Lokakuiset 2020

Heippa kaikille, ehkä uskaltaudun joukkoon. Kuukautisten pitäisi alkaa vasta tänään tai huomenna, mutta eilinen normitestillä tehty plussa oli varsin selkeä ja vahva. Tää oli meidän toka yrityskierto vasta ja on ihan hämmentynyt olo.

Mulla on ollut jo monta päivää päänsärkyä, rinnat hellänä, pientä etomista sekä jatkuvasti nälkä. Oon myös turvoksissa, mutta edellisen oirelistan vika kohta voi vaikuttaa asiaan. Viikkoihin nähden mulla on aika voimakkaat oireet, mistä en tiedä onko hyvä vai huono merkki vai ei mikään merkki. Mulla on kyllä melko lyhyt kierto ja siksi veikkaan, että ovulaatio on aika aikaisessa vaiheessa kiertoa. Edellisten kuukautisten alkamispäivän mukaan laskettavat laskurit siis antaa mulle varmaan todellista myöhäisemmän arvion lasketusta ajasta.

Nyt lähinnä vaan toivotaan, että kaikki menis hyvin ja että tuolla kehityttäis ja kasvettais normaalisti. Tervetullut esikoinen on tilauksessa.
 
Sain tänään soiton neuvolan terveydenhoitajalta, että saan sittenkin heidän kautta varhaisultran! Jeee, ei tarvitse mennä yksityiselle ja tuo kunnan ultra on "jo" 15 päivän päästä. :love: hoitaja oli konsultoinut lääkäriä, joka oli sanonut ultran olevan ihan aiheellinen ottaen huomioon syksyn keskenmeno ja siitä seuranneet haasteet. Pieni hinta mielenrauhasta hänen mukaansa!
 
Tänä aamuna taas heräsin klo 05:sleep: hieman on pinna ollut kireällä nyt illalla kun tuntuu, ettei jaksas mitään. Jospa huomenna nukkuisin kellonsoittoon asti, aina voi toivoa:LOL:

Tää turvotus on ihan hurjaa. Eilen laitoin epähuomiossa tiukan puseron töihin ja kattelin vaan peilistä, että näytän siltä kun ois melkein puoliväli menossa. Onneks olin ottanu neuletakin lisäksi niin sillä sai vähän piiloon. Vaikka tuskin sitä muut kuitenkaan huomaa:LOL:

@prinsessasofia millä viikoilla sulla tuo ultra on?:)
 
@Unimaa sama täällä turvotuksen kanssa, aamuisin ei ole niin paha mutta iltaisin on aika pallo! Ja ultra on mun laskujen mukaan 7+0, neuvolan laskujen 6+5 :)

Nukuin viime yönä kuin vauva 8 tuntia! Olo on kuin uudestisyntyneellä. Olin eilen niin väsynyt töissä, että työkaverit pyysi lähtee kotiin nukkumaan. No, en lähtenyt ja hyvin tuli uni. Tänään on pitkä työpäivä, pitää varata paljon mandariineja tauoille.
 
Heip!

Liityn teidän jengiin tänne, tänään pitäis olla 4+0 mutta oireiden perusteella osasin testata jo plussan 3+3. Kiinnittymisvuotoakin tuli ihan selkää vaaleanpunaista yhdellä wc-käynnillä:geek:
Viivat on vielä heikkoja, että maltilla (niinpä vissiin) odotellaan:D:ROFLMAO:
Tänään siis pitäis menkkojen alkaa... Hieman menkkakipuja löytyy, pieniä pahoinvointi kohtauksia tulee päivittäin, ja rinnat varsinkin toinen rinta on aran puoleinen.. Ja ne tiedot:

15.10., Hema-, 32v, 4. lapsi ja KYS
 
Mulla toi turvotus on iha jäätävää. Maha on pinkeenä aamusta iltaan. Eilen kyl vedin pieneen flunssa ärsytykseen pienen karkkipussin, et se nyt varmasti vielä pahentaa.

Onnea plussanneille ja tervetuloa joukkoon! Meitä alkaa olemaan jo mukavasti listoilla :love:
 
Tervetuloa mukaan joukkoon @maria101 ja @Hema- !

Mun eilinen kätilön tapaaminen peruuntui viime hetkellä sairastumisen vuoksi, tylsää. Nyt pitää odottaa, että hän tervehtyy ja antaa mulle uuden ajan. En malttaisi millään odottaa!

Meillä on taas aamuisin aikamoinen mellastus käynnissä, kun olen niin herkillä että otan itseeni jokaisesta poikkipuolisesta sanasta ja mies puolestaan on (ymmärrettävästi) vähän kireänä tilanteesta. Joten herkästi lähtee volyymit nousemaan, ja kaksivuotias vielä huutaa siihen päälle että "ei saa huutaa". Hienoa mallia hänelle näytämme. :( Toisaalta, sovitaan kyllä aina heti perään. Mutta jos nyt ei ihan joka aamu tarvisi niin kovasti draamailla...

