"Lievästi kuumeilevat" eli hieman yleisempää keskustelua vauvakuumeesta.

Täällä sitä vaan tylsistyneenä odotellaan, että kuinka käy. Ymmärrän kyllä, että mies ei halua tehdä lapsiasian suhteen päätöstä nopeasti vaan haluaa odottaa josko sellainen fiilis yhtäkkiä tulisi, että lapsi olisi ihana saada. Kuitenkin kun itse on sen ajatusprosessin jo käynyt läpi, niin hankala odottaa. Mitenkäs muilla onko vauvakuumeet heräilleet hyvinkin eri aikoihin vai oletteko yhteistuumin yhtäkkiä päättäneet, että nyt on oikea aika lapsille?

Olisipa jo joulu niin tulisi muuta mietittävää ja aika kuluisi ihan kuin itsekseen ensi vuoden puolelle, jolloin voisin ajatella, että (miehen siis suostuessa) TÄNÄ vuonna pääsee yrittämään

 

Oi voi. Koko ketjun luin läpi ja päätin itsekin tänne nyt tulla.

Itse oon 19, mies on 23. Ollaan oltu yhdessä melkein kaksi vuotta, asuttu yhdessä vuosi. Kihlasormuksen sain sormeen heinäkuun alussa, ja sillon olin sitä mieltä, et naimisiin on mentävä ennen kun lapsia aletaan hankkimaan...

No sittenpä oli pikkuveljen rippijuhlat ja sukulaiset toi pikkusia näytille, Sillon kateltiin ja ihasteltiin, että voi kun on sulonen pieni. Sen jälkeen muutaman kerran kävin veljen ja sen vaimon kanssa vauvanvaateostoksilla, ja siitä se lähti vaan lumipalloefektinä, ja nyt se on pamahtanut ihan täysillä, että kyllä mäkin kovasti haluaisin tämän kierukan pois ja alkaa yrittää sitä omaa nyyttiä.

Mies on naureskellu vieressä, kun kaikki on niin söpöä ja tuitui. Parin viime viikon aikana sävy on muuttunu molemmilla vakavammaksi, ja tänään tuli mieheltä ilmotus, että joko voitan lotossa rahat häihin tai sitten suvun pitää hyväksyä että häät tulee jälkeenpäin, hänen puolestaan voin käydä ottamassa ehkäisyvälineen pois. Mitähän tässä nyt pitäis ajatella...

 

Moi pitkästä aikaa! Taas on uutta porukkaa tullut, tervetuloa
Itse olen lähinnä taustalla lueskellut ja kuumeillut täällä. Mutta nyt piti tulla kertomaan hyvät uutiset. Meillä päätettiin viikko sitten lopettaa kalenterin kyttääminen eli enää ei tarvii varoittaa miestä lähestyvästä ovulaatiosta vaan nyt sitten ihan oikeasti tjottaillaan Päädyttiin siis sillon viime vkl taas puhumaan lapsista ja kun huomasin miehenkin olevan suht positiivisella mielin mukana, päätin sitten vaan kysyä, että eikö me nyt voitas jo lopettaa se kalenterin kyttääminen ja suureksi yllätyksekseni mies ei edes kauan miettinyt vaan melkein samantien ilman suostutteluja sanoi että kyllähän se passaa Ja totesi vielä että eipä hän niitä päiviä ole parina edellisenä kuunakaan enää paljon miettinyt. Tulin niin iloiseksi ja kiittelin miestä kovasti tästä päätöksestä Tällä hetkellä oottelen menkkoja saapuvaksi, maanantaina tai tiistaina pitäisi alkaa, mutta kierron heittelemisen takia en varmaan testaa ennen kuin on yli viikon myöhässä. Muutenkin tuntuu että mahdollisuus on melko pieni kun ei olla nyt erityisen paljon peittoa heiluteltu. Yksi kerta kyllä osui melko lähelle ovista, minun vahinko kun onnistuin jotenkin unohtamaan millon sen pitäis olla , jälkeenpäin kerroin tietysti miehelle ja onneksi ei haitannut, silloin siis lauantai iltana sekstailtiin ja mentiin loppuun kun kalenterin mukaan ovis olisi ollut maanantaina. Eli pienen pieni piinaava mahdollisuus on taas, mutta ootellaan nyt rauhassa. Onnea teille muillekin miesten lämmittelyyn, tiedän miltä se tuntuu

 

Heips kaikille! Minäkin olen uusi täällä, tosin jo joitakin kuukausia takapiruna lueskellut.

