Lokakuiset 2022 ❄️🤍🍂

Muakin kiinnostaa Fb-ryhmä mutta tuntuu aikaiselta liittyä kun on vasta noin 4+3.

Onko muilla muuten useita raskaussovelluksia? Ja näyttääkö kaikki samoja päiviä? Mulla näyttää kaikki eri. 🙄 Womanlogin raskaustila on turhin, kun se näyttää, että olisin jo viikolla 6. Se ei siis tunnista myöhäistä ovulaatiota. Olen seurannut sillä sovelluksella kiertoa. Muut näyttää 4+2, 4+3 ja 4+4. Neuvolaan muuten sanoin myös oikean kuukautisten alkamispäivän, joten neuvolan kirjoissakin olen viikon pidemmällä kuin oikeasti olen.
 
Moikka! Voisin liittyä tänne. Mulla laskettu aika olis 31.10. Sinänsä epävarma tilanne että alkuun oli kirkasta veristä vuotoa 3 päivää, yhtenä päivänä ei mitään ja sitten taas eilen holahti kirkasta verta aamulla kunnolla. sen jälkeen ei mitään. kipuja missään ei ole... Raskaustesti alkoi näyttää plussaa ja vahvistumaan vasta kun vuoto alkoi ja nyt jo selkeät 2 viivaa. Edellisessä raskaudessa oli haaleampaa tuhruvuotoa mutta tämä tosissaan kirkasta verta. Aika näyttää mutta toiveet on korkealla. En oo vielä neuvolaa varannut kun oon halunnut tota vuotoa vähän seurailla.
 
Muakin kiinnostaa Fb-ryhmä mutta tuntuu aikaiselta liittyä kun on vasta noin 4+3.

Onko muilla muuten useita raskaussovelluksia? Ja näyttääkö kaikki samoja päiviä? Mulla näyttää kaikki eri. Womanlogin raskaustila on turhin, kun se näyttää, että olisin jo viikolla 6. Se ei siis tunnista myöhäistä ovulaatiota. Olen seurannut sillä sovelluksella kiertoa. Muut näyttää 4+2, 4+3 ja 4+4. Neuvolaan muuten sanoin myös oikean kuukautisten alkamispäivän, joten neuvolan kirjoissakin olen viikon pidemmällä kuin oikeasti olen.
Joo, mulla on nyt kolme sovellusta ja ne näyttää 5+3, 5+4 ja 5+5 :D Päivitän niitä ehkä sitten kun joko varhaisultran tai ekan neuvolakäynnin perusteella saan "virallisen" lasketun ajan. Mulla on kiertojen pituus vaihdellut puolen vuoden sisään 26 päivästä 36 päivään, mutta toisaalta mulla on tarkka hedelmöittymisajankohta selvillä.
 
  • Tykkää
Reactions: sinnae ja mamarski
Joo, mulla on nyt kolme sovellusta ja ne näyttää 5+3, 5+4 ja 5+5 Päivitän niitä ehkä sitten kun joko varhaisultran tai ekan neuvolakäynnin perusteella saan "virallisen" lasketun ajan. Mulla on kiertojen pituus vaihdellut puolen vuoden sisään 26 päivästä 36 päivään, mutta toisaalta mulla on tarkka hedelmöittymisajankohta selvillä.
Ne sovellukset taitaa jotenkin myös laskea tätä jotenkin eri logiikalla, koska mulla kans ne näyttää eri lailla, vaikka on ihan samat parametrit laitettuna. Täytynee tosiaan sit ultran jne. jälkeen päivitellä tilannetta niihin, niin ovat about oikein. Viikko pitäis vielä jaksaa odottaa varhaisultraa ja neuvolaa (varattiin ne vaan samalle ajankohdalle, ei siis julkkarlle päästä).

