Limaisuus allergiaoireena?

NäkymätönNinni

Aktiivinen jäsen
12.11.2004
1 017
0
36
Onko kenenkään lapsella? Meillä poika kohta 10kk ja useamman kuukauden on ollut jo rohiseva ja limainen. Mahaoireita on myös välillä, mutta iho on erittäin siisti. Tällä hetkellä ruokavaliossa riisi, bataatti, maissi, kukkakaali, mustikka, vadelma, puolukka, possu ja broileri. Persikka kysymysmerkillä. Imetyksen lopetettuani muutama päivä sitten on saanut almiron peptiä. Limaisuus ja rohina on selvästi pahentuneet sinä aikana. Eli ei vissiin sitten käy tuo Almiron. Neuvolassa totesivat vain, et jos "pärjää" (mitä se sitten onkaan), niin ei tarvi tehdä mitään tuolle limaisuudelle. Mutta kamalan kuuloista se on..
Viljat, peruna, porkkana, maito ainakin aiheuttaa oireita.

Onko kenelläkään kokemusta tuosta limaisuudesta ja onko siihen esim annettu lääkettä tai muuten alettu selvbittämään tilannetta? :wave:
 
Hei!

Meillä ei ruoka-aineet ole sinällään aiheuttaneet limaisuutta, iho-oireita kyllä sitäkin enemmän. Tosin, maitoa kun viime vuoden lopulla sairaalassa testattiin, niin altistuksen jälkeen poika oli kyllä limainen ja yskäinenkin. Se meni seuraavaan päivään mennessä ohi. Lääkäri oli sitä mieltä, että saattoi hyvinkin olla maidon aiheuttamaa. Mutta koska kummempaa oiretta ei pojalle tullut, niin saatiin lupa jatkaa maidon testausta.

Mutta se, mikä on meiän pojalle aiheuttanut limaisuutta, yskäisyyttä ja hirvittävän kuolan erityksen keväällä ja kesän alussa oli siitepölyt! Aluksi alkoi tosiaan kuola valua, mitä suuresti ihmettelin, kun poika on kuitenkin yli 2.5-vuotias ja kaikki hampaat jo puhjenneet. Sitten alkoi aivastelut, nuhan valuminen, limainen yskä.. Sitten todettiin siitepölyallergia ja saatiin siihen lääkitys ja siihen loppuivat oireet. Nyt on kohta viikon verran ollut ilman allergialääkettä, eivätkä oireet ole ainakaan vielä palanneet, joten poika taitaa olla vain koivulle allerginen. Meidän poika on aina ollut kova sairastelemaan flunssia, mutta olen aiemmat keväät ihmetellyt, että miksi poika on vielä enemmän kipeänä maaliskuun lopulta heinäkuun alkuun.. En vain ole silloin osannut erottaa flunssia ja tuota siitepölyallergiaa toisistaan.. eivätkä lääkäritkään ole tulleet sitä mahdollisuutta ajatelleeksi, vaikka riskitekijät (=atopia + ruoka-aineallergiat) ovat olemassa. Nyt poika ei ole ollut toukokuun alun jälkeen kipeänä, jolloin tuo siitepölyallergia todettiin. Ja se on meidän pojalle tosi pitkä aika olla terveenä!
 
Tuota limaisuutta voi aiheuttaa ihan ne siitepölyt, sitä voi onneksi lääkitä ihan nenäsumutteella ja/tai esim. Zyrtecillä. Limaisuutta voi aiheuttaa myös ruoka-aineallergiat. Joillain tulee ihan yksinkertaisesti limaisuutta ja joillain voi tulla refluksia oireeksi ja se voipi lisätä limaisuutta myös.
 
Käytin pojan lääkärissä tänään ja samala otettiin verikokeet, et näkyykö niissä mitään allergioita. Tiedän kyllä, et välttämättä niissä ei näy, mut onpahan otettu nekin nyt. Määräsi ventolinea baby halerilla kokeiltavaksi, et jos pahasti menee tukkoon, niin on jotain mitä antaa kotona. Katotaan nyt muutama päivä taas eteenpäin. Voi tuo siitepölyallergiakin olla, mut uskon, et muutakin, koska on oireillut jo tammikuusta asti.
Isommalla pojalla, syksyllä 3v täyttävällä, todettiin just kymmenkuisena siitepölyallergia. Nuha oli kokoajan ja silmät punoitti ja vuoti, sekä aivasteli paljon. Nyt on selvinny ilman lääkkeitä ja oikeestaan muutkin allergiat helpottanu ja atopia kans. Toivossa on hyvä elää, et jos tällä toisellakin menis ohi nuo oireet ennen kolmea ikävuotta. :whistle:
No aika näyttää, miten käy.
 

Yhteistyössä