Lastenhoito

  • Viestiketjun aloittaja rippis
  • Ensimmäinen viesti
rippis

Heippis...

Minulla on kolme lasta ja olen ollut kotona lasten kanssa jo 14v.
Olen myös tehnyt pätkä-töitä silloin kun niitä saa...
Mieheni on ollut työ-elämässä pitkään mutta on sairastunut kaksi vuotta sitten..
Itse täytin juuri 40v. ja kun olen ollut pitkään kotona niin eihän kukaan tahdo töihin ottaa tai ainakaan maksaa palkkaa kuin sen työttömyyspäivärahan verran joka kolmen lapsen ja minun lisäksi on 516ekk.
Olemme kuitenkin suht onnellisia vaikka emme juuri minnekkään pääse lastemme kanssa, eikä vielä tähän päivään mennessä olla käyty mieheni kanssa kuin kaksi kertaa viihteellä..

Terv.Rippis
 
niinku että "anteeksi että olen olemassa" itsepä olet tiesi valinnu ja hienoa että olet ollu jo noinki kauan kotona mutta että kukan ei palkkaisi sinua ´muutakun tuolla pienellä rahalla jota saat. hei käy koulutuksia ja vaikka opiskele ihan uusi ammatti...kyllä sinut joku palkkaa. jos siitä on kiinni.....
 
rippis

Mietippäs pikkasen sinä nimimerkk. vieras
Olen ollut jo kovin pitkään kotona lasten kanssa joten olisiko sinun pikkuiseen päähäsi tullut mieleenkään että 40v on jo pois työelämästä.
Sitä paitsi minulla on jo koulutus..
Vaan sillä työsaralla ei ole enään töitä.

Sitäpaitsi en aio enää missään nimessä aloittaa uuteen ammattiin opiskelua. Kelaa vähän...
 
toinen vieras
No höpö höpö! Ite kävin just koulutuksessa, jossa mukana pari lähes 50vuotiasta naista, ja muutama heistäkin saanu uuden työpaikan. Se on kuule susta ittestäs kiinni :kieh:
 
maukunen
\
Alkuperäinen kirjoittaja 28.07.2005 klo 19:53 toinen vieras kirjoitti:
No höpö höpö! Ite kävin just koulutuksessa, jossa mukana pari lähes 50vuotiasta naista, ja muutama heistäkin saanu uuden työpaikan. Se on kuule susta ittestäs kiinni :kieh:
No no eipäs nyt ihan niinkään ole, olet varmaa vielä nuori mutta mulla on jo kokemusta 15v. työ-elämästä sekä, lasten kotiemona yli 10v.
Ja olen jo nelkyt...
Hauskaa, illanjatkoa
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 27.07.2005 klo 22:34 rippis kirjoitti:
Mietippäs pikkasen sinä nimimerkk. vieras
Olen ollut jo kovin pitkään kotona lasten kanssa joten olisiko sinun pikkuiseen päähäsi tullut mieleenkään että 40v on jo pois työelämästä.
Sitä paitsi minulla on jo koulutus..
Vaan sillä työsaralla ei ole enään töitä.

Sitäpaitsi en aio enää missään nimessä aloittaa uuteen ammattiin opiskelua. Kelaa vähän...

voi kuule! no mitäs täällä sitten valittelet kun kukaan ota töihin. jos ei oman alan töitä enää löydy niin ainoa vaihtoehto on joko jäädä kotiin lasten kanssa ja elää sillä pienellä rahalla tia sitten hakeutua näihin koulutuksiin esim. työkkärin kautta tai vaikka aikuispuolelle.
nykypäivänä ei olen mitenkää mahdotonta opiskella uutta ammattia vanhemmallaki iällä. ja on tuo 40v vielä niin vanha? ei mielestäni!!!

mieti! itsepähä tulevaisuutesi päätät!
 
Nelthilta
\
Alkuperäinen kirjoittaja 27.07.2005 klo 22:34 rippis kirjoitti:
Sitäpaitsi en aio enää missään nimessä aloittaa uuteen ammattiin opiskelua. Kelaa vähän...
Mikset? Sulla on kumminkin vielä parisenkymmentä vuotta aikaa töitä tehdä eivätkä aikuistuvat lapset oikein käy kuin tekosyystä olla kotona.

Uskon, että on se ainakin aluksi rankkaa. Meille tuli sihteeri takaisin töihin kymmenen vuoden perhevapaiden jälkeen, sai muutamassa kuukaudessa burnoutin, mutta sai sitten myöhemmin töistä kiinni eikä vaikuta muita kummemmalta.

Minusta tässä on yksi oikein hyvä syy mennä lasten välissä töihin, mutta sinun kohdallasi se on jo jälkiviisautta...
 

Yhteistyössä