T
tulipa paska olo
Vieras
Kysyin aamulla saako lapsi apua kengännauhojen sitomiseen. Lapsi sanoi kotona, ettei laita parempia (oikeaa kokoa olevia) kenkiä, koska kukaan ei auta nauhojen sitomisessa. Kysyin asiaa pk:ssa ja täti siellä vastasi, että kyllä he auttavat jos lapsi pyytää -ei muuten!! :O
Kyseessä vasta hieman alle 5v lapsi. Hieman ujo (vaikka pk onkin jo tuttu). Jotenkin tuntui, että tuo ujous ja "puhumattomuus" on nyt nostettu oikein kunnolla ivan kohteeksi. Lapsen puheessa on ollut viivästymää, mutta terapeutin mukaan edistystä on tapahtunut hurjasti viime keväästä eikä hän näe mitään syytä esim. foniatrille. Edes kontrollikäyntiä ei ole puheterapeutille varattu, koska hän katsoi sen aiheettomaksi.
Koska lapsen puhe oli aiemmin epäselvempää, hän ei ollut kovin rohkaistunut puhumaan vieraille. Tiesi, ettei nämä kuitenkaan ymmärrä. Nyt tämä ujostelu on kait jäänyt päälle ja pk:n täti auttaa asiaa kivasti niin, ettei lapsi saa apua jollei pyydä :kieh: Minusta pk on vastuussa siitä, miten lapset esim. ulkoilevat. Vaatetta ym on kyllä riittävästi, mutta jollei väki katso tai välitä kuinka lapset menevät ulos...
Onko tuo nyt ihan oikein??
Lisäksi tuo samainen täti kauhisteli, kun siellä on ilmennyt kiinnostusta sukupuolielimiin. Että pojat esittelevät pippeleitään jne. Joo, ajatella että moinen asia kiinnostaa lapsia. Käsittääkseni kuuluu normaalin lapsen normaaliin kasvuun. En sitä sano, että niin saisi tehdä (muitakin leikkejä lapsille olemassa
), mutta ei se nyt kauhistelun tai vanhempien nuhtelun paikka ole...