Lasten nukuttaminen pakkasella ulkona

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "vieras"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

"vieras"

Vieras
Lasten nukuttamisessa ulkona pakkasessa voi olla luultua enemmän riskejä. Oululaistutkimuksen mukaan pakkasessa nukutetut lapset altistuivat kylmälle tiedettyä enemmän. Tutkija miettisi kovassa pakkasessa nukuttamista nykyistä tarkemmin ja ohjeistaisi vanhempia yksityiskohtaisemmin lasten pukemisessa.

Suomessa on vannottu jo miltei sata vuotta lasten ulkona nukuttamisen nimeen, mutta Oulun yliopistossa tehdyt tutkimukset kertovat, että karaisullakin on rajansa. Oulussa tehtyjen mittausten perusteella pakkasessa nukkuminen altisti lapsia kylmälle toisin kuin aiemmin on uskottu.

Tohtorikoulutettava Marjo Tourula sanoo, että lasten jalat ja kädet viilenivät pakkasessa, mikä ei ole hyväksi.

Lasten nukuttaminen pakkasessa on Suomessa erittäin yleistä, mutta ulkomailla se on herättänyt ihmetystä Alaskaa myöten. Lasten nukuttaminen ulkona yleistyi Suomessa 1920-luvulla, jolloin arkkiatri Arvo Ylppö iskosti tavan maahan. Tapa on suosittu myös muissa Pohjoismaissa.
Pakkasraja pohdintaan

Neuvolat suosittelevat pakkasrajaksi yleisesti 10-15 astetta, mutta osa vanhemmista nukuttaa vauvojaan jopa 30 asteen pakkasessa. Tutkija Marjo Tourula vetäisi rajan viiteen pakkasasteeseen, jota kylmemmässä ei pitäisi nukkua ulkona ainakaan tuntikausia.

- Juuri tuo miinus viisi astetta pakkasta on sopiva lämpötila nukuttaa lasta ulkona. Jos on kylmempää, lasta tulisi seurata tiheästi tai lyhentää ulkonaoloaikaa, tai sitten vaatetusta reilusti lisää, Tourula sanoo.

Oulussa tehtyjen lasten ihonlämpö- ja vaatemittausten perusteella vanhemmilla on vaikeuksia arvioida, kuinka paljon lapset tarvitsevat ulkona vaatteita. Toisaalta lämpömakuupussit ja lampaantaljatkaan eivät vättämättä riitä enää paukkupakkasissa.

Esimerkiksi äitiyspakkauksen talvivaatteet ja makuupussi riittävät tutkimuksen mukaan pitämään lapsen lämpimänä vain viiteen pakkasasteeseen asti.

Pitkäaikainen altistuminen kylmälle ei ole hyväksi, ja aikuisilla se voi aiheuttaa verenpaineen nousua ja infektioita. Tutkija Marjo Tourulan mukaan vaikutuksista lapsiin ei ole vielä tietoa.
Vällyt takaavat unet

Tourula muistuttaa, että pakkasessa nukkumisessa on kuitenkin myös paljon hyviä puolia. Lapset nukkuvat ulkona jopa kolme kertaa pidempään kuin sisällä.

Tosin syynä ei välttämättä ole raitis ilma, kuten yleensä uskotaan. Sen sijaan pitkien unien yksi selitys on, että talvella lapsen voi sulloa vällyihin tiukkaan pakettiin, koska läkähtymisestä ei ole pelkoa.

- Lapset kapaloidaan talvivaatteilla ja makuupusseilla, ja kapalointi lisää tutkimusten mukaan unen pituutta, Tourula sanoo.

YLE Uutiset / Antti Pilke
 
[QUOTE="vieras";23240030]Pah. Ne herää, jos niillä on hankala olla.[/QUOTE]

Voi herätä tai sitten ei, lisäksi vielä se, että kovasta pakkasesta aiheutuu vauvoille TERVEYSHAITTOJA.
 
Meillä ei kyllä pahemmin ole nukutettu kesälläkään ulkona, joten ei nyt omakohtaisia kokemuksia asiasta ole. Mutta noin maalaisjärjellä ajateltuna, niin eihän siinä kauheasti järkeä ole pientä lasta johonkin yli 15 asteen pakkaseen pihalle pistää.
 
