Lestadiolaisäidin päiväkirjasta

["aapee"]

Tässä erään vanhoillislestadioalisen yhdeksän lapsen äidin päiväkirjamerkintä:

"Eikö tähän tilanteeseen ole mitään helpostusta, eikö? Onko pakko vaan jaksaa, vaikkei jaksakkaan, onko? En jaksa, en jaksa, en jaaaksaa!

Mitä en jaksa, mitä? Nuita lapsiako, niinkö? Jaksan minä niitä ja ne ovat suunnattoman ihania aarteita, mutta kun en jaksa hoitaa niitä!

Haluan olla rauhassa, kuuletteko?! Älkää kysykö mult mitään! Älkää huutako "äiti"! Pelkään jo tuota sanaakin, se tulee niin vaativana ja se tulee joka suunnalta.

Enkä jaksa mennä perheeni kanssa joka sunnuntai seuroihin. Enkä jaksa osallistua kahvituksiin ja myyjäisiin. Haluan silti uskoa. Antakaa mun uskoa rauhassa, älkääkä epäilkö sitä.

Jos uskoa mitataan toiminnallisuutena ry:n tilaisuuksissa, sitä on hirveän vähän. Vähän sitä on joka tapauksessa, mutta toivon sen riittävän.

En jaksa tehdä edes arkirutiineja; käydä kaupassa, siivota, tehdä ruokaa, käyttää lapsia neuvolassa, käydä vanhempainilloissa jne. Mutta minun pitäisi.

En jaksa. Mitä en jaksa? En jaksa elää! Pliide, antakaa mun olla rauhassa, antakaa mun nukkua, älkää häiritkö mua!

Ota taivaan Isä minut pois jo täältä. En jaksa hoitaa nuita lapsia, jotka miulle annoit ja joita rakastan täydestä sydämestäni. Taivaan Isä, anna minulle anteeksi nämä kamalat ajatukseni!

Eikö ole olemassa mitään porsaanreikää, eikö???"

 

["vieras"]

Ootko sä itse tuo äiti?
Jos olet niin pyydä apua joltain sukulaiselta, palkkaa lasten vahti, mene yksin johonkin ja levähdä. Kerro sun miehelle sun tunteista, väsymyksestä ja hankkikaa apua jotain konkreettista apua jotta saat levätä. Kuulostat kovin väsyneeltä.

 

[Pesky Pixie]

Uskon, että ajoittain tuo teksti voisi olla kenen hyvänsä äidin kynästä, yksilapsisen, kaksilapsisen tai vaikka viisilapsisenkin, uskovaisen tai ei-uskovaisenkin kynästä. Jokaisella äidillä tulee joskus eteen se, ettei jaksa, että sana "äiti" tuntuu vain maailman suurimmalta vaatimukselta.

 

["omppunen"]

uskon ettei sul ole tarpeeks aikaa omile ajatuksille! hanki jotenki aikaa iahn ittelles vaen!!

 

[duracell-orjakin uupuu]

mitäköhän mahdettaisiin tässä maassa ajatella siitä, jos joku olisi työpaikallaan kellon ympäri vuosia putkeen. Ei tuossa seurat auta, kun koko ajan pitäisi suorittaa ja pitää homma kasassa ja näyttää pätevältä.

Kotityöläinen on edelleen palkaton orja ilman vapaa-aikaa, vaikka tekee puolet maailman työstä. Ei ihmistä ole luotu sellaiseen. Pyhitä lepopäivä, sanotaan eräässä elämäntaidon oppaassa. Jostain syystä sielläkään ei taideta puhua mitään ihmisen oikeudesta olla hetken aikaa kuulematta sitä Ä-sanaa ...

 

["vieras"]

[QUOTE="omppunen";22744903]uskon ettei sul ole tarpeeks aikaa omile ajatuksille! hanki jotenki aikaa iahn ittelles vaen!! [/QUOTE]

Kuinka hän hankkii "jotenkin" aikaa itselleen yhdeksän lapsen keskellä? Se taitaa olla helpommin sanottu kuin tehty, pienemmissäkin perheissä aika tuntuu monesti olevan tiukalla... Siis en halua nyt "omppunen" mitenkään "kuittailla" sinulle, että älä ymmärrä väärin... Tuli vain itselle mieleen tuo kysymys, että kuinka sitä omaa aikaa sitten järjestyy perheessä, jossa lapsiluku on noin valtavan suuri.

Minä en tiedä lestadiolaisuudesta paljoakaan, mutta voisiko esim. tuossa tilanteessa mies olla se, joka pitäisi hetken huolta lapsista, jotta äiti pääsisi kodin seinien sisäpuolelta johonkin ihan ilman lapsia? (Esim. kävelylenkille, kasvohoitoon [vai onko tuo ihan ok lestadiolaisilla, en tiedä?], tai vaikkapa kuuntelemaan klassisen musiikin konserttia. Tai ihan vain levähtelemään ja olemaan omissa oloissaan - tai miksei jonkun ystävän kanssa.)

 

[Algoma]

Ei ole Lestan vuodatusta!

 

["vierailija"]

Ei ole Lestan vuodatusta!

Mistä sen voi "tietää"?
Hmm, voihan ap:n teksti olla esim. teksti, jonka voisi kuvitella lestadiolaisäidin kirjoittamaksi.

