Meille syntyi terve pikkuinen poika 10.6. klo 03.56 Naistenklinikalla.
Täällä sitä ihmetellään ja mietitään, koska syödään, nukkutaan jne. Kaipa tämä elämä alkaa tästä vähitellen rauhoittumaan, kun oppii vähitellen ymmärtämään vauvan "kieltä".
Tässä synnytyskertomusta:
Supistukset alkoivat lauantaiaamuna noin klo 5. Silloin ne olivat mietoja ja ajttelinkin niiden olevan ihan vaan harjoituksia. En kuitenkaan löytänyt sopivaa nukkuma-asentoa, joten nousin muutaman tunnin pyörimisen jälkeen ylös.
Koko päivän supisteli, ei kuitenkaan mitenkään kipeästi, mutta ihan selkeästi. Aloin kellottamaan hiukan uteliaisuuttani joskus vähän ennen puoltapäivää. Kyllähän ne sairaalaanlähtökriteerit täytyi ajallisesti, mutta koska kivut olivat siedettävät, en halunnut lähteä sairaalaan. Huomautuksena sanottakoon, että mieltä ajaa helposti 10 minuutissa Naistenklinikalle.
Joskus neljän aikoihin soitin synnärille ja kyselin vielä vähän varmistukseksi asioita. Ei viitsitty kuitenkaan silloinkaan vielä lähteä. Puuhasin kuin viimeistä päivää kotona ja järjestelin paikkoja kuntoon. Hyvä niin, koska kun tultiin takaisin, siivoukset ovat jääneet tyystin.
Kuuden jälkeen sanoin miehelle, että pakataan laukku valmiiksi (mulla ei vielä ollut) ja lähdetään käymään illalla laitoksella.
Mies oli tosi kipeänä, kunnon kuumeinen flunssa. Hän meni vielä ennen lähtöä tunniksi nukkumaan, koska halusi kuitenkin olla minun tukenani synnärillä. Sanoin kyllä miehelle, että saattaa olla kotimatka vielä edessä samana iltana.
Olimme sairaalassa noin 22 illalla. Minut laitettiin käyrään ja supistukset olivat tulleet jo paljon kovemmiksi. Nyt tuli jo itku aina supistuksen tullessa. Kätilön mukaan käyrässä ei kuitenkaan näkynyt juuri mitään. Minulla supistukset tuntuivat tosi kovina juuri ristiselän puolella. Kätiö sanoi, että tuntuuko ne ikään kuin astetta voimakkaammilta kuukautiskivuilta? En osaa itse sanoa, koska minulla ei ole kuukautisten aikoihin kipuja. Se kipu on minusta vähän kuin joku puristaisi kovaa tuolta alhaalta ja samaan aikaan olisi tosi kova kakka ja vatsa. Äh, tosi vaikeaa selittää. Minulla se kipuaalto alkoi ensin pienenä ja voimistui sitten sinne selän puolelle. Alkuun minua kotona helpotti, kun mies hieroi ristiselkää.
Kätiö teki sisätutkimuksen aivan hirmuisen kipeästi. Oli ehkä tarkoituksellista provosointia? Minulla on kyllä kohdun suu korkealla takana, mutta on sitä nyt tämän raskauden aikana kivuttomamminkin tutkittu. Ei ollut auki yhtään!
Minulle tuotiin sairaanvaatteet ja klo 23 passitettiin osastolle nukkumaan ja mies kotiin.
Osastolla antoivat heti Petidin-injektion supistuksiin ja jäin sänkyyn makoilemaan. Tuijotin yksin jäätyäni kelloa ja puuskutin mielestäni vielä napakampien supistusten kourissa. Puolisen tuntia kun oli kulunut, soitin hoitajan, koska mielestäni kipu vain lisääntyi ja supistusten väli lyhentyi. Hoitajan kommentti oli, että olen nyt kuitenkin väärällä osastolla, synnytys oli käynnissä jo. Eli takaisin synnytyssaliin noin klo 23.45.
