lasten kyläilystä vielä

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja ei ymmärrä
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
E

ei ymmärrä

Vieras
Siis kun kaikki muut äidit ovat nykyän sitä mieltä, että lapsivieraat saavat penkoa toisten tavaroita toisten kodeissa.

Milloin tämä muuuttui näin?

Omassa lapsuudessa oli päivänselvää, että jos kylään mennään, siellä istutaan nätisti isäntäperheen lapsen kanssa, ja hän esittelee lelujaan ja yhdessä päätettään millä leikitään, enkä minä vieraana mene penkomaan kenekään lapsne kaappeja tai leluja omin luvin.

Itse en todellakaan olisi halunnut ketään vierasta pentua penkomaan omaa huonettani, inhotti kun pienemmät sisaret penkoivat joskus ilman lupaa, ja nukke oli rikki.
Omat lapset kylässä istuvat nätisti ja jos jollain haluavat leikkiä, pyytävät luvan.
Mutta kaikki muut lapset riehuvat kuin päättömät kanat ja penkovat omin luvin lasten huoneissa.
milloin tämä meni näin, että lapsia ei kasvateta ottamaan muita huomioon? ei minkäänlaisia käytöstapoja?
 
Johtuuko tämä päiväkodista vai mistä? siellä totutaan, että kaikki on yhteistä. eikä tarvitse kysyä lupaa.
Jatkuvasti täällä selitetään, että kun lapsi on pieni, ei jaksa kyläillä, jos tämä ei saa penkoa kaikkea, vaan pitää vahtia kylässä omaa lastaan. Totta kai pitää vahtia omaa lastaan.
 
En ehkä oikein ymmärtänyt avausta... Meillä ainakin on sallittua lasten ottaa leluja kaapista leikkeihinsä, olivat lapset sitten vieraita tai omia. Lapset itse vetävät rajat omien tavaroiden, laatikoiden jne. kohdalla. Ihan samoin ollaan toimittu omassa lapsuudessani. Ei menty kysymään vanhemmilta, saako jollain lapsen lelulla leikkiä.

Jos tämä taas tarkoitti lapsia, jotka vetävät kamat kaapista lattialle niin sitten ymmärrän paremmin.
 
"Joukossa tyhmyys tiivistyy". Olen huomannut omien lapsivieraitteni kanssa sen, että ellei muista kieltää heti vierailun aluksi esim. "Meidän makuuhuoneeseen ei saa mennä ! " jossain leikin vaiheessa koko porukka on majoittunut sinne. Eivät pengo kaappeja, mutta parisänky voi olla esim. uima-allas. Kun muistaa aluksi kertoa "kielletyt" alueet, pysyvät niilä poissa.
 
siis, vieraat lapset eivät saa leikkiä teillä...hmm. kuullostat ihan mun tympeältä serkulta jonka tavaroihin ei saanut lapsuudessamme koskea. ei sitten leikitty kyläpaikassa millään kun ei sen hellanteltun tavaroihin saanut koskea ettei mene rikki :headwall: . no se ihminen ei sitten myöhemminkään ole osannut jakaa mitään. on sellanen minä minä persoona
 
Alkuperäinen kirjoittaja Ekosysteemi:
siis, vieraat lapset eivät saa leikkiä teillä...hmm. kuullostat ihan mun tympeältä serkulta jonka tavaroihin ei saanut lapsuudessamme koskea. ei sitten leikitty kyläpaikassa millään kun ei sen hellanteltun tavaroihin saanut koskea ettei mene rikki :headwall: . no se ihminen ei sitten myöhemminkään ole osannut jakaa mitään. on sellanen minä minä persoona

Jos tulen teille kylään, sua ei haittaa, vaikka pengot sinun kaapit, astiat hopeat, kirjamaun, cd:t jne?
Samalla tavalla lapset ovat ihan samanlaisia ihmisiä. Lasten tavaroillle ei mennä ilman lupaa koskemaan. Leikkiä saa yhdessä sovittua leikkiä, mutta vieraat eivät omin luvin mene penkomaan lastemme tavaroita. Esim. jos on kotileikki kesken ja silmiin osuu kivannäköinen palapeli, suurin osa lapsista menee vaan omin luvin kähmimään muita tavaroita. Ei keskittymiskykyä eikä käytöstaitoja.
 
Meillä ei kukaan istu hiljaa paikoillaan ja odota, että saa luvan leikkiä tai koskea johonkin. Leikiminen on kuitenki vuorovaikutusta ja lapset saa olla lapsia.

Kuitenkaan en anna lasten penkoa, rikkoa, riehua tai tuhota. Leikit pitää siivota pois leikin jälkeen, pöydässä ei ahmita, ketään ei kiusata.
 
Kyllä tossa jotain perää taitaa olla. Mä olen ehkä huomannut tuon niin päin, että jos vie ulos jonkun lelun, se tarkoittaa automaattisesti, että muut saa sillä leikkiä. Ei siinä vielä mitään. Mutta jos esim. lapsi vie rattaissa ulos nuken ja se istuu siellä vaunuissa. Ni toiselle on ihan ok, että sama nukke laitetaan hiekkaan istumaan ja se jää sinne jalkoihin pyörimään.
 
Meillä saa kyllä leikkiä ja leikkihuoneen kaappeja ja laatikoita ja leluarkkuja kaivella ihan vapaasti.

Mutta muiden huoneiden kaapeille ei ole mitään asiaa. Ei myöskään mun ja miehen makkariin (jonka ovea pidetäänkin yleensä kiinni juuri sen takia, ettei kukaan saa päähänsä mennä sinne).

Tosin, ei ketään lasta ole vielä koskaan tarvinnut edellämainituista kieltääkään. Ainoastaan yhtä aikuista joka penkois kaiken jos ei jämäkästi kieltäs :/ :kieh:
 

Yhteistyössä