V
vieras
Vieras
Tämän viestin ei ole tarkoitus provosoida, mutta olen miettinyt lähiaikoina paljon täälläkin nähtyä kiivasta keskustelua siitä, kasvaako lapsi tasapainoisemmaksi kotona vai päivähoidossa vai..
Tutkittu fakta on, että lapsi kehittää koko tunne-elämänsä perustan noin 3v. mennessä. Mikä voi tukea sekä kotihoitoa, että päivähoitoa riippuen lapsen luonteesta ja perheen ja vanhempien /päivähoidon kyvystä vastata lapsen tunteisiin ja opettaa häntä tunnistamaan ja käsittelemään näitä. Turvallisuus ja luottamus ovat tärkeimpiä. Niihin vaikuttaa lapselle annettu läheisyys, aika, läsnäolo, rajat ja rakkaus.
No, sitten itse asiaan.
Itse koen, että haluan lapseni olevan ainakin 3-4 vuotias, ennenkun hänelle suunnitellaan sisarusta. Tässä taas mietteitä suuntaan jos toiseen; onko parempi, että lapsi oppii ettei ole koko maailman keskipiste, oppii jakamaan sisaruksen kanssa kaiken myös vanhempien ajan ja keskittymisen. Vai saako lapsi kuitenkin kolmena ensimmäisenä ikävuotenaan saada kaiken mahdollisen vanhempien rakkauden, keskittymisen, tunneopetuksen jne jne ilman, että "menee pilalle" ja muuttuu itsekeskeiseksi. Ajattelen, ettei alle 3v. lapsi vielä kärsi saadessaan kaiken (ei siis kaikkea tavaraa ja niitä sääntöjä mitä itse haluaa). Onko sitten niin, että jos lapsille hankitaan pienellä ikäerolla sisaruksia tai esim. alle kouluikäisiä on paljon, joutuvat lapset samalaiseen tilanteeseen kotona, kuin jos olisivat päiväkodissa? Ja vanhemmat saattavat olla erittäin poikki monista eri syistä, mitkä liittyvät runsaaseen lapsimäärään.
Itse haluamme miehen kanssa vielä toisen lapsen jos vain saamme, mutta emme enempää. Ja ikäeroa on oltava se 3-4v. Näin koemme voivamme vastata kaikkiin lastemme emotionaalisiin, sosiaalisiin, psykologisiin ja taloudellisiin tarpeisiin parhaiten.
Kunhan mietiskelen hölmöjä, tai ehkei niin hölmöjä.
Tutkittu fakta on, että lapsi kehittää koko tunne-elämänsä perustan noin 3v. mennessä. Mikä voi tukea sekä kotihoitoa, että päivähoitoa riippuen lapsen luonteesta ja perheen ja vanhempien /päivähoidon kyvystä vastata lapsen tunteisiin ja opettaa häntä tunnistamaan ja käsittelemään näitä. Turvallisuus ja luottamus ovat tärkeimpiä. Niihin vaikuttaa lapselle annettu läheisyys, aika, läsnäolo, rajat ja rakkaus.
No, sitten itse asiaan.
Itse koen, että haluan lapseni olevan ainakin 3-4 vuotias, ennenkun hänelle suunnitellaan sisarusta. Tässä taas mietteitä suuntaan jos toiseen; onko parempi, että lapsi oppii ettei ole koko maailman keskipiste, oppii jakamaan sisaruksen kanssa kaiken myös vanhempien ajan ja keskittymisen. Vai saako lapsi kuitenkin kolmena ensimmäisenä ikävuotenaan saada kaiken mahdollisen vanhempien rakkauden, keskittymisen, tunneopetuksen jne jne ilman, että "menee pilalle" ja muuttuu itsekeskeiseksi. Ajattelen, ettei alle 3v. lapsi vielä kärsi saadessaan kaiken (ei siis kaikkea tavaraa ja niitä sääntöjä mitä itse haluaa). Onko sitten niin, että jos lapsille hankitaan pienellä ikäerolla sisaruksia tai esim. alle kouluikäisiä on paljon, joutuvat lapset samalaiseen tilanteeseen kotona, kuin jos olisivat päiväkodissa? Ja vanhemmat saattavat olla erittäin poikki monista eri syistä, mitkä liittyvät runsaaseen lapsimäärään.
Itse haluamme miehen kanssa vielä toisen lapsen jos vain saamme, mutta emme enempää. Ja ikäeroa on oltava se 3-4v. Näin koemme voivamme vastata kaikkiin lastemme emotionaalisiin, sosiaalisiin, psykologisiin ja taloudellisiin tarpeisiin parhaiten.
Kunhan mietiskelen hölmöjä, tai ehkei niin hölmöjä.