Tänne on iskenyt aivan uusi tunne, nimittäin vauvakuume! Minulle, joka vielä nuoruudessaan vannotti, ettei koskaan ikinä lapsia. Nyt kuitenkin ikää on 28, talo, työt ja autot ja niin päin pois... Lisäksi kierto tuntuu pitenevän hitaasti, mutta varmasti. 10 vuotta sitten oli oppikirjamainen 28, nyt jo 34. Oikein sisintä kalvaa, kun niin haluaisi odottaa ja yksi ylimääräinen huone tuolla olisi tyhjillään ja mitä kaikkea maailmasta haluaisikaan pienokaiselleen opettaa ja muuta ruusunpunaista haaveilua.

Miehelle tuossa rohkenin sanaista arkkuani avata ja vastaus ei ollutkaan toppuutteleva, vaan "miksikä ei". Tosin jo aikoinaan suhteen alussa puheli, että jos vahinko kävisi, niin se ei olisi maailmanloppu. Nyt minua alkoikin pelottaa. Kauheaa, ihanko oikeasti. OIKEASTI. Vauva meille.

Miltä muista ensimmäistään yrittävistä on tuntunut? Onko pieni pelko normaalia vai pitäisikö vielä odottaa? Vai sulkea silmät ja antaa elämän viedä? Voihan hyvinkin olla, että tärppäämisessä menee aikaa ja kuitenkin pohjimmiltaan se palo on suuri, tunnetasolla, pää nyt yrittää taas tapaani jotain.

Sen verran olen kuitenkin tässä "valmistautunut", että alkoholia ei juurikaan tule otettua, nikotiinilaastari on liimattuna ja vitamiinit ja foolihappo menee joka päivä, jos kuitenkin..?

 

Huomenta kaikki!

Giljan: Vaikka aika nyt tuntuu pitkältä, on se ensi kesä lähempänä kuin arvaatkaan. Nyt vaan ajatusprosessia läpikäymään, niin ehditte molemmat asennoitua asiaan.

Minzku90: Onnea! Voi miten mukavaa, että saatte lopettaa kalenterin kytsimisen.

Oskaritar: Varmasti on ihan luonnollista panikoida ja jännittää! Onhan vauva kuitenkin iso ja mullistava asia. Kun ensimmäistä aloin odottamaan, oli paitsi onnellinen, myös jännittynyt. Raskausaikana vauvan tulo konkretisoituu ja asia tulee tutuksi, kun lueskelee kaikkea vauva asiaa.

Omaa napaa; Kyllä on taas paljon pyörinyt raskaana olevia ympärillä. Tuntuu, että heitä näkee joka paikassa..

Eilen keskusteltiin miehen kanssa vauva-asiasta ja kerroin, että vauvakuume on kasvanut suuriin mittoihin. Toisaalta mietin, että kun me tuskin enempää lapsia tehdään (siis tämän mahdollisen iltatähden jälkeen), niin mietin onko aika nyt oikea vai pitäisikö iltathäden tekoa siirtää eteenpäin. Mies on edelleen tyytyväinen nykyiseenkin lapsilukuun, mutta oli avoin keskustelulle. Olen tätä vauva-asiaa miettinyt niin paljon pääni sisällä, että avasin keskustelun taas miehen kanssa siitä syystä, että hänkin ehtisi vauva-ajatukseen mukaan. Saman prosessointiajan hänkin tarvii kuin minäkin. Joskus mies on sanonut, että saa tulla niin paljon lapsia kuin on tullakseen, mutta ollaan molemmat niistä ajoista vähän kasvettu. Se kuitenkin tässä vaiheessa päätettiin, ettei mitään varsinaista ehkäisyä oteta käyttöön. Samoin mennään kuin tähänkin asti...välillä keskeytetyllä, välillä ei.Hiljaa hyvä tulee. Menkat juuri loppui, joten taas uuteen kiertoon matkataan.