Mun täytyy myös myöntää nolo tunnustus. Odotetaan esikoista, eli oon ensimmäistä kertaa raskaana ja. mä en siis kertakaikkiaan jotenkin ollut tajunnut, että raskauspahoinvointi tosiaan tarkoittaa _pahoinvointia_. Eli että on koko ajan paha olo. En todella tiedä, mitä olin ajatellut, en varmaan mitään, mutta jotenkin tää pääsi nyt yllättämään täysin. Onneksi mies ihanasti kiikuttaa mulle sänkyyn heti seiskan aikaan jo jogurttia sun muuta ja olo pysyy muutenkin about kurissa, kun syö riittävän usein. Mutta on tää kyllä kohtuullisen kurjaa, kun ällöttää päivät läpensä.
 
  • Tykkää
Reactions: merin ja Hellu92
Moikka! Voisin liittyä tänne. Mulla laskettu aika olis 31.10. Sinänsä epävarma tilanne että alkuun oli kirkasta veristä vuotoa 3 päivää, yhtenä päivänä ei mitään ja sitten taas eilen holahti kirkasta verta aamulla kunnolla. sen jälkeen ei mitään. kipuja missään ei ole... Raskaustesti alkoi näyttää plussaa ja vahvistumaan vasta kun vuoto alkoi ja nyt jo selkeät 2 viivaa. Edellisessä raskaudessa oli haaleampaa tuhruvuotoa mutta tämä tosissaan kirkasta verta. Aika näyttää mutta toiveet on korkealla. En oo vielä neuvolaa varannut kun oon halunnut tota vuotoa vähän seurailla.
Toivotaan, että kaikki menee hyvin <3 Tervetuloa mukaan.
 
Ne sovellukset taitaa jotenkin myös laskea tätä jotenkin eri logiikalla, koska mulla kans ne näyttää eri lailla, vaikka on ihan samat parametrit laitettuna. Täytynee tosiaan sit ultran jne. jälkeen päivitellä tilannetta niihin, niin ovat about oikein. Viikko pitäis vielä jaksaa odottaa varhaisultraa ja neuvolaa (varattiin ne vaan samalle ajankohdalle, ei siis julkkarlle päästä).

Mun täytyy myös myöntää nolo tunnustus. Odotetaan esikoista, eli oon ensimmäistä kertaa raskaana ja. mä en siis kertakaikkiaan jotenkin ollut tajunnut, että raskauspahoinvointi tosiaan tarkoittaa _pahoinvointia_. Eli että on koko ajan paha olo. En todella tiedä, mitä olin ajatellut, en varmaan mitään, mutta jotenkin tää pääsi nyt yllättämään täysin. Onneksi mies ihanasti kiikuttaa mulle sänkyyn heti seiskan aikaan jo jogurttia sun muuta ja olo pysyy muutenkin about kurissa, kun syö riittävän usein. Mutta on tää kyllä kohtuullisen kurjaa, kun ällöttää päivät läpensä.
Tsemppiä pahoinvoinnin kanssa! Sehän voi vielä eri ihmisillä tarkoittaa eri asioita. Itse selvisin esikoista odottaessa lähinnä etovalla ololla, joka pysyi aika hyvin kurissa syömällä ja juomalla. Suositus mm. mehujäille ja Hartwallin ginger alelle. 😄 Nyt oireet ovat olleet vielä hyvin vähäisiä. Aamuisin pääsen kyllä sängystä ylös mutta aika nopeasti on otettava jotain pientä, koska pieni äklö olo iskee.

@Mahaotus Toivotaan parasta 🙏 Tervetuloa mukaa.
 
Se on talviloma viikko. Tuli hyvään saumaan kun tuntuu että tää väsymys on vaan pahentunut. Eilen tein hulluna lumitöitä kun isäntä oli töissä, ei olis pitänyt kun loppuillan makasin mahakipujen takia sohvalla. Lunta oli niin paljon että vatsalihakset joutu kauheeseen rääkkiin kun nostelin kolalla lunta kasan huipulle…

Sunnuntai illlal tehtii yhdessä digitesti, ja siinä luki raskaana 2-3viikkoa 😍. Oletetusta oviksesta siis sillon 3vkoa ja päivä. Yritän nyt malttaa lopettaa tän testaamisen, olotila kertoo kyllä että raskaana ollaan 🤢

Meillä ei oo mitään lastentarvikkeita enää jäljellä ja tässä oon pohtinut että taidan hommata kaikki käytettynä. Paljon varmaan tulee miehen siskon perheeltä käytettynä.

