Lehtisalaatti ruukussa, voiko istuttaa ja alkaa kasvamaan uudestaan?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja kotipuutarhurit?
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Voit laittaa, ei ne kaikki innostu kasvamaan uudelleen, riippuu lajikkeesta ja vissiin kuunkierrosta tai muusta taikuudesta, jotkut kasvaa uudestaan, jotkut ei.
 
Ainakin jotkut yrtit (kaupan ruukku) lähtevät hyvin kasvamaan mullassa. Oregano ja minttu pomminvarmoja.
Basilika taas vaatisi taikatemppuja ja magiaa, en ole onnistunut ikinä kasvattamaan niitä siemenistäkään.
 
Me ostettiin kerran ruohosipulia ruukussa ja se lähti tosi hyvin kasvamaan pihalla. Itse asiassa siitä tuli monivuotinen ruohosipuli.
Joskus olen myös iskenyt jonkun ruukkusalaatinkin maahan ja sekin menestyi hyvin sen kesän ajan.
 
Ihan veitselläkö vaan poikki tuo juuripaakku? Multaa siinä ei oikein ole, pelkkää juurta.

Mä niin haluaisin kasvatella meidän takapihalla kaikkia yrttejä ja salaattia, ainakin yrittää. Lapsella koulussa parhaillaan sellainen projekti, että käyvät viljelypalstalla kasvattelemassa tomaatteja, sipulia jne, joten hän on myös mukana tässä mun projektissa :)

Pelkään vain, että tapan tämänkin kun sain tuon oreganonkin kuolemaan niin äkkiä. Sama juttu basilikan kanssa, en ehtinyt sitä edes käyttämään kun oli jo kuollut
 
Multaan vaan. Paremmin lähtee jos ei ihan kaikkia lehtiä siitä salaatista kalttaa vaan jättää sisimmät lehdet käyttämättä.

Yrtit lähtevät tosi hyvin, kun iskee multaan. Eihän siinä pelkässä vedessä mitään ravinteita ole kasvin kasvuun.
 

Yhteistyössä