Mukavaa sunnuntaipäivän jatkoa!

Zipi

 

Zipi, juu onneksi kesään ei ole niin pitkä aika ja tässä on kädet täynnä hommia siihen asti, eli varmasti aikaa kuluu nopeasti. Ja toisaalta turhaan tulee vielä edes odotettua kesää kun nyt odotan vielä vastausta, että onko kesällä mitään odotettavaa.

Oskarittaren tilanne kuulostaa niin ihanalta. Toivoisin niin, että tulisi juuri tuollainen tilanne, että kaikki puitteet on kunnossa ja yhtäkkiä kokisi van perheen perustamisen ajankohtaiseksi ja mieskin sanoisi noin. Eli itse ainakin kannustan, että silmät kiinni ja hyppy tuntemattomaan.

Olisiko kellään mitään vinkkejä tähän kuumeen helpottamiseen? Olo tuntuu välillä vähän hölmöltä kun en osaa ajatella mitään muuta. Tekisi mieli puhua asiasta jollekin, mutta en oikein tiedä kenelle. Perheenjäsenille ei, koska en halua nostaa toiveita jos mies sanookin, ettei lapsia halua ja sitten taas ystävistä todella moni on lapsettomia jotka eivät lapsia haluakaan. Eli heiltä tuskin irtoaa sympatiaa tai kiinnostuta aiheen jauhamiseen.

 

Tuosta elämäntilanteesta... Meillähän on niin, että asun ulkomailla paikallisen mieheni kanssa ja hänen työnsä on vähän epävarmaa, joka vuosi voidaan joutua eri paikkaan ja sinne minne haluttais on vaikea päästä... Suunnilleen ainoa paikka jonne olis mahis nyt asettua aloilleen on kaupungissa, josta en itse tykkää yhtään... Eli mistään omasta kodista on vähän turha haaveilla toistaiseksi, vaikka rahatilanne sen sallisikin. Aiemmin ajattelin että en ainakaan rupea lapsia tekemään ennen kuin on oma koti ja omat kamat, mutta vuodet vierii enkä halua "liian vanhana" alkaa yrittää, joten olen tässä joutunut antamaan periksi .

Nyt on mielenkiintoiset ajat... Menkkojen olisi pitänyt alkaa sunnuntaina, vaan ei näy, sen sijaan on nyt tullut vähän tuhrua ja eilen yks pieni tumma "limakalvoriekale" (yäks). Tein eilen iltapäivällä apteekin testin ja puhdasta negaa näytti, ei viivan aavistustakaan. Mies jo tuosta negasta vähän pettyi, minä uskon vasta kun/jos alkaa taas menkat. Musta olis jotenkin vaan aikamoinen sattuma, jos yleensä säännöllinen kierto päättäis alkaa heitellä just silloin kun on päästetty ekat uimarit altaaseen...
Ruumiinlämpö on korkeahko edelleen (tosin en mittaile oikeaoppisesti heti herättyäni, mutta kyllä 37.3-37.4 suusta on jo ylärajoilla), rinnat menkkoja enteilevään tapaan muhkut ja hiukan arat, maha jotenkin outo vaikkei varsinaisesti voi pahoinvoinniksi kutsua, alaselkä jotenkin jäykän tuntuinen...

Giljan, no täällähän se on hyvä purkautua . Minäkään en voi oikein kenellekään jutella IRL, ja esim. äitini luulee varmaan vieläkin ettei minulta ole odotettavissa muita kuin karvaisia lapsenlapsia .

 

Lallastiina, vähän sama juttu, eli meillä on lähipiiri siinä uskossa, että ei varmaan ikinä olla lisääntymässä. Olen vuosikausia puhunut "jos lapsia joskus jostain kumman syystä tulisi...", enkä "kun lapsia joskus..." joten tämä kuume tulisi kaikille todellisena yllätyksenä.

