lastenlapsilla tärkeysjärjestys?

Mietinpä tässä, että onko tyttären lapsi isovanhemmalle jotenkin "tärkeämpi" kuin oman pojan lapsi? Itse ihmettelen sitä, kuinka oma äitini tahtoisi tavata vauvaani mahdollisimman usein ja innoissaan kertoo kaikille hänestä ja koko mummola tuntuu olevan täynnä vauvani kuvia. Hän ei kuitenkaan mielestäni käy kovin usein veljeni lasta katsomassa, eli toista lapsenlastaan. Toki hän tästäkin välittää ja hoitaa aina tarvittaessa, mutta veljeni on joskus hieman loukkaantuneen oloinen, kun mummo on käynyt meillä kylässä muttei taaskaan heillä, vaikka mummolla on yhtä pitkä matka kummankin luo.

Vai onko se vain tätä vauva-aikaa, kun mummo höösää enemmän pienen vauvani kanssa, ja että huomio jakaantuu tasa-puolisemmin lastenlasten kanssa, kun vauva kasvaa hiukan vanhemmaksi? Veljeni lapsi on kuitenkin jo useamman vuoden ikäinen.

Itseäni vaan joskus harmittaa, ja tunnen jopa syyllisyyttä, kun mummo tuntuu suosivan meidän vauvaa. Hän tuskin itse tätä myöntäisi, mutta jotenkin sen aistii ja käytöksestä huomaa, että ihan tasapuolista tämä ei ole..

 

Enpä osaa sanoa ihan aloittajan tilanteeseen mitään, ehkä ehdottaisin että keskustelisit äitisi kanssa asiasta?

Mutta sen olen kyllä huomannut että mieheni äidille lapsenlapset ovat keskenään eriarvoisessa asemassa. Suosituin on esikoispojan lapsenlapsi (ei ole kuitenkaan mummon ensimmäinen lapsenlapsi tämä) ja sitten muut eivät pahemmin huomiota saa. Vähiten huomiota saa minun ja toisen pahis-miniän lapset...

 

Meillä on kokemusta tällaisesta, nimenomaan sen "ei-niin-rakkaan"-lapsenlapsen vanhempina.

Tosi surullista on kun käydessä miehen vanhemmilla, heillä on varmaan kymmenen kuvaa miehen siskon lapsesta esillä(joka huoneessa) ja meidän lapsesta yksi pieni "varasto-vieras-huoneen" nurkkalipastolla..Myös huutamista meidän lapselle ilman syytä ym outoa alkoi tulla kuvaan kun miehen siskon vauva syntyi mutta siihen mieheni puuttui ja se on suurinpiirtein loppunut ja isovanhemmat käyttäytyy meidän lasta kohtaan ihan mukavasti.

Tilanne on kurja ja aiheuttaa pahaa mieltä meille vanhemmille, ja pelkään että lapsen kasvaessa myös lapselle. Muuten ollaan miehen vanhempien kanssa hyvissä väleissä.

Se, mikä meillä on pelastanut tilanetta, on se että miehen sisko kohtelee meidän lasta tosi ihanasti, vaikka heille syntyi oma pieni, hän leikkii käydessään meidän lapsen kanssa(jonka mielestä täti on ihan paras tyyppi) ja ottaa muutenkin meidän lasta huomioon. Tämän vuoksi uskon että serkusten välit tulevat olemaan hyvät tulevaisuudessa vaikka eriarvoisuutta isovanhempien puolelta onkin olemassa!

Neuvoisin siis että pidät itse huolta siitä että teillä on hyvät välit sisaruksiisi/miehen sisaruksiin, ja selvästi tasapuolisella käytöksellä osoittat ettet aio käyttää "hyväksi" isovanhempien suosimista ja että itse näet serkukset tasaveroisina vaikkei isovanhemmat niin näytä tekevän!