Salissa sain kivun lievitykseksi ilokaasua ja kätilö tutki tilanteenn: 2 senttiä auki. Ilokaasu auttoi tosi hyvin. Kätilö kytki minut tarkkailukojeisiin ja valmisteli epiduraalin laittoa varten pöydän. Sovittiin, että soitan kelloa kun haluan epiduraalin. Ilokaasu auttoi minua tosi hyvin, joten meni pitkään ennen kuin tuli se vaihe, että puudutus olisi parempi. En ollut vielä soittanut kelloa kun kätilö tuli jo käyrien perusteella kysymään, haluanko jo puudutteen. Hän tutki jälleen tilanteen, olin siinä vaiheessa 7 senttiä auki kun epiduraali laitettiin. Tässä vaiheessa kätilö puhkaisi kalvot.
Olin soittanut miehen takaisin ja hän tuli tässä vaiheessa. Nukuimme molemmat pari tuntia (miehelle tuotiin sänky), jolloin kätilö tuli tarkistamaan tilanteen. Puhuimme jo toisen epiduraalin laitoista, koska kivut alkoivat palaamaan. Tilannekatsaus kuitenkin osoitti, että pää oli jo tulossa. Sovittiin ettei laiteta epiduraalia, vaan siirrytään ponnitusvaiheeseen. Olin selälläni ja punnasin jaloilla ottaen tukea kätilöiden kyljistä. Se asento sopi minulle hyvin. Ponnistusvaihe oli tietysti kivulias, kun se venytyskipu on sellasta toisenlaista kipua. Mutta niinkuin joku jo totesi, nopeasti sen kivun unohtaa, vaikka tiedän voihkineeni siinä kivussa tosi syvällä. Sitä on oikeasti vaikea sanoin kuvata. Ponnistusvaihe kesti noin 10 min. ja poika syntyi klo 4 aikoihin.
Pääsimme osastolle perhehuoneeseen ja olimme siellä keskiviikkoon saakka.
Naistenklinikan perhehuoneet olivat juuri remontoitu. Todella hyvä hoito sillä osastolla. Olimme erittäin tyytyväisiä valintamme miehen kanssa.
Täällä sitä ihmetellään ja mietitään, koska syödään, nukkutaan jne. Kaipa tämä elämä alkaa tästä vähitellen rauhoittumaan, kun oppii vähitellen ymmärtämään vauvan "kieltä".
Tässä synnytyskertomusta:
Supistukset alkoivat lauantaiaamuna noin klo 5. Silloin ne olivat mietoja ja ajttelinkin niiden olevan ihan vaan harjoituksia. En kuitenkaan löytänyt sopivaa nukkuma-asentoa, joten nousin muutaman tunnin pyörimisen jälkeen ylös.
Koko päivän supisteli, ei kuitenkaan mitenkään kipeästi, mutta ihan selkeästi. Aloin kellottamaan hiukan uteliaisuuttani joskus vähän ennen puoltapäivää. Kyllähän ne sairaalaanlähtökriteerit täytyi ajallisesti, mutta koska kivut olivat siedettävät, en halunnut lähteä sairaalaan. Huomautuksena sanottakoon, että mieltä ajaa helposti 10 minuutissa Naistenklinikalle.
Joskus neljän aikoihin soitin synnärille ja kyselin vielä vähän varmistukseksi asioita. Ei viitsitty kuitenkaan silloinkaan vielä lähteä. Puuhasin kuin viimeistä päivää kotona ja järjestelin paikkoja kuntoon. Hyvä niin, koska kun tultiin takaisin, siivoukset ovat jääneet tyystin.
Kuuden jälkeen sanoin miehelle, että pakataan laukku valmiiksi (mulla ei vielä ollut) ja lähdetään käymään illalla laitoksella.
Mies oli tosi kipeänä, kunnon kuumeinen flunssa. Hän meni vielä ennen lähtöä tunniksi nukkumaan, koska halusi kuitenkin olla minun tukenani synnärillä. Sanoin kyllä miehelle, että saattaa olla kotimatka vielä edessä samana iltana.