Onhan se kyllä niinkin, että elämäntilannetta ei pitäisi liikaa katsoa, mutta meillä on ihan oikeasti sellainen poikkeustilanne menossa, jonka yli kannattaa (ja pitää) odottaa. Majaillaan vielä hetki ulkomailla ja vanhempainrahojen takia ei olisi mitään järkeä saada lasta vielä vuoden sisään. Eli omakin toive olisi että raskaus alkaisi aikaisintaan ensi kesänä kun silloin rahan yms. kanssa ei tarvitse puljata niin paljon.

 

Heips kaikille! Minäkin olen uusi täällä, tosin jo joitakin kuukausia takapiruna lueskellut.

Tänne on iskenyt aivan uusi tunne, nimittäin vauvakuume! Minulle, joka vielä nuoruudessaan vannotti, ettei koskaan ikinä lapsia. Nyt kuitenkin ikää on 28, talo, työt ja autot ja niin päin pois... Lisäksi kierto tuntuu pitenevän hitaasti, mutta varmasti. 10 vuotta sitten oli oppikirjamainen 28, nyt jo 34. Oikein sisintä kalvaa, kun niin haluaisi odottaa ja yksi ylimääräinen huone tuolla olisi tyhjillään ja mitä kaikkea maailmasta haluaisikaan pienokaiselleen opettaa ja muuta ruusunpunaista haaveilua.

Miehelle tuossa rohkenin sanaista arkkuani avata ja vastaus ei ollutkaan toppuutteleva, vaan "miksikä ei". Tosin jo aikoinaan suhteen alussa puheli, että jos vahinko kävisi, niin se ei olisi maailmanloppu. Nyt minua alkoikin pelottaa. Kauheaa, ihanko oikeasti. OIKEASTI. Vauva meille.

Miltä muista ensimmäistään yrittävistä on tuntunut? Onko pieni pelko normaalia vai pitäisikö vielä odottaa? Vai sulkea silmät ja antaa elämän viedä? Voihan hyvinkin olla, että tärppäämisessä menee aikaa ja kuitenkin pohjimmiltaan se palo on suuri, tunnetasolla, pää nyt yrittää taas tapaani jotain.

Sen verran olen kuitenkin tässä "valmistautunut", että alkoholia ei juurikaan tule otettua, nikotiinilaastari on liimattuna ja vitamiinit ja foolihappo menee joka päivä, jos kuitenkin..?

Paniikki kuulostaa tutulta. Mä oon kuumeillu nyt nelisen kuukautta, mies anto luvan tässä kuussa. "Tarvitaanko me tota kumia mihinkään.." Siitä mulla alko paniikki, joka kesti noin viikon. "En mä haluakaan", "en mä ole valmis", "en mä uskalla", "entä jos en rakasta." Sit se lähti helpottamaan ja kuume löysi tiensä takasin. Nyt en muuta tunnekaan kun innostusta, toki jännittää ja väsyneenä saattaa taas lievästi ahdistaa. Kuitenkin menee pian ohi enkä malta odottaa

 

Osallistunpa minäkin nyt tähän keskusteluun. Joskus olen aikaisemmin käynyt vilkuilemassa, mutta en ole mitään merkkiä itsestäni jättänyt.