 

Sellasta vaan, et ite oon ollut isovanhemmille se ei-niin-suosittu lapsenlapsi (sisaruksistamme toinen veljistäni oli suosikki) ja myönnetään et siitä jos nyt ei traumoja oo jäänyt niin ehkä katkeruutta jossain määrin... isovanhemmat toivat suosikkiveljelleni aina kasan karkkia tullessaan ja minulle ja toiselle veljelle karkkiaskit (tuollainen on ala-asteikäiselle kova paikka)...suosikkiveljeni sai sukset ja polkuauton jne. me emme mitään toisen veljeni kanssa... ja nykyään (olemme noin 30v.) soittelevat ainoastaan tälle 'suosikille'... joululahjaksi tuli tänä vuonna eri määrä rahaa...ja nyt mittani onkin täysi (rahanahne en tod ole ja pärjäämme paremmin taloudellisesti kuin suosikkilapsenlapsi), mutta periaatekysymys!!!! Meiltä nimittäin odotetaan aina pieniä palveluksia isovanhemmille sillä asumme lähempänä....kiitosta ei ole herunut ja nyt on 'pikkupalvelusten' aika ohi.... ihan vaan periaatteesta on ruennut ärsyttämään kun koko ajan on ollut se ei-suosikki ja sitten vielä pitäis olla auttamassa... Äitini kertoikin aikoinaan 'kärsineensä' paljonkin tästä ja ymmärtää minua, isä taas selittelee sillä hehän ovat hänen vanhampansa...

nim. tasa-arvo kunniaan ainakin pikkuisille!!!

 

Mua ärsyttää isovanhenpien suhtautuminen meidän lapsiimme, jotka ovat molempien isovanhempien ainoat lastenlapset. Esikoinen on selkeästi ykkösasemassa ja vauvaa huomioidaan paljon vähemmän. Jos tilanne säilyy samanlaisena, kun lapset vähän kasvavat, puutun asiaan. Mielestäni molemmille lapsille on jaettava huomiota ja lahjoja yms. tasapuolisesti. Nyt kaikki isovanhemmat touhuavat mielellään esikoisen kanssa ja ostelevat hänelle kaikkea, mut ketään ei kiinnosta vauvan hoitaminen tai lahjojen ostelu hänelle.

Siihen en tilannetta päästä, että heitä vähän isompina, jolloin he jo muistavat asiat, kohdeltaisiin eriarvoisesti. Itse olen myös ollut se ei-niin-suosittu sekä omille vanhemmille että isovanhemmille ja vaikka aikaa on lapsuuden "traumoista" jo kulunut, asiat eivät koskaan täydellisesti unohdu. Sitä en halua omien lasteni kokevan. Yritän itsekin olla tasapuolinen heidän kanssaan, joten saavat isovanhemmatkin pyrkiä siihen.

 

Minä jouduin tätinä kummalliseen tilanteeseen. Minulla on kolme siskonlasta, niin maan suloisia kaikki.

Mutta yksi näistä kolmesta on temperamentiltään ja olemukseltaan ollut 6 kuukautisesta ihan erikoisella tavalla minulle rakas. En osaa sanoa miksi, en selittää miten, mutta tämän pikkiriikkisen peikkotytön kanssa kommunikoin tuhat kertaa välittömämmin kuin hänen isosiskonsa tai serkkunsa.

Lahjon kaikki siskonlapseni samalla tavalla, kenenkään kuvia en pidä esillä (en edes omien lasteni, inhoan valokuvatauluja ja kehyksiä ja sullon ne suoraan nokian kenkälaatikkoon komeron pohjalle) ja koen kohdella tasapuolisesti.

Mutta minä tiedän, että tämä yksi on läheisempi, kaltaisempi ja tutumpi.
Ja siskoni on sanonut, että tämä lapsi reagoi itsekin minuun toisin kun kehenkään muuhun sukulaiseen tai tuttuun.

Piika-äiti (joka on myös täti...)

