Laskettuaika 2022

Paljon tsemppiä Suurperheenmama, hienoa että ottivat sinut viimein osotolle ja sait väliin huilipäivän 👌

@Tuplapotti-30 ihania ultrakuulumisia! ♥ Varmasti tuossa kohtaa saa jännittää vähän pidemmällä kun teitä on noin koeteltu alkuraskaudessa. Noihin verikokeisiin, niin nuken luotettavuus kaksosraskaudessa on vähän niin ja näin, koska sikiöitä on kaksi ja siitä johtuen heitä on vaikea jossei mahdoton tulkita erikseen sinun verestä. En siis ole mikään asiantuntija, mutta luin noista seuloista jonkin verran kun oma nipti (täälläpäin maailmaa tehdään kaikille) tuli takaisin epäonnistuneena - kahdesti. 🙈

Niptiin liittyen, täällä olisi jälleen yksi kontrolliultra takana. Ei mennyt ihan kuin strömsossa, koska ensin gyne oli yli tunnin myöhässä ja kiire vähän pääsi näkymään väärällä hetkellä. Vilautettiin nimittäin sektiokortti, koska pikkumies on poikittain, vaikka vielä on 8 viikkoa aikaa kääntyä itsekseen. Minua nuo todennäköisyydet vaan ei lohduta, kun voitettiin jo yksi lotto tuon niptin toimimattomuuden kanssa... Olen sitten panikoinut mahdollista sektiota koko eilisen kun en ole antanut koko ajatukselle yhtään tilaa tähän asti - se kun heittäisi romukoppaan jokaisen asian, joka minulle on synnytyksessä tärkeä 🙄🙄 Maanantaina oli myös eka synnytysvalmennussessio ja siellä juuri sanottiin että niihin huonoihinkin vaihtoehtoihin pitäisi miettiä mikä on tärkeää itselle, mutten kyllä sektion kanssa keksi yhtäkään asiaan sen lisäksi että vauva on terve. 😩 Ehkäpä tämä tästä, kunhan vähän käsittelen koko mahdollisuutta vähän aikaa.. 🙈
 
Käärmeinen
Possu.: Toivottavasti vauva vielä ehtisi kääntymään. Ymmärrän hyvin sektiopelon, jännittää jo valmiiksi ensi viikon synnytystapa-arvio ettei vaan tule mitään ylläriä (eli ongelmaa vanhassa sektioarvessa käytännössä tai vauvan koossa) mikä pakottaisi sektioon.

Tsemppiä suurperheenmama loppurutistukseen 🙂 ja Tuplapotti-30, onnea hyvistä ultrakuulumisista!

Meillä oli tänään neuvola (34+5). Vauva on edelleen pää alaspäin ja kuulemma niin kiilautunut jo lantioon että tuskin pystyy kääntymään enää mihinkään. Ihmekös jatkuva pissahätä on löytänyt luokseni. Oma painoni näköjään vaan jatkaa laskuaan, onneksi ei mitenkään radikaalisti vaikka kuinka syön. Huomenna viimeinen työpäivä. Autonkin sain korjauksesta eli nyt olisi mahdollisuus vähän himmata tätä tahtia kunhan huomisen jaksaa 🙂
 
Moi. Tänään (35+6 koska yli keskiyön) alkoi oireilla ihan urakalla. Lantio on kipeä ja istuminen ja kyljen kääntäminen on tuskaa. Koko päivän vain nukkunut :sleep: Sellainen kuvottava olo että on hirveä nälkä mutta ällöttää ja nukahdan heti syönnin jälkeen. Tuntuu että lantio avautuu kun lapsi työntää päätään alas.Vedet eikä limat ole menneet mutta tuntuu että jos menee niin vauva on pian ulkona.

