Lasta autetaan pk:ssa vain jos hän pyytää apua??

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja tulipa paska olo
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
T

tulipa paska olo

Vieras
Kysyin aamulla saako lapsi apua kengännauhojen sitomiseen. Lapsi sanoi kotona, ettei laita parempia (oikeaa kokoa olevia) kenkiä, koska kukaan ei auta nauhojen sitomisessa. Kysyin asiaa pk:ssa ja täti siellä vastasi, että kyllä he auttavat jos lapsi pyytää -ei muuten!! :O

Kyseessä vasta hieman alle 5v lapsi. Hieman ujo (vaikka pk onkin jo tuttu). Jotenkin tuntui, että tuo ujous ja "puhumattomuus" on nyt nostettu oikein kunnolla ivan kohteeksi. Lapsen puheessa on ollut viivästymää, mutta terapeutin mukaan edistystä on tapahtunut hurjasti viime keväästä eikä hän näe mitään syytä esim. foniatrille. Edes kontrollikäyntiä ei ole puheterapeutille varattu, koska hän katsoi sen aiheettomaksi.
Koska lapsen puhe oli aiemmin epäselvempää, hän ei ollut kovin rohkaistunut puhumaan vieraille. Tiesi, ettei nämä kuitenkaan ymmärrä. Nyt tämä ujostelu on kait jäänyt päälle ja pk:n täti auttaa asiaa kivasti niin, ettei lapsi saa apua jollei pyydä :kieh: Minusta pk on vastuussa siitä, miten lapset esim. ulkoilevat. Vaatetta ym on kyllä riittävästi, mutta jollei väki katso tai välitä kuinka lapset menevät ulos...

Onko tuo nyt ihan oikein??

Lisäksi tuo samainen täti kauhisteli, kun siellä on ilmennyt kiinnostusta sukupuolielimiin. Että pojat esittelevät pippeleitään jne. Joo, ajatella että moinen asia kiinnostaa lapsia. Käsittääkseni kuuluu normaalin lapsen normaaliin kasvuun. En sitä sano, että niin saisi tehdä (muitakin leikkejä lapsille olemassa ;) ), mutta ei se nyt kauhistelun tai vanhempien nuhtelun paikka ole...
 
Tuon ikäiselle kannattaa ostaa tarralliset tai muuten sellaiset kengät mistä lapsi selviää. Hoitoryhmässä on kuitenkin jopa 20 lasta joten ulkoilemaan lähtiessä hoitajilla on kädet täynnä töitä jos kaikilla on nauhakengät.

Kyllä siellä katsotaan että kaikilla on pipot ja hanskat ja kengät jalassa mutta jotain välikerrosta ei jokaiselta välttämättä huomaa erikseen tarkistaa. Voi kunpa menisit itse muutamaksi viikoksi päiväkotiin harjoittelemaan niin nämä kauhistuksen aiheet vähenisivät. Kolme hoitajaa max ryhmässä ja tuo määrä lapsia. Yhden pitää mennä pukemaan itsensä ekana ja pihalle ennenkuin lapset tulee. Ne kaksi jäljelle jäävää pukevat lapsia ja joskus saattaa olla että lastentarhanopella on siihen ulkoilun aikaan sovittu Vasu- keskusteluja tai muita palavereja. Jäljelle jää yksi hoitaja vahtimaan 20 lapsen pukemista.

Eli ei tuo nyt niin omituista ole että auttavat jos pyydetään, mutta jokaisen kengännauhojen tilannetta ei yhdellä hoitajalla ole mahdollisuutta erikseen käydä tarkistamassa, tai muksujen pitäisi seisoa siellä kuin armeijassa rivissä.

Monet vanhemmat ei meinaa pärjätä edes sen yhden viisivuotiaansa kanssa, tarhassa pitäisi selvitä kahdenkymmenen...
 
Minusta on ymmärrettävää, ja jopa itsestään selvää, että lapsia autetaan jos he itse pyytävät apua, tai jos vanhemmat sanovat että lapsi tarvitsee apua. Muutoin oletus on, että lapsi saa vaatteet päälle itse.
Eiköhän lapsi apua saa, jos äiti/isä sanoo viedessään lapsen hoitoon että "ai niin, Ernolla on nauhakengät tänään ja hän ei saa niitä itse kiinni" :)
 
[QUOTE="vieras";22479033]Voi kunpa menisit itse muutamaksi viikoksi päiväkotiin harjoittelemaan niin nämä kauhistuksen aiheet vähenisivät. Kolme hoitajaa max ryhmässä ja tuo määrä lapsia. Yhden pitää mennä pukemaan itsensä ekana ja pihalle ennenkuin lapset tulee. Ne kaksi jäljelle jäävää pukevat lapsia ja joskus saattaa olla että lastentarhanopella on siihen ulkoilun aikaan sovittu Vasu- keskusteluja tai muita palavereja. Jäljelle jää yksi hoitaja vahtimaan 20 lapsen pukemista.[/QUOTE]

Olen työskennellyt pk:ssa noin 2kk, joten tiedän nämä jutut. Ja juuri siksi ihmettelen moista! Tuo on kaiken lisäksi aika pieni ryhmä (10 lasta ja 2 hoitajaa), joten aikaa kyllä on!