Täällä äidit joka pakkasketjussa kertovat nukuttavansa vauvansa ulkona kelillä kuin kelillä. Eikä se auta sanoa, että noudattakaa hyvät ihmiset edes niitä suosituksia, he tietävät aina jopa asiantuntijoita paremmin.. Meillä pidettiin kiinni tuosta -10C ja niinkö nyt on, että sekin on liian kylmä...!
 
Kyllä sen tuntee lapsen herättyä, jos on kylmissään. -20 on ihan sopiva keli nukkua pihalla. -22 on meillä semmonen raja, jonka jälkeen mietin jo, että nukutanko ulkona. Raajat on lämpöiset, lapsi herää hyväntuulisena jne..

PAH.
 
Kyllä mä laitoin vauvan ulos nukkumaan -20 asteen pakkasessa ja kävin puolen tunnin välein kokeilemassa ettei ole kädet kylmät - eikä olleet. Vauvalla oli tässä vaiheessa ikää 4 kk ja uni maittoi joskus 3 h kerrallaan. Kerroksia pitää olla paljon: normaalit sisävaatteet, käsinneulottu paksu 100 % villaa villahaalari, fleece, toppapuku ja käsiin/jalkoihin/päähän vastaava setti. Rattaisiin lampaantalja vaunuosaan (kylmä tulee alta usein), kuomu mahdollisimman paljon eteen ja rätti tms. vielä siihen aukon eteen ettei tuule. Lämpömittarin mukaan uloin kerros ei edes mennyt pakkasen puolelle tuona aikana (meillä oli kovile pakkasilla ulkolämpömittari vaunuissa että nähtiin, mikä lämpö on vaunuissa).
 
Mulla pakkasraja on ehdoton -15 ja sitä kylmemmässä nukkuu sisällä sen minkä nukkuu. Nytkin oli reilu 3vkoa, ettei voinut ulkona nukuttaa. Mä en usko, että pakkasilman olis hyväksi hengitykselle, mutta jokainen tekee omalla tavallaan ja lapsetkin on erilaisia.
 
[QUOTE="vieras";23240175]Kyllä sen tuntee lapsen herättyä, jos on kylmissään. -20 on ihan sopiva keli nukkua pihalla. -22 on meillä semmonen raja, jonka jälkeen mietin jo, että nukutanko ulkona. Raajat on lämpöiset, lapsi herää hyväntuulisena jne..

PAH.[/QUOTE]

hullua, että joku haluaa altistaa tieten tahtoen lapsensa keuhkot kovalle pakkaselle ja näin ollen edesauttaa astmaa, keuhkoahtaumaa ym keuhkotauteja. tämä on sama asia kuin polttaisi tupakkaa raskauaikana tai lapsi sylissä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja en ymmärrä;23240359:

:laugh: No vissiin joo. Pikkasen tätillä on nyt mielikuvitusta.
 
[QUOTE="mmm";23240231]Kyllä mä laitoin vauvan ulos nukkumaan -20 asteen pakkasessa ja kävin puolen tunnin välein kokeilemassa ettei ole kädet kylmät - eikä olleet. Vauvalla oli tässä vaiheessa ikää 4 kk ja uni maittoi joskus 3 h kerrallaan. Kerroksia pitää olla paljon: normaalit sisävaatteet, käsinneulottu paksu 100 % villaa villahaalari, fleece, toppapuku ja käsiin/jalkoihin/päähän vastaava setti. Rattaisiin lampaantalja vaunuosaan (kylmä tulee alta usein), kuomu mahdollisimman paljon eteen ja rätti tms. vielä siihen aukon eteen ettei tuule. Lämpömittarin mukaan uloin kerros ei edes mennyt pakkasen puolelle tuona aikana (meillä oli kovile pakkasilla ulkolämpömittari vaunuissa että nähtiin, mikä lämpö on vaunuissa).[/QUOTE]

Juuri näin meilläkin. Ja kun on vain pakko lähteä kävelemään, kun eskarilainen vietävä eli pukeutumiskysymys se kylmä keli on aikuisellekin. Joku tarvii kintaat ja joku toinen pärjää hanskoilla. Onko se tosiaan niin tutkittu, että jos lapsi herää kädet, varpaat, pää lämpiminä niin kuitenkin on haittaa nukkua pakkasessa??? Mites sitten kuumalla kesähelteellä kun paukkuu +34 mittarissa, kuka päättää onko nestehukka suuri vai ei vaunuissa nukkuessa???
 