Ja tän vuoden äitiyspakkaus on mun mielestä tosi kiva 😊
 
  • Tykkää
Reactions: sinnae
Se on talviloma viikko. Tuli hyvään saumaan kun tuntuu että tää väsymys on vaan pahentunut. Eilen tein hulluna lumitöitä kun isäntä oli töissä, ei olis pitänyt kun loppuillan makasin mahakipujen takia sohvalla. Lunta oli niin paljon että vatsalihakset joutu kauheeseen rääkkiin kun nostelin kolalla lunta kasan huipulle…

Sunnuntai illlal tehtii yhdessä digitesti, ja siinä luki raskaana 2-3viikkoa . Oletetusta oviksesta siis sillon 3vkoa ja päivä. Yritän nyt malttaa lopettaa tän testaamisen, olotila kertoo kyllä että raskaana ollaan

Meillä ei oo mitään lastentarvikkeita enää jäljellä ja tässä oon pohtinut että taidan hommata kaikki käytettynä. Paljon varmaan tulee miehen siskon perheeltä käytettynä.

Ja tän vuoden äitiyspakkaus on mun mielestä tosi kiva
Meillä on paljon vaatetta ja jotain muutakin vauvakamaa jemmassa, kun esikoinen on vasta 2+. Ja olin ennakkoon sitä mieltä, ettei äitiyspakkausta ole järkeä ottaa, mutta vitsi kun tuo tämän vuodenkin onkin tosiaan kiva. 😄
 
  • Tykkää
Reactions: Selis
Mä odotan ekaa, joten mitään ei ole ennestään. Ja ajatus siitä, että olisin saanut hyvän starttipaketin siskoilla olleista kamoista meni siinä, kun sisko nyt odottaakin samaan aikaan. Jotain isompia vaatteita saan varmasti silti. Käytettynä ajattelin silti hankkia mahdollisuuksien mukaan, ja äitiyspakkauksen otan ehdottomasti. Tän vuoden pakkaus on ihana, ihan mun näköinen :)

Halusin saada oireettomuuden aiheuttaman negatiivisen ajatuskierteen poikki ja hain vielä yhden 2-packin liuskatestejä (tänään menkoista 5+6). Vahva viiva tuli ennen kuin ehti kissaa sanoa, eli voi varmaan luottaa hCG:n määrän olevan ihan hyvällä tasolla :)
 
  • Tykkää
Reactions: Selis ja sinnae
Moikka.

Mäkin plussasin eilen clearbluen digitestillä. Tänään pitäisi olla 4+4. Vähän omaa innostusta laannuttaa vuoto, sitä ollut siitä lähtien kun menkkoja aloin odotella, pyyhittäessä paperiin-tyylillä. Tänään se on muutaman kerran värjännyt pissan punertavaksi. Tein tuon vuodon takia sitten vielä viikkodigin tänään ja siihen tuli 1-2. Neuvolasta eivät kirjanneet mua vielä sinne, sovittiin että soitan torstaina uudelleen,jos kunnon vuoto ei ala. Saan sitten lähetteen verikokeeseen.
Tämä tosiaan olisi meidän toinen, eIkoinen on nyt 1v 10kk :)
 
Moikka.

