K
kiitos ja anteeksi
Vieras
Olen kotona sairaslomalla väsymyksen ja masennuksen vuoksi. Meillä on muutakin tähän elämäntilanteeseen liittyvää akuuttia stressiä, joka tekisi ns. normaalistakin ihmisestä lähes hermoraunion. Olen yrittänyt sinnitellä tilanteessa mutta tänään meidän perhettä kohtasi taas kerran iso pettymys erään asian suhteen enkä jotenkaan toipunut siitä iltaankaan mennessä. Olin ihan normaalisti lapsen kanssa, mitä nyt vähän korotin ääntäni aiheesta, mutta noin muuten meni kivasti. Mies tuli kotiin töistä, tänään meni myöhään. Lapsi alkoi tietenkin temppuilemaan, meni piiloon ym. huomionhakua. Jotenkin minulla keitti yli ja vaikka yritin hillitä itseäni, aloin huutamaan. Sain lapsen siivoamaan lelujaan kanssani kunnes hän sanoi että menee vessaan. Menin hetken päästä perässä ja meille tuli riitaa kun lapsi oli jäänyt tutkimaan jotain juttua lattialle ja pissasi jo housuihinsa siinä. Hänellä on tapana väittää vastaan, nytkin huusi päälleni. Huusin lujaa "NYT SE SUU KIINNI JO JA PÖNTÖLLE!!"
Yhtä paria märkiä pikkareita myöhemmin siivous jatkui kunnes lapsi kyllästyi ja yritti käskyttää minut siivoamaan. Totesin hänelle tiukasti että minuahan sinä et komentele, johon lapsi ylimielisesti "pistä se suus kiinni"(joo, ihan oikein minulle). Pinnani paloi lopullisesti ja raivosin että mitä hän kehtasi huutaa minulle...toisti lauseensa ja minä löin. Poskelle. Lujaa.
Itkuhan siitä tuli, lapsi meni jäähylle ja samoin minä. Menivät isänsä kanssa pesulle, tämän jälkeen menin luokse ja pyysin anteeksi, kerroin miksi löin ja ettei niin saisi tehdä. Sanoin myös että oli oma syyni kun sanoin niin tyhmästi alunperin, mutta lapsen pitää ymmärtää ettei muita komennella (tämä hänellä vaikeaa, päiväkodissa komentelee niin paljon että osa lapsista ei leiki hänen kanssaan enää...ja ei, meillä ei komenneta kuin pakon edessä, ihan nätisti pyydetään puolin ja toisin!). Halasimme ja vaihdoimme suukot, silitin häntä poskesta ja hellin, kysyin että sattuiko. Hän meni nukkumaan vähän surullisena.
Tuntuu että kuolen tähän ahdistukseen. En tajua miksi piti keittää yli noin tyhmästä jutusta...tietenkin tässä on stressiä ja kaikkea, mutta aikuisen pitäisi pystyä olemaan aikuinen. Olen viime viikkoina alkanut epäilemään kykyäni olla sellainen...
Yhtä paria märkiä pikkareita myöhemmin siivous jatkui kunnes lapsi kyllästyi ja yritti käskyttää minut siivoamaan. Totesin hänelle tiukasti että minuahan sinä et komentele, johon lapsi ylimielisesti "pistä se suus kiinni"(joo, ihan oikein minulle). Pinnani paloi lopullisesti ja raivosin että mitä hän kehtasi huutaa minulle...toisti lauseensa ja minä löin. Poskelle. Lujaa.
Itkuhan siitä tuli, lapsi meni jäähylle ja samoin minä. Menivät isänsä kanssa pesulle, tämän jälkeen menin luokse ja pyysin anteeksi, kerroin miksi löin ja ettei niin saisi tehdä. Sanoin myös että oli oma syyni kun sanoin niin tyhmästi alunperin, mutta lapsen pitää ymmärtää ettei muita komennella (tämä hänellä vaikeaa, päiväkodissa komentelee niin paljon että osa lapsista ei leiki hänen kanssaan enää...ja ei, meillä ei komenneta kuin pakon edessä, ihan nätisti pyydetään puolin ja toisin!). Halasimme ja vaihdoimme suukot, silitin häntä poskesta ja hellin, kysyin että sattuiko. Hän meni nukkumaan vähän surullisena.
Tuntuu että kuolen tähän ahdistukseen. En tajua miksi piti keittää yli noin tyhmästä jutusta...tietenkin tässä on stressiä ja kaikkea, mutta aikuisen pitäisi pystyä olemaan aikuinen. Olen viime viikkoina alkanut epäilemään kykyäni olla sellainen...
Kaikista helpottavinta on huomata ettei ole ainoa "paska äiti"...ei sillä, että todellakaan haluaisin toistaa tekoani. En tahdo. En enää koskaan. Vihanhallintakeinoja minulta kyllä puuttuu, ne voisin ottaa puheeksi terapiassa..? 