Alkuperäinen kirjoittaja en ymmärrä;23240359:
hullua, että joku haluaa altistaa tieten tahtoen lapsensa keuhkot kovalle pakkaselle ja näin ollen edesauttaa astmaa, keuhkoahtaumaa ym keuhkotauteja. tämä on sama asia kuin polttaisi tupakkaa raskauaikana tai lapsi sylissä.

Näinpä. Leikkiä lapsellaan. Typerää ja edesvastuutonta. Luulin automaattisesti, ettei kukaan äiti halua ottaa riskejä lastensa terveyteen. Tälläisissä asioissa joihin voi itse vaikuttaa.
 
[QUOTE="miisu";23240383]Näinpä. Leikkiä lapsellaan. Typerää ja edesvastuutonta. Luulin automaattisesti, ettei kukaan äiti halua ottaa riskejä lastensa terveyteen. Tälläisissä asioissa joihin voi itse vaikuttaa.[/QUOTE]

No tule tänne pohjoiseen kattomaan ihmisten elämää. Lapset nukkuu pihoilla ja voi hyvin. =)

Katos kun se on kuitenkin suojaamiskysymys. Meillä ei tarhassakaan ole pakkasrajaa ollenkaan. Ulkona voi käydän kolmessakympissäkin ja ylikin. Kun mittari hipoi neljääkymppiä, ei enää ulkoilla. Tajusitko? Järki päässä ja housut jalassa, vai mitensenyoli.

Ihmiset vaan elää eri tavalla. Lapset nukkuu ulkona pakkasella. Etelässä kovat pakkaset on jotenkin ylikamalaa. Meillä ne kuuluu talveen. Talvella on pimeää ja kylmää ja sillä selvä. Kun on vieraannuttu kylmästä, ei osata suojata lapsia oikein, eikä osata suhtautua asiaan terveellä järjellä. Ei mulla muuta.
 
Siis tästä tuli äsken uutisissa ja sisälsi muutaman huomioitavan pointin:

1. Äitiyspakkauksen ulkoilupuku + lämpöpussi on suunniteltu suojamaan yhtensä max. -5 astetta

2. Useimmat äidit ajattelevat lapsen nukkuvan paremmin ulkona vaikka todennäköisesti syy on siinä että lapsi on pakattu tiukasti vaunuihin jolloin kyseessä kapalovaikutus (todistettu että kapalointi rauhoittaa vauvaa)

Siis nämä pointit kopsasin uutisista ylen uutisista, en omasta päästä :)
 
Alkuperäinen kirjoittaja Pehmeä Bertta;23240437:
Siis tästä tuli äsken uutisissa ja sisälsi muutaman huomioitavan pointin:

1. Äitiyspakkauksen ulkoilupuku + lämpöpussi on suunniteltu suojamaan yhtensä max. -5 astetta

2. Useimmat äidit ajattelevat lapsen nukkuvan paremmin ulkona vaikka todennäköisesti syy on siinä että lapsi on pakattu tiukasti vaunuihin jolloin kyseessä kapalovaikutus (todistettu että kapalointi rauhoittaa vauvaa)

Siis nämä pointit kopsasin uutisista ylen uutisista, en omasta päästä :)

Kuka dorka laittaa lapsen noin onnettomiin varusteisiin kunnon pakkaseen? Ei niin pöllöä olekaan. Jotensakki naurettava keskustelu.
 
[QUOTE="vieras";23240430]No tule tänne pohjoiseen kattomaan ihmisten elämää. Lapset nukkuu pihoilla ja voi hyvin. =)

Katos kun se on kuitenkin suojaamiskysymys. Meillä ei tarhassakaan ole pakkasrajaa ollenkaan. Ulkona voi käydän kolmessakympissäkin ja ylikin. Kun mittari hipoi neljääkymppiä, ei enää ulkoilla. Tajusitko? Järki päässä ja housut jalassa, vai mitensenyoli.