Mies muuten totesi aamulla että kyllä sä raskaana olet, kun valitan kuulemma jatkuvasti hänen hajuistaan. Kuulemma viimeksi oli ihan samanlaista. En itse muista yhtään. :rolleyes::ROFLMAO:
 
Hei vaan kaikille! Plussasin perjantaina 31.1. viikoilla 3+4. Plussa tuli liuskaan heti, niin tein perään toisen ja lopulta myös digin, joka näytti raskaana viikoilla 1-2. Menkoista laskisin, että laskettuaika on 12.10.

Maanantaina soitinkin jo neuvolaan ja sain ensimmäisen ajan maaliskuun alkuun 4.3. jolloin viikkoja olisi siis 8+2. Mulla on toi kilpparin vajaatoiminta niin nostin jo sitä annostusta ohjeiden mukaan ja varmaan tuolloin laittavat lähetteitä verikokeisiin niinkuin viime raskaudessakin, niin pysyvät arvot kunnossa.

Meillä on ennestään poika, joka on nyt 1,5-vuotias (07/2018) ja syksyllä alotettiin kakkosen yritys.

12.10. Fiksulikka, 2. lapsi, HUS
 
Jee, uutta porukkaa ja paljon ultrauksia odotettavana!

Kerroin tänään vähän hetken mielijohteesta esimiehelle raskaudesta, koska saa tietää joka tapauksessa jossain vaiheessa ja jos jokin menee pieleen, saa silloinkin tiedon. Hyvä että kerroin, nyt ei tarvitse käyttää saldotunteja keskellä päivää olevaan ultraan vaan se lasketaan työajaksi :D hän oli tosi iloinen mun puolesta ja äsken kun heitti mut kotiin kertoi omista lapsistaan, ketkä on kaikki syntyneet koeputkihedelmöityksenä.:giggle:
 
Jee, uutta porukkaa ja paljon ultrauksia odotettavana!

Kerroin tänään vähän hetken mielijohteesta esimiehelle raskaudesta, koska saa tietää joka tapauksessa jossain vaiheessa ja jos jokin menee pieleen, saa silloinkin tiedon. Hyvä että kerroin, nyt ei tarvitse käyttää saldotunteja keskellä päivää olevaan ultraan vaan se lasketaan työajaksi :D hän oli tosi iloinen mun puolesta ja äsken kun heitti mut kotiin kertoi omista lapsistaan, ketkä on kaikki syntyneet koeputkihedelmöityksenä.:giggle:
Mä oon kanssa kertonu aina heti, helpompi kertoa keskenmenostakin sitten. Jos siis sellainen vielä tulee.
 
Olis ehkä järkevämpää kertoa töissä jo ajoissa, teki itekin mieli sanoa jo esimiehelle, kun pari päivää sitten suunniteltiin tulevia juttuja. Nyt on esimieskin sellanen, et sille vois ihan hyvillä mielin sanoakin.

Kattelin jo vähän aikoja yksityiselle ultraa varten ja just tolla helmikuun vikalla viikolla pääsisin hyvin, mutta en vielä saanut varattua:)
 
Mä oon aikaisemmin kertonut pomolle (tai siis mun vuokratuolipaikan omistajalle, oon yrittäjä isommassa firmassa), melkeimpä heti ku ollaan alettu yrittää, mutta nyt nelonen ei ollu niin suunniteltu vaan päähänpisto. Ja olin sanonu pomolle, et kolmas on viimeinen. No pomo on menossa nyt kolmeks viikoks lomalle niin en halua pilata hänen lomaansa raskausilmotuksella :LOL:
 
  • Tykkää
Reactions: Helmiina1978
Mä en ajatellut töissä kertoa vielä hetkeen, ellei nyt iske joku hullu pahoinvointi päälle, tai vatsa pullahtaa ihan tosi aikaisin esiin. :ninja: Mutta kai olisi reilua alkukesästä kertoa, että ehtivätkö rekrytoida sijaisen, meillä kun prosessi on tooosi hidas ja kankea byrokratian takia.

Tekisi mieli tehdä uusi viikkodigi, mutta ei tässä vaiheessa ole kyllä järkeä. Ehkä ensi viikolla alkuviikosta voisi näkyä sitten jo se 3+ vko, se vähän rauhoittaisi mieltä.
 
Nyt on varattu ultra torstaille 27.2.
Sillon ois viikkoja 8+ jotain. En osaa oikein laskea tarkkoja viikkoja ja flo -sovellus laskee jotenkin oudosti noi viikot.

Mulla on ollu etovaa oloa nyt useana päivänä pitkin päivää, hampaiden harjaus saa aikaan yökkäyksen. Vähän kauhulla taas odottaa niitä kaikkia tulevia aamuja ja päiviä huonovointisena:confused:
 
Tervetuloa uudet mukaan :love:

Pari päivää ollut tosi kovia menkkajomotuksia, näinkö siellä tyyppi venyttelee paikkoja vai onko huono merkki. Runsas valkovuoto jatkuu edelleen ja päivittäin on tullut myös punertavaa limaa kerran tai kaksi pyyhkiessä. Haluan kuitenkin luottaa siihen että johtuu paksuuntuneista limakalvoista tms. Voi apua tämä hirmuinen epätietoisuus! Varhaisultra aikaistui päivällä lääkärin esteen takia, alle viikko enää!

