V
"vvieras"
Vieras
Palstalaisten perus näkemys, jos esimerkiksi joku sanoo olevansa koliikkilapsen kanssa kotona, tai vaikka ihan normaalinkin vauvan ja pistää 4 vuotiaan esikoisensa välillä hoitoon. Tämä äiti tuomitaan automaattisesti surkeaksi äidiksi ja kysytään miksi ylipäätään teki toisen.
Itselläni on esikoinen on normaalisti päiväkodissa ja vauva kotona, koska opiskelen. Itselläni on siis ihan selvä syy, mutta jos nyt kerron miten meillä on mennyt päiväkotiaikoina ja nyt kun ollaan oltu pari viikkoa kotona kaikki:
-Päiväkotiaikoina olin pääasiassa hyväntuulinen, eikä esikoinen hakenut huomiota, koska sai sitä koko sen loppupäivän kun oli kotona. Otettiin päiväunet joskus vauvan kanssa ja sain jopa juoda kahvini rauhassa. Koti oli siisti ja pyykit pesty.
vs.
-Olen koko ajan väsynyt ja huonolla tuulella, koska esikoinen lähinnä vaan kiukuttelee, koska en pysty vauva sylissä hänen kanssaan koko ajan tehdä jotain ja sanoo, että vauvan pitää tulla pois sylistä ja selvästi harmittaa kun äidin pitää siivota, eikä ole hänen kanssaan. Saisin lähteä vaikka lenkille ja jättää lapset isälle, mutta koska koti on kaaos, annan vauvan isälle ja yritän sillä aikaa nopeasti järjestää kotia. Pyykkivuoria joka puolella, lattiat pitäisi pestä, mutten ole edelleenkään ehtinyt. Sohvalla on kasa puhtaita vaatteita, jotka pitäisi laittaa kaappiin. Täällä on ihan hirveä sekamelska ja vaikka keittiön siivoan joka päivä, se menee kauheaan kuntoon joka päivä, enkä ehdi ikinä järjestellä kaappeja, jotka ovat niin sekaisin, ettei sieltä löydä mitään. Hyvin tämä onnistuu, ei siinä mitään, mutta paljon mieluummin elän tuota helpompaa elämää, kun esikoinen ei selvästi siitä mitenkään kärsi. Toki en ole nyt pystynyt opiskelemaan, mikä on itselleni mukavaa omaa aikaa, ei rankkaa, eikä edes onnistuisi, että esikoinen ei olisi hoidossa.
Mutta jos mietin nyt ihan muita perheitä. Miksi ihmeessä jotkut sanovat, että pitää mennä tämän vaikeamman kaavan kautta ja olla joku tehomamma, joka vaan juoksee paikasta toiseen. Miksei saisi olla helppoa ja mukavaa? Niin ja se mies on tietysti töissä, joten olen lähes koko päivän yksin.
Itselläni on esikoinen on normaalisti päiväkodissa ja vauva kotona, koska opiskelen. Itselläni on siis ihan selvä syy, mutta jos nyt kerron miten meillä on mennyt päiväkotiaikoina ja nyt kun ollaan oltu pari viikkoa kotona kaikki:
-Päiväkotiaikoina olin pääasiassa hyväntuulinen, eikä esikoinen hakenut huomiota, koska sai sitä koko sen loppupäivän kun oli kotona. Otettiin päiväunet joskus vauvan kanssa ja sain jopa juoda kahvini rauhassa. Koti oli siisti ja pyykit pesty.
vs.
-Olen koko ajan väsynyt ja huonolla tuulella, koska esikoinen lähinnä vaan kiukuttelee, koska en pysty vauva sylissä hänen kanssaan koko ajan tehdä jotain ja sanoo, että vauvan pitää tulla pois sylistä ja selvästi harmittaa kun äidin pitää siivota, eikä ole hänen kanssaan. Saisin lähteä vaikka lenkille ja jättää lapset isälle, mutta koska koti on kaaos, annan vauvan isälle ja yritän sillä aikaa nopeasti järjestää kotia. Pyykkivuoria joka puolella, lattiat pitäisi pestä, mutten ole edelleenkään ehtinyt. Sohvalla on kasa puhtaita vaatteita, jotka pitäisi laittaa kaappiin. Täällä on ihan hirveä sekamelska ja vaikka keittiön siivoan joka päivä, se menee kauheaan kuntoon joka päivä, enkä ehdi ikinä järjestellä kaappeja, jotka ovat niin sekaisin, ettei sieltä löydä mitään. Hyvin tämä onnistuu, ei siinä mitään, mutta paljon mieluummin elän tuota helpompaa elämää, kun esikoinen ei selvästi siitä mitenkään kärsi. Toki en ole nyt pystynyt opiskelemaan, mikä on itselleni mukavaa omaa aikaa, ei rankkaa, eikä edes onnistuisi, että esikoinen ei olisi hoidossa.
Mutta jos mietin nyt ihan muita perheitä. Miksi ihmeessä jotkut sanovat, että pitää mennä tämän vaikeamman kaavan kautta ja olla joku tehomamma, joka vaan juoksee paikasta toiseen. Miksei saisi olla helppoa ja mukavaa? Niin ja se mies on tietysti töissä, joten olen lähes koko päivän yksin.
