T
tahtoa on, haluja ei
Vieras
Ongelmani on ihan käsittämätön, vaikka uskoisin, että naisten keskuudessa melko yleinen.
Tyttömme syntyi noin 10 kuukautta sitten kiireellisessä sektiossa. Raskausaika oli minulle seksuaalisesti vähän haasteellista aikaa, eikä haluja oikeastaan ollut ollenkaan samalla tavalla kuin ennen raskautta.
Eikä siinä vielä mitään, jos tuo haluttomuus olisi jäänyt vain raskausaikaan, mutta ei! Vielä 10 kuukautta myöhemmin olen jo hieman turhautunut tähän olotilaan. Enkä edes imetä! Haluaisin haluta. Tahtoisin todella kyetä aivan mielettömään himoon, mutta kun mitään ei tapahdu!
Orgasmiin kykenen aivan samalla tavalla kuin ennenkin, mikä on ehkä vähän hassua. Ongelma on tosiaan siinä, että libidoni on laskenut melko rajusti, eikä se sieltä näytä nyt nousevan! Ei kiinnosta enää masturbointikaan samalla tavalla kuin ennen. Ei mulle tule enää semmoisia yllättäviä halun hetkiä. Edes ajatus masturboinnista tai seksistä ei käy mielessä usein.
Mitä hittoa mä oikein teen?
En koe olevani erityisen stressaantunut tai väsynyt, sillä tyttömme on melko helppo tapaus. Nukkuu kiltisti ja päivät menee yleensä naureskellen.
Ennen raskautta seksi oli ihanaa ja upeaa. Halut olivat normaalit (mikähän tuo normaalikin oikein on?) ja mielitekoja tuli usein.
Mies on edelleen ihana ja rakastettava. Rakastan häntä vähintään yhtä paljon kuin ennenkin. Itsetuntoni on myös ok. Tällä hetkellä paranemaan päin, sillä olen saamassa kiloja kuriin.
Hitto oikeesti! Voiko tää johtua siitäkin, että raskausaikana ja synnytyksen jälkeen harrastin seksiä vähän velvollisuudentunteesta - puolivalmiina. Seksi oli ihan kivaa sitten kun pääsi vauhtiin, mutta enpä voi sanoa olleeni erityisen himoissani ennen yhdyntää! Ja voiko hormonitasapaino olla edelleen sekaisin?