Lemmikin lopettaminen

Meillä kun tämä on nyt ajankohtaista, ennen syyslomaa pitää asia hoitaa, niin ajattelin teiltä kysellä seuraavaa. Mitä mieltä olette, pitääkö omistajan itse viedä lemmikkinsä eläinlääkärille lopetettavaksi? Vai voisiko pyytää jonkun ystävän tekemään se puolesta?

Tuntuu aivan hirveän pahalta lähteä viemään koiraa viimeiselle matkalle. Pahinta on varmasti nukuttamisen jälkeen elottoman ruumiin siirtäminen hautuumaalle. Se tuntuu tällä hetkellä aivan ylivoimaiselta.

Mitä mieltä olette, onko se kuitenkin lemmikin omistajan velvollisuus, josta ei voi tinkiä? Tuleeko myöhemmin katumus/itsesyytös, jos turvautuu tässä vaiheessa ystävän apuun ja näkee vasta lemmikkinsä hautakummun?

Oma eläinlääkärimme ei toimita polttohautaukseen, toinen sen kyllä tekisi. Onko kukaan poltattanut lemmikkiään? Tai onko kukaan kutsunut eläinlääkäriä kotiin tekemään tätä viimeistä tehtävää?

Aina kun olen lemmikkieläinten hautuumaalla käynyt, on tunteet olleet täysin irti. Siellä on vain niin suuri määrä viatonta rakkauta haudattuna. Paljon lämpimiä ja rakkaita muistoja.

Nimimerkillä "hautakivi jo valittu"

 

:hug: voimia teille koko perheelle!

Me jouduttiin eka koiramme lopetamaan 70-luvulla ja eron ahdistus oli niin kova ettei voinut edes ajatella toisen ottamista kuin vasta n15 vuotta myöhemmin. Ja siitäkin koirasta aika jätti, kun jollain nartulla oli juoksut ja tämä meidän poitsu lähti hajujen perään ja jäi auton alle. etsimme ja etsimme koiraamme joka paikasta ja oli hirveä keli lunta tuli niin paljon kyseisenä päivänä että tassun jäljet hautautuivat lumen alle hetkessä, emmekä voineet seurata reittiä mitä kulkenut. Soitimme useaan kertaan poliisilaitokselle josko joku olisi ilmoittanut näkevänsä.
Seuraavana päivänä saimme soiton poliisilta, että koiramme oli löytynyt. Koiramme päälle ajanu t henkilö oli vain soittanut poliisille, että oli ajannut ketun päälle edellispäivänä ja tuo kettu oli meidän koiramme. Syletti niin paljon kun tuo kuski ei ollut voinut edes pysähtyä katsomaan minkä päälle oli tosissaan ajannut ja oliko jo kuollut vai jäänyt kitumaan. Ja kokokin oli huomattavasti isompi kuin ketun, koska oli kyseessä isosta collie uroksesta. Tämän jälkeen menimme heti ostamaan uuden koiran joka on jo vanhus eli hänelläkin piikinaika lähellä.
Ja isäni menee varmaan koiran mukaan, kun hän ehkä sen kestää paremmin. Kummankin koiran haudoille vien aina kun voin kynttilöitä, mutta seuraavan varmaan poltetaan ja lasketaan tuhkat paikkaan jossa tykkäsi olla. Sama kohtalo tulee olemaan kahdella muullakin koirallamme ja luulen, että menen piikille mukaan, jotta saavat olla tutussa ja turvallisessa seurassa elämänsä viime sekunnit.
Tästä ei ollut paljoakaan apua kysymyksiisi, mutta tiedän miltä tuntuu, kun on aika luopua paljon rakastetusta perheenjäsenestä, eikä se ole todellakaan helppoa. :hug:

 

Luulisin, että rupeaa jälkeen päin harmittaa ja voit alkaa syytellä itseäsi pelkuruudesta, jos jättää viimeisen lääkärireissun muun tehtäväksi. Onhan koira tullut joka reissuun sinun mukana.