 

Kiitos Piika-äiti :flower:

Oli erittäin tärkeä, että nuorempana äitinä sanoit mielipiteesi.
Kaikilla ihmisillä on erinlaiset henkilökemiat.
Usein tämä "kemia" tulkitaan väärin.

Aikanaan sisarusparvessani oli nuorin poika papan suosikki..hänkin jäi puoliorvoksi...muut pikkasen vanhempia kuin nuorin, joka oli noin 2 kk kun äiti jäi kokonaan sairaalaan ja 4 kk kun jäi puoliorvoksi. Pappa hoiti häntä 24t/vrk..vuoden vanhaksi.
Aina pappa toi tälle rakkaalleen jotain käydessään...mutta en koskaan kuullut kenenkään arvostelevan hänen toimintatapaansa. Eikä kukaan koskaan kiusannut tätä poikaa.

Vaikuttaako yleiseen mielipiteeseen aikuisen sukupuoli !!!

 

Meillä mieheni vanhemmilla on ensin tyttärien lapset ja sit vasta mieheni lapset.

 

ajattelin oman sanaseni tähän laittaa kun olemme tästä asiasta oman äitini kanssa jutelleet. Itselläni tuli mieleen et jos isoäiti on läheisempi tyttärensä lapsien kuin poikansa lapsien kanssa niin ehkä se johtuu osaksi siitä että tyttären luona käydään enemmän kylässä, koska tyttäret ja äidit ovat läheisiä, ja helpompihan sitä on puhuttavaa keksiä tyttären kanssa kuin pojan tai miniän. Ja ehkä monet anopit pelkäävät että miniät ajattelevat heidän arvostelevan kasvatustapoja ja kyttäävän jos tulevat käymään. mutta sitten vois ihan rohkeesti sanoa mummille et lapsista olis kiva jos mummi olis heidän kanssaan enemmän.
ja sitten jos taas saman pojan/tyttären lapset ovat eriarvoisia, niin kyllä meidänkin mummolle isoveljeni oli tärkein ja muut tuli vasta sitten. mutta ihminenhän hänkin vaan on ja oikeus tuntemuksiinsa. sitten jos kohtelu on ihan selkeesti eriarvoista niin paras tapa varmasti on sanoa ystävällisesti mutta rehellisesti että asia vaivaa. tuskin mummo sitä ilkeyttään tekee
mut tää on vaan mun mielipide

 

Kyllä eriarvoisuutta löytyy vähän joka paikasta. Anoppi julisti vuosia sitten, että hän kyllä sitten pitää lapsenlapset samanarvoisina, mutta toisin on käynyt. Lapsia muistetaan kyllä rahallisesti (tarkoita, että tavaroita ostetaan samalla rahalla), mutta meillä käydään huomattavasti harvemmin kuin serkkulassa, vaikka asummekin lähempänä. Ollaan aina toivotettu tervetulleeksi, mutta minä en satu olemaan suosikkiminiä, vaan se löytyy siitä toisesta paikasta. Lisäksi anoppi ei tykkää meidän tavastamme kasvatttaa lapsia, ehkäpä eivät käy siksi paljoa kylässä.

 

Myös minä olen aistinut jonkinlaista eriarvoisuutta. En tiedä onko kysymys miellyttämisestä vai mistä mutta meidän lapsi saa mielestäni vähemmän huomiota mieheni vanhemmilta kuin mieheni veljen lapsi. Inhottavinta on se että lapseni alkaa kohta vaistota sen. On mustasukkainen isovanhemmistaan. Haluaisin myös että lapsemme saisi joskus kaiken huomion mutta aina tämä toinen lapsenlapsi on läsnä. Onko kyse siitä että lapsemme on hiukan vanhempi...

 

Myös minä huomaan eriarvoisuuden appivanhempian käytöksessä. Kaikista tärkein lapsenlapsi on ensimmäinen (eli kai se on jotenkin ymmärrettävää...). Tämä ensimmäinen ja tärkein on mieheni veljen vanhempi lapsi. Jos ollaan kaikki samaan aikaan paikalla, niin kaikkia lapsia kohdellaan samalla tavalla, paitsi että tämä tärkein pääsee silloin aina isovanhempien väliin nukkumaan, jos yötä ollaan.

