V
"vierailulla"
Vieras
Eli meillä tilanne tämä: Nykyään aina, kun tullaan ruokapöytään syömään, jotkut muksuista (sekä kouluikäisiä että alle kouluikäisiä) alkavat väittelyn keskenään. Stoppaan sen melkein ensimmäiseen tavuun, ettei tarvis aina kuunnella sitä samaa. Mutta eivät älyä olla edes aloittamatta sitä, vaan aina saa sanoa. Joskus olen pistänyt saman tien pöydästä pois, mutta eipä tehoa sekään.
Jos eivät väittele, niin sitten syöminen kestäisi muuten vaan, koska keskittyvät kaikkeen muuhun kuin syömiseen. Valtaosin se on puhumista, puhumista, puhumista... Jatkuvasti saa olla sanomassa, että "no niin, seuraava annos suuhun". Haluaisin, että kun kerran ollaan yhdessä ruokailemassa, niin jutellaankin päivän tapahtumista ym. että ei siinä nyt hiljaa tarvi olla, mutta sitä kultaista keskitietä ei tunnu löytyvän sitten millään. On käytetty mm. ajastinta. Siihen on laitettu esim. 25 minuuttia ja kun pirahtaa, niin pitää olla syötynä. Ei tehoa. Joskus syövät, joskus eivät. On koitettu sitäkin, että kolmannesta sanomisesta pois pöydästä. Aina, jos ruoka jää syömättä, tarjoillaan se seuraavalla ruualla ja välipaloja ja herkkuja ei tule. Eli eivät pääse valitsemaan, mitä kiinnostaa syödä. Ei vaikutusta.
Kellään hyvää konstia? Pistättekö te muut pois ruokapöydästä heti ekasta sanomisesta, saman tien, kun on huomautettavaa ruokapöytäkäytöksestä?