Olimme sairaalassa noin 22 illalla. Minut laitettiin käyrään ja supistukset olivat tulleet jo paljon kovemmiksi. Nyt tuli jo itku aina supistuksen tullessa. Kätilön mukaan käyrässä ei kuitenkaan näkynyt juuri mitään. Minulla supistukset tuntuivat tosi kovina juuri ristiselän puolella. Kätiö sanoi, että tuntuuko ne ikään kuin astetta voimakkaammilta kuukautiskivuilta? En osaa itse sanoa, koska minulla ei ole kuukautisten aikoihin kipuja. Se kipu on minusta vähän kuin joku puristaisi kovaa tuolta alhaalta ja samaan aikaan olisi tosi kova kakka ja vatsa. Äh, tosi vaikeaa selittää. Minulla se kipuaalto alkoi ensin pienenä ja voimistui sitten sinne selän puolelle. Alkuun minua kotona helpotti, kun mies hieroi ristiselkää.
Kätiö teki sisätutkimuksen aivan hirmuisen kipeästi. Oli ehkä tarkoituksellista provosointia? Minulla on kyllä kohdun suu korkealla takana, mutta on sitä nyt tämän raskauden aikana kivuttomamminkin tutkittu. Ei ollut auki yhtään!
Minulle tuotiin sairaanvaatteet ja klo 23 passitettiin osastolle nukkumaan ja mies kotiin.
Osastolla antoivat heti Petidin-injektion supistuksiin ja jäin sänkyyn makoilemaan. Tuijotin yksin jäätyäni kelloa ja puuskutin mielestäni vielä napakampien supistusten kourissa. Puolisen tuntia kun oli kulunut, soitin hoitajan, koska mielestäni kipu vain lisääntyi ja supistusten väli lyhentyi. Hoitajan kommentti oli, että olen nyt kuitenkin väärällä osastolla, synnytys oli käynnissä jo. Eli takaisin synnytyssaliin noin klo 23.45.
Salissa sain kivun lievitykseksi ilokaasua ja kätilö tutki tilanteenn: 2 senttiä auki. Ilokaasu auttoi tosi hyvin. Kätilö kytki minut tarkkailukojeisiin ja valmisteli epiduraalin laittoa varten pöydän. Sovittiin, että soitan kelloa kun haluan epiduraalin. Ilokaasu auttoi minua tosi hyvin, joten meni pitkään ennen kuin tuli se vaihe, että puudutus olisi parempi. En ollut vielä soittanut kelloa kun kätilö tuli jo käyrien perusteella kysymään, haluanko jo puudutteen. Hän tutki jälleen tilanteen, olin siinä vaiheessa 7 senttiä auki kun epiduraali laitettiin. Tässä vaiheessa kätilö puhkaisi kalvot.
Olin soittanut miehen takaisin ja hän tuli tässä vaiheessa. Nukuimme molemmat pari tuntia (miehelle tuotiin sänky), jolloin kätilö tuli tarkistamaan tilanteen. Puhuimme jo toisen epiduraalin laitoista, koska kivut alkoivat palaamaan. Tilannekatsaus kuitenkin osoitti, että pää oli jo tulossa. Sovittiin ettei laiteta epiduraalia, vaan siirrytään ponnitusvaiheeseen. Olin selälläni ja punnasin jaloilla ottaen tukea kätilöiden kyljistä. Se asento sopi minulle hyvin. Ponnistusvaihe oli tietysti kivulias, kun se venytyskipu on sellasta toisenlaista kipua. Mutta niinkuin joku jo totesi, nopeasti sen kivun unohtaa, vaikka tiedän voihkineeni siinä kivussa tosi syvällä. Sitä on oikeasti vaikea sanoin kuvata. Ponnistusvaihe kesti noin 10 min. ja poika syntyi klo 4 aikoihin.
Pääsimme osastolle perhehuoneeseen ja olimme siellä keskiviikkoon saakka.
Naistenklinikan perhehuoneet olivat juuri remontoitu. Todella hyvä hoito sillä osastolla. Olimme erittäin tyytyväisiä valintamme miehen kanssa.