Voit olla lohtuna viime hetkillä, sillä kukas koira lekurireissuista ja piikityksistä tykkää. Sinun on tehtävä surutyö koirasi menon takia ja siihen kuuluu se viimeinen reissu. Itkien sen sinne viet.

Oma lapsuuden koira kuoli pöydän alle, juuri kun olin lähtenyt kotoa. Sinne yksin keittiön pöydän alle lempipaikkaansa :'( Sen reissun tekeminen harmittaa vieläkin.

Tuttavapiireissä ovat itse homman hoitaneet. Onhan se tavallaan kunniakysymys, että voi saatella hyvän ystävän hautaan.

 

Minä vein kyllä 18 vuotiaan sekarotuisen pystykorvamme itse ja hän heilutti häntää ja oli ihan rauhallinen kun otin kainaloon ja sanoin että ei hätää kun ensin vähän tullessa pelkäsi ei muutenkaan tykännyt eläinlääkäreistä. käärin sitten mummoni perintö lakanaan missä itse tehdyt pitsit ja vein eläinten hautausmaalle ja haudattiin tyttären kanssa joka oli kuskina myös itkin kovasti niin myös tytär ja eläinlääkärikin hän sanoi että ihana nähdä kuinka lemmikki on rakastettu. en kadu enkä tekisi mitään toisin se oli viimeinen ja vähin palvelus pyyteettömästä rakkaudesta. mutta kukin tavallaan mieti tarkkaan kaikki päätökset on hyväksyttyjä, kukin tavallaan. ihan itsesi takiakin kannattaa miettiä. minä olen aina halunnut auttaa loppuun asti nin ihmisten kuin eläinten kanssakin. johtuneeko ammatistakin ja olen vain sellainen. suru kova oli ja vieläkin itkettää kun ajattelee ja siitä on jo 6 vuotta mutta muistot on lämpimät ja en kadu mitään. tsemppiä surussa ja voimia :hug:

 

meillä on lopetettu kolme koiraa....
Ite olin yhen kanssa siellä,isäntä toisen ja mun äiti ja isä yhen... se asusti niillä ni siks...

Ei se mukavaa ole mut parempi niin kun että kärsii

 

Olen joutunut viemään koiria lopetettavaksi, osa on kuollut leikkaukseen, osa hakenut oman kuolinpaikkansa. Jokainen kerta tuntuu yhtä pahalta, mutta se, että viekö koiran itse eläinlääkärille vai tekeekö sen joku muu, on jokaisen oma ratkaisu. Meillä sen teen minä, mies ei pysty sitä tekemään.
Meillä koirat on tuhkattu, ainoastaan yksi pentu on haudattu. Tuhkauurnat ovat meillä edelleen kirjahyllyssä, sen pidemmälle niitä ei ole pystytty siirtämään.
Itse tosiaan suosittelen tuhkausta, yhden koiran vein itse Vernaan tuhkattavaksi, koska hän kuoli kotona, mutta muut ovat lähteneet eläinlääkäriltä.
Voimia!

 

Luovuin rakkaasta kissastani pakon edessä.Sillä alkoi olla ikää,sairauksia,pitovaikeuksiakin alkoi ilmetä.Varasin eläinlääkärille ajan ja vein itse kissani sinne.Surutyötä olin tehnyt pitkän aikaa,silti itkin koko automatkan ja kissa huusi myös.Aivan kuin sekin olisi tajunnut eron hetken koittavan.Omat tunteeni velloivat hurjina.Eläinlääkäri oli asiallinen ja huomasi kyllä miten vaikeata mulla oli,ei siinä puhuttu mitään muita asioita.Vain lyhyesti kaikki muodollisuudet.Kissa sai ikiunen ja ruumis tuhkattiin.Uurnan sain postissa.
Appivanhempien koiravanhuksen kävi mieheni saattamassa pois.KOiran omalle isännälle se oli liian raskas tehtävä.
Lemmikistä on vaikea luopua.Itse koin,että minun on oltava paikalla loppuun asti.Kyllä elottoman lemmikkinsä näkeminen on lohdutonta,mutta täytyy ajatella myös mikä helpotus elämän loppuminen voi olla sairaalle ja iäkkäälle eläimelle.
Voimia :hug:

