen kalankin kanssa ...
Voiko muuten antaa ihan normiallergia lääkettä vaikka puolikkaan muruina tms - esim Benadryl tai Zycal - jos tulee oireet ? Ootteko saaneet ohjeita tai tehneet näin ???
Ainakin parivuotiaille näin voi ymmärtääkseni tehdä, allergialääkkethän on käsikauppaa myös ?

Muuten mulla itselläkin tuntuu että kun päälle syö 'neutraloivaa' esim vettä, maitoa , leipää - niin se lievittää reaktiota myös.

Unohdin sitten tänään Sup-valohoito ajan, muistelin klo 1330 ja olikin 1030 , damn it ! Sitä sattuu... Töihin sian soiteltua ja varmistettua sitä 4pv viikkoa sitten kun meen tammikuussa . Ja pitänee alkaa soittelemaan innokkaasti niistä hoitohommista - eilen koettelin, vaan en saanut kiinni-. Ja siis minähän olen jo asiaa nenästänyt elikkäs huolehtinut. Todennäköisesti tässäkin on vaan se lopputulos että vaikeimman kautta - niinkus kaikki muukin viranomaisasiointi yms on mennyt. Itse jo meille soisin, että joku menisi helposti tai edes kohtuullisesti järjestykseen...

Ja juups - siskot ja hyvät välit siskoihin tai sisaruksiin ois poikaa. Aina ei vaan näin ole . Ehkä en olisi uskonut että ne voi näin tulehtua, meilläkään ... Elämä on. Yllättävää - toivottavasti joskus hyvässäkin.

Mulla on nyt sitten oikein dubloprimo mania ... varmaan hommaan niitä paaaljon. Pitäisi kai alkaa ne hyllyt laittamaan , että saa nuo romut jonnekin paikoilleen . Siis hetkeksi.

Viu on aivan ihan puheissaan - se 'pahhaa' tulee myös ruokapöydässä - kun joku ei kelpaa. Ja äitiä naurattaa ... samoin nyt tulee 'peitto', ohhoh, okei, muki, nennä (nenä), paperi, kortti, kirja, nukke, auto, rekka, o(r)ava, kettu, kaatuu, tippu(tippui), koo(r)va, suu, napa (tai papa), maha, laukku, meikkaa, hampaat, pissssa, vaippa, kakka, poppa, mamma(maito), peepä(leipä), kuukku(kurkku), appi(appelsiini), omppu, baaa(banaani), juku (jukurtti), , voi, puita, kukka, hauva, a(n)kka, tuuttuut (auton ääni), mopo, kuka, täällä, tätä, heippa, kiitti, tiktak(kikkak- siis kello), hallooo (haloo siis puhelin kourassa ja korvalla), sukka, kenkä, paita, takki, hattu, vauva, tyttö, ihhahaa, heppa ....

Ja 'uppa' on ylös tai syliin ...

Niin ja 'hyvä' - sanoo itselleen kun pääsee itse pystyyn tasamaalta , tai vaikkapa tänään aamulla sängyssä könysi. Oispa ihan hyvä tyyli aloittaa päivä itsekellekin - todeta itselleen että 'hyvä minä' - pääsin ylös ja tästä on hyvä jatkaa !!!

Yhtenä aamuna sängystä kuului - 'kukkuu äittä' ....

Eka lauseeksi voi käydä 'Tää on niin tätä' ??? :)


 
Ja meillä vielä vaihtelee - onko yhdet vai kahdet päikyt . Riippuu onko ekat pitkät vaiko lyhyet .

Onko kaikilla liesisuojat ??? Meillä ei vielä - ei oo kyllä vielä oikein kauhiasti tavoitellutkaan nappuloita - meillä on Viu enempi vessanpönttöihmisiä :LOL:
 
Hellurei! Jaksoinpahan työ päivän, vaikka yö oli karsea |O |O , ihan migreenin takia, ei lasten :saint: .

Mileko, jos tykkäät sydämistä, alota niillä. Piirrät vaan kankaan nurjalle puolelle sydämen ja ompelet piirrosjälkeä pitkin, väliin esim sellanen juuttinauha, millä sydämen saa roikkuun (sydämiä voipi tehdä hyvin eri kokoisia ja niihin voi vaikka kirjailla jotain tai tehdä toisesta kankaasta tilkun jne). Ja vanun syöttöaukon jätät tietty :D . Sit siihen sydämen yläosaan (sinne väliin, missä ikäänkuin kaks puolikasta sydäntä yhdistyy) kannattaa leikata saksilla sellanen pystyviilto (nurjallepuolelle itse ompeleen ja kankaanreunan väli). Silleen tulee siistimpi, kun sydämen kääntää oikein päin, itekin tän kikan vasta kuulin. Jos ymmärsit mitä yritin selittää :LOL: . Sit toi kitty on kans helppo tehdä, ei kovin montaa erillistä osaa :)

Laitanpas nyt mun uusimmat tekeleet :whistle: , eli jouluinen karanssi ja isompi enkeli...