Muuten meillä appivanhemmat käyvät huomattavasti harvemmin ja ehtivät yleensä olla jotain kaksi tuntia, kun taas miehen veljen luona ovat melkein aina yötä. Mieheni veli perheineen asuu kauempana, mutta ei niin kovin kaukana kuitenkaan. Lisäksi appivanhemmat ostavat miehen veljen lapsille lähes kaikki kalliimmat hankinnat (vanhemmilla ei muka ole varaa...), itse olen kyllä sitä mieltä, että jos ei ole siihen kalliimpaan vaihtoehtoon rahaa, niin halvemman pitäisi kelvata... Rahaa syytävät siihen perheeseen kyllä muutenkin.

Toivon vaan, että tämä ei jatku sitten enää, kun lapset ovat niin isoja, että itse sen tajuavat... Jos jatkuu, niin jossain vaiheessa menee hermot totaalisesti ja sanon siitä ja silloin varmaan menee välit poikki... Appivanhemmat ovat kuitenkin mukavia ihmisiä ja hyviä isovanhempia, enkä haluaisi tapella heidän kanssaan itseni enkä lasten vuoksi.

Kuulostaa katkeralta ja sitä vähän olenkin. Mitenkähän tästä katkeruudesta voisi päästä eroon, koska tiedän, että se on typerää ja turhaa?

 

no ei se nyt niin typerää ja turhaa ole .

Kodin Kuvalehdessäkin (oliko se joulukuun vai tammikuun numero) luki, että jos vanhemmat haluavat, että omat lapset pysyvät hyvissä väleissä keskenään, on oltava tasapuolinen omille lapsille kaikin tavoin.

Tarkoittaa käytännössä, että saman verran niin taloudellista apua kuin myös lastenhoito- ja remontointiapua kaikille. Ei se kivalta tunnu, että itse makselee kalliit talot, ja toisille tehdään valmiiksi tai että toisten lapsille ostetaan kalliit varusteet, jos ei kaikille.

 

Meidän poikamme on anopin ensimmäinen lapsenlapsi ja selvästi huomaa että on suosikki. Viime vuonna esimerkiksi oli nuoremman lapsemme syntymäpäivät ja kuitenkin esikoinen sai melkein saman verran lahjoja kuin itse synttärisankari?!?! Ettei Vaan tule paha mieli... grrrr. Vähän ärsyttävää.
Oma äitini taas pitää enemmän nuoremmasta lapsestamme, koska tämä on tyttö. Äitini ei oikein osaa olla poikien kanssa, kun on itsellään ollut vain tyttöjä. Siltäkin suunnalta tulee jonkinasteista sorsimista toista kohtaan. Mutta kai se vaan on niin, että kaikista ei voi tykätä, vaikka olisi mitenkä oma lapsenlapsi. Jotain rajaa on kyllä meidänkin perheessä saatava aikaiseksi ainakin tuohon lahjojen yms antamiseen..

 

miehen vanhemmat kyllä suosii tyttärentytärtä enemmän kun meidän lapsia. miehen siskolla he käyvät 1-2 kertaa viikossa, meillä jos noin kerran kuussa. lupaavat meidän lapsille että mennään uimahalliin, ja muutaman kerran ovat olleet. lupasivat ottaa mökille viime kesänä joka viikko muutamaksi tuntia, kerran olivat. oon niin jo tottunut siihen että en enää välitä. eipä noin meidän lapset niin tunnu olevan mamman ja papan perään. enemmän heitä kiinnostaa, mummu, isomamma, eno ja mun serkkulikka perheineen.

 

Meillä miehen vanhemmille tyttären lapset ovat ehdottomasti tärkeimpiä - ja sen huomaa niin selvästi.

