Lasten seksuaalinen suuntautuminen..

[Anonyymi]

Oletan, että tällä pasltalla kuitenki käy vähän vanhempien lapsien vanhempia niin ajattelin sitten kysästä täältä, kun kerran asia painaa mieltä ja ties vaikka täältä sais jotain rohkasuakin.

Eli hieman pohjustusta, olen miltein parikymppinen nuorukainen (poika) ja biseksuaali. Asiasta olen tiennyt itse jo pitkän aikaa ja olen sinut asian kanssa enkä järin ole stressanut kyseisestä asiasta vaan olen mennyt aina sen mukaan mikä on tuntunut parhaimmalta. Olen seurustellut kummankin sukupuolen kassa, vakavasti ja en niin vakavasti. Olen kuitenki nyt löytänyt rinnalleni ihmisen, josta pidän paljon ja se nyt sattuu olemaan poika. Hirveästi tekisi mieli viedä näytille hänet, mutta mutta.. en ole tullut vielä vanhemmille ulos kaapista. Eniten hirvittää heidän reaktionsa varsinkin kun he ovat vanhanaikasia asian suhteen, ja en usko, että heillä on asiasta aavistustakaan.

Ja miten asiasta voi kertoa niin, että siitä pystyisi keskustelemaan rauhassa ilman huutoa ja hysteriaa? Oikeaa tapaa ei taida olla

Mutta miten te vanhemmat reagoitte kun lapsenne kertoi teille bi/homo/tai ihan minkä vain seksuaalisuuntensa? Miten he kertoivat sen ja menikö teillä kauan asian sulatteluun?

Olen lukenut lukuisilta foorumeilta asiasta, ja saanut hyviä neuvoja, mutta lisää kaipailisin. Ahdistava tilanne kun ei voi kertoa omasta onnestansa vanhemmillensa.

 

[..]

muuta en osaa heterona sanoa kuin että tsemppiä

 

[87nainen]

Mua kans ahdistaa sama asia, tosin olen nainen ja tajunnut olevani lesbo. Vanhemmilleni enkä ystävilleni voi kertoa koskaan. Tulen loppuelämäni olemaan sinkku. Ja se on niin väärin.. en saa kokea suhdetta enkä rakastumisen onnea sukulaisten kapeakatseisuuden vuoksi. Miehiin mulla on kyllä suhteita ollut, mutta en oikeasti tunne heitä kohtaan mitään. Kaiken lisäksi olen raskaana miehelle josta en edes välitä (ei hänkään minusta, ei sillä) emmekä ole yhdessä.

Todella hankala ja ahdistava asia kun ei saa olla sellainen kun on.

 

[...]

Ja minä voin kertoa ettei elämä useinkaan ole helppoa. Homous ja kaapista ulos rymistely ei ole edes pahimmasta päästä mihin sinäkin ap vielä jonain päivänä voit joutua.

 

[..]

Mua kans ahdistaa sama asia, tosin olen nainen ja tajunnut olevani lesbo. Vanhemmilleni enkä ystävilleni voi kertoa koskaan. Tulen loppuelämäni olemaan sinkku. Ja se on niin väärin.. en saa kokea suhdetta enkä rakastumisen onnea sukulaisten kapeakatseisuuden vuoksi. Miehiin mulla on kyllä suhteita ollut, mutta en oikeasti tunne heitä kohtaan mitään. Kaiken lisäksi olen raskaana miehelle josta en edes välitä (ei hänkään minusta, ei sillä) emmekä ole yhdessä.

Todella hankala ja ahdistava asia kun ei saa olla sellainen kun on.

Ei kai sinua estä olemasta oma itsesi muu kuin oma heikkoutesi. Et kestä sitä miten ihmiset uutiseen suhtautuvat ja siinä nyt vedät roolia. Hyväksy se että kaikki eivät tule tykkäämään ratkaisustasi, turha valittaa.

 

[87nainen]

Ja minä voin kertoa ettei elämä useinkaan ole helppoa. Homous ja kaapista ulos rymistely ei ole edes pahimmasta päästä mihin sinäkin ap vielä jonain päivänä voit joutua.

Ei todellakaan ole helppoa. Mun lyhyt elämä on ainakin ollut todella vaikea, ja nyt vielä tämä, ikään kuin hankaluuksia ei olis tarpeeksi ollut. Pisteenä iin päälle vielä tämäkin. Haluaisin olla hetero.