Nyt nukutun yön jälkeen oli aamulla ylähuuli ihan turvonnut :D
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: KirJoh89
Vauva on nukkunut paljon kaksi päivää ja tänään alkoi asettelemaan päätään eriasentoon. Nyt ihan hirveä vatsankutina mihin mikään ei auta, "alakerta" turvonnu ja vessassa käydessä suihkusi nesteet. Taitaa vauvan pää laskeutua ja painaa nestekiertoa ja hermoja. Sain myös ekakertaa raskauden aikana sellaisen lämpimän mukavan olon ja nukuin 3 tuntia päiväunet. Jotain tapahtuu 😁
 
Miten menee teillä pienokaisten kanssa @Piipaa93 ja @Töppönen_ ? ❤
Hyvin meillä menee, kiitos kysymästä ❤
Vauva on huomenna jo neljä viikkoa! Aika on mennyt aivan kamalan nopeasti. Haikeana katselen kuvia ekoilta päiviltä. Saispa ne hetket talteen ja vois palata niihin välillä. Vauva jaksaa olla jo vähän hereilläkin ja katselee tarkkaavaisena. Ensimmäistä hymyä odotellessa. Niin onnellista aikaa! ❤🙏🏼
 
Suurperheenmama
Täälä ollaan poitsun kans synnärillä ja yritetään saada maito nousemaan. 16.2 synty hän ja painoa oli 3,9kg. Synnytys ei menny puudutusten osalta ihan putkeen, mut muuten kaikki meni hyvin.

Tosiaan tiistaina pääsin sisään ja keskiviikkona kympin aikaan laitettiin pallonki. Se tuli ulos jo yhen maissa ja kahen maissa puhkastiin kalvot ja laitettiin pinni vauvalle. Noh, siitä hän ei sit tykänny vaan sykkeet alko pomppiin miten sattuu ja niiden takia mitään supistuksia lisääviä lääkkeitä ei pystytty antaan. Omia supistuksia tuli kuitenki ihan kivasti ja ilokaasulla niistä selvisin.

Sit viiden aikaan aloin olla jo aika kipeä ja hyvin auki niin kätilö ehdotti että laitetaan spinaali ja oksitosiinitippa niin saadaan vauva laskeutuun. Sykkeet oli tässä vaiheessa vähän rauhottunu ja spinnali laitettiin. Mutta käviki sitten niin että omat supistukset hävisi kokonaan ja vauvan sykkeet alko taas heittelee. Joten oksitosiini jouduttiin lopettamaan. Nousin sitten seisomaan ja yritin itseäni keinutellen saada vauvan laskeutuun, mutta mitään ei tapahtunut koska ei ollut supistuksia.

Joten siinä sitten kaksi tuntia meni ja tunsin kuinka spinaalin vaikutus alkoi lakata. Olin tosi pettynyt ja ehkä vähän kauhuissani koska luomuna synnyttäminen oli ollut pahin pelkoni aina. Kätilö yritti sit siinä tsempata ja sanoi että olen hyvin auki.

Kun spinaali sitten lakkasi supistukset alkoivat yhtäkkiä erittäin rajuina uudestaan. Kolmannen supistuksen aikana tunsin kun vauva yhtäkkiä laskeitui ja siitä kahden supistuksen ja ponnistuksen jälkeen hän oliki jo maailmassa. Kipu oli kyllä kova, mutta onneksi hän tuli niin nopeaa ja ei tarvinnut kauan kärsiä.

Vauva voi hyvin, vaikkakin sai mustelmia kasvoihin kun tuli niin nopeaa loppumatkan.

Tääl synnärillä hän on melkonen tissillä roikkuja ollu, mut koska maito ei ole vielä noussu niin hermostuu siitä. Tänään olen sitten joutunut lisämaitoa antamaan koska kolmenkin tunnin tissillä olon jälkeen on nälkänen. Toivon nyt vaan ettei menis keltaseksi, jotta päästäs huomenna kotiin. Kova ikävä ois jo muita lapsia ja kommelluksia on kotona vähän sattunu kun mies ei ookkaan hoksannu kaikkea koulujuttuja ym. kaverisynttäreitä.. Mut hyväpä hänenki harjotella😄

Mut siis onnellisia ollaan ja kunhan tämä imetyksen alotus saahaan pois päiväjärjestyksestä niin pääsee nauttimaan tästä ajasta poitsun kans❤
 
❤Paljon onnea koko perheelle!❤ Kyllä se maito sieltä alkaa tulemaan ku hetken oottelee (itellä kesti pahimmillaan 5 päivää ja yhtäkkii lämpimäs suihkus alko oikein valumaan😂)