 

Meillä jouduttiin lopettamaan yksi koira pari vuotta sitten. Se oli isännälle niin rakas koira, ettei hän voinut sitä itse saatella viimeiselle matkalle. Koira oli erittäin rakas myös vanhimmalle tytölle. Isä ja tyttö pitivät koiran kanssa jäähyväistilaisuuden lopettamista edellisenä päivänä. Se oli liikuttavaa katsottavaa.

Voimia teille :hug:

 

hei! Mulla on ollut kolme koiraa. Viimeisin eli rottweiler oli 13-vuotias kun se oli pakko sairauksien takia lopettaa. Se oli yksi kauheimpia nuoruuden /aikuisuuden kokemuksiani (siitä on nyt jo kohta parikymmentä vuotta aikaa), mutta onneksi meillä oli ihana eläinlääkäri. Kun tieto siitä että pitäisi päästää koira kärsimyksistään, lääkäri sanoi että vie se vielä viikoksi kotiin niin ehdit jättää jäähyväiset rauhassa. Mä tietysti toivoin että koira nukkuisi itse joku yö pois kun tuntui niin kauhealle päättää itse sen kuolinajankohta. Aluksi lääkäri lupasi tulla kotiin nukuttamaan, mutta sitten hänelle tuli henkilökohtainen este. En kuitenkaan halunnut viedä koiraa klinikalle, niin tämä ymmärtäväinen lääkäri antoi ensin koiralleni rauhoittavaa ja sitten nukutti sen mun syliin meidän autossa. Kyllähän se oli kova paikka, mutta koitin ajatella että se on koiran parhaaksi. Itse vielä hautasin koiran meidän mökille hyvän ystäväni kanssa. Eli se oli tosi kova kokemus kaikkineen ja rankka. Mutta en olisi itselleni antanut anteeksi sitä etten olisi ollut mukana koiran viimeisellä matkalla. Mun mielestä se oli itsestään selvää, kun sekin oli mua jaksanut ilahduttaa ja kannustaa niin monta vuotta. Ajattelin että sen on lopulta, kaikkien kipujen jälkeen hyvä olla ja juosta vapaana mökin metsissä. Että näin meillä. Mutta jokainen tekee tietysti niinkuin parhaaksi omassa tilanteessaan katsoo parhaaksi. Voimia ja jaksamista :hug:

 

Meillä oli kohta vuosi sitten sama tilanne, enkä lopulta pystynyt lähtemään, lopulta mies otti ja hoiti homman. Kivuttomintahan se olisi ollut ja ehkä kauneinta nukuttaa omaan kotipihaan. Mutta tuo omalääkäri ei yleensä tee kotikäyntejä, kunnalliselta sen olisi voinut tilatakkin. Asumme maalla ja omaan pihaan haudattiin, en siis kokemusta polttohautauksesta. Juuri tällä viikolla ostin haudalle lyhdyn ja ajattelin sinne kynttilän taas laitta kun illat hämärtyy.

 

Kiitos vastauksista ja koskettavista tarinoista! :hug: Täällä vielä valmistaudutaan ja mietitään miten asia hoidettaisiin...

 

Enpä osaa sanoa tuohon mitään muuta kuin että koville se varmasti tulee ottamaan!

Meidän koira kuoli luonnollisesti kotona- sydänkohtaukseen yllättäen, ei vaivoja ollut. KOira kävi aamulla normaalisti tarpeillaan, tuli sisälle ja hetken päästä alkoi ulvomaan - sattui ulina minuunkin... ryntäsin koiran viereen ja silitin ja juttelin, mies puhalsi ilmaa koiran sieraimiin muutamankerran ja sitten meidän kulta lähi sateenkaarisillan tulle puolen- aikaa meni ehkä 5 minuuttia tai 20 sekunttia. En muista! Koville se otti! Mutta olen loppujen lopuksi iloinen, että sain olla vieressä viimeiset elon ajat.