 

[87nainen]

Ei kai sinua estä olemasta oma itsesi muu kuin oma heikkoutesi. Et kestä sitä miten ihmiset uutiseen suhtautuvat ja siinä nyt vedät roolia. Hyväksy se että kaikki eivät tule tykkäämään ratkaisustasi, turha valittaa.

En kestäkään, ja niin olenkin heikko. En kestä ajatusta että menettäisin kaikki läheiseni. Jokainen on ihan hirveän homovastainen, vihaavat homoseksuaalisia ihmisiä. Luuletko että minulla olisi helppoa yh:na, aivan YKSIN ilman mitään tukiverkkoa, joka nyt on kumminkin hyvä. Luuletko että voisin elää ja työskennellä tällä pienellä paikkakunnalla jossa ihmiset tuntevat toisensa ja ovat suvaitsemattomia? Minun on PAKKO vetää roolia.

 

["vieras"]

Minä äitinä olisin iloinen siitä, että lapsi uskalsi luottaa ja tuoda kumppaninsa näytille. Minusta ois hirveää, jos lapseni pitäis salata minulta noin iso asia ja pelätä reaktiotani.

Toki toivon lapsilleni elämää heterona, mutta vain ja ainoastaan sen vuoksi, että se elämä on tasaisempi ja helpompi. Vähemmistönä eläminen asiassa ku asiassa on aina haastavampaa.

Jos lapseni olisi homo tai bi, toivoisin, että hän voisi sen minulle pelkäämättä kertoa. Toivoisin, että voisin rakentaa niin ison luottamuksen ja turvan, että asiaa ei tarvisi salata.

Auttaisko, jos ajattelisit asiaa noin? Että vanhempasi kokisivat olevansa luottamuksesi arvoisia? Kerro heille, että sinulla on heille asiaa, toivot, että he ymmärtävät ja kuuntelevat, koska juuri nyt sinä tarvit heiltä suurta ymmärrystä ja tukea. Kerro heille, että näin isoa asiaa ei voi salata, vaikka kertominen pelottaa sinua ja voi jopa satuttaa heitä. Aluksi ainakin

Onnea matkaan! Toivon sydämestäni, että sinulla menee hyvin. Onnellisia päiviä!

 

["vieras"]

Mä muinoin 14-vuotiaana teininä toin yhden tytön kotiin ja ilmoitin, että tässä on mun tyttöystävä. Vanhemmat suhtautuivat ihan neutraalisti, tosin jonkin verran oli ilmassa sellaista "taitaa olla ohimenevä vaihe" -hymistelyä. Puoli vuotta seurusteltiin tuon tytön kanssa ja paljon vietettiin ihan kotonamme aikaa, hän oli mun rippijuhlissakin, eikä kukaan sukulaisista ainakaan päin naamaani mitenkään kakistellut asian vuoksi. No, nykyään olen kihloissa miehen kanssa, mutta eiköhän mua edelleen voi vähintään bi-henkiseksi tituleerata.

Mulle se oli jotenkin maailman luonnollisin asia, mutta valitettavasti kaikille ja kaikkien perhepiirissä ei ole samoin. Lähipiirissäni on paljon seksuaalivähemmistöjen edustajia, ja kaikkien vanhemmat ovat ajan myötä hyväksyneet asian, vaikka se on toisille ollut aluksi hankalaa. Kukaan ei ole mitään valtavaa kohtausta asian vuoksi saanut. Aika monien vanhemmat ovat myös todenneet, että eipä ollut mitenkään uusi juttu. Eli ovat jotenkin "tienneet" asiasta jo ennen kaapista tulemista, toiset ovat sanoneet tienneensä "aina".

 

["Anais"]

En kestäkään, ja niin olenkin heikko. En kestä ajatusta että menettäisin kaikki läheiseni. Jokainen on ihan hirveän homovastainen, vihaavat homoseksuaalisia ihmisiä. Luuletko että minulla olisi helppoa yh:na, aivan YKSIN ilman mitään tukiverkkoa, joka nyt on kumminkin hyvä. Luuletko että voisin elää ja työskennellä tällä pienellä paikkakunnalla jossa ihmiset tuntevat toisensa ja ovat suvaitsemattomia? Minun on PAKKO vetää roolia.

