A
Anonyymi
Vieras
Oletan, että tällä pasltalla kuitenki käy vähän vanhempien lapsien vanhempia niin ajattelin sitten kysästä täältä, kun kerran asia painaa mieltä ja ties vaikka täältä sais jotain rohkasuakin.
Eli hieman pohjustusta, olen miltein parikymppinen nuorukainen (poika) ja biseksuaali. Asiasta olen tiennyt itse jo pitkän aikaa ja olen sinut asian kanssa enkä järin ole stressanut kyseisestä asiasta vaan olen mennyt aina sen mukaan mikä on tuntunut parhaimmalta. Olen seurustellut kummankin sukupuolen kassa, vakavasti ja en niin vakavasti. Olen kuitenki nyt löytänyt rinnalleni ihmisen, josta pidän paljon ja se nyt sattuu olemaan poika. Hirveästi tekisi mieli viedä näytille hänet, mutta mutta.. en ole tullut vielä vanhemmille ulos kaapista. Eniten hirvittää heidän reaktionsa varsinkin kun he ovat vanhanaikasia asian suhteen, ja en usko, että heillä on asiasta aavistustakaan.
Ja miten asiasta voi kertoa niin, että siitä pystyisi keskustelemaan rauhassa ilman huutoa ja hysteriaa? Oikeaa tapaa ei taida olla
Mutta miten te vanhemmat reagoitte kun lapsenne kertoi teille bi/homo/tai ihan minkä vain seksuaalisuuntensa? Miten he kertoivat sen ja menikö teillä kauan asian sulatteluun?
Olen lukenut lukuisilta foorumeilta asiasta, ja saanut hyviä neuvoja, mutta lisää kaipailisin. Ahdistava tilanne kun ei voi kertoa omasta onnestansa vanhemmillensa.