Lisää rahaa?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Vihainen rva
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

Vihainen rva

Vieras
Mieheni jätti minut reilun kolme vuotta sitten toisen naisen takia. En käsitä mitä tuossa naisessa oli parempaa muuta kuin että oli nuorempi. Ero oli minulle kova paikka. Lapsemme jäi yhteishuoltajuuteen, mutta en olisi halunnut että lapsi on missään tekemisissä sen naisen kanssa. Lapsi oli toista mieltä. Mies on mennyt naimisiin naikkosensa kanssa ja kuulin huhun jonka mukaan se olisi raskaana!

Sitten sain oivat syyt kieltää lapselta oleskelun isän luona jos se toinen nainen on siellä. Käytännössähän se tarkoitti sitä että miehen olisi pitänyt heittää ämmä pihalle jos haluaa tavata lasta. Sain lapsen uskomaan että niin oli parempi, ettei mene isälle. Eikä ole mennyt. Lapsi kertoi isälle että se on hänen oma tahtonsa ja isä uskoi. No nyt minä sitten olen huoltanut lasta yksin. Sain kyllä kusetettua hyvät elatusmaksut ja mies maksaa kiltisti. Kaikki nää vuodet olen yrittänyt takoa miehen päähän järkeä että jättäisi naikkosensa mutta mies ei halua ymmärtää. Hän kehtasi kieltää minulta yhteydenpidonkin, mutta siihen en sentään suostunut!

Nyt olen sitä mieltä että koska isä ei halua tavata lastansa ja osallistua yhteishuoltajuuteen, niin minähän tarvitsen enemmän elatusapua häneltä. Miten minä tässä onnistuisin? Onko kokemuksia?
 
ei ihme, että mies jätti.

Koitas nyt kestää se ajatus, että mies on ONNELLINEN sen toisen kanssa.

ehkä sinäkin löydät uuden, ellei katkeruus vanhenna sua liian nopeasti..
 
Kuule, minä vain kyselin miten elatusmaksua saisi nostettua. Me olimme mieheni kanssa onnellisia ennen kuin toinen nainen sotki elämämme. En halua ketään toista miestä, enkä usko että mieskään montaa vuotta sitä naista katselee.
 
Nauti katkerasta kalkistasi. Mitä olet mahtanut miehelle tehdä kun noin valitsi?Pirulliselta vaikutat. Olet lapsesikin kiduttanut, saati miehesi. Lapsi kärsii lopun elämäänsä.Toivon sinulle tuskaisia päiviä ja entiselle miehellesi toivon lisää onnen hetkeiä uuden kultansa ja uuden perheensä kanssa.
 
Kannattaisiko alkuperäisen harkita vaikka novellikirjailijaksi ryhtymistä, sillä tarvitaan aika lailla (kieroutunutta) mielikuvitusta, että kykenee edes keksimään tällaisen provon. Voisit lyödä sillä keinoin rahoiksi... Tai ehkä voisit tarjota uusia juonenkäänteitä Salattuihin elämiin :-D

 
Kirjaa tuosta ei saisi. kirjailijat ovat yleensä hyvin älykkäitä ihmisiä, toisin kuin vihaton rva väittää. Vihaton rouva on samaa luokkaa kuin tämä ap, ei varmaan selviäisi yksin ja siksi kestää paskamaista miestään.
Elatusmaksua saa nostettua kun antaa oikeudelle perusteet. Miehellä on paljon rahaa ja sinä tarvitset lisää. Siitä se alkaa.Neuvottele ensin miehen kanssa.Paras tulos saadaan siten.
 
Olipas Taunolta kaunis kommentti... Enhän minä kirjailijoiden älykkyyttä aliarvionut, vaan ehdotin alkuperäiselle NOVELLIkirjailijan uraa tai sitten uutta käsikirjoitustiimin jäsentä Salattuihin elämiin.

Ja millä perusteella olen samaa luokkaa kuin ap - eli millä tavalla en selviäisi yksin?! Jos tarkoitat rahallisesti, niin pärjäisin, sillä tienaan aika paljon enemmän kuin mieheni. Jos hän olisi ""paskamainen"", en luonnollisesti häntä katselisi, mutta koska hän on maailman ihanin ihminen, ""kestän"" häntä, vaikka taloudellisesti tulisinkin toimeen paljon paremmin yksinäni.

Vihattomaampaa päivän jatkoa vain Taunollekin...

 
En voisi kuvitella että omalle lapselleni tekisin tuollaisen manipuolointi kuvion. Kalahtaa kuule omaan nilkkaan vielä niin että tuntuu---.
Miehen kannattaisi hakea huoltajuutta jo tämän ap.lapsesta ja ap saa alkaa maksamaan miehelle jotenkin niin kypsymätöntä tai laput silmillä eläneen mulle kaikki tyypin kirjottelua tuo ap.teksti oli.
Hyppää kaivoon siinä sinulle vastaus.
 
Sä et voi kieltää naista olemassa paikalla. Toivottavasti sun ex nostaa syytteen sua vastaan ja vaatii huoltajuuden itselleen. Nyt niillä on ihana perhe-elämä uus vauva tulossa ja muuta. Sehän vois muuten tarkastuttaa elatusavun suuruuden ja pienennyttää sitä nytkö toinenkin perhe tarvii rahaa ja tilannehan on olennaisesti muuttunut
 
Kuules, kun lapsen etua olen ajanut, mutta isä ei halua enää tavata lasta. Siitä syystä minulla on kulut nousseet lapsesta johtuen ja siksi tarvitsen isältä lisää rahaa. Vai heitteillekö lapsi pitää jättää? Onhan isällä aina tuo vaihtoehto että suostuu tapaamaan lastaan, ettei tarvitse maksaa.
 
Kirjoita toisella kertaa vähän vähemmän läpinäkyvä provo. Ja esiinny siinä edes miehenä, joka ilmiselvästi olet.

Ainakin jonkinlainen mies, tasosta ei voi puhua...
 
En ymmärtänyt sisältyykö tähän nälvimistä vai ei.

Kiitos kuitenkin neuvosta. Miehen kanssa ei neuvottelut onnistu alkuunkaan. Niinpä aion ottaa yhteyttä oikeusaputoimistoon ja lähteä käräjöimään asian puolesta.
 

Yhteistyössä