Elämä on joskus helpompaa jopa yksin, kuin tuomitsevassa ympäristössä. Sitäpaitsi kumppanin löytymiseen voit vain sinä vaikuttaa, eivät vanhempasi.
Ihmisen tekee vahvaksi ja avoimeksi se, että on oma itsensä ja seuraa omia unelmiaan. Joskus on hyvä miettiä myös mitä asioita EI elmäänsä halua, ja karsia.
Sitäpaitsi, maailma on varmasti täynnä ihmisiä joista saisit todellisen turvaverkon, jos vain uskaltaisit lähteä etsimään.

 

["Anais"]

Niinjoo, ap:lle sen verran, että on aika todennäköistä, että vanhempasi ehkä jo aavistavat tai tietävätkin. Tuntuu olevan tuttavapiirissä yleisin kaapistatuloskenaario tuo, että porukat naureskelee että "ai nyt sä keksit sen itsekin!"
Mutta tietysti on niitä toisiakin tarinoita, ymmärrän että hermostuttaa.

 

[tsemppiä]

En voi oikein muuta kuin rohkaista sinua kertomaan vanhemmillesi. Itse olen hyvin avarakatseinen ja mieheni kanssa ollaan tästä asiasta väännetty kättä paljon sillä hän on homovastainen. Minua kys. piirre ärsyttää miehessäni ja jotenkin ajattelen ymmärtämättömyyden syyksi hänen lapsuuden perheestään kumpuavia samanlaisia ajatuksia. En mahda mitään että pidän jopa tyhmyyden merkkinä homovastaisuutta. Jos oma tyttäreni kertoisi seurustelevansa tytön kanssa, hyväksyisin sen ehdottomasti ja olisin onnellinen että hän uskaltaa uskoutua minulle. En voisi kuvitellakaan että rakastaisin tytärtäni vähemmän tai häpeäisin häntä. Itse vanhempana toivon vain lapseni olevan onnellinen, olipa hän homo tai ei, korkeasti koulutettu vai kouluttamaton jne. Rohkeasti kertomaan vaan, sittenpä se on sanottu. Ei noin suurta asiaa voi piilotella, sinulla on oikeus onneen omalla tavallasi pitipä muut siitä tai ei.

 

[amonene]

Parasta olisi jos vanhemmille antaisi hieman aikaa sulatella asiaa, ennen kuin tuo seurustelukumppaninsa näytille. Itse olin aluksi järkyttynyt, mutta jo muutaman kuukauden kuluttua sisäistin asian ja tajusin, ettei siinä ole mitään väärää, ja pääasia on, että lapseni on onnellinen. Yleensäkin ihmiset kannattaa hyväksyä sellaisena kuin nämä ovat. Joka tapauksessa on sinulle paljon helpompaa sitten kun olet kertonut asiasta läheisillesi ja he tottuvat ajatukseen.

 

[lje]

Kokemuksesta tiedän, että omille lapsille kertominen on vaikeampaa kuin vanhemmille ja sukulaisille. Mulla lapset suhtautuivat asiaan hyvin, sukulaisetkaan ei vetäneet pullaa väärään kurkkuun kun tulin uuden kumppanin, joka sattui olemaan nainen, kanssa mummon luo äitienpäiväkahville.
Jos ei ole hetero, saa tottua siihen, etteivät kaikki hyväksy. Onneksi asia tuntuu olevan hankala vain yhdelle ikäpolvelle, vanhukset ja (lapset &) nuoret ottavat asiat tyynemmin kuin keski-ikäiset, joille nyt on elämä toisinaan tosi vaikeaa muutenkin.

Tsemppiä vaan. Ja kaikille kaapistatuloa miettiville sanoisin ; kerro vanhemmille ennen kuin sulla on se kumppani olemassa, koska aika herkästi aletaan syyttää sun kumppania siitä, että se on tehnyt susta, ihanasta heterolapsesta, kamalan homoseksuaalin. Kaikki ei tietenkään ajattele noin, mutta jos asia on vanhemmille vaikea, niin noin se saattaa näkyä ja hankaloittaa elämää.

 

[Jimi]

Olen 11 vuotias poika.miten voisin kertoa vanhemmilleni homoudestani?

 

[v]

Jospa pyytäisitte vanhemmiltanne apua terapiaan pääsystä. Homous voidaan parantaa.

 

[ei onnistuisi]

homo tai bi niin siihen loppuisi yhteydenpito, ei olisi kotiansa tulemista ennen kuin pää olisi kunnossa ja vastakkainen sukupuoli kiinnostaa.