"lievää" väkivaltaa ja muuten asiat hyvin?

[iirisV]

Tiedän, että jo sanat lievä väkivalta saa useimmilta karvat nousemaan pystyyn. Itsekin olisin joitain vuosia sitten ollut TODELLA ehdoton aiheesta, ja sanonut että jos vähänkään väkivaltaa löytyy niin mies on jätettävä.

Tilanteemme on, että olemme olleet naimisissa 2 vuotta. Riitoja on ollut paljon, huutamista molemmin puolin, ja aluksi itse menin joskus niin epätoivoiseksi että saatoin rikkoa astoita, tai lyödä miestäni vihaisena (huom. olen häntä PALJON pienempi ja heikko, joten satuttaa en pahemmin pystynyt) pikkuhiljaa mies alkoi kuitenkin vastaamaan raivonkohtauksiini niin että rupesi itse väkivaltaiseksi. Ikinä ei ole jäänyt mitään jälkiä, joten ei hän ole minua hakannut tms, mutta pelkkä kiinnikäyminen on tietenkin jo aivan kamalaa. menimme parisuhdeneuvontaan, mutta ei auttanut ollenkaan. Itse koin jonkinlaista muutosta ja omat raivonpuuskani loppuivat, ja opin käsittelemään asioita paremmin. Miehessä muutosta ei ole tapahtunut.
Riitoja on edelleen paljon, ja en tajua mitä tehdä. Olen raskaana ja huolehdin lapseni puolesta. Tiedän ettei mieheni ikinä tekisi mitään joka oikeasti satuttaisi minua, ja ei ikinää kohdistaisi väkivaltaa lapseen, mutta en enää kestä hänen raivoaan, huutamista, ja hyökkäyksiään.

Silloin kun emme riitele asiat ovat hyvin, ja rakastamme molemmat toisiamme. En osaa kuvitellakaan eroa ja yksin lapsen kasvattamista. Muuten mieheni on aivan ihana ihminen, todella rakastava ja auttavainen, ja KUKAAN joka tuntee hänet ei IKINÄ osaisi kuvitella miten hän kohtelee minua. Olen puhunut asiasta omalle perheelleni, eikä hekään usko että tilanne on paha, eivätkä varmastikaan tukisi minua jos päättäisin lähteä. Syyt tulis minun niskoilleni. En vaan tiedä kestänkö enää, ja kauan odotan sitä muutosta, tuleeko sitä koskaan? ja selviääkö ihmiset ikinä tälläisistä tilanteista??

Mulla ei kyllä tosiaankaan ole mitään paikkaa mihin mennä, tilillä ei edes ole tarpeeksi rahaa siihen että saisin itseni jonnekin, joten vaihtoehdot on vähissä. Perheeni, kuten sanoin ei hyväksyisi päätöstäni lähteä, enkä sitä oikeasti edes itse halua, en ollenkaan. Mutta en myöskään halua tulla pahoinpidellyksi enää. En ikinä olisi kuvitellut tätä omalle kohdalleni, en todellakaan ole sitä tyyppiä joka rakastuu huonoihin miehiin, ja olen aina ollut vahva, en helposti hyväksikäytettävissä. Siksi tätä onkin ehkä niin vaikea hyväksyä ja tajuta.... mieheni on opettaja, ja kaikkien rakastama... ja hän kyllä tietää ongelmansa ja häpeää sitä ja vihaa itseään sen takia, mutta ei vaan osaa muuttua.

minkäköhänlaisia vastauksia tähän nyt saan...

 

[Marmeladi]

Ikävä kyllä sivusta seuranneena tiedän ettei se lopu.. jatkuu vaan.. saatta ehkä muuttaa muotoaan.. mutta kerran siihen on mies alkanut niin sillä tiellä pysyy..

Suosittelen että lähet.. turvakoteja on joihin pääsee ilman maksua.. Mene ennen ku on liian myöhäistä..

Kummalla on enemmän merkitystä.. sinun hyvin voinnilla vaiko sillä että suku hyväksyy?

 

[JenPen]

Minkälaista 'lievää' väkivaltaa tarkoitat kirjoituksessasi? Henkinen väkivaltakin on jo todella paha asia, mutta uskoisin että sen harjoittamisesta voi päästä eroon joko riittävän vahvalla tahdolla ja rakastamisella, tai sitten jonkin terapian avulla. Käsitin kuitenkin, että miehesi on fyysisesti väkivaltainen, töniikö hän, lyökö vai mitä?

Itse olin aikoinaan väkivaltaisessa suhteessa jossa alkuun oli vain kovia riitoja. Kumpikin olimme pirun omapäisiä ja riidat menivät helposti älyttömäksi huutamiseksi.

Pikkuhiljaa tilanne ajautui siihen, että jos minä menin liian lähelle miestä huutaessani tai koskin häneen sormepäälläkään (yritin esimerkiksi kääntää kuuntelemaan minua kun hän oli menossa pois päin), mies töni minua. Katsoin sen lieväksi väkivallaksi... Kuitenkin aika pian töniminen alkoi olla sitä luokkaa että kaaduin joka kerta ja kaaressa, sain pahoja mustelmia ja ruhjeita kaatuessani. Kun makasin maassa, mies tuli usein päälleni, väänsi esimerkiksi kättäni kovalla voimalla, puristi käden mustelmille, piti kättään suuni edessä niin etten saanut henkeä ja loppujen lopuksi pyörryin pariin otteeseen, kiskoi hiuksia irti päästäni, raahasi minua pitkin lattiaa, hakkasi päätäni lattiaan jne.