Mulla kans "luomuna" synnyttäminen on pahin pelko siltä osin et jos jouduttu käyttää supistuksia lisääviä lääkkeitä. Esikoisen synnytys oli niin hirvee kokemus kun oksitosiini tippa oli koko päivän ja vain yks epiduraali oli sellanen joka autto (toinen meni jonnekkin ihan muualle niin ettei sitä ollut apua ja uutta ei keretty enää antaa) joten siin mentiin sit ihan sairaissa kivuissa pitkään mitä sitä koitin pihalle puskee ja koko päivän kipujen takia (sekä edellisen yön valvomisen takia) oli voimat ihan loppu enkä enää meinannut jaksaa ja melkeen nukahdin kesken ponnistus vaiheen vaikka kivut oli kovat. Jäi kyl ihan järjettömät synnytys pelot tuosta reissusta. Onneks toka synnytys oli aivan täydellinen🙏
 
Suurperheenmama
Juu, nyt pikkuhiljaa alko maito tulemaan. Meillä menny kaikki keltaseksi ja sillon syöttäminen tosi hankalaa ko vauva vaan nukkuu. Ja sit sen takia ollaan jouduttu jäämään seurantaan synnärille. Mut jos hää ei menis niin pääsis kotiin huomena. Alkaa jo riittään tää laitoselämä ko ollu kohta viis päivää pois kotoa.

Vähän kyl jänskättää miten kaikki alkaa kotona menemään ko sielä niitä muitaki lapsosia ois jotka huomiota varmasti kaipaa ko äiti ollu niin kauan pois. Mut onneks mies pari viikkoa vielä kotona.

Mut tympeä homma tässä on se ettei mun issias ja selkävaivat lähteny mihinkään. Konkkasen edelleen tääl ja jos en särkylääkettä syö niin oon tosi kipeä. En nyt yhtään tiiä mitä ihmettä tälle selälle tekisin. Pitää varmaan johonki fysioterapeutille tai niksauttajalle mennä...onko jollain kokemusta kuinka nopeaa tämmöset vaivat paranee? Olin niin toivonu et ois jääny synnytykseen tää, mut kai se oli aikaoptimistinen toive. On kait mulla jo lihaksetki niin jumissa monen kuukauden nilkutuksen jäljiltä...
 
36+0
Jotain on todella tapahtumassa. Iski päivällä sellaset kivut alavatsalle ja selkään että piti nojata pöytään etukumarassa kun ei pystynyt liikkumaan ja kipu jatkui kunnes väsyin ja nukahdin. Heräsin ja menkkakivut oli päällä. Saunassa ollessa piti lähteä heti pois kun se tuntui epätavallisen oksettavalta ja sen jälkeen alavatsa nipisteli kipeästi minuutin välein kunnes pääsin sängylle lepäämään. Normaalisti nautin saunasta todella paljon. Olen hyvin koomisella tuulella ja nauran paljon jopa ilman syytä :D Muistini toimii epätavallisen hyvin niin kuin olisin saanut adneraliinipiikin. Nyt sitten supistelee ja varma olo että yöllä tulee lähtö... jää nähtäväksi :D
 
Juu, nyt pikkuhiljaa alko maito tulemaan. Meillä menny kaikki keltaseksi ja sillon syöttäminen tosi hankalaa ko vauva vaan nukkuu. Ja sit sen takia ollaan jouduttu jäämään seurantaan synnärille. Mut jos hää ei menis niin pääsis kotiin huomena. Alkaa jo riittään tää laitoselämä ko ollu kohta viis päivää pois kotoa.

Vähän kyl jänskättää miten kaikki alkaa kotona menemään ko sielä niitä muitaki lapsosia ois jotka huomiota varmasti kaipaa ko äiti ollu niin kauan pois. Mut onneks mies pari viikkoa vielä kotona.

Mut tympeä homma tässä on se ettei mun issias ja selkävaivat lähteny mihinkään. Konkkasen edelleen tääl ja jos en särkylääkettä syö niin oon tosi kipeä. En nyt yhtään tiiä mitä ihmettä tälle selälle tekisin. Pitää varmaan johonki fysioterapeutille tai niksauttajalle mennä...onko jollain kokemusta kuinka nopeaa tämmöset vaivat paranee? Olin niin toivonu et ois jääny synnytykseen tää, mut kai se oli aikaoptimistinen toive. On kait mulla jo lihaksetki niin jumissa monen kuukauden nilkutuksen jäljiltä...
Hei suosittelen Kiropraktikkoa... mulla lähti yhen käynnin jälkeen 20 -vuotinen iskias pois :D
 
Käärmeinen
Onnea suurperheenmama ❤ Toivottavasti vaivat helpottavat pian.