KOira tuhkattiin.

Ja koska herkkis olen, pillitän nyt täällä.

 

Ikävää että joudutte koiranne lopettamaan

Kaverini joutui lopettamaan koiransa noin vuosi sitten ja pyysi toista kaveriaan viemään koiran piikille, ei itse pystynyt ja nyt jälkeenpäin häntä on harmittanut ihan hirveästi ettei ollu koiransa kanssa tämän viime hetkillä.

Meidän oma koira kuoli niin etten itse ollut paikalla, vaikka siitä on aikaa jo 30 vuotta, niin ikävä on suuri ja harmittaa etten saanut rakkaalle koirallemme jäähyväisiä jättää. Olin koiran kanssa kasvanut joten se oli hyvin läheinen. On sitä joutunut muistakin lemmikeistä luopumaan ja aina se on tiukka paikka ollut.

Voimia teille, lemmikistä luopuminen ei ole helppoa :hug:

 

Voimia. Vaikeata on varmaan meilläkin kun aika tulee. Vanhempi koira on jo 11 v ja sitä ei tiedä milloin aika tulee. Metsästyskoira kun on niin voi jäädä auton alle tms. Terve on ollut. Jos sairaus tulee, piikille viedään varmasti ja omalle maalle haudataan.

 

Kiitos teillekin jälkeenpäin vastanneille! :hug:

Nyt on alkanut tuntua siltä, että minä menen viemään koiran lopetettavaksi. Jos vaikka lääkäri tulisi autolle eikä tarvitsisi kuljettaa koiraa edestakaisin. Mies saa tulla sitten apuvoimiksi, kun ajellaan hautuumaalle. Se ei kuulemma kykene tulemaan itse tilaisuuteen. Aika jännä kuinka monen miehellä tässäkin ketjussa on ollut vastaavat tunnelmat.

Jotkut teistä on haudanneet lemmikkinsä omaan maahan. Tuota olen itsekin miettinyt, mutta... mites on kummittelun laita? Nouseeko ne sieltä maan alta nurkkiin kuljeskelemaan?

 

Nyt se on edessä. Ensi viikolla. Kolmet pas.kat tullu sisälle. En jaksa enää. Annettiin syksystä lisäaikaa, kun koira oli vielä niin pirteä, mutta jos alkaa olla tällaista vaivaa, niin kyllä saa 14,5 vuotta riittää kultaiselle noutajalle... :'(

 

:hug: . No voi harmi.
Jouluna, kun tuntui olevan vielä ihan hyvässä kunnossa ikäisekseen

 

:'( Hei! Meillä aikoinaan eläinlääkäri tuli kotiin antamaan piikin. Paljon voimia!

 

:'( Hei! Meillä aikoinaan eläinlääkäri tuli kotiin antamaan piikin. Paljon voimia!

Meilla myos. Mielestani hyva ratkaisu.

 

Ajattelimme järjestää tuhkauksen. En tosin vielä ole saanut aikaa varattua... Lääkärin kotiin kutsuminen olis varmaankin kans yks vaihtoehto. En kuitenkaan halua, että lapset on läsnä, kun se tapahtuu.

 

Meilläkin on yhden koiran eläinlääkäri tullut kotiin nukutamaan. Ihan hyvä vaihtoehto.
Viimeisen koirani, 15 vuotiaan noutajan vein itse ja olisin kyllä jälkikäteen katunut, jos en olisi itse vienyt. Koira pelkäsi hysteerisesti eläinlääkäriä. Ja loppujen lopuksi minulle itselleni jäi ihan kaunis muisto, kun vanhus sai nukahtaa viimeiselle matkalleen pää minun sylissä.

Kun itse tuota asiaa aikanaan mietin ja itkin ja pohdin eläinlääkärin kanssa oikeaa vaihtoehtoa, lohdutti lääkäri minua ja sanoi, että kannattaa aina pitää mielessä kirkkaana se, että lopettaminen/ nukuttaminen ei missään nimessä ole eläimelle itselleen huono vaihtoehto.