Tajusin lähteä, kun jouluaaton aattona lattialla maatessani mies hakkasi päätäni lattiaan niin että nenäni murtui ja tämän jälkeen kuristi minua siihen pisteeseen että olin pyörtymäisilläni. Oma koirani, joka ei ollut koskaan edes murissut toiselle koiralle, saati sitten ihmiselle, tuli ja puri miestä käteen, sai tämän irrottamaan ja piti miehen haukunnallan pois luotani. Naapuri oli tällöin jo soittanut poliisit metelin takia ja minä soitin isäni hakemaan minut pois. Miehen pois ollessa uuden vuoden jälkeen, menimme noutamaan muuttokuormani pois sieltä.

 

[kuusiska]

iirisV ja JenPen, on ihan pakko kirjoittaa, niin pahalta tuntui lukea tilanteestanne.
Se, että jo nyt tässä vaiheessa kyseenalaistat parisuhteenne jatkuvuutta iirisV, on jo merkki siitä, että saatat hyvinkin pian tehdä sen ratkaisevan askeleen jättää miehesi. Mutta päätös pitää tulla sisältäsi, sillä vasta silloin olet tarpeeksi vahva ja energinen aloittaaksesi rakentamaan omaa elämääsi. Meidän ohjeita antavien naisten tulisi aina muistaa, miten vahva tunneside ja joskus jopa riippuvuussuhde meillä on miehiimme. Tietysti oman turvallisuuden kannalta olisi parempi mitä nopeammin pääsee suhteesta eroon. Ja olen samaa mieltä Marmeladin kanssa, että monesti väkivalta jatkuu ja muuttuu raaemmaksi.
JenPen olen todella pahoillani, että olet joutunut kokemaan jotain todella julmaa. Kaikkea hyvää teille molemmille.

 

[darkstarmama]

mieheni on opettaja, ja kaikkien rakastama... ja hän kyllä tietää ongelmansa ja häpeää sitä ja vihaa itseään sen takia, mutta ei vaan osaa muuttua

Sano miehellesi että ottaa yhteyttä lyömättömään linjaan (googleta) että jos halua muuttua löytyy niin myös apuja saa. Mieheni otti aikanaan itse ja omatoimisesti tuonne yhteyttä kun päihteitä käyttäessä ja ihan alkuun vierottautuessa niistä oli väkivaltainen, ja sai apua.
Ohjaavat paikallisiin auttaviin tahoihin tarvittaessa.
Kannattaa varautua siihen että yhteistyö on pitkä ja ainakin meillä parhaiten asia toimi niin että mies kävi/ käy vielä joskus nykyäänkin yksin omalla miespuolisella työntekijällään ja minä kävin yksin vähän aikaa omalla kriisityöntekijälläni. Heti alkuun ei parisuhdetapaamisia kannata pitää koska selvää on että jompikumpi tai molemmat vähättelee, peittelee tms. Asuttiin saman katon alla koko prosessin ajan,eikä tarvinnut koskaan turvakodin tms.palveluja käyttää.
Nyt jo vuosia raitis ja väkivallaton,maailman ihanin mies.
:heart:

Että tämmöinenkin vaihtoehto on olemassa,mutta selvää on että halua täytyy miehelläsi itsellään olla muuttua ja rohkeutta hakea apua, muuten vaihtoehtona on lähteminen ennenkuin mitään kamalaa ehtii tapahtua. Asiat kun eivät muutu yleensä itsestään.
:hug: Voimia sulle ja toivottavasti kaikki kääntyy vielä hyväksi.

 

[JenPen]

Kiitoksia kuusiska! Kirjoitin jutun lähinnä valaistakseni ap:lle, mihin tilanne voi johtaa, koska hänen kirjoituksensa alku kuulosti aivan samalta kuin minun edellisen suhteen alku. Asiasta pääsee kuitenkin yli niin että kykenee jatkamaan elämään ja uusia suhteita. Täydellinen luottamus ei kuitenkaan palaa, eikä pelk lähde pois. Itse ainakin pelkään joka kerta kun joku minulle huutaa, että nyt sitä mennään taas..

 

[kylpyvaahto]

Älä anna väkivallan jatkua! Lapsille väkivallan näkeminen tai kokeminen on hyvinhyvin haitallista. Ihminen lamaantuu ja vähättelee, häpeää ja peittelee. Yksikin lyönti on rikos. Älä ajattele mitä muut ajattelevat, tee niin kuin tunnet. Pärjäät kyllä itsekin lapsen kanssa jos on tarvis. Voitko luottaa että mies ei lyö myös lasta? Ota lähimmän turvakodin tiedot talteetn ennalta ja hae apua. Hanki todisteet väkivallasta ajoissa jos huoltajuudessa on myöhemmin kiistoja.

 

[kylpyvaahto]

Mutta on kyllä hyvä reaktio että miehesi tuntee häpeää tästä ja haluaa muuttua? Eikä syytä esim. sinua tai muita väkivallasta.