Mullekin tuli jotenkin tajuntaan, että synnytys on tosiaan päivä päivältä lähempänä 😶 kai siitä selviää. Ensi perjantaina sitten kuulee synnytystapa-arviossa vähän, onko nämä napakammiksi muuttuneet ja reilusti lisääntyneet harjoitussupparit (herättävät välillä yölläkin) tehneet vielä mitään kohdunsuulle ja kuinka alas se vauva loppujen lopuksi on päätynyt.
 
  • Tykkää
Reactions: minttuni
Koko eilisen päivän kuvottanu(suola autto), juossu ripulilla ja keskiyöllä iski sellanen perse hermo kipu joka helpotti vaan nojaamalla eteenpäin ja hengityksellä. Nyt tissit on tosi kipeenä ja tuntuu siltä että maito heruu. Pitäisköhän lähtee vastaanottoon?
 
Miten menee teillä pienokaisten kanssa @Piipaa93 ja @Töppönen_ ?
En ole muistanut päivittää tänne meidän kuulumisia :) tyttö tuli perjantaina 2vkon ikäiseksi (rv29)
Mie oon toipunut hyvin sektiosta ja noh aika isona yllätyksenä tytöltä löytyi kitalakihalkio 😭 nyt vaan saturaatiot heittelee vähän miten sattuu. Tässä saa olla koko ajan peloissaan pienestäkin jutusta. Oon siis viikot kyssissä tytön kanssa ja viikonloppusin käyn kotona vähän vetämässä henkeä, tää on aika rankkaa itselle 🥺 onneks pääsen juttelemaan kriisityöntekijän kanssa. Rv 32 päästään TOIVOTTAVASTI siirtymään lähemmäks kotia.
 
En ole muistanut päivittää tänne meidän kuulumisia :) tyttö tuli perjantaina 2vkon ikäiseksi (rv29)
Mie oon toipunut hyvin sektiosta ja noh aika isona yllätyksenä tytöltä löytyi kitalakihalkio 😭 nyt vaan saturaatiot heittelee vähän miten sattuu. Tässä saa olla koko ajan peloissaan pienestäkin jutusta. Oon siis viikot kyssissä tytön kanssa ja viikonloppusin käyn kotona vähän vetämässä henkeä, tää on aika rankkaa itselle 🥺 onneks pääsen juttelemaan kriisityöntekijän kanssa. Rv 32 päästään TOIVOTTAVASTI siirtymään lähemmäks kotia.
Voimia teille haastavaan alkutaipaleeseen ❤ hyvää hoitoa tyttö saa kysissä ❤
 
Ihan alkujaan siis jouduin tänne kyssiin ennenaikaisten supistusten takia ja olin silloin 1.5cm auki ja jo tuolloin kalvorakko pullotti ja kohdunkaula oli hävinnyt. Tämä siis tapahui 29.1 Jos nyt yritän tässä tiivistettynä kertoa synnytys kertomusta. Elikkä 4.2 yöllä supisteli ja niihin ei enää auttanut supistuksen estolääkkeet. Lääkäri ultrasi minut silloin ja olin 7cm auki ja kalvorakko pullotti, kohdunkaulaa ei ollut enää jäljellä. Tyttö oli raivotarjonnassa todella alhaalla, minut siirrettiin synnytyssaliin, makasin siellä muutaman tunnin ja välillä supisteli kivuliaalisti, lääkäri yritti, että olisin ponnistanut, mutta ei ollut ponnistamisen tarvetta kertaakaan. jossain vaiheessa tuli kova paineen tunne ja silloin tytöltä laski sydänäänet ja taas lääkäri ultrasi (loppu tietojen mukaan tyttö oli matalilla sykkeillä 14min), mutta liikkui kuitenkin kohdussa. Ja tuolla tapahtumalla jouduin hätäsektioon.
Pahoittelut hieman sekava sisältö.
 

Yhteistyössä