Mäkin plussasin eilen clearbluen digitestillä. Tänään pitäisi olla 4+4. Vähän omaa innostusta laannuttaa vuoto, sitä ollut siitä lähtien kun menkkoja aloin odotella, pyyhittäessä paperiin-tyylillä. Tänään se on muutaman kerran värjännyt pissan punertavaksi. Tein tuon vuodon takia sitten vielä viikkodigin tänään ja siihen tuli 1-2. Neuvolasta eivät kirjanneet mua vielä sinne, sovittiin että soitan torstaina uudelleen,jos kunnon vuoto ei ala. Saan sitten lähetteen verikokeeseen.
Tämä tosiaan olisi meidän toinen, eIkoinen on nyt 1v 10kk

Mulla on vuotanut vielä enemmän kuin sulla ja ihan kirkasta verta. Ei kuitenkaan hyytymiä ja vähentynyt. Neuvolaan soitin ja sanottiin että voi olla keskenmeno ja positiivinen testi muuttua vasta 3 viikon kuluttua negatiiviseksi. Mulla alkoi vuoto vähän yli viikko sitten, samalla kun testi alkoi vahvistua, ja nyt 3 pv ollut selkeä positiivinen. Ei ole kokemusta keskenmenosta mutta ei ole mitään kipuja ja ihmettelen kun viiva vaan vahvistunut ja vuoto niukentunut. Mä en saanut lähetettä verikokeeseen, pyysi ilmoittamaan jos tilanne muuttuu. Tänään 4+2
 
Mua alkoi vähän nyt mietityttämään että voisko keskenmenon ollessa käynnissä ja vuodon jo lakattua raskaustesti vain vahvistua? varsinkin näin aikaisessa vaiheessa. Alusta asti vahvistunut nopeasti. Neuvola oli sitä mieltä että keskenmenon jälkeen testi voi olla 3 viikkoa positiivinen. Mulla testissä oli vahvat viivat kun vuoto oli jo lakannut tai vähentynyt reilusti. Vuoto oli siis kirkasta verta jota lorahti pönttöön vessassa käydessä ja pyyhittäessä. Outoa siinä mielessä että 1 normaali side riitti koko päiväksi eikä sekään mennyt täyteen.
 
Mulla on kans nyt ihan kirkasta verta, ja mulla ei oo niukentunut - päinvastoin. Neuvolasta mulle vaan sanoivat, että raskaustestit on niin herkkiä, että näyttävät vähäisetkin muutokset, että siksi verikoe kertoo sitten totuuden. Yksi side kyllä on toistaiseksi riittänyt koko päivän, ettei vuotoa ihan tolkuttomasti tule, mutta ei mulla oikein positiivinen olo ole. Mulla on menkkajomotuksia lisäksi ja aluksi oli mahakipua.
 
Jostain luin että jos ei tule hyytymiä niin se on positiivista. Mulle ei puhuttu verikokeesta mitään, varattiin vain aika ensikäynnille ja pyydettiin perumaan se jos tilanne muuttuu... Toivottavasti asiat olis meillä molemmilla hyvin. On tämmönen vuoto aika stressaavaa, oli mulla esikoisestakin mutta se oli selkeää tuhruvuotoa, rusehtavaa ja sitä oli vähemmän. Nyt koko ajan pelkään millon taas lorahtaa verta. Kuulostaa aika samalta sun vuodon määrä kun mulla, tai ei ainakaan runsaammalta. Mulla esikoinen 1v 8 kk. imetätkö muuten vielä?
 
Sitä toivotaan, että pikkuiset saataisiin silti syliin. Kovasti toivottu ja yritetty olisi. Mulla meni kierto sekaisin rokotteista, mutta se on jo pitkään ollut ok.
Neivolasta pyysivät soittamaan huomenna uudelleen ja sitten varataan käynti jos muutoksia ei ole. Ja tehdä vielä testi uusiksi. Koska se viikkonäytöllinen pitäisi näyttää 2-3? Eilen näytti vielä 1-2.
Edit. Nyt on muutamassa tunnissa kyllä side värjääntynyt sen verran, että voisi jo menkoiksi luulla. Ei kuitenkaan yhtä tummaa vielä, kun menkoissa.
 