Vähän taustoja.. Ollaan naimisissa oleva pariskunta, lähempänä 30 vuotta molemmat. Ollaan aina oltu vähän sitä mieltä, että lapset ei välttämättä kuulu meidän elämään. Myönnän kyllä että muutaman vuoden aikana olen joskus miettinyt että ehkä sittenkin olisi kiva, mutta sitten kuitenkin sysännyt sen taka-alalle odottamaan ns.parempaa hetkeä. Miehelleni en ole niistä ajatuksista puhunut, koska en missään tapauksessa halua painostaa mitenkään. Elokuussa sitten mies ihan yhtäkkiä totesi, että voitais kyllä lopettaa ehkäisy ja jos tulee vauva niin tulee. Mä olen siis lopettanut pillerit vuoden alussa ja käytettiin ehkäisynä kumia tai keskeytettyä. Mun pitää kyllä myöntää, että menin hiukan paniikkiin ja mietinkin sitä muutaman päivän.. jos joku olis mulle ton asian etukäteen sanonut, niin olisin nauranut päin naamaa. Nyt ollaan oltu kolme kk ilman minkäänlaista ehkäisyä, mutta ei oteta asiasta mitään paineita. Kyllä mä joskus mietin, että mitä hittoa mä nyt olenkaan tekemässä ja tekis mieli painaa peruutusnappia mutta sitten taas uskon kohtaloon, joten sitten jos se lapsi ilmoittaa tulostaan niin se on sitten tarkoitettu niin. Meidän elämäntilannehan on niin eri kuin mitä olin alunperin kuvitellut. Meillä on todella pieni omistuskaksio, kolmiovinen auto ja mä oon työtön. Mutta tjaa, ollaan aina menty vähän omia polkuajmme. Ainakin vanhemmat tulee tukehtumaan kahviinsa ja tippumaan tuoleiltansa, kun kerrotaan vauvauutisia. Me ollaan vedetty aika hyvää "ei lapsia ehkä koskaan meille"-roolia jo aika pitkän ja lisätty vaan vettä myllyyn tän viimeisen kolmen kuukauden ajan.

 

Menkat myöhässä kuudetta päivää... Eilen aamulla oli pakko tehdä testi, koska illalla oli alkoholia sisältävää illanviettoa, ja negatiivinenhan se oli Vaikka niin muka olin jo kuvitellut jotain oireitakin. On kyllä niin ärsyttävä tämä vaihteleva kierto kun koko ajan pitää olla varuillaan jos sattuis menkat alkamaan ja pikkuhousunsuojia kuluu. Missä lie taas viipyvät. Tässä kierrossa olen ihmetellyt, kun tissit ei oo vieläkään kipeytyny Oliko se gelee royale nyt semmonen joka tasottais kierron ja ois muutenki hyväksi, vois ihan harkita ostamista.

Miehen veljellä muuten on kolme alle kouluikäistä lasta, joita välillä olen vahtinut ja muuten vaan ollaan nähty niin kyllä siinäkin heitä katsellessa aina vauvakuume nousee

Onko täällä muuten muita migreenistä kärsiviä? Minulla kohtaus iskee yleensä 1-2 kertaa kuussa ja tyypillisesti päivää ennen menkkojen alkua. Keväällä hain siihen reseptilääkityksen kun ei enää panadol riittänyt ja nyt on käytössä toimiva Pronaxen 500mg (naprokseeni), MUTTA huomasin pakkausselosteesta että saattaa vaikeuttaa raskaaksi tulemista Googlaamalla löytyi että kiinnittymistä saattaisi haitata siis.

 

Sunnuntaita!

Minzku90: Tsemppiä... Kyllähän se fiilistä laskee kun elättelee toiveita, eikä sitten tärppääkkään. Löytyisiköhän niille migreenilääkkeille vaihtoehtoja..

Omaa napaa: Tästä tulee nyt kunnon piinailukierto... Olosta päätellen olisi tärppipäivät ja mentiin loppuun asti. Nyt yritän olla miettimättä asiaa liikaa, ettei menisi tunteisiin taas jos ei tärppääkkään...

Kp 14

 

Moikka!
Pitkästä aikaa tulin kurkkimaan mitä tänne kuuluu ja hirveesti tullut uusia

Tanja12 kiitos kysymästä, hyvää kuuluu! Puoliväli lähenee, nyt viikkoja 18+5. Mulla on ollut tosi helppo tää raskaus. Ei pahoinvointia eikä muutakaan vaivaa. Mahakin niin pieni ettei sitä juuri huomaa. On kuin en raskaana olisikaan.Töissäkin kerroin vasta viime viikolla Pari viikkoa olis rakenneultraan niin ehkä saadaan tietää kumpi sieltä olisi tulossa

annimaria ja Tanja voi harmi että miehet ei lämpene vauvalle vielä Pidän peukkuja että pian teilläkin miehien mieli muuttuu.