Töissä olisi kyllä paineita kertoa melko aikaisessa vaiheessa. Tällä viikolla olin palaverissa jossa suunnitteltiin jo syksyn kuvioita ja tuli ihan huijariolo kun en sanonut raskaudesta mitään. Jos ens viikon ultrassa on kaikki hyvin niin lähiesimiehille voisin jo kertoa jotta osaavat alkaa suunnitella mun töiden organisointia, ellei se sitten kaadu omaksi tehtäväksi. Vain minä ja mies vielä tässä vaiheessa tiedetään, parille kaverille aion kertoa lähiaikoina.
 
Kovasti voimia Napsunen!

Kiva, että just on ollut keskustelua töihin kertomisesta, oon miettinyt sitä tosi paljon. En halua kertoa vielä tästä kovin laajalti, kun on niin tuore juttu (4+0 paikkeilla vasta) ja kaikki niin epävarmaa. En oo enää ihan nuorikaan (37), joten km-riski on suurempi kuin olis ollut vaikka 10 - 15 vuotta sitten... Kuitenkin tiedän, että mun esimiehen olisi tosi hyvä tietää mahdollisimman aikaisin, koska meillä on tiimissä yksi määräaikaisuus päättymässä syksyllä ja olis mun kollegalle huikeaa, jos vois jatkaa mun sijaisuudella. Jos kaikki menee hyvin ja tää raskaus jatkuu, niin kerron varmaan luottamuksella lähiesimiehelle viimeistään joskus vk 12 aikoihin tai ekan ultran jälkeen. En oo siis vielä varannut neuvolaakaan. Tai jos tulee kovin paha pahoinvointi, niin sit varmaan joutuu jo aiemmin. Tilanteen mukaan.

Nyt alkaa muutenkin jotenkin pelottamaan, että jos jotain tapahtuu. Tunnustelen oloani ja oireitani koko ajan. Aamulla esim. rinnat tuntuivat vähemmän kipeiltä kuin eilen ja meinasin jo huolestua, mutta etominen palasi töihin tultua. Eilen oli koko päivän pientä paineentuntua alavatsassa. Tästä tulee pitkä 8 kk...
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: Korallikala
@Napsunen toivotaan että on harmitonta vuotoa! Jaksamista sinne.

Töissä kertomisesta, yritän olla mahdollisimman pitkään kertomatta. Töissä vaan sikiölle haitallisia liuottimia käytössä, joten jos sellaiseen komennetaan niin joudun heti kertomaan. Ja myös kaikki työkaverit varmasti arvaa miksi ei jotain töitä suostu tekemään..
Esikoisesta jäin jo reilusti ennen puoliväliä erityisäitiysvapaalle kun ei sopivia töitä ollut tarjolla.

Läheisille kertomistakin tarkoitus yrittää venyttää mahdollisimman pitkään, aiemmista kerrottu rv 13-16 välillä. Olen huono puhumaan huonoista uutisista, yksi keskemeneno ollut ennen esikoista ja jotenkin sitä yrittää aina päästä edes vähän varmemmille viikoille.

Täällä ainakin toistaiseksi täysin oireetonta, kolmannen raskaus oli myös oireeton, aiemmista rajua oksentelua, väsymystä yms. mukavaa :D
 
  • Tykkää
Reactions: Korallikala
Voi @Napsunen paljon voimia! Tuo on varmasti meidän kaikkien pahin painajainen... :(

Tervetuloa mukaan @Fiksulikka ja @mimmi92 !

Joku kyseli raskausappeista (en nyt äkkiä selaamalla löytänyt enää sitä viestiä): mulla oli aluksi vain tuo Flo jota käytin alun perin menkkojen seurantaan, kun kierto palautui vähän satunnaisena edellisestä raskaudesta. Vaihdoin siihen nyt raskaus-moodin, mutta en koe saavani sieltä kauheasti tietoa. @Unimaa : jos Flossa on viikot väärin, sen saa asetuksista vaihdettua, kun laittaa "completed weeks". Muuten se näyttää viikon liikaa (eli vaikka kuudennella viikolla jo 6+). Päivät siinä on aina yhden edellä. :unsure: Mulla on lisäksi Preglife ja Pregnancy mutta en oo oikein tykästynyt kumpaankaan, eli vinkkejä paremmista otetaan vastaan. :p

Mä eilen kanssa jo harkitsin töissä esimiehelle ja tiimin vetäjälle kertomista, kun väsymys oli taas niin massiivista, että hyvä kun hereillä pysyin. Mutta sain sitten tsempattua iltapäivän läpi, ja nyt ajattelin että ehkä sitten kun olen käynyt ekassa ultrassa kahden viikon päästä. Olen siihen päälle viikon lomalla, ja töihin palatessa on jo kymmenes viikko käynnissä, niin silloin voisi olla ihan hyvä hetki muutenkin kertoa uutiset.
 
  • Tykkää
Reactions: Korallikala

Yhteistyössä