Lasten raivarit!!!

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja väsynyt apina
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Meillä tuskailtiin saman asian kanssa. Tuo pukeminen oli hyvin hankalaa ja aina meni itsellä hermot kun ei mikään mene päälle eikä auttaa annettu jne.Sitten sen keksin.Yks päivä ilmoitin lapsille,että oltais menossa lapsille kivaan paikkaan (luistelemaan,meillä on luistelukenttä ihan vieressä) ja että jos haluaa mukaan niin nyt vaatteet päälle,minä lähden sitten kun olen itseni pukenut. Pari kertaa oman pukemisen aikana (puin rauhallista tahtia) ilmoitin,että kohta lähden,jos haluaa mukaan niin vaatteet päälle. Kumpikaan ei pukenut,joten otin omat luistimet mukaan ja painuin ovesta ulos (tosin vaan oven taakse kuuntelemaan sitä huutoa ja raivoomista mikä siitä seurasi).Siellä aikani oottelin ja kuuntelin huutoa ja sitte sopivan ajan päästä tulin sisälle ja sanoin vaan iloisesti,että kylläpä oli mukava käydä vähän luistelemassa.

Seuraavalla kerralla käytin vastaavaa kikkaa,oltiin muka menossa johonkin (tälläkertaa mies oli jo kotona) ja taas pääsin ovelle niin ettei kumpikaan ollut pukenut.Sanoin,että käyn laittamassa auton kuntoon ja tulen sitten katsomaan,onko täällä joku vaatteet päällä odottamassa.No,toinen lapsi oli pukenut,tarvi vaan vähän auttaa loppuja ja hän pääsi sitten mukaan sinne mihin oltiin menossa.Toinen jäi raivoomaan kotiin.

Seuraavalla kerralla pääsin ovelle,niin toinen oli pukenut ja kauhee kiire tuli tällä toisellakin mukaan ja sitten äkkiä autoin hällekin vaatteet.

Noin päästiin meillä pahimman ohi.Olin varannut parille päivälle semmosia menoja,jotka ei ollu mitenkään pakollisia,mutta lapsille hyvin mieleisiä,kun arvelin,että saattaa mennä useita kertoja ennen ku tehoaa,mutta onneksi ei mennyt ku yks päivä. Muita keinoja en enää keksinyt.Nyt sujuu vaihtelevasti,jos eivät aina itse puekaan,niin ainakin antavat sovussa auttaa.Viimeistään silloin kun olen ovella menossa ;)
 
Laita eri huoneisiin pukemaan esim. tiettyyn vaiheeeen asti. Tarrat vois olla myös hyvä, mutta vähintään 25 kertaa pitää mielestäni sujua hyvin että saa jonkun palkinnon, eihän sitä muuten opi tavaksi asti olemaan riehumatta. Sit vois myös vaiheistaa sillä tavalla että kun puet nämä ja nämä, voi tehdä jotain kivaa vähän aikaa. Meillä ei välillä myöskään tulla ruokapöytään ennen kuin yövaatteet on vaihdettu tms.
Meillä on siis esikoinen 4-vee joka on ihan samanlainen. Joko menee huudoksi ja tappeluksi tai sitten ei tapahdu mitään. Onneksi kuopus 1,5-vee on ihan erilainen..
Itsekin hermostun kyllä tavan takaa siihen pukeutumisshow'hun, että et ole yksin... Ja tod näk kokeilisin sitä ulos viemistä vähissä vaatteissakin, mut me satutaan asuun kerrostalossa enkä pidä viisaana huudattaa lapsia portaissa!
 
Hain tänään 2,5 vuotiaan tarhasta.
Alko kauhee raivoominen kun joutui jättämään leikin kesken.On muuten vaikeeta yrittää pukuea raivoavaa lasta joka heittäytyy lattialle.
Ei suostunut istumaan pulkkaan..makasi ja huusi vaan maassa.
Piti sitten kantaa kotiin,painaa vaan 15kg plus reppu ja mulle tehty mahaan leikkaus enkä saisi kantaa mitään painavaa mutta kotiin selvittiin.

Että semmosta.
Edellisen kerran kun muksu raivosi eikä halunnut kävellä niin siihen tuli joku mummo voivottelemaan että onko lapsesi sairas kun noin huutaa.Silloin meinasin ärähtää mutta ihmeen hyvin pidin hermoni.

Jospa tää tästä helpottaa..joskus
=)
 
no entäs sitten tää: onko uhkailua/kiristystä tai väärin??

kieltää lapsia ottamasta lelua (edes unilelua) mukaan päiväkotiin? tänä aamuna tehtiin näin että lelut jää hyllyyn odottamaan päivän ajaksi, jos vaatteet ei mene päälle ilman huutamista. se auttoi, vaatteet meni päälle ja lelut lähti mukaan. en osaa arvioida, teinkö oikein vai väärin, mutta pääsin ainakin itse helpolla.
 

Yhteistyössä