Kaikille kovasti tärppionnea ja tsemppiä!

 

Lueskelen edelleen täällä taustalla.

Jännittää niin vietävästi. Mitä jos tuo muuttaakin mielensä? Ollaanko me valmiita? Voiko meille oikeasti tulla vauva?
Ollaan alettu puhua muutosta kolmioon, katseltu kämppiä yhdessä. Mies vitsaillu vauva-aiheesta kavereilleen, aina kun ulkona/kaupassa/missä tahansa tulee vauva vastaan, mies kysyy multa "mikäs siinä meni?" ja hymyilee.
Mä oon kuumeillu veljen ja sen vaimon kanssa, kun nekin aikoo alkaa pian yrittää.

Puhuin äidin kanssa tästä vauvakuumeesta, äiti kertoi nähneensä keskustelua seuraavana yönä unta, jossa syntyi pieni tyttö. Mies kysyi, kehoitinko äitiä ostamaan ensi jouluksi "Emmalle" (???) lahjan valmiiksi.

// muoksin viestiä, soitin tänään ajan kierukan poistoon ja sainkin kutsun saapua paikalle vielä samana päivänä.

 

Kylläpäs sitä pelottaa ja jännittää! Ensimmäinen kuukausi jolloin oikeasti olisi mahdollisuus että olen raskaana. Maanantaina pitäisi alkaa menkat ja nyt päivä päivältä mietin asiaa enemmän... En kyllä usko että olen, ei ole vaan sellasta fiilistä. Tosin en tiedä voiko sitä fiilistä edes olla kun en ikinä ole raskaana ollut. Kaikkia menkkamaisia oireita kyllä on, finnejä puhkeaa ja vi@€&€@€ niin että verisuonet katkeaa en tiiä, hirveän ristiriitaset tunnelmat. Jotenkin sitä ei muuta odotakkaan ettei ne menkat ala, mutta perus pessimisti kun olen niin tiedän etten ole paksuna. Argh. Olis jo maanantai :/

 

Iltaa!

Oikeaa rintaa vihloo... ai ai ai. Näin viime yönä unta että oikeassa rinnassa oli kasvain. Taisi olla tuntemuksia yöllä. En huolestunut. Mutta haaveilemaan aloin tämän vihlonnan vuoksi ja tulen tippumaan korkealta parin viikon kuluttua jos menkat alkaa.

Sitten katoan taas taustalle kuukaudeksi tai pariksi...

Plussahaavein Zipi kp18

 

Huomenta!

Meillä oli miehen kanssa illalla hyvä keskustelu. Mies oli miettinyt omalla tahollaan, että oltaisiinko nyt saatu pieni tyttövauva alulle. Meillä siis aiemmin kolme poikaa on. Ihana oli huomata, että hänkin asiaa miettii ja jopa näyttäisi toivovan. Hui...oli se avoin keskustelu vaan hyvä juttu. Ihanaa, kun tietää että hänkin on asiaa miettinyt ja valmistautunut. Ihan mahtavaa, koska ei siitäkään niin pitkä ole, kun hän ajatteli että lapsiluku on täynnä. Kesän jälkeen on tapahtunut paljon...

Zipi kp19

 

Onpas kiva kuulla että mieskin on jo ihan mukana! Meilläkin meni hetki lämmitellessä.. Aluksi oli ettei missään nimessä vielä, mutta nyt puhuu itsekkin että vauva olisi kiva! Tosin välillä tulee siltä vielä jotain epäsuoria vihjauksia ettei sittenkään. Olen nyt ihan hoomoilasena että mitä kummaa. Menkat pitäis alkaa tiistaina ja tänään kaupassa puhuin että olisi kiva ostaa testi että tää piinailu loppuis ja ei tarvis enään miettiä asiaa, ihan ku olis taas kuuroille korville puhunut!