Moi! Uskallan nyt varhaisultran jälkeen liittyä mukaan tänne, kun syke tällä kertaa siellä löytyi! Esikoisen jälkeen on ollut kaksi keskenmenoa alkuvaiheessa niin toivotaan, että nyt on parempi onni tässä raskaudessa. Nyt on menossa 7+6, ja pohdin täällä varaanko vielä toisenkin varhaisultran rauhoittelemaan mieltä

On kyllä ollut paljon heikompi ja väsyneempi olo kuin esikoisen raskaudessa. Jännää, kun on näin iso ero. Laitan myös vielä viestiä fb-ryhmään liittymisestä! :)
 
Moikka! Minäkin ilmottaudun mukaan.❤ Tällä hetkellä menossa rv 5+3 ja laskettuaika olisi 25.10.
Kolmatta lasta odotellaan. Takana 2 keskenmenoa joten aika pelokkaat fiilikset vielä.
Sain selkeän plussan jo ennen menkkojen oletettua alkamispäivää. Oireet on ollut vielä aika lieviä, tai pahoinvointia ei oikein vielä ole ollut. Heräilen aamuyöstä, pissalla ravaan, rinnat herkät, alavatsajuilintaa,finnejä ja ihan hurjaa väsymystä.
FB-ryhmä kiinnostaa kovasti ♥
 
Tervetuloa uudet! <3

Täällä odotellaan kuumeisesti ensi viikolla koittavaa varhaisultraa ja neuvolaa. Ainakin raskaus tuntuu tosi konkreettiselta, kun joka päivä on koko päivän edelleen paha olo. Se onneksi pysyy ihan ok kurissa, kun vaan syö melkein koko ajan, mutta vähän on haasteita keksiä syötävää, kun etoo ja ällöttää. Oli pakko ostaa sängyn viereen välipalakeksejä, kun mies lähti reissuun, eikä ole kiikuttamassa mulle aamulla jogurttia..

Tänään tuli myös uusi juttu, kävin kävelyllä päivällä ja fleecestä ja paksusta takista huolimatta rinnat suuttuivat kylmästä ihan kamalasti. Ihan uudenlainen kipu ainakin mulle.

Tsemppiä ja voimia kaikille alkuviikoille. Itsellä myös varhainen km takana ja siksikin toki jännittää, mutta luotan siihen, että todennäköisyydet on kuitenkin suuremmat sille, että kaikki menee hyvin.
 
Kiva kun on tullu uusia mukaan 🤗

@mamarski, toi kuulostaa niin tutulta. Mulla myös rinnat ärsyyntyy välillä kylmästä, niihin oikeen sattuu ja pelkää ettei ne vaan osu mihinkään 😱

Eilen oli pahin pahoinvointi mitä tähän mennessä on ollu. Oli jo lähellä et joutuu oksentaa vaikka söin kiltisti koko illan pikkuhiljaa jotain. Tänään aamukahvikin jäi puoliksi juomatta kun olo 🤢
 
  • Tykkää
Reactions: mamarski
Tilannepäivitystä täältä. Kävin verikokeissa maanantaina ja hcg oli 22162. Tänään sit eka neuvola aika kun en sitä saanut aikaiseksi peruutettua. Viime viikon ultraajakin oli sitä mieltä, että kai se on ihan sama perutko vai et. Ja ehkä tuo vähän helpotusta omaan mieleen jos pääsee juttelemaan tilanteesta neuvolan kanssa.
Raskausoireet edelleen vahvasti mukana. Kuukautisten mukaan olisin viikolla 9+ mutta jos viimeisen ultran mukaan mennään niin viikot ois 7+0. Toi hcg arvo istuis aika hyvin niille viikoille 🤔 ensviikolla sit taas uus kontrolliultra. Ehkä hieman luottavaisempi mieli kontrolliultrasta nyt kun oireetkin on pysyneet voimakkaina. Jospa siellä pieni sydän sykkii ja alkio on kehittynyt viikkojen mukaisesti ♥
 
Viimeksi muokattu:
Mulla tuli nyt ekaa kertaa valkovuotoa ton tiputtelun ja verivuodon jälkeen. Vähän pahoinvointia oli aamulla. Raskaustestiä en oo pariin päivään tehnyt kun oli loppu mutta ovulaatiotestit huutaa kirkasta plussaa. Tiedän toki ettei niitä voi käyttää raskaustestinä, mutta paremman puutteessa..
 
Yhteistyössä