 

[Algoma]

[QUOTE="vierailija";22744991]Mistä sen voi "tietää"?
Hmm, voihan ap:n teksti olla esim. teksti, jonka voisi kuvitella lestadiolaisäidin kirjoittamaksi.[/QUOTE]
Nimenomaan en voi kuvitella sen olevan laestadiolaisen kirjoittamaksi
Olet kylla sikali oikeassa ,etta en sita tieda.

 

[viisaamman neuvo]

tästä lähtien kumit taskussa mukana, ei yhtäkään lasta enää!

 

["vieras"]

Ensimmäinen ajatus on että miksi mies ei auta? Ite oon ollu aika samassa tilanteessa vaikka lapsia "vain" kuusi. Mies yrittäjä ja tekee n 15h/vrk töitä.
Tuostakin on mahdollisuus selvitä kun pyytää apua. Jos ei ole sukulaisia tai tuttuja niin sitte neuvolan kautta.

 

[äiti kuudelle]

Minulla on kuusi lasta ja olen onnellinen töissä käyvä ihminen. Vaikka lapsia olisi tuo yhdeksän niin ei jaksaminen ole pelkästään kiinni lasten lkm. Meilläkin vanhin on jo 15-v ja nuorin vuoden. Alle kouluikäisiä on kolme. Hrvoin kukaan montaa lasta saa/tekee vuoden välein yhdeksää. Yhdeksän kanssa voi toki olla vaikea löytää omaa aikaa mutta kyllä sekin on mahdollista jos vaan kaikki muut asiat ovat kunnossa. Itse käyn kolmesti juoksemassa 45 min viikossa. Välillä käyn saunassa, kaupassa jne ihan yksin.Miehen kanssa käydään syömässä 1-2 krt/kk, jolloin lastenvahti paikalla.

Ihan normielämää suurperheenkin kanssa pystyy viettämään. Raskasta on silloin kun kaikki lapset sairastavat/itse samalla kipeänä tai niinä päivinä kun jokainen kiukuttelee vuorollaan äidille.

En tiedä olisinko näin jaksava ilman työelämää, joka on sitä ihan omaa aikaa ja juttua. Työ on mielekästä joten se on hyvää vastapainoa.

Nyt kuitenkin lapsilukumme on täysi. MInä en henk.koht jaksaisi yhtään lasta lisää. Mutta minulla on halua toteuta´taa vielä itseänikin ja tehdä esim väikkäri loppuun

Vauvan eka elinvuosi on mielestäni suurperheessä kaikkein raskainta aikaa kun vauva vaatii paljon/imetys on tiheää mutta vauvan kasvaessa ensimmäisenä vuotena sisään perheeseen alkaa arkikin sujua.

Muistan, että ollessani kahden lapsen äiti aika pitkään olin toisinaan väsyneempi kuin tänäpäivänä. Syy lienee siinä että ekojen lasten kanssa joutuu äitiyteen kasvamaan joka väsyttää enemmänkin psyykkisesti.

 

[niinnojaaa]

Mä muistan lukeneeni jonkun artikkelin suurperheestä, ja tunnen yhden lestadiolaistytön, eikä kummankaan tarina kuulosta tuolta kuin ap:n kirjoittama. Isossa perheessä vanhemmat sisarukset ottavat vastuuta nuoremmistaan ja osallistuvat kodinhoitoon ihan eri tavalla kuin pienessä perheessä, jossa lapset ovat yleensä samaan aikaan samaa ikäluokkaa, alle kouluikäiset harvemmin toisiaan kaitsevat, mutta jos esikoinen on 10 ja kuopus 1, niin siinä voi olla jo apuna. Samoin kuin kotitöissä, isommassa perheessä kaikki kantavat vastuuta, harvemmin jää kotityöt äidin harteille.
Mun tuttu lesta kertoi siitä, että välillä isommat, jo aikuiset sisarukset, tulevat viikoksi lapsuudenkotiinsa hoitamaan kaiken, siivoamaan, tekemään ruokia pakkaseen, ja vanhemmat lähtevät silloin lomille. Tuskin tapahtuu samaa perheessä, jossa lapsia on 2-3 parin vuoden ikäeroilla ?

 

[Miuski harmailee]

Minusta viesti on masentuneen äidin kirjoittama. Toki on normaalia olla välillä väsynyt lapsiperhearkeen, niin itsekin välillä olen (kolme lasta, työssäkäyvät vanhemmat). Mutta tuo kuvaus, ettei jaksa arkea ollenkaan eikä koe tulevansa kuulluksi on vakavaa. Lisäksi lopun kuolemantoivomus pitäisi viimeistään herättää. Toivottavasti äidillä on joku läheinen, joka saisi äidin lääkärille apua hakemaan!

 

[juuh]

<<eiköhän jokaisella äidillä ole joskus tuon kaltaisia tunteita... En tarkoita itsetuhoisuutta, mutta sitä, että ei jaksa! Ei jaksa olla koko ajan äiti. Saisipa olla joskus edes rauhassa omien ajatustensa kanssa. Lestadiolaisuudella ei välttämättä ole tekemistä tuon äidin masennuksen kanssa vaan äiti on vain väsynyt lapsiperhearkeen. Toivottavasti hakee ja saa apua.