lasten suusta :)

Se joka saa hyvän kasvatuksen, siitä tulee kiltti.
Sellaisella, joka saa huonon kasvatuksen on kivaa.
Timo 6v.


Joskus juhlan jälkeen tulee toinen juhlapäivä. Ei kukaan oikeastaan
tiedä miksi se tulee, mutta ollaan vain iloisia ja lomalla eikä turhaan kysellä.
Anna 9v.


Ristiin voi ripustaa joulukuusen palloja, niin että Jeesuksellakin on
vähän hienompaa ja hän saa riippua hyvässä seurassa.
Tuomas 7v.
Joosef ei ollut Jeesuksen isä. Siinä oli joku juttu aasin kanssa, mutta
en muista mikä.
Sanna 6v.


Jeesus kuoli pitkänäperjantaina. Kun hän eli, hän aina hoputti
opetuslapsia,
mutta kun hän oli kuollut, ne kävivät pitkälleen. Siksi sitä sanotaan
pitkäksiperjantaiksi. He itkivät, mutta kyllä heistä oli mukavaakin
lekotella vähän aikaa.
Kauko 8v.


Jeesuksella ei ollut lompakkoa, koka hänellä ei ollut taskuja. Vaipat
vaan koko ajan. Sitten kävi todella huonosti.
Keijo 8v.


On kumma miten vähän saa aikaan, jos vain lakkaa yrittämästä.
Paula 8v.


Jos kaikki ovat ajoissa kotona, tulee perhepäivällinen. Muuten tulee
usein vain pussikeittoa.
Lauri 6v.


Pappi kysyy tahdotko mennä naimisiin sen kanssa, joka seisoo siinä
vieressäsi, vai haluatko mieluummin jonkun muun. Useimmiten siinä ei
ole ketään toista, niin että vastataan tahdon.
Eero 7v.


Avoliitto ja avioliitto on melkein samaa, paitsi että toinen on
pakollista ja toinen on vapaaehtoista.
Siiri 7v.


Minä en halua saada lapsia. Kinaa tulee ihan tarpeeksi nukkejen kanssa.
Parempi olisi saada käytetty eläin eläintensijoituslautakunnalta.
Maija 7v.


Tasa-arvo tarkoittaa, että isä ja äiti tuottavat lapsia yhdessä. Ennen
vanhaan vain äiti ruokki lapsen, kun isä kulki pankkiin ja takaisin.
Anne 7v.


Älä anna vauvoille sipulia, minä olen kokeillut.
Tiina 7 v.


Olen perinyt silmät isältä ja hiukset äidiltä. Toppatakin olen perinyt
naapurilta.
Sara 7v.


Perheessä voi sanoa ihan mitä ajattelee eikä tarvitse pelätä, että joku
ajattelee samalla tavalla.
Heikki 6v.


Presidentin pitää pukeutua hyvin ja pitää olla punainen tukka.
Presidentin täytyy osata kätellä, että voi aina sanoa: Kiitos, että
olette valtioni.
Kaisa 8v.


Poliittinen elin on esimerkiksi pääministerin perna.
Olli 6v.


Kun tulee vanhaksi on yhä vaikeampaa liikuttaa ruumiinjäseniä ja
erottaa niitä toisistaan.
Axel 9 v.


Silloin ymmärtää, että on tullut vanhaksi, kun ei jaksa kävellä sinne
saakka minne pitäisi.
Victor 7 v.


Vanhainkoti on eräänlainen vanhojen ihmisten kennel. Perheet voivat
jättää vanhuksensa sinne, jos ne lähtevät lomalle tai haluavat olla
rauhassa. Vaikka siellä ei panna hihnaan.
Pelle 6 v.


Vanhainkodissa on paljon sellaista, mitä ei saa tehdä. Ne ei saa ajaa
skeittilaudalla eikä syödä purkkaa eikä pitää ruudullisia jumppahousuja.
Lars-Erik 7 v.


Vanhainkodissa käytävillä haisee päivälliseltä ja nurkissa haisee
jumalalta.
Siri 7 v.


Vanhat tädit katselevat mielellään alastomia miehiä. He eivät vain
myönnä sitä, kun kysyy.
Tone 7 v.


Vaikka vanhoilla tädeillä voi olla valtavat laitokset, maidontuotanto
on kokonaan loppunut.
Håkan 7 v.


Naisilla on muodot, mutta miehillä on salkku.
Björn 7 v.


Vanhemmat ihmiset eivät voi saada lapsia. Niiden munasarjat ovat loppuneet
ja sitä paitsi miehillä on proteesiongelmia.
Petter 9 v.


Keisarileikkaus tarkoittaa, että vauva leikataan ulos hätäuloskäynnin
kautta.
Martina 6 v.


Ihmisen tärkein osa on nenä, koska se on keskellä päätä.
Anton 4 v.


Melkein kaikilla on aivot. Vähän tyhmillä on kananaivot.
Johan 6 v.


Aivot ovat sitä varten, että hiukset pysyisivät kiinni.
Nina 5 v.


Jos ei ole hermoja, niin tekee paremmin työtä ja ehtii tehdä enemmän
asioita.
Harald 7 v.


Maalaiset ovat vähän niin kuin eri rotua, niin kuin putkimiehet ja
vanhemmat.
Anders 8 v.


Maalaiset tulevat onnelliseksi heti, kun tuntevat #&%?$!* hajun.
Ola 5v.


Puita on siksi, ettei ulkona olisi niin tyhjää.
Antti 5 v.


Ennen vanhaan maalaisilla oli navetassa tyrannosaurus rexeja ja liskoja.
Therese 5 v.


Kuningas järjestää juhlia ja kutsuu sinne ystäviä ja julkkiksia.
Sukulaisista hän pitää, julkkiksista hän pitää vähän, mutta hän
uhkailee niitä pikkuisen, että maksavat rahaa. Sitä sanotaan veroksi.
Mats 7 v.


Jos ei ole yhtään rahaa, niin monet rupeaa köyhiksi.
Roope 6 v.


Pankit jakaa rahaa ihmisille, mutta isä saa sitä töistä.
Anna 5 v.


Afrikassa lehmät syövät banaaneja, mutta jos ne ovat apinoita, ne
asuvat aarniometsässä ja nyppivät kirppuja.
Christel 5 v.


Ne lehmät, jotka juoksevat eniten ravistelevat utareitaan, tekevät
jugurttia.
Allan 5 v.


Sellaiset kanat jotka saavat kulkea missä haluavat, munivat hienompia
munia, koska niiden ei tarvitse pitää kanaverkkoa päässään.
Hans 6 v.
 
:LOL:
voi hyvänen aika..kyllä noi lapset on aika hyviä sanoistaan! meillä on lapsilla vaan tullut noita perinteisiä:

nämä jutut tyttöni kerto eräälle vanhalle muorille linja-autossa.
Isillä kasvaa hiuksia jalassa ja äitillä näyttää peppu pellehermannin pepulta!
Muori tuossa tilaanteessa vallan riemastu ja alko kyseleen lisää aiheista....
:D
Siinä sai äiti toppuutella tyttöä,ettei nyt ihan kaikkia menis kertomaan!!
 

Yhteistyössä