Eiköhän ne menkat ala, ei nimittäin ole mitään "oireita", ei tissit nipistele eikä ole etova olo, väsyttänyt on syyskuusta asti ja tämä vitutuskäyrä kasvaa vaan

Usko on mennyt mieheen ja vauvaan, enköhän mä vietä taas hiljaiseloa hetken ja katsellaan sitten kuukauden päästä uudestaan

Tsemppejä taas muille! Ja anteeksi ku nää viestit on taas täyttä valitusta, ne on varmaan ne menkat

 

Huoh. Odotin tänään koko päivän menkkoja. Ei näy eikä kuulu. Marssin tossa iltasella sitten hakemaan testin kun ajattelin "entä jos sittenkin?". Noh, negatiivinenhän se sitten oli että heilahti. Ei edes haamua. Ottaapa koville vaikka kuinka tjottailee :/

 

Kiuski: Tsemppiä. On se aina yhtä raskasta,, TIedän tunteen..

Omaa napaa: Eipä ihmeitä..ei ookkaan enää yhtään sellanen olo, että olis tärpännyt. Jouduin eilen varuuksi tekemään testinkin. Oli hammaslääkärissä käynti ja jouduttiin kuvata, niin sen vuoksi halusin varmistaa ettei plussaa ole. Äh... on tää niin tätä. Minä haluan vauvan!!!

 

Heipä hei kaikille ja tervetuloa uusille!

Siitä on tovi, kun olen tänne mitään kirjoitellut, lukemassa olen kuitenkin silloin tällöin käynyt.

Kiva lukea, että monella on asiat lähteneet rullaamaan eteenpäin ja miehet on saatu lämpenemään vauvahaaveille.

Omaan napaan kuuluu aika kivoja uutisia! Aamulla tein positiivisen raskaustestin. Vähän jännittää, kun sen tänne kirjoitin, toivotaan että pysyy kyydissä loppuun asti! Menkat on kuusi päivää myöhässä ja annoin itselleni luvan testata, plussa tuli!!!<3

Mukavaa päivän jatkoa ja plussatuulia kaikille!

 

Moikka täältäki pitkästä aikaa! Täällä on nyt menossa kp 34/32 ja oireita ei oo oikeestaa mihkään suuntaan,paitsi armoton väsy joka iski noin viikko sitte ja toisena vessassa ramppaamine ku kokoaja muka ois pisuhätä jos huomiseen mennessä menkat ei ala niin teen kyllä testin.

 

Anile: Onnea!!!

Taaperotx5: Tsemppiä!!!

Kp 2. Mut ei mennyt pahasti tunteisiin.

 

Heipä hei!

Kirjoittelin tuossa vajaa kuukausi takaperin, mutta sitten sekoilin jotain käyttäjätunnukseni kanssa (laho pää), enkä päässyt kirjautumaan ja sitten se jäi...

Ahdistus kävi pinnassa, mutta laantui sitten ja vauva-ajatukset tulivat takaisin, kuten trady tuossa sanoi. Päätimme miehen kanssa ottaa yrityskierron nro 1.

Tänään plussasin, kp 29/32. Päättyi tämä kuumeilu lyhyeen!

 

Ignooraan teidät kaikki nyt julmasti, mutta...

Moi taas. Kierukan poistosta on nyt kolme viikkoa. Pari päivää oli poiston jälkeen niukkaa vuotoa, mutta loppui nopeasti ja sen jälkeen ei toistaiseksi mitään. Ei olla käytetty edes kumia enää, lakanoissa pyöritään useamman kerran viikossa, mutta ei tietoisesti tähdätä tiettyihin päiviin. Enhän mä edes tiedä mitä mun kierrolle pitäis kuulua
Ihan mieletön väsymys ollu nyt viikon. Silloin tällöin oon ollu tuntevinani jotain epämääräistä kihelmöintiä/nipistelyä alavatsalla, mutta yritän vakuutella itelleni ettei se kuitenkaan oo mitään, ei näin pian, ei voi käydä niin hyvä tuuri.