Ihmiset vaan elää eri tavalla. Lapset nukkuu ulkona pakkasella. Etelässä kovat pakkaset on jotenkin ylikamalaa. Meillä ne kuuluu talveen. Talvella on pimeää ja kylmää ja sillä selvä. Kun on vieraannuttu kylmästä, ei osata suojata lapsia oikein, eikä osata suhtautua asiaan terveellä järjellä. Ei mulla muuta.[/QUOTE]

Muista nyt käyttää sitä tervettä järkeä, et pysty suojaamaan lastasi niin, että keuhkot eivät saa hengitettyä pakkasilmaa.
 
[QUOTE="vieras";23240450]Kuka dorka laittaa lapsen noin onnettomiin varusteisiin kunnon pakkaseen? Ei niin pöllöä olekaan. Jotensakki naurettava keskustelu.[/QUOTE]

Tuossa aloituksessa tutkija kertoi, että kovilla pakkasilla ei auta välttämättä edes lampaantaljat + muut tosi lämpimät vaatejutut!
 
Mä olen niin laiska etten näe mitään järkeä pukea lasta kerros kerrokselta ihan Michelin-ukkeliksi ja lisäksi vuorata vaunuja ties millä fyllingillä. Eieiei... Jos ei tyyliin villapuku, haalarit ja makuupussi riitä, niin nukutaan sisällä. Unen pituuksissa ei sisä- tai ulkonanukuttamisessa ole ollut mitään eroa.

Mut en kyllä usko mitä haittaa voi olla pakkasilla ulkonanukuttamisessa jos kerran kerroksia on ympärillä paljon eikä vaunujen sisälle pääse viima eikä pakkanen?!

Ja tälle yhdelle pohjoisen kommentoijalle - meillä täällä etelässä meri ja kostea ilma purevoittaa pakkasta toden teolla. Pari viikkoa sitten lapsi palellutti poskensa ulkona -13 lämpötilassa reilussa tunnissa. Onneksi väri palasi pian poskille. Ei meillä etelässä pakkanen sinänsä pelota vaan viima :/
 
[QUOTE="vieras";23240430]No tule tänne pohjoiseen kattomaan ihmisten elämää. Lapset nukkuu pihoilla ja voi hyvin. =)

Katos kun se on kuitenkin suojaamiskysymys. Meillä ei tarhassakaan ole pakkasrajaa ollenkaan. Ulkona voi käydän kolmessakympissäkin ja ylikin. Kun mittari hipoi neljääkymppiä, ei enää ulkoilla. Tajusitko? Järki päässä ja housut jalassa, vai mitensenyoli.

Ihmiset vaan elää eri tavalla. Lapset nukkuu ulkona pakkasella. Etelässä kovat pakkaset on jotenkin ylikamalaa. Meillä ne kuuluu talveen. Talvella on pimeää ja kylmää ja sillä selvä. Kun on vieraannuttu kylmästä, ei osata suojata lapsia oikein, eikä osata suhtautua asiaan terveellä järjellä. Ei mulla muuta.[/QUOTE]

meijän kolme lasta on nukkunnu ulkoeteises vaunuissa päikkäreitä -30 pakkases ja lämpösiä ovat olleet kun ovat heränneet ..kuten sanottu pukeutumis ja suojaamis kysymys se vaan on :) ja peesaan edelistä tossa asiassa että vieraannutaan kylmästä ! täälä olen huomannut et koululaisilla ei nykyään ole kunnon vaateita kouluun välitunneille (autolla kun tuodaan ja haetaan )
 
Oikeasti kun tuota miettii, niin onhan se aika 'hullua' nukuttaa lapsia ulkona pakkasessa. Eipä aikuisetkaan siellä useinkaan talvella nuku, ei ihme että ulkomailla ihmettelevät Alaskaa myöten. Suomessa on näin tehty 20-luvulta saakka ja edelleen tehdään, eikä kukaan kyseenalaista asiaa? :O
 
Yhteistyössä