On se kyllä käsittämätöntä miten voi tuolla tavalla laittaa lapsenlapsensa tärkeysjärjestykseen.

Tytön lapsille lässytetään, heitä hoidetaan, sylitellään yms mut sit nää miehen lapset ei ole juuri mitään.

Mut enää en jaksa edes asiasta välittää, omat vanhempani ovatkin sitten lapsille erittäin läheisiä ja korvaavat nämä "menetetyt" isovanhemmat.

 

meille syntyi tuplat -04. Tyttö ja poika. Jo silloin kun sairaalassa vielä lastemme kanssa olimme ja anoppi tuli käymään hän huolehti voiko poika hyvin. Tästä eteenpäin hän on aina enemmän huomioinut poikaa, ottaa mieluummin hänet hoitoon yms, sitten ihmettelee mulle miks tyttö ei tykkää jäädä ja olla hänen kanssaan. Monasti on tehnyt mieli sanoa että meeppä ittees siinä asiassa.
Tytöllä on sydänvika joka korjataan kun aika on valmis, oman isäni puolelta suku taas kyselee enempi tytön vointia ja kehitystä.
Se on jännä näin vanhempana seurata kuinka jakaantuu tää "tykkäämis" asia lasten välillä. Mulle ja miehelleni totta kai molemmat on samanvertasia vaikka tyttären tilanne huolettaa enemmän muttei sen varjolla väheksytä poikaa.
Oman äitini kanssa olen anoppini käyttäytymisestä puhunut. Onneksi tyttö tykkää käydä mummin luona ja en ole koskaan pahassa valossa anopista lasten aikaan puhunut ja olen rohkaissut myös tyttöä jäämään hänelle hoitoon.
Toivottavasti tilanne korjaantuu kun lapset kasvaa sillä minä en ala rakentaa myöhemmin siltoja mummojen ja lasten välille. Harmi vaan kun lapset kasvaa siihen ajatusmaailmaan...

 

Meidän lapset, tyttö ja poika, ovat todella paljon hoidossa appivanhempien luona (asutaan naapureina). Ovatkin sitten heille hyvin läheisiä, varsinkin tähän nuorempaan (poika) on ukki aivan höperönä. Puhuukin kuulema kaikille vieraillekin vain tästä pojasta, heillä menee luonteet jotenkin niin yksiin, samanlaisia hymysuuhössöttäjiä kumpikin =)
Huomaan, että tämä hieman ärsyttää muita mieheni sisaruksia ja heidän puolisoitaan. Toisaalta he ovat itse saaneet lapsuutensa elää isovanhempien kanssa tiiviissä yhteydessä, ja myöntävät, että kyllä se vain läheisimmäksi tulee, jonka kanssa paljon on. Rakkautta varmasti on kaikille saman verran, mutta jos jotkut lapsenlapset asuvat satojen kilometrien päässä ja toiset naapurissa, niin läheisyys on kirjaimellisesti ja kuvaannollisesti erilaatuista.

 

Hyvin vaikeita asioita.Itselläni on 5 lasta,2 lastenlasta.Omilleni olen yrittänyt taloudellisesti olla mahd.tasapuolinen,mutta muuten huomattavasti eriluonteisten lasten tasapuolinen huomioiminen on todella hankalaa.Toiseen tehoaa pelkkä käsky,toisen kanssa saat vääntää kättä oikein tosissaan.Aina on epävarma olo,kuinkahan lapseni taas tämänkin otti.Tyttären kanssa ollaan tätä nyt pähkäilty,koska hänen lapsensa(lapsenlapseni) ovat tempperamentiltaan eri maata.Toinen haluaa olla huomoin keskipiste,toinen viihtyy toisenlaisissa touhuissa.Jokainen lapsi on omalla tavallaan arvokas,mutta kuinka sen otamme huomioon,niin että se myös lapsista tuntuu siltä.Siinäpä sitä kasvatus- ja käytöshaastetta meille aikuisille.