Samainen enkeli, mutta tän hetkisellä paikallaan, rappujen puolessa välissä, istumassa kaiteella. :LOL: Noita vois kyllä laittaa vaikka mihin :ashamed:



Noi on nyt mun nukkeja. Vaatteet olikin helppo ja nopsa tehdä, tuon sydämen ompelin ihan vaan parilla pistolla, samoin napin. Että voin sit vaihdella vaatteita tai asusteita :LOL: . Nyt kun tuo on vähän jouluisen oloinen, niin keväällä enkelille voi sit tehdä ihan muun sävyset vaatteet ja poolon tilalle joku kevyempi ehkä, jos osaan.

Ja kranssi taitaa olla kuvassa vähän väärinpäin, mutta kumminkin.

Heidiltä piti muuten kysyä, että olitko tehnyt lelulaatikon päällä olevan kissankin itse? Oli kans aika kiva malli :p
 
liesisuoja pakko olla meillä :eek: , pikkuherralla nääs niin kiinnostaa kaikki nippulat ja nappulat. Ennen suojaa kerrankin makaroonilaatikko meinas saada kyytiä asteiden ollessa 300:lla ja grilli päällä |O onneksi huomasin ajoissa :whistle: eikä auta kiellot ei! Heti varmaan kun silmä välttää ja äiti esim. imettää vauvaa :saint: samoin lapsi lukkoja on keittiössä muutamassa ovessa, varsinkin niissä missä meillä pesuaineet. Tässä pohdin jo että joko pitää eteisen väliovea alkaa kahvaa kääntämään ylöspäin, saa nimittäin ovenkin auki ja kohta sitten ulkona mennä viipottaisi :eek: Ja ulko-ovelta jyrkät raput alas ja muutama metri ja menee autotie.. MInä mieluummin kaikki vaara tilanteet minimoin ja kun jos joka paikkaa aina vaan kieltäisin en muuta päivän aikana sitten tekisikään, kuin juoksisin Eemilin perässä sanoen eitä, aina uudelleen ja uudelleen... ja hymyillen hän katsoo silmiin ja itsekkin puistaa päätään :LOL:

On vaan Viulla upea sanavarasto! Meillä muutamia sanoja sanotaan vasta, äiti, iti (isi), eppa (heppa), vauvau (vauva), tätä (kun pyytää jotain), että (vettä), mppu (lamppu).... siinä jotain =)

Kävellään meillä jo täysin, jopa välillä juostaan :D kun minä olin laitoksella nousi itse seisomaan ilman tukea ja kun tulin kotiin Eemil ryhtyi isoveljeksi alkaen kävellä ;)

sunnuntaina ristiäiset saa nähdä kuin menee rytmit sekaisin. Kun ei olla kotona vaan kirkossa kaste (halusin siksi, kun Eemilkin kastettu siellä) ja sen jälkeen kahvitilaisuus mummolassa. Tässä mietin miten Eemilin päiväuni systeemit sitten järjestäisi, kun sattuu juuri niihin aikoihin kaste... jotenkin kun saisi vähän pitkitettyä.
 
... niin joo - neuvolantäti jos noin sanois lukiasioista - VAIKKA meän Viu ei kontannut laisin. Vissiin sitten vasta teini-iässä :) Mutta itseänikin näillä eväillä ihmetyttää josko lukihankaluuksia tulisi, vaan mistäpä sitä sinne asti tietää...
Kiitos kiitos - täytyypi myöntää että on äippä ollut aika ylpeenä omasta ruuneperistään - kun ei kaikki oo ihan helppoa ollut kaikenaikaa ...
ja ennekaikkea kun noista tulee sellainen kommunikoinnin ja yhteenkuuluvuuden tunne - sehän voi tulla muutenkin ja tuleekin... vaan sanojen myötä sitten lisääntyy...

Mikä teillä on muuten paras hetki lapsen kanssa ?

Minusta on monestikin se, kun kellitään sängyllä - kututtelen Viuta , luetaan ja katsellaan silmiin. Ja Viu kikattaa .. jotain muurahais tai matokävelyä Viun selkäpiitä pitkin ynnä muuta hupatusta. Jotenkin tulee sellainen olo että jokin napanuora on vielä sielujen välillä ja nyyyh ...
 

Yhteistyössä