Meillä viimeinen tuhkattiin ja uurna haudattiin mökille.

 

Kautta aikain vanhin kultsu on tietämän mukaan elänyt 21-vuotiaaksi. Me ollaan vähän pelätty, että tuo omamme elelee säästöliekillä ja tekee uuden ennätyksen Pirtsakkahan se on ollut. Mutta miehen kans sovittiin, että kun kakat alkaa tulla sisälle, sit on aika. Tosin lääkärin mukaan sillä on kyllä vakava munuaisvika tai jopa syöpä, juo hirveästi vettä ja läähättää välillä pahasti. Rohkeutta kerään soiton tekemiseen vielä.

 

Me jouduimme tekemään tuon raskaan päätöksen eilen. Mies uskoi ilmeisesti viimeiseen asti, että koiran pullistunut maha jostuisi sulamattomasta ruuasta. uuden vuoden aikoihihn huomattiin ja miehelläni kesti 2 viikkoa sopeutua ajatukseen että sekarotuinen tammelan torin seisojamme joudutaan lopettamaan. Mitä ilmeisemmin sillä oli verisuonikasvain, joka sitten oli revennyt ja alkanut vuotamaan vatsaonteloon. Koiruus oli vaisu, ei syönyt kun kasvain painoi vatsalaukkua ja pienensi sitä, ei jaksanut juoda, ei jaksanut enää liikkua. Elukkatohtori olikin sitä mieltä, että ihme että koira pääsi omin jaloin vielä tohtoriin, ehkä silläoli hyvä peruskunto kun oli ns. pihakoira.
Mies vei haukun lääkäriin isänsä kanssa. Soitti sitten mulle, että aineet menee jo suoneen ja että mitä tehdään, tuhkataanko vai otetaanko omalle pihalle nukkumaan. Kyllä se itkuksi loppu ilta meni ja tämä päiväkin vielä. Tää vaan on niin käsittämätön asia!
Nyt lohduttaa vain tieto siitä, että lenkkikaverilla ei ole tuskia. Tuonne kuusen juurelle eilen kuopan kaivoivat. Tänään vein havuja haudalle ja kynttilän.
Voimia, raskas päätös! :hug:

 

Voi ei, ikäviä juttuja nuo.. Meillä kävi niin vuosia sitten, että perhoskoiramme 9 v oli kipeän oloinen, käytimme lääkärillä ja antoi sydänlääkereseptin mukaan. Koira kuoli sitten syliimme automatkalla takaisin kotiin. Oli se kauhea suru kauan aikaa. Mieheni teki sille pienen arkun puulevyistä ja on tuossa pihallamme haudattuna. Tytöllemme on kerrottu koirastamme, koska siitä on paljon valokuvia ja oli taulukin seinällä. Joskus näkee samannäköisiä perhoskoiria telkkarissa tai kadulla. Kyllä se oli ihana ystävä. Meillä on nyt 2 kissaa, ehkä joskus vielä otamme uuden koiran, mutta ei samaa rotua. Kamalaa olisi viedä se oma rakas koira tai kissa viimeiselle piikille, mutta joskus se on paras vaihtoehto, jos eläin on hyvin sairas. :'(

 

Saapa nähdä kuinka pian tuo vaikea päätös on meillä edessä. Vanha rouvamme on 13,5 v mikä on tollerille aika paljon. Tosin olen lohduttautunut sillä että emo kuoli yli 14 vuotiaana. Vielä on suhteellisen pirteä mutta lenkki on lyhentynyt ja aika menee torkkuen. Nyt ollaan vielä saatu tuo pissa ongelma ratkaistua lääkkeillä niin toivon suuresti että tuo vaikea päätös ei vielä ole eikä tule ajankohtaiseksi.
Vaikka teenkin sitä luopumisen työtä jo valmiiksi.

Rakkaan lemmikin menettäminen on suuri suru oli se sitten 15 tai 5.