Nuo nauhakengät olemme saaneet enkä todellakaan osta toisia uusia vain siksi, ettei pk:n täti viitsi kyykkiä sitomaan niitä.
 
Osta niihin kenkiin pikasulkija joita saa muutamalla eurolla kaupasta. Ei 5 vuotiasta pidä auttaakaan ellei pyydä apua, tuossa iässä pitää jo ulkopukeutumisesta selvitä itsekseen.
 
Minusta on ymmärrettävää, ja jopa itsestään selvää, että lapsia autetaan jos he itse pyytävät apua, tai jos vanhemmat sanovat että lapsi tarvitsee apua. Muutoin oletus on, että lapsi saa vaatteet päälle itse.
Eiköhän lapsi apua saa, jos äiti/isä sanoo viedessään lapsen hoitoon että "ai niin, Ernolla on nauhakengät tänään ja hän ei saa niitä itse kiinni" :)

Sanoin suunnilleen noin asiasta, niin täti siihen että autetaan jos lapsi pyytää. Piste. Mutta nauhoja ei kyllä tuon ikäsien edes tarvitse osata sitoa. Lapsi suorituu hienosti muuten pukeutumisesta ja on saanut kehuja mm. uimahallireissuilta että on ollut nopein ja "paras" pukija :)
 
[QUOTE="alkup.";22479050]
Nuo nauhakengät olemme saaneet enkä todellakaan osta toisia uusia vain siksi, ettei pk:n täti viitsi kyykkiä sitomaan niitä.[/QUOTE]

Käskette lapsen sanoa että hän tarvitsee apua.
Kas, ongelma ratkaistu.
 
[QUOTE="alkup.";22479069]Sanoin suunnilleen noin asiasta, niin täti siihen että autetaan jos lapsi pyytää. Piste. Mutta nauhoja ei kyllä tuon ikäsien edes tarvitse osata sitoa. Lapsi suorituu hienosti muuten pukeutumisesta ja on saanut kehuja mm. uimahallireissuilta että on ollut nopein ja "paras" pukija :)[/QUOTE]

Onko se nyt niin mahdotonta ostaa niihin kenkiin sulkija moinkä lapsi saa itse kiinni?
 
[QUOTE="vieras";22479083]Onko se nyt niin mahdotonta ostaa niihin kenkiin sulkija moinkä lapsi saa itse kiinni?[/QUOTE]

No ei ole, mutta en sitä tähän hätään aamutuimaan mistään lähtenyt etsimään. Olen olettanut, että henkilökunta on sitä varten, että huolehtivat lapsista ja auttavat lapsia kun apua tarvitsevat. Muta apua ei siis saa, jollei uskalla sitä pyytää.
 
Olen varma, että päiväkodissa aikuiset varmistavat että 5vuotiaalla on kengännauhat kiinni ja oikeat vaatteet päällä, ennenkuin saa mennä ulos ja jos jotain puutteita on, niin sitten korjataan/autetaan.

Uskotko todellakin, että lapsi pistetään ulos kengännauhat auki :) jos ei suustaan sanaa saa...
 
[QUOTE="alkup.";22479106]Ilmeisesti, tai nauhat kiinni vähän sinne päin. Ja nyt pitää sitten liian pieniä tarrallisia kenkiä.[/QUOTE]

Oikeastiko annoit alle 5 v lapsen määrätä & laittaa liian pienet kengät jalkaan? :O
 
[QUOTE="tina";22479117]Mitäpä, jos lapsi (ihan kuka tahansa) ei ole saanut apua pyytäessään sitä aikaisemmin? Siitä, voi jäädä mieleen, että ei kannata pyytää apua, kun ei sitä kuitenkaan saa.[/QUOTE]

You get the point :)
 
[QUOTE="alkup.";22479106]Ilmeisesti, tai nauhat kiinni vähän sinne päin. Ja nyt pitää sitten liian pieniä tarrallisia kenkiä.[/QUOTE]

voi ei. olisit nyt laittanut vaan sopivat kengät ja sanonut, että meidän matti ei osaa vielä näitä sitoa että voisko siinä auttaa,kun en ole vielä ehtinyt hankkia sellaisia pikalukkoja jotka matti osais itse laittaa kiinni.
ei ne siellä päiväkodissa ole siksi, että haluaisivat kiusata sinua tai lastasi.
 
Noinhan se menee. Eiväthän lapset opi niitä ikinä sitomaankaan, jos ei edes yritä itse.

Meillä on puheviiveinen lapsi, joka on integroidussa erityisryhmässä ja siellä pitää aina ensin itse yrittää kaikkea, sen jälkeen pyydetään apua, vaikka viittomalla, jos ei sanallisesti onnistu ja hoitajat tekevät parhaansa ymmärtääkseen lasta. Siellä kannustetaan omatoimisuuteen ja tuollaisiin siirtymätilanteisiin on varattu enemmän aikaa. Useinhan on, että jossain suhteessa kehityksessä viiveistä helposti paapotaan liikaa.

Päiväkotiin ei ylipäätään kannata hankkia nauhakenkiä, jos lapsi ei niitä itse osaa laittaa. Tosin kannattaa treenata sitä nauhojen sitomista, koulussa luistelukauden alkaessa asian pitäisi olla hallussa, ei yksi opettaja ehdi koko luokan luistimia sitomaan. Tosin meidän koulussa kutoset on kuulema ollut sitomisapuna alkuun ja sen jälkeen lapset ovat sitoneet toinen toiseltansa ne luistimet, kun on helpompi sitoa toisen kuin omansa :D
 
[QUOTE="alkup.";22479121]You get the point :)[/QUOTE]

ai siis lapsi onkin aiemmin pytänyt apua mutta ei ole saanut sitä ja siksi ei nyt pyydä ?
mä käsitin, että ei ole koskaan uskaltanutkaan pyytää apua.
 
[QUOTE="tina";22479117]Mitäpä, jos lapsi (ihan kuka tahansa) ei ole saanut apua pyytäessään sitä aikaisemmin? Siitä, voi jäädä mieleen, että ei kannata pyytää apua, kun ei sitä kuitenkaan saa.[/QUOTE]

No ihan varmasti on kaikille käynyt päiväkodissa niin ettei ole ihan heti saanut apua, päiväkodissa kun joutuu oppimaan sitä odottamista jos kotona on saanut kaikki tänne heti nyt. Jos lapsi siitä odottamisesta vetää johtopäätökset ettei saa apua niin ehkä sille pitäisi kotona selittää miten maailma toimii että on muitakin ihmisiä ja jokainen vuorollaan.

Mutta kuten todettu, ei se lapsi kengännauhat aukikaan ole ulkoillut.
Ehkä sitä vaan harmittaa että pääsee viimesten joukossa ulos kun pitää aina odottaa että joku täti ehtii solmia ne kengännauhat.
 
Onpas raakaa porukkaa! Toiset lapset on ujompia huolimatta siitä "mitä sen ikästen tulisi nyt ehdottomasti osata". Kyse ei nyt kai oikeesti ollut niistä kengän nauhoista vaan siitä kuunteleeko ja kannustaako henkilökunta ujompia lapsia, jotka sitä ehdottomasti tarvitsis. Vai?

Mä olen ihan oikeesti sitä mieltä, ettei kaikki jotka päiväkodissa on töissä ole ehdottoman hyviä toimimaan lasten kanssa. Ei niiden koulutustaso päätä huimaa. Kannattaa ehdottomasti puhua asiasta henkilökunnalle, ehkä ne ei ole tajunnut tilannetta. Kyllä vanhempien mielipiteellä on väliä!
 
[QUOTE="vieras";22479191]Onpas raakaa porukkaa! Toiset lapset on ujompia huolimatta siitä "mitä sen ikästen tulisi nyt ehdottomasti osata". Kyse ei nyt kai oikeesti ollut niistä kengän nauhoista vaan siitä kuunteleeko ja kannustaako henkilökunta ujompia lapsia, jotka sitä ehdottomasti tarvitsis. Vai?

Mä olen ihan oikeesti sitä mieltä, ettei kaikki jotka päiväkodissa on töissä ole ehdottoman hyviä toimimaan lasten kanssa. Ei niiden koulutustaso päätä huimaa. Kannattaa ehdottomasti puhua asiasta henkilökunnalle, ehkä ne ei ole tajunnut tilannetta. Kyllä vanhempien mielipiteellä on väliä![/QUOTE]

mutta sekin voi olla kannustamista, että lapsen odotetaan itse pyytävän apua.
mulla on itselläni nyt jo koululaisikäinen poika,joka myös oli ja on , ujo,mutta kyllä päiväkodissa aina puhumalla tätien kanssa,päästiin yhteisymmärrykseen asioista,että miten hoidetaan .ehkä he sitten olivat vaan ihania hoitotätejä ( jotka taitavatkin olla harvinaisuus kun palstaa lukee :( )
 

Yhteistyössä