Moi, meillä pian 5-vuotiaalla tytöllä puheterapeutti totesi dyspraksian tytön ollessa 3,5-v. Syynä puheterapeutille menemiseen oli puheen viivästyminen, sanoja kaksivuotiaana oli n kymmenen ja ne hävisivät sitten vähitellen. Sanoja on kaksi, lisäksi nyt tukiviittomat ja kuvat käytössä. Puheterapiaa, si-fysioterapiaa ja toimintaterapiaa kerran viikossa jonka lisäksi kolmena pnä vkossa päiväkoti ja kerran viikossa kaksi tuntia kotona viittomien opettelua open johdolla. Eli täysi on meillä aikataulu!!!!
Viime syksynä tyttö pääsi neurologiselle osastolle osastotutkimusjaksolle, jolloin ft, tt, psykologi ja neurologi tutkivat ja totesivat että kyseessä on laaja-alainen kehityksen viive, sensorisen integraation häiriötä jne. Viivettä 1,5 vuotta eli täyttää lievän kehitysvammaisuuden määreen. Todella järkyttävää oli kuulla tuo koska se tark sitä, että koulu on sitten erityiskoulu, pienryhmäopetus ja pidennetty oppivelvollisuus.
Nyt tulevana kesänä on sitten uudet testit ja tuolloin, jos kehitystä ei ole tapahtunut, alkaa diagnooseja tulla. Vastustan itse kovasti esim tuota kehitysvammadiagnoosia kun minusta äitinä - mutta olen myös terveydenhoitaja, huomhuom
- ihan niin huono tilanne ei ole, siis nuo viiveen aiheuttamat häiriökäyttäytymiset on vain pieni osa elämäämme, suurin osa on ihan kuten kohta viisivuotiaan tytön elämän kuuluukin olla. MUTTAMUTTA sitten kun on niitä huonompia päiviä tai hetkiä, niin silloin on koko tyttö ihan vetelä, tai kompastelee jatkuvasti tms.
Tyttömme ilmaisee itseään hyvin vaikka sanoja ei ole, sitä ovat tutkivat ammattilaiset sanoneet eli autismi- ym sulkeutunee pois. Sinusta voi tuntua kauhealta lukea tämä tekstini mutta ei meillä mielestäni se erityisyys näy koko ajan, ainoastaan tuo että lapsi käyttää viittomia ja kuvia on tietysti sinällään erityistä mutta henkilökohtaisen avustajan kanssa voisin hänet kuvitella ihan tavalliseenkin kouluun. Päivä kerrallaan eteenpäin